Kiusaamiseen vaikuttaminen

Minulla luulisi olevan paljon kokemuksia siitä, mitä lasten kiusaamisen välillä oikein tapahtuu. Olenhan itse suuresta perheestä, jossa kateus olisi voinut kuristaa hengiltä. Niin ei kuitenkaan ollut, ainakaan minulla, vanhempi sisareni on toista mieltä. Minulla oli vahva ihailemisen tarve, innostuin valtavasti oppimisesta, ja ahmin heiltä oppeja. Surukseni muistan, kuinka pojat rikkoivat leikkejä, sillä heidän tuli olla poikia, ja pojat eivät saaneet leikkiä. Pakotettu rooli oli heidän vankilansa.

Itse olen kokenut kiusaamista eniten työpaikoilla. Ongelmana oli se, että juoruilu ja pahansuopuus kulkivat mielipiteinä suusta suuhun, joskus jopa paperilla. Itseasiassa parjatun ei tarvinnut tehdä mitään väärää. Itse puutuin lasten väkisin nukuttamiseen, ja sen johdosta syljettiin suorastaan naamaan. Se oli minun virkavelvollisuuteni, puuttua asiaan.

Ovatko alle kouluikäiset lapset sitten riittävän kypsiä käsittelemään tunteita, kateutta, vihaa, inhoa ja muita kiusaamiseen liittyviä taustatekijöitä? Näitä voidaan käydä läpi satujen kautta, yrittää opettaa lasta tunnistamaan tunteen, mutta itseasiassa lapsi vastaa ihmettelee tunnettaan. Leikki on keino, jolla lapsi voi käsittellä tunteitaan, sitä pitäisi tukea, elää ja jakaa lapsen kanssa kokemusta. Aggressioita puretaan liikunnalla ja toiminnalla, mutta aggression taakse voi jäädä tunne hoitamatta.

Joka tapauksessa kiire on tämän päivän lapsilla erittäin vaikuttava tekijä, toimintojen liiallisuus. Lapsella ei ole aikaa käsitellä tunteitaan, tutustua niihin, ja oppia tunnistamaan. Vieläkin muutama vuosi sitten kuulin lasta ohjattavan seitsemän kuolemansynnin kautta, syyttäen lasta.

Tunteiden tunnistamisen löytyy monia keinoja, teatteri, kirjallisuus, keskustelu, leikki, liikunta. useimmiten asia on kiinni aikuisista, osaavatko he ohjata lapsia tutkimuksissa tunteiden vaikutuksiin.

Raija