Kuinka usein
sitä kuuleekaan sanottavan, että tunteet ovat vähäpätöisiä, ne halutaan
unohtaa. Sen jälkeen niistä tuleekin kuin vuoria, jotka hallitsevat kaikkea. Me
juoksemme kaiken maailman markkinoilla, himoitsemme aistinautintoja, juoksemme
kilpaa kaikkien kanssa ja olemme jatkuvasti tyytymättömiä. Ihmisen muuttuminen
konemaiseksi kuluttajaksi on kuin markkinatalouden vetämä filosofia, jossa uskotaan,
että se tekee ihmisen tyytyväiseksi. Vaan kun ei tee. Kävin eilen sisareni
kanssa tutustumassa uuteen ostoskeskukseen. Nopeasti hävisimme sieltä toiseen
paikkaan, koska se materian hulluus oli kuin isku jo tottuneellekin näkemiselle.
Ihan turhaan kai haaveilen suomalaisesta kulttuurista, mutta se krääsä, joka
myymälöihin oli sullottu, on vanhaa turismihoukutinta. Kun vaate ei edusta enää
suojaa vaan koristetta, sen merkitys muuttaa kantajan arvoa.
Miksi
tunteet ovat vähäpätöisiä? Koska ne ovat olleet sitä vuosisatoja ja valtiot ja
yhteisösysteemit ovat niitä halveksineet. Ei kulttuurit olleet inhimillisiä ja
kehittyviä alkuasukkaiden aikana. Ihmisten uhraamista oli monenlaista,
Jumalille, jotka uhkasivat turvallisuutta ja tulevaisuutta. Taikausko kukoisti
järjettömästi. Mutta tänä päivänä ei tarvitsisi olla niin, tietoa on tarpeeksi.
Ongelmana on että uskontoa käytetään hyväksi ja apuna omiin tavoitteisiin, ja
uskotaan Jumalan hoitavan kaiken kuntoon. Siinä käytetään Jumalan nimeä väärin.
Ei Jumala hoida meidän tunne-elämää, se on meidän itsemme tehtävä. Jumala tulee
sanan kautta ja antaa erityistä tehtävää itse kullekin. Jokainen on
ainutkertainen, jokaiselle on tehtävä suuressa kuvassa. Tunteet tulee kuitenkin
hoitaa vuorovaikutuksessa ihmisten välillä itse.
Viime
aikoina on ollut surullista todeta, että ehdotetaan jopa historian poistamista
opetusohjelmista lukioissa. Villeimmissä teorioissa on näkemys, että meidän
geeneihin on kirjoitettu kohtalomme. No silloinhan ei tarvitse yrittää mitään,
kaikki on kirjoitettu. Itse en usko. Sen sijaan uskon siihen, että syvimmät ja vanhimmat
osat aivoissamme saavat liikkeelle tunnevyöryjä ja ellemme opi niitä tunnistamaan,
ne hallitsevat meitä mielivaltaisesti. Tunteet ovat viestejä näistä kokemuksista.
Tunneviestin ymmärtäminen on avainsana ymmärtää itseämme ja kokemuksiamme ja
sanakieli on apuväline, joka auttaa jäsentämään tätä.
Uskonnot ja
yhteiskunta tarvitsevat uusia näkemyksiä, jotka rakentavat siltaa
ymmärrykselle, ettei niiden tarvitse muuttua toistensa näköiseksi, uskomusten
suoksi, jossa ei osata erottaa oleellista.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti