ERÄMAAUKKO JA MUINAISUSKONNOT

Joskus kävin erämaassa luonnon antimilla elävän vanhemman miehen luona kuuntelemassa elämän viisauksia. Minulla on vissiin kuuntelijan luonne, olen aina tykännyt kuunnella vanhoja ihmisiä. Kerran puhuimme henkisyydestä, ja hän kysyi, mitä se on. Hänestä oli riittävää, että puhuttiin ja vähän luettiin ja elettiin luonnon antamin keinoin vähäisin tarpein, vähän Linkolan elämäntavan seuraaja. Olin jo vähän opiskellut, ja määritellyt uskonnon hengellisyydeksi, ja henkisen sosiaalisen, tunteiden ja sanakielen yhdistelmäksi.

Pitäisikö meidän uskonnon suhteen palata taikauskon aikaan, ja uskoa ulkopuolelta tulevien jumalien maailmanjärjestykseen. Jumalien palvonta johtaa ulkoistamiseen ihmisyyden suhteen, näemme asiat muiden järjestämänä ja heijastelemme kokemuksemme ulkopuolelle. Ihan samaa voi nähdä sosiaalisuuden suhteissa, operoimme näkemyksiämme toisten kautta, jotkin tutkimukset sanovat, että meissä olevat peilisolut ovat aivoissa kohtaamisen hetkellä aktivoituneena, jotka opettavat meitä siihen, mielestäni sama asia kuin mielen heijastaminen. Peilisolut näkevät toisen kokemuksen omien kokemusten kautta.

Peilaamisen ongelma on, että ihminen ei tunne omista teoistaan syyllisyyttä, vaan hallitsemisen tarve on jäsentymätöntä ja oma tieto kyseenalaistamatonta. Taikauskossa uskomme havaittuun ja niissä oleviin voimiin, Jumalat syntyvät pelosta, kun tietoa ei ole, sama ongelma on myös Kristinuskossa, usko vie monet absurdiin ajatteluun, ulkopuolelta tulee kaikki ja oma minuus on irrationaalisten vaikutteiden alaisena. Ihmisestä ei ole tullut tietoinen, vaikka se on Kristinopin perussanomaa, tulla tietoiseksi.

Näyttää siltä, että minuudet ovat varsin irrationaalisia ja toisaalta pakkomielteisiä vapaudessaan toteuttaa itseään. Olemme ajautuneet halujen maailmaan, jossa halu on kehollisten yllykkeiden viemää. Se näkyy seksuaalisuuden ilmiössä, seksualisoitumisessa. Seksi on rajautunut oraalisiin ja anaalisiin yhteyksiin, missä usein näkyy miehen ylivalta, nainen on kohde ja alistettu palvelemaan noita miehen kehomielen aistimuksia. Minuudet eivät ole kehittyneet arvoihin nähden todellisina valintoina ja vastuullisesti omia tekoja arvioiden, joita pidämme ihmiselämän inhimillistämisessä oleellisena ja se on tullut tiedon ja tiedostamisen kautta, ja se on kehittyneen kulttuurin tulos. Tämä vaatisi tietoa henkisestä kehityksestä minuuden ymmärtämisen kautta. Elämme vielä ruumiin kulttuurin ajamana ja sitä ruokitaan. Sosialistit eivät halua kyseenalaistaa sosiaalisen vallan ongelmia, ja puolustavat sokeasti vain luonnollisuuden voimaa, ja saman tekee markkinatalous seksualisoituneen markkinoinnin kautta.

Tieto ja tietoisuus ajautuvat kulttuurin menestyksen ja markkinoinnin synteesiin, kaikki on muutoksen alaista, vaikka ihmisyyden ehdot ovat olleet samat vuosituhansia. Mikään ei tunnu olevan luotettavaa, hurahdamme mihin milloinkin kulttiin. Vähänkään mielen teorioita lukenut alkaa jo uskaltaa availla ovia omaan mieleen, kuinka se heijasteisena tuo muistiin mitä milloinkin kuvia aina enkeleistä Jeesukseen, eikä niitä sovi kyseenalaistaa, sillä ne ovat kokijalleen täysin totta. Itse jouduin kohtaamaan pelon selkeästi, nähtyäni rikoksen tekijän yllättäen huoltoasemalla kymmenen vuoden jälkeen, miehen joka oli raiskannut minut, ja kauhussa tämä henkilö muuttui viisimetriseksi. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että kauhu on kadonnut suhteellisen nopeasti mielestäni. Sen sijaan itseilmaisun estäminen on vienyt pitkiin masennuksiin ja mielen murtumiseen.

Mieli voi murtua monesta syystä. Kaksi selkeää havaintoa olen tehnyt. Kun ihminen tekee rikoksen, eikä hän tunnusta sitä, vaan pakenee valheelliseen tarinaan, mieli järkyttyy ja ihminen ylpistyy muiden yläpuolelle. Ja toinen, kun ihminen ei saa luoda mitään tarinaa tai kertoa havaitsemaansa totta, vaan se riistetään häneltä yhteisövallalla nimeämällä hulluudeksi. Ihmisyyden oikeudet sosiaalisessa vallassa perustuvat ulkoisen havainnoinnin ja vallan alaisuuteen, eikä ihmisellä ole mitään kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa oikeutta. Ihmisoikeus ja moraali eivät nivoudu yhteen, elämä ajautuu sattumanvaraisiin yllykkeisiin, minuus ei ole jäsentynyt eikä selkiytynyt vastuulliseen kontekstiin teoista ja vapaus on irrationaalista kulkeutumista yllykkeiden voimasta, milloin kehomieliaistimusten perässä, milloin markkinoiden, milloin kehon liiallisuudessa, henkisyyttä ja minuutta ei ole jäsentyneenä, ja arvot ovat irti ideologiasta, eivätkä perustu loogisuuteen, ei myöskään periaatteellisiin sopimuksiin ja oikeuksiin. Luonnon ehdoille alistuminen on sivistyksen estämistä.

Ihmiselle ei anneta ihmisyyden oikeutta, ei ilmaisun vapautta, vaan hänet luokitellaan narsistiksi, jos hän puhuu. Vallalla otetaan kaikki oikeudet ihmisyydestä, ja määritellään ne mielivaltaisesti ulkoisesta havainnoinnista johtuen, maailman järjestys näkyy ulkoisena ilmiönä, eikä Kristinuskon Jumala enää puhuttele yksilöä kielen kautta, että hän tutkisi itseään. Maailma on tapojen ja vallan ilmentymää, kuten taikauskossa. Valta ja asema sekä valtaranteet mahdollistavat sen, että ihminen tekee itsestään Jumalan, eikä tieto johda tekoja, Jumalasta tehdään väline omien päämäärien saavuttamiseksi, oman uskon mukaan.

On kuin freudilainen seksuaalilähtöinen halun inkarnaatio olisi saavuttanut ja tavoittanut  itsetarkoituksen mielen yhteyteen, ihminen menettää henkisyytensä, sosiaalisuudesta on tullut hallinnan ja vallan väline, eikä se luo tietoutta vuorovaikutuksessa. Inkarnaatiota ei ole syntynyt Jumalaan, mikä on Kristinopin ydinsanoma.

Ulkoistaessaan pahuuden toisen kautta ja etsien sitä toisesta, ihminen ei etsi pahuutta itsestä, jos hän tekee pahaa, eikä tee työtä minuutensa kanssa, vaan operoi pahuutta toisessa vallan avulla. Tämä on syytä erottaa siitä, jossa jollekin tehdään pahaa, ja uhri reagoi aggressiivisesti tekoon ja puolustautuu hyökkäävästi. Liian usein olen nähnyt, että kun jollekin tehdään pahaa, ja uhri suuttuu, moralisointi alkaa uhrin käyttäytymisestä. Esim. joku kertoo totuuden ja sitä aletaan häväistä ja muuttaa toiseksi, uhrin kertomuksen mielikuvitukseksi muuttava saa suosiota ja hyväksyntää, ja näin yhteisö vahvistaa valhetta. Yksilöiden minuudet on ulkoisen havainnointiin kehittyneitä, ulkoiseen minuuteen aktivoitu, eikä sisäisen minuuden ja psyyken tasoja kohdata, puhumattakaan tunteista.

Ei ole itsestään selvää, että totuudesta pitää vaieta ja kuvitella, että se on aina väärin. Juuri totuudesta vaikenemisella uhrataan ja syrjitään ihmisiä, salailun takana ovat useimmiten valtapyrkimykset, oman edun tavoittelu ja maineen suojelu toisen elämän kustannuksella, johon roolit ovat vieneet. Jos vaikenemisen taustalla on yksilöiden tuhoamista, elämän kaventamista ja rajoittamisesta olla oma itsensä, totuuteen on oikeus. Pidän tärkeämpänä toisen ihmisen elämän oikeuksia, kuin toisen maineen säilyttämistä, sanoohan vanha tapa, maine meni, mutta kunnia säilyi, totuudessa voi säilyttää itsekunnioituksensa.

Tässäkin kohtaa huomaan ajattelevani, että kohteluun ja väkivaltaan olisi syytä paneutua enemmän kuin persoonallisuuteen.

Raija