KORJAAVA MIELENTERVEYSTYÖ

Suurin osa nyt käytävästä keskustelusta koulukiusaamiseen on ollut puuttumisen ja autoritäärisen kulttuurin menetelmiä, ylhäältä päin ohjattuna, hierarkkisin menetelmin, rankaisuja käyttäen. Mutta kun koko yhteiskunta medioita myöten on juuri tällaista keskustelua ja näkemyksiä, ihmisten brutaalien käytöstapojen kontrollia, kuinka se voisi koulusta puuttua. Totta kai niihin on puututtava, mutta niitä voi myös ehkäistä. Kun esim. katsoo televisiosta ohjelmia, kuten minä joutilaana ihmisenä, huomaa, että se on täynnä rikosohjelmia. Salatut elämät, Emmerdale, Kauniit ja rohkeat, niistä on tullut rikossarjoja, murhien pesäkkeitä, ihmisen pahuuden vahvistamista. Meidän ihmiskuvamme johon nämä perustuu, opetuksemme ja kasvatuksemme on menetelmineen tavallaan kulttuurin tulos, jota uskonnot tiede mukaan lukien tuottaa.

Muistelin joku aika sitten lapsuuden leikkejäni. Ne olivat viattomia, ihailin vallattomasti vanhempia sisariani, ja vaikka oli paljon puutteita, iloitsin elämästä ja itsestäni. Mutta tätä ei enää saa olla lapsilla. Lapsilla ei ole enää aikaa päiväkodeissa rauhalliseen leikkiin, tunteet sanoitetaan niin nopeasti, etteivät lapset ehdi tutkia niitä itse, maistella ja haistella niitä kiireettömyydessä, ja antaa niiden vaikuttaa. Vaikutus vie toimintaan, synnyttää ajatuksia ja aktiivisuutta. Minä sain oppia ajattelemaan, mutta nykylapset eivät saa. Lapset tulevat liian aikaisin tietoiseksi, tunne-elämän hoitava ja elintärkeä kokemus ohjautuu toimintaan ja ilmaisuun niin nopeasti ettei sen vaikutusta ehdi kokea itsessään.

Usein lapset ohjataan juuri ammattimaisesti laulamaan, liikkumaan ja askartelemaan, ainakin niissä päiväkodeissa joissa työskentelin. Liikunnan liiallinen harrastaminen ohjatusti on ongelma. Se on kuin eetos työkeskeisestä kulttuurista, jossa lääketieteellinen näkemys terveydestä ohjaa huippusuorituksiin. Itse en ole koskaan kilpaillut liikunnassa, kylläkin harrastanut liikuntaa. Ja olen ollut suhteellisen terve, paitsi yhdessä vaiheessa, kun juoksin miehen tahtiin, lihakset jäykistyivät.

Lapsen tunteiden syntymä on aktivaation ensilähde. Se on alkanut kohtukaudella.

Seksuaaliperusteisessa ihmiskuvassa tuo toimintaan johtava syntyminen ohjataan kehoon, tunneoikeutetussa näkemyksessä ajattelun kehittymiseen leikin kautta. Molempia tulisi suojella tervettä tietä.

Ihastuminen, tuo lapsuuden vilpitön tunnekokemus, on kadotettu. Sille ei ole aikaa ja tilaa lapsen kokemuksessa. Se on muutettu ruman ihmiskuvan kautta vaaralliseksi. Kun tunteita ei hyväksytä ja niitä analysoidaan liikaa epäilyn saattelemana, ne muuttuvat juuri negatiivisiksi kilpailun ja vertailun vuoksi. Kun ja jos ihastuminen saa vilpittömästi olla tavoitteisiin ohjaava niin oppimisessa, toisen kunnioittamisessa, ja vuorovaikutukseen yhdistymisessä, on ihastuminen positiivinen asia. Aikana, jolloin lapsella ei ollut oikeutta vanhempiensa rakkauteen, vaan se oli määritelty uskonnon kautta syntisyydeksi, kuten myös kulttuurin taholta Oidipus ja Narsismi tarinaksi, ei oikeutta vilpittömyyteen ole annettu.

Hyväksymättömyydessä ja tunteiden kieltämisessä luonnollinen tunnekokemus kääntyy mielen kautta negatiiviseksi, kateudeksi, ahneudeksi, vihaksi jne. Meidän tulee oppia hyväksymään ihminen omana itsenään.

Raija