Joskus kävin
erämaassa luonnon antimilla elävän vanhemman miehen luona kuuntelemassa elämän
viisauksia. Minulla on vissiin kuuntelijan luonne, olen aina tykännyt kuunnella
vanhoja ihmisiä. Kerran puhuimme henkisyydestä, ja hän kysyi, mitä se on.
Hänestä oli riittävää, että puhuttiin ja vähän luettiin ja elettiin luonnon
antamin keinoin vähäisin tarpein, vähän Linkolan elämäntavan seuraaja. Olin jo
vähän opiskellut, ja määritellyt uskonnon hengellisyydeksi, ja henkisen sosiaalisen,
tunteiden ja sanakielen yhdistelmäksi.
Pitäisikö
meidän uskonnon suhteen palata taikauskon aikaan, ja uskoa ulkopuolelta
tulevien jumalien maailmanjärjestykseen. Jumalien palvonta johtaa
ulkoistamiseen ihmisyyden suhteen, näemme asiat muiden järjestämänä ja
heijastelemme kokemuksemme ulkopuolelle. Ihan samaa voi nähdä sosiaalisuuden
suhteissa, operoimme näkemyksiämme toisten kautta, jotkin tutkimukset sanovat,
että meissä olevat peilisolut ovat aivoissa kohtaamisen hetkellä
aktivoituneena, jotka opettavat meitä siihen, mielestäni sama asia kuin mielen
heijastaminen. Peilisolut näkevät toisen kokemuksen omien kokemusten kautta.
Peilaamisen
ongelma on, että ihminen ei tunne omista teoistaan syyllisyyttä, vaan
hallitsemisen tarve on jäsentymätöntä ja oma tieto kyseenalaistamatonta.
Taikauskossa uskomme havaittuun ja niissä oleviin voimiin, Jumalat syntyvät
pelosta, kun tietoa ei ole, sama ongelma on myös Kristinuskossa, usko vie monet
absurdiin ajatteluun, ulkopuolelta tulee kaikki ja oma minuus on irrationaalisten
vaikutteiden alaisena. Ihmisestä ei ole tullut tietoinen, vaikka se on
Kristinopin perussanomaa, tulla tietoiseksi.
Näyttää
siltä, että minuudet ovat varsin irrationaalisia ja toisaalta pakkomielteisiä
vapaudessaan toteuttaa itseään. Olemme ajautuneet halujen maailmaan, jossa halu
on kehollisten yllykkeiden viemää. Se näkyy seksuaalisuuden ilmiössä,
seksualisoitumisessa. Seksi on rajautunut oraalisiin ja anaalisiin yhteyksiin,
missä usein näkyy miehen ylivalta, nainen on kohde ja alistettu palvelemaan
noita miehen kehomielen aistimuksia. Minuudet eivät ole kehittyneet arvoihin nähden
todellisina valintoina ja vastuullisesti omia tekoja arvioiden, joita pidämme
ihmiselämän inhimillistämisessä oleellisena ja se on tullut tiedon ja tiedostamisen
kautta, ja se on kehittyneen kulttuurin tulos. Tämä vaatisi tietoa henkisestä
kehityksestä minuuden ymmärtämisen kautta. Elämme vielä ruumiin kulttuurin ajamana
ja sitä ruokitaan. Sosialistit eivät halua kyseenalaistaa sosiaalisen vallan
ongelmia, ja puolustavat sokeasti vain luonnollisuuden voimaa, ja saman tekee
markkinatalous seksualisoituneen markkinoinnin kautta.
Tieto ja
tietoisuus ajautuvat kulttuurin menestyksen ja markkinoinnin synteesiin, kaikki
on muutoksen alaista, vaikka ihmisyyden ehdot ovat olleet samat vuosituhansia.
Mikään ei tunnu olevan luotettavaa, hurahdamme mihin milloinkin kulttiin. Vähänkään
mielen teorioita lukenut alkaa jo uskaltaa availla ovia omaan mieleen, kuinka
se heijasteisena tuo muistiin mitä milloinkin kuvia aina enkeleistä Jeesukseen,
eikä niitä sovi kyseenalaistaa, sillä ne ovat kokijalleen täysin totta. Itse jouduin
kohtaamaan pelon selkeästi, nähtyäni rikoksen tekijän yllättäen huoltoasemalla
kymmenen vuoden jälkeen, miehen joka oli raiskannut minut, ja kauhussa tämä henkilö
muuttui viisimetriseksi. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että kauhu on
kadonnut suhteellisen nopeasti mielestäni. Sen sijaan itseilmaisun estäminen on
vienyt pitkiin masennuksiin ja mielen murtumiseen.
Mieli voi
murtua monesta syystä. Kaksi selkeää havaintoa olen tehnyt. Kun ihminen tekee
rikoksen, eikä hän tunnusta sitä, vaan pakenee valheelliseen tarinaan, mieli järkyttyy
ja ihminen ylpistyy muiden yläpuolelle. Ja toinen, kun ihminen ei saa luoda
mitään tarinaa tai kertoa havaitsemaansa totta, vaan se riistetään häneltä yhteisövallalla
nimeämällä hulluudeksi. Ihmisyyden oikeudet sosiaalisessa vallassa perustuvat ulkoisen
havainnoinnin ja vallan alaisuuteen, eikä ihmisellä ole mitään kansainvälisiin
sopimuksiin perustuvaa oikeutta. Ihmisoikeus ja moraali eivät nivoudu yhteen,
elämä ajautuu sattumanvaraisiin yllykkeisiin, minuus ei ole jäsentynyt eikä
selkiytynyt vastuulliseen kontekstiin teoista ja vapaus on irrationaalista kulkeutumista
yllykkeiden voimasta, milloin kehomieliaistimusten perässä, milloin markkinoiden,
milloin kehon liiallisuudessa, henkisyyttä ja minuutta ei ole jäsentyneenä, ja
arvot ovat irti ideologiasta, eivätkä perustu loogisuuteen, ei myöskään periaatteellisiin
sopimuksiin ja oikeuksiin. Luonnon ehdoille alistuminen on sivistyksen
estämistä.
Ihmiselle ei
anneta ihmisyyden oikeutta, ei ilmaisun vapautta, vaan hänet luokitellaan
narsistiksi, jos hän puhuu. Vallalla otetaan kaikki oikeudet ihmisyydestä, ja
määritellään ne mielivaltaisesti ulkoisesta havainnoinnista johtuen, maailman
järjestys näkyy ulkoisena ilmiönä, eikä Kristinuskon Jumala enää puhuttele
yksilöä kielen kautta, että hän tutkisi itseään. Maailma on tapojen ja vallan ilmentymää,
kuten taikauskossa. Valta ja asema sekä valtaranteet mahdollistavat sen, että
ihminen tekee itsestään Jumalan, eikä tieto johda tekoja, Jumalasta tehdään
väline omien päämäärien saavuttamiseksi, oman uskon mukaan.
On kuin
freudilainen seksuaalilähtöinen halun inkarnaatio olisi saavuttanut ja tavoittanut itsetarkoituksen mielen yhteyteen, ihminen menettää henkisyytensä,
sosiaalisuudesta on tullut hallinnan ja vallan väline, eikä se luo tietoutta
vuorovaikutuksessa. Inkarnaatiota ei ole syntynyt Jumalaan, mikä on Kristinopin
ydinsanoma.
Ulkoistaessaan
pahuuden toisen kautta ja etsien sitä toisesta, ihminen ei etsi pahuutta
itsestä, jos hän tekee pahaa, eikä tee työtä minuutensa kanssa, vaan operoi
pahuutta toisessa vallan avulla. Tämä on syytä erottaa siitä, jossa jollekin
tehdään pahaa, ja uhri reagoi aggressiivisesti tekoon ja puolustautuu
hyökkäävästi. Liian usein olen nähnyt, että kun jollekin tehdään pahaa, ja uhri
suuttuu, moralisointi alkaa uhrin käyttäytymisestä. Esim. joku kertoo totuuden
ja sitä aletaan häväistä ja muuttaa toiseksi, uhrin kertomuksen
mielikuvitukseksi muuttava saa suosiota ja hyväksyntää, ja näin yhteisö
vahvistaa valhetta. Yksilöiden minuudet on ulkoisen havainnointiin
kehittyneitä, ulkoiseen minuuteen aktivoitu, eikä sisäisen minuuden ja psyyken
tasoja kohdata, puhumattakaan tunteista.
Ei ole
itsestään selvää, että totuudesta pitää vaieta ja kuvitella, että se on aina
väärin. Juuri totuudesta vaikenemisella uhrataan ja syrjitään ihmisiä, salailun
takana ovat useimmiten valtapyrkimykset, oman edun tavoittelu ja maineen
suojelu toisen elämän kustannuksella, johon roolit ovat vieneet. Jos vaikenemisen
taustalla on yksilöiden tuhoamista, elämän kaventamista ja rajoittamisesta olla
oma itsensä, totuuteen on oikeus. Pidän tärkeämpänä toisen ihmisen elämän
oikeuksia, kuin toisen maineen säilyttämistä, sanoohan vanha tapa, maine meni,
mutta kunnia säilyi, totuudessa voi säilyttää itsekunnioituksensa.
Tässäkin
kohtaa huomaan ajattelevani, että kohteluun ja väkivaltaan olisi syytä paneutua
enemmän kuin persoonallisuuteen.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti