MIELIKUVITUKSESTA VOIMAA

Ykkösaamussa TV ykkösellä lauantaina oli haastateltavana arkkipiispa Kari Mäkinen. Haastattelija tivasi useaan otteeseen kirkon uudistumisesta. Jokseenkin minua ihan ärsytti koko tivaaminen. Ei ollut erittelyä, mikä voi uudistua ja mitä pitää säilyttää. Sillä totta on se, ettei ihminen voi kaikilta osin muuttua, silla se tuhoaa ihmistä. Arkkipiispa vastasikin viisaasti, että hänessä on molempia, sekä säilyttävää, että uudistavaa, mitä mielestäni pitää olla. Ihminen voi uudistua vanhaan päin ja taantua, yritän selittää miksi.

Vanhaan päin uudistumisella tarkoitan sitä, että kehollisuus on suuntautunut vanhaan, eli jatkuvaan aistikuvavirtaan ulospäin suuntautuen, aina uusia kuvia ahnehtien, ja tämä on pelon seurausta, myös hyvin stressaavaa, keho on äärimmilleen virittynyt ääreishermostoja myöten kehon ulkoisiin kokemuksiin. Tätä yritin kuvailla ensimmäisessä kirjassani, kun jouduin itse pelon ajamaan elämään. Tarjosin kirjaa kirkollekin, mutta se palautettiin. Ihmettelin sitä, sillä juuri tuo ihmiskuva kertoo sen tosiasian, että kirkko on oikeassa, ihmisen sisäiset prosessit sanakielen avulla mahdollistavat rikkaan tunne-elämän, mikä vaikuttaa vahvasti myös fyysiseen terveyteen.

Jatkuvien ja liiallisten aistivirtojen ja uuden hakeminen kokemukseen ulkomaailmasta kuolettaa sisäisen minuuden. Synnynnäisesti ihmisellä on kyky pääsääntöisesti kokea sisäistä mielihyvää ensin unien kautta, ja sitten minuuden kehittyessä jatkuen. Poikkeukset eivät voi kumota oleellista.

Unessa syntyvät tunteet muuttuvat mielikuvaksi, joka antaa voimaa ihmiselle ja rentouttaa. Se tuo syväsyntyisesti tyydytystä ja mielihyvää, mikä ravitsee mieltä, ja luo uudistumisen iloa. Muistan vielä hyvin, kuinka lapsuudessa unen jälkeen nousin aistivirtaukseen rem-unessa ja se toi syljen suuhun, mikä ehkä on aistivirran tuoma nauttimisen jälkeinen tila. Tunteiden jälkeisen mielikuvan antama voima on uudistuminen, irti kehon kahleesta, ja sitä voidaan hyödyntää oppimisessa.

Aistivirtojen kokemuksessa ei uudistumista tapahdu, vaan enemmänkin toistoa maailman näköiseksi, mikä on myös tärkeä osa nähdä totuutta. Ihmisen tavallaan vanhin osa mantelitumake on säilytettävää, ja on ihmiselle hyväksi ja se on uudistumisen kehto ja lehto. Sanakieli on väline, jolla uudistuminen kehittyy. Uudistuminen on ihmisyyden yllä pitämistä säilyttämällä sen vanhat osat.

Uni on ihmisyyden vahvin voimaannuttaja. Se suojelee monella tapaa ihmistä, rentouttaen ja uudistaen, ja silti se on vanhin osa ihmisyyttä, mikä täytyy säilyttää. Kuvasin tuota aistikokemusta ainoastaan kehollisessa kehityksessä pelon alla niin, että ihminen alkaa ikään kuin kerryttää ihmisen näköisiä kuoria itselleen, jossa mallista tulee kuin syötävää ja toistettavaa, ja maailman näkee vain samannäköisesti, vaatii sitä, koska ajattelu ja tunteet eivät tuota muuta. Siksi minulle on tärkeä ensimmäinen käsky, prosessi sisäisen itsen kanssa kohteena ja koettuna, sitten kun ajattelu on käynnistynyt.

Raija