AMMATTITAIDOTTOMUUTTA

Tapasin eilen erään yhdistyksen toiminnanjohtajan. Hän kertoi, kuinka olivat ilomielin ottaneet vastaan korkeasti koulutetun henkilön yhdistykseen, koska hän sai varoja yhdistyksen toiminnan tutkimiseen ja kehittämiseen aika mittavan määrän valtion taholta. Ensimmäisenä päivänä hän suunnitteli oman osastonsa kalusteiden uusimisen, keittiön remontin ja muuta hänen työhönsä liittyvää materiaalista hankintaa. Lopulta tutkimus tähtäsi enemmän hänen osaamisensa kohottamiseen kuin asiakkaiden olojen parantamiseen. Olen vuosia havainnoinut, kuinka juuri itseään korostavat etenevät pitkin harppauksin urallaan, he luovat uskottavia tarinoita.

Kiinnitin huomion siihen, että johtaviksi sosiaalialan tehtäviin pääsivät kovaa kontrollia harrastavat yksilöt. Ikään kuin sosiaalisuuden fokus olisikin ollut ihmisten nöyryyttäminen, eikä sosiaalisuuden rikastuttaminen ja ihmisyyden hyvinvoinnin turvaaminen. Tuloksena oli enemmänkin pahoinvointia. Päiväkotiurallani huomioin, että johtajiksi oli valikoitunut omia lapsiaan väkivaltaisesti kohtelevat opettajat. En sano, että näin on aina, sanon, että näihin pitää puuttua, eikä unohtaa niitä siten, että valtaenemmistö on hyvin toimivia.

Erittäin suuri ongelma on mielikuvituksen perässä juokseminen, siihen menee johtajilta paljon aikaa, kun vainoavat ja epäilevät johtaa ja kuluttaa resursseja tuomalla henkilökohtaisia ongelmiaan persoonallisuudestaan työpaikoille. Mutta uhrit, joihin he kohdistavat vainonsa, saavat kenkää. Tämä on työnkuvan ongelma, ja johtajan pitäisi olla niin paljon selvillä asioista, että osaisi erottaa tunteet, asiat ja mielipiteet.

Eräs isä oli avioeron jälkeen pahasti alkoholiin taipuvainen ja istui illat kylän kuppilassa, ja hänen lapsensa istuivat pöydän alla odottamassa, josko tuo isä antaisi tikkarirahaa. Ja molemmista lapsista tuli alkoholisteja. Äiti soitti akuuttivaiheessa perheneuvolaan lapsen opettajan kehotuksesta, ja kertoi hätääntyneenä tuskansa, kun lapset tapaavat näin isäänsä. Perheneuvolan ”täti” haukkui äidin, kuinka törkeä hän on kun ei anna tavata isän lapsiaan. Asiakassuhde päättyi lisääntyvään äidin ahdistukseen.

Olen niin paljon nähnyt näitä ammattitaidottomuuden ongelmia monissa yhteisöissä kuntien ja yhdistysten puitteissa, että todella huolestuneena katselen, eikö koulutuksissa nähdä ongelmaa, jos ammattitaito ei jää hyppysiin.

Raija