VALEHTELEVA MIELI

Opistotyön tutkielmassani tein lopputyön dementoituneiden muistin näkyvyydestä katsellessa valokuvia menneisyydestä. Enemmän kiinnostuin heidän kertomuksistaan ja elämän kokemuksista, kohtelusta ympäristön suhteen, niitä salattuja juttuja, joita ei kerrota lääkäreille vastaanotolla, onhan se niin häpeällistä, jos tajuaa loppumetreillä, kuinka paljon on joutunut valehtelemaan.

Valehtelemisen taito on mielen ominaisuus, kun kokemukset todellisessa elämässä on epämiellyttäviä, jopa karmeita, mieli hoitaa nämä kokemukset esimerkiksi unessa, mutta myös todellisuudessa kauniimmaksi hyvässä mielen suojassa, ja pahassa lykyssä painajaiseksi. On ympäristön asia ruokkiiko se valhetta vai totuutta, saako olla oma itsensä. Tervehdyttävä mielen suojautuminen tulee hyväksyä, muuten ihminen ei kestä, vaan sairastuu.  Eettinen kysymys on se, pitääkö lääkärin lisätä moralisoimalla potilaan taakkaa ja vilauttaa, että valhe on tautisi takana.

Siinä pienessä otoksessa, jossa tutkin muistin esiintyvyyttä asukkailla, ei löytynyt lääketieteellistä syytä aivojen otoksissa dementian syntymekanismiin. Olen sitä mieltä, että koko muistisairauteen tulisi suhtautua kulttuurisesta näkökulmasta. Kuinka paljon meitä on opetettu ja vaadittu valehtelemaan? Kuinka paljon halvemmaksi voisi tulla kulttuuristen sairauksien hoito psykologisesti, mutta ongelmana on se, että psykologiakin tutkii muistia persoonallisuuden näkökulmasta. Omasta kokemuksesta tiedän, että totuuden puhujia rangaistaan rankasti, ja turpiin tulee rajusti. Kauniita tarinoita ja kilttiä käytöstä odotetaan.  Erityisesti naisilta odotetaan sellaista kauneutta, mitä ei ole olemassa, miehillä on vallan oikeutta odottaa muilta jotakin.

Eräs dementoinut kertoi elämästään, kuinka hän oli joutunut valehtelemaan isälleen, koska oli erityisen kiltin vaatimus. Julmia rangaistuksia tuli, jos ei odotuksiin vastannut. Jo kymmenen vuoden iässä hän menetti näkönsä, kun isä antoi remmiä solkivyöllä, ja solki vei näön toisesta silmästä. Sitten hän elämän onnettoman toiston vuoksi valitsi väkivaltaisen miehen, ja joutui valehtelemaan koko avioliiton ajan. Loppuelämänsä hän vietti valehtelevan mielen seurassa, sillä se valehteli myös aistimukset toiseksi. Eräs mies, joka oli joutunut isänsä pakottamana murhayritykseen äidin suhteen, dementoitui loppumetreillä, koska ei koskaan uskaltanut ottaa asiaa esille, vaan toisti isän kertomusta pahasta äidistä.

Tasa-arvo ei ole mikään klisee. Uskonnot, jotka syrjivät naista, ovat erityisen vahingollisia. Ihmisen arvo ja asema saattaa muodostua niin ratkaisevaksi tekijäksi sairastumiseen muistin suhteen, että se tulee erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Erityisesti Suomessa on paljon dementoituneita, tässä rehelliseksi kutsutussa kansassa, olisiko sittenkin niin, että olemme hyviä valehtelemaan. Mutta sehän näyttää ihan rehelliseltä, kun on niin kaunista, ja mieli kun tykkää siitä miellyttävästä. Ehkä on viisasta seuraavissa eduskuntavaaleissa miettiä ideologiaa, jota puolue kantaa. Onko se satuja vai todellisuutta, syrjintää, joka toteutetaan arvojen kautta? Mutta kun ei noista valehtelijoista ota selvää, sama valhetta toistavat suurin osa puolueista.

Raija