IHMISYYS JA YHTEISÖLLISYYS

 

Koska katson, että ihmisyyttä enemmän tuhotaan kuin mahdollistetaan suollan nyt rajujakin väitteitä, kuten ennenkin, siitä mitä tapahtuu, mikä näkyy, mikä peitetään, mikä salataan, mikä sallitaan ja hyväksytään ilman kritiikkiä, kuin se olisi täysin oikeutettua elämää ja tarkoitusta, sekä merkityksiä. Alla lyhennelmiä termeistä googlaten.

Miten paljon ihmisyyyden ymmärtämisessä on kysymys luuloista, vallasta, hallinnnasta, ja mitkä palvelee järjestelmää eivätkä tue ihmisyyttä kasvavana ja oppivana. Ihmisyys on enemmän kuin ihminen, mitä lajityypillisesti arvioidaan ja nimetään. Ihmisyyden täydellistymiseen kaiken ikäisenä kuuluu itseilmaisun vapaus, tunteiden ja kokemusten arvo elämänoikeutena, kielen ja oppimisen arvokkuus monipuolisesti, mielen oikeus.

Nykyiset ja entiset valtio-, ja yhteiskuntajärjestelmät tuottavat ongelmia, kuin hallitakseen täten maailmaa ja ihmisyyttä omien oppiensa kautta, niin että vuorovaikutteisuus ja ihmisyys muuttuu hierarkkiseksi valtataisteluksi myös tiedon suhteen, kuten myös käytänteinä, joissa toista hallitaan kiristämällä, halveksunnalla ja aliarvioimisena. On kuin historian oppitunnilla olisi kun katsoo espanjalaista sarjaa La Promesa, johon monet ovat ihastuneet, ja kyllä se kuvaa juuri sitä moraalia ja valtaa millä oikeutetaan ihmisen olemassaoloa ja ihmisyyttä ja se näkyy tänäkin päivänä, arvoasemien ja ihmisarvon valta olemiseen ja oikeuteen.

VIHAN KULTTUUREITA JA AGGRESSIOIDEN ERÄMAITA OVAT NÄMÄ MAAILMANMENOT, YKSIPUOLISESTI TULKITTUJA ASIOITA, MONIA TASOJA HUOMIOIMATTOMIA. Yhäkin tänä päivänä näkyy se, etteivät väkivallan tekijät joudu vastuuseen vaan uhrien tunne-elämää yritetään korjata psykologisin keinoin, seurauksia, joissa syitä ei selvitetä kunnolla, vaan yksilöpsykologisesti päätellään asioita, ja ongelmat vain uusiintuu, kun ympäristön jatkaa tuhotöitä, ongelmia ei tutkita, syitä. Tunteet ja niiden ongelmat voivat tulla persoonallisella tasolla valintoina, haluina ja tahtoina ilman hallintaakin itseydessä, psyykkisenä puolustuksena, omista toiveista, tavoitteista ja pettymyksistä, luopumisesta, näitäkin on. Itselläni on aina ollut yhtä suuri vaikutus toisen sanoilla ja teoilla, sekä positiiviseen, että negatiiviseen ja näenkin yhteisön vaikutteet yhtä ongelmallisina kuin yksilön, tämä johtunee siitä, että elin lapsuuteni suurperheessä.

On tärkeää oppia erottelemaan luopumisten, toiveiden, hylkäämisten, pettymysten, ja menettämisten selkärankaa. On eri asia menettää varastettu käsilaukku, se harmittaa, ja voi tulla taakkakuorman päällä katkaisevaksi tekijäksi, mutta jos menettää yhteisö- ja/tai yksilövallan kautta elämänoikeudet, kuten tunteet ja puheoikeus, se on vaikeampaa, ihmisyys kuolee. Aina voi selittää, hakeudu muualle. En ole löytänyt montakaan paikkaa, jossa erilaisuutta hyväksytään, kyllä silloin isketään perustarpeeseen ja suljetaan ulkopuolelle, jos on erilainen. Erityisen vaikeaa ulkopuolelle sulkemisessa on juuri läheiset ihmissuhteet, sillä silloin tunne-elämä vaurioituu. Joku selittää tämän niin, että jos on aito ja rehellinen, se ei vaikuta. Vuorovaikutus on kuitenkin perusolemusta ihmisyydessä, ja tunteiden lukittuminen ja/tai hylkääminen vaurioittaa aina, eikä tarvitse olla persoonallisuudessa riippuvuus, vaan rakkaus ja välittäminen, huoli toisista. Jos ajattelette Jeesuksen ristiinnaulitsemista metaforana, huomaatte, että Jeesus kuolee, ja vaikka nouseekin kuolleesta, hänen on piilouduttava, turvauduttava uskoon, mistä todistusaineisto on heikkoa. Toinen tulkinta on, että Jeesus ylevöittää sielunsa eli tunteet, ja nostaa persoonallisuuttaan yläpuolelle kestääkseen ja selvitäkseen.

Tunnemanipulaatiot ovat epämiellyttäviä tapoja ottaa valtaa luonneominaisuuksien kautta taisteluina. Kateudella ja ahneudella, ylipäätänsä negatiivisilla tunteilla ohjailu on tunteiden häpäisyä, jossa tunteet välittämisen välineenä on hylätty ja tehty niistä ideologian palvelija valtaan, eikä ihmisyyden itsetutkiskelulle ole annettu arvoa, vaikutteita vaikuttamiseen ihmisarvoa tunnistaen kohtaamisissa.Kauneuttakin voidaan käyttää kiristysvälineenä, mikään ei kelpaa, aina vaaditaan kauniimpaa, yksilö ei saa valita omaa kokemustaan ja olla tyytyväinen kokemaansa, se on pakkososiaalisuutta, kiusaaja kuvittelee kasvattavansa tyrkyttämällä omia ihanteitaan.

Olen ollut sadoissa yhteisöissä töissä, liikkunut vapaa-ajalla, elänyt läheissuhteissa ja kohdannut kaikkialla saman ongelman. Yhteisöllisyys on täysin retuperällä, vuorovaikutus ei perustu mielekkäästi vaikuttamiseen, jakamiseen, haavoittuvaisuuteen, kasvuun ja oppimiseen, vaan kilpailuun, vertailuun, pelkoon, ja oman aseman saavuttamiseen. Tietoa ei kartuteta, vähäiselläkin pelataan, jopa tunteita laitetaan palvelemaan tätä yhteisöegoa, kateus on moottorina ja motivaationa oman vallan tavoittelussa. Vaikutuksia ihmissuhteisiin ei osata nähdä tuhoavina, haluun ja tahtoon vetoaminen, en halua, on hylkäämismenetelmä, vallan avulla yhtäkkinen muutos, kun on vaikea asia kohdattava. Kun joku kysyy, näyttää ja/tai tekee jotain, mitä yksilö ja/tai yhteisöt eivät hyväksy, pidä oikeana tai sopivana, hänen elämäänsä aletaan rajata, estäen valintoja, ihmisyyyttä, mikä mahdollistaisi ajatukset, tunteet, kielen, osaamisen, mielen, eli ihmisyyden perusoikeudet. Ihmistä vahdataan kuin petolintua, enkä nyt tarkoita mitään karkkikaupasta varastamista, vaan ihmisoikeuksien riistoa, itseilmaisuun, olemassaoloon, yhteisöllissyydessä yksilöiden kautta sanelee hallitsemisen ja kontrolloiden keinot, alistaminen niiden näkemyksiin. Ja tätä tapahtuu hyvin korkealla tasolla, kuten huomaame nyt maailmansodissa, johtajat pyrkivät alistamaan, ei kunnioittamaan autonomiaa ja koskemattomuutta. Kun perusongelmana on se, ettei sosiaalisia taitoja opetella, eikä ymmärretä ihmisyyden vaikutuksia, psykologisia, sosiaalipsykologisia ja sosiologisia oppeja, eikä niistä saada tietoa, niin tätä tietämättömyyttä käytetään laajasti yhteisöilmiöinä vallan kautta hyväksi, ihmiset projisoivat omat tunteensa toiseen, eivätkä tunnista itseään, tekojaan ja vaikutuksia, vain siksi, että valtaapitävät haluavat säilyttää tätä valtakeinona, tuottaen valtavasti ongelmia ihmissuhteisiin syyllisyydellä ja omalla tunnolla pelaamalla, toisilleen taakoiksi. Anteeksipyynnöstä-, ja annosta on tehty väline valtaan, kuten kiitollisuudestakin yhteisovallan eetoksessa, jossa toisia vartioidaan, joissa tekonsa tunnustaminen vapauttaa syyllisyydestä toisaalla, mutta jääkin roolivankeutena elämään tekijässä yhteisöön, jonka hän heijastaa toiseen ihmiseen, kun todellista aitoa kunnioitusta ei ole.

Jumalallisuuus on monien näkemysten mukaan henkisyyden ytimiä, löytää minuudestaan sellaista, jossa kuin kirkas puro virtaa elähdyttäen kokemuksia, tuoden osaamista, oppimista ja käytänteinä toisen kunnioittamiseen, välittämiseen, kuulemiseen ja näkemiseen todellisena, eikä omiin mielikuviin lukittuina. Tämä ihmisyyden ydin on ehkä vaikeimpia asioita, mitä ihminen ehkä löytää minuudestaan, minulle se tarkoittaa itseilmaisua, itsemääräytymistä, vuorovaikutuksen oikeutta, vaikuttumista vaikuttamisesta syntyen toisen avulla uudelleen ihmisyyteensä, saaden kokea tunteita. Se ei ole sosialismia, se on perustarve ihmisyydessä alkaen syntymästä rinnan imemisenä.

Jumalallisuudesta ihmisyydessä on tullut vallan väline, määrittää toisen ihmisyyden syntyä alistamalla omiin näkemyksiinsä, tai tyrkyttäen auktoriteettivallalla, sitä on uskonnoissa, uskossa, tieteessä ja filosofioissa, ja niiden pitovoima on vallassa. Itselleni kristinoppi on avautunut niin, ettei Jumalaa voi määritellä, hän on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, ei voi opettaa häntä. Jumalaa ei voi ihmisyyden kautta ja näkemyksillä määrittää, ihmisyys on ihmistä, vaikka kipinöitä jumalallisuudesta ilmenee. Ulkopuolelta ohjausta näkee kaikkialla, uskoa Jumalaan, Allahiin, Buddhaan, Muhammediin jne. Henkisiä johtajia pidetään kuin kansojen ytimenä, ja unohdetaan yksilön syntymä, mielen, tunteiden, kielen ja vuorovaikutteisuuden olevaisuudet tulla koko ajan uudelleen uudeksi, unohtamatta menneisyyden vaikutusta ja sen oppimista edistävää ominaisuutta. Yksilöihin juurrutetaan alistamisen ja uskomisen kautta tapoja, käytänteitä, ideologioita, asemaa ja oikeuksia sellaiseen valtaan, mikä itseasiassa estää ihmisyyden syntyä. Vain yhdestä opista, psykoanalyysistä olen löytänyt sellaista oppia, mikä on auttanut näkemään itseä, ja sielläkin on puutteita, seksuaalisuutensa ja lisääntymistarpeensa voimakkaassa ohjauksessa miesihmisyydet ovat luoneet hypoteeseja ja teorioita, mitkä ovat vallan kautta kehittyneitä, itselläni samaistumisteoria nousi kynnykseksi, Kauan sitten luin, että kristikunnat ovat hyväksyneet ihmisyysteorian psykoanalyysin pohjalta, harmi, etten laittanut lähdettä talteen, pyydän anteeksi.

Valtaa ei voi täysin sulkea pois ihmisyydestä, se on kuin osaamisen ohjausmenetelmä, luoda näkemyksiä. Nyt ja ennenkin maailma on kuitenkin valjastanut vallan toisten hallitsemiseen ja kontrollointiin, oman vallan alle. Näyttää siltä, että ihmisyyttä ei sallita itseyden kautta syntyväksi, itseohjautuvana, vaan toisten yksilöiden, yhteisöllisyyden ja/tai ideologioiden kautta valitaan sellaista, mikä sopii vallan ikeeseen. Uskossa minulle näyttäytyy se, että ihmisyys on Luojan luomaa, jolloin itseys voi syntyä autonomiseksi itseydestään käsin, ei toisen määritelmänä, maallinen maailma ei sallli tätä jumallisuuden puolta, vaan on luonut itsensä Jumalaksi vallan avulla, ihmisyyttä määritellään koko ajan ulkopuolelta halliten ja kontrolloiden, rangaisten olemassaolosta, valiten arvot, joita yksilö saa toteuttaa aina mekkoja myöten. Kun tähän vallan ja kontrolloimisen menetelmään olen puuttunut, olen saanut rankaisuna yhteisöstä sulkemisen aina muistin spekulointiin saakka, ja niin valinnanvapaus ja itseksi syntyminen on estynyt oikeutena kasvaa ja oppia ihmisyyteensä yhteisöllisyyttä rakkauden polkujen kautta kulkien. Mitään täydellisyyttä ei ole olemassa, ei täydellistä totuutta, on vain keskeneräisyyden, haavoittuvuuden, särkyneisyyden ja näkemisen uomat, joita ei voi määrittää sukupuolien kautta. Kuinka paljon onkaan kautta historian luotettu miesvaltaan osaavana ja tietävänä ja se on noussut taas vahvasti pintaan vallan osoittamiseksi, osoittaakseen valtaansa ihmisyyden kautta enemmän kuin tiedon.Ikävää että tuo ihmisyyden piirre tulee usein väkivallan seurauksena.

Raija

GOOGLEN TUOTTAMAA:

Ihmisyys tarkoittaa paitsi ihmisen jaloja ja arvokkaita ominaisuuksia – humaanisuutta, sivistystä ja kulttuuria – myös inhimillistä olemusta.

Ihmiskeskeisyys käsitteenä tarkoittaa kykyä ymmärtää ihmisiä, ja arkea sekä oivaltaa esimerkiksi kulttuurista syntyvät tarpeet. Ihmiskeskeistä yhteiskuntaa tarkastellaan siis ihmisen, ei organisaation tehtävien näkökulmasta.

Ihmiskäsitys on yksilön tai yhteisön käsitys siitä, mikä on ihminen – mikä on ihmisen olemus, alkuperä ja päämäärä, mikä asema ihmisellä on suhteessa toisiin ja ympäristöön. Eri aatteilla ja uskonnoilla on erilaisia ihmiskäsityksiä, esimerkiksi humanistinen tai kristillinen ihmiskäsitys.

Mistä ihmiskäsitys muodostuu?

Ihmiskäsitys kattaa esioletuksemme ja subjektiiviset käsityksemme siitä, mitä ihminen on. Se kehittyy henkilökohtaisten kokemusten, kulttuurin, ideologioiden, uskomusten ja koulutuksen kautta ja säätelee suhtautumistamme ihmisiin yksityiselämässä ja työssä.

Mitä tarkoittaa ihmisen olemus?

Ihmisen olemuksella tarkoitetaan sellaista ominaisuutta (tai ominaisuuksien joukkoa), joka erot taa ihmisen muista olennoista ja jonka avulla hänen elämänsä ja käyttäytymisensä voidaan parhaiten ymmärtää.

Mikä on psykologian ihmiskuva?

Ihmiskuva on käsitys ihmisestä: millainen hänen perusolemuksensa on ja mitkä tekijät määräävät hänen toimintaansa. Ihmisen perusolemuksen kysymys ei ole vain psykologinen, vaan pikemminkin filosofinen ja elämänkatsomuksellinen.

Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kohdattava aina ainutkertaisena yksilönä, johon vaikuttavat ihmisen kaikki olemuspuolet.

Mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen ihmiskäsitys?

Ihmiskäsitys on kokonaisvaltainen, useimmiten hypoteettinen näkemys siitä, mitä ja millainen ihminen on, mikä on hänen alkuperänsä ja miksi ihminen voi tulla. Ihmiskäsitys ilmentää ihmisen asemaa ympäristöön ja toisiin ihmisiin nähden.

Miten ihmiskäsitykset poikkeavat toisistaan?

Wileniuksen (1976; 1978) mukaan ihmiskäsitykset poikkeavat toisistaan muun muassa seuraavin perustein: (1) erilaisten ihmistä tutkivien tieteiden korostamisesta, (2) ihmisen olemisen erilaisten ontologisten tasojen korostamisesta ja (3) ihmisen erilaisten tietoisuustoimintojen korostamisesta.

Mitä tarkoittaa kognitiivinen ihmiskäsitys?

Siinä missä biologinen ihmiskäsitys korostaa geneettistä perimää ja kognitiivinen ihmiskäsitys priorisoi sisäisiä kognitiivisia toimintoja ja tiedonkäsittelyä, sosiokulttuurinen ihmiskäsitys painottaa ympäristö- ja kulttuuritekijöitä.

Mitä tarkoitetaan ihmiskuvalla?

Ihmiskuva. Ihmiskuvalla tarkoitetaan käsitystä siitä, millainen ihminen on ja mikä on ihmisen paikka maailmassa. Se on käsitteenä hyvin lähellä maailmankuvaa, maailmankatsomusta ja elämänkatsomusta, sillä siinä on kyse ihmisen ja siis myös sinun itsesi paikasta maailmassa.

Mitä tarkoittaa kognitiivinen heikentyminen?

Kognitiivisilla eli tiedonkäsittelyn oireilla tarkoitetaan ongelmia, jotka ilmenevät tiedonkäsittelyn osa-alueiden heikentymisenä tarkkaavuudessa, toiminnanohjauksessa, abstraktissa ajattelussa, orientaatiossa, kielellisissä toiminnoissa, muistitoiminnoissa taikka visuospatiaalisissa tai visuokonstruktiivisissa ...

Mikä on oppimiskäsitys?

Oppimiskäsitys (engl. conception of learning)on yksi keskeisistä opetustyötä ohjaavista henkilökohtaisista käsityksistä. Oppimiskäsitys on henkilökohtainen käsitys ja ymmärrys siitä, mitä oppiminen on tai miten ihminen oppii.

Mikä on essentialismi? Kannatta kurkistaa wikipediaa. Lyhyitä oppimääriä voi aina harrastaa.

Essentialism

MUISTIN MUTKIA

 

Muisti on osittain kuin elämänjohdattaja, ilman sitä emme pääsisi eteenpäin. En ole muistin asiantuntija, vain jonkin verran psykologisen tiedon kautta opinnoissa perehtynyt. Sitäkin enemmän olen kohdannut muistien mutkia meillä kaikilla. Googlaamalla saa hyvin tietoa muistin kehityksestä. Jossain opintojaksossa mielen asiantuntija sanoi, että liiallinen muisti voi tuhota ihmisyyttä, liian vähäinen ei sekään ole hyväksi, osia ihmisyydestä voi tippua pois, jos vain jokin muisteista toimii ja osa piiloutuu piirongin alle tai taakse, suojautuu ja/tai ihailee jotain yli kaiken muun sokeasti. Jos sanakielimuistia kehollisesti harjaannuttaa liikaa, saattaa yhteys sisimpäämme kadota ja tulemme kylmiksi toisiamme kohtaan, emme reagoi toisen tunnekokemuksiin, mutta toisaalta tunteet voivat tulla liian vahvoiksi ja alkavat johtaa eikä järki pääse vaikuttamaan. Kultainen keskitie on hyväksi. Kun puhutaan ihmisen tietoisuudesta, muistista sulkeutuu, unohtuu tai torjutaan pois tiedostamattomaan sellainen, mitä mieli ei pysty käsittelemään, ja säilömuistiin jää ne, mitä kykenemme kohtaamaan sekä myös toiminnallisina kykyinä opimme muistamaan, järjestelemään muistamista omiin tarpeisiin nähden, agendat arvoineen vaikuttaa. Vaihtelua tarvitaan muistien välillä, ettei jokin juutu ainoastaan toistamaan.

Muistiliiton sivuilta kopioin seuraavaa. ”Muistia tarvitaan kaiken aikaa. Arkikielessä muistilla tarkoitetaan pitkäkestoista muistia – varastoa, jonne tallennetaan kaikki tärkeä tieto, kuten kertotaulu, läheisten syntymäpäivät ja ostoslistat. Muistin toiminta on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus, joka voidaan jakaa useaan toiminnalliseen osaan.

Yleisin tapa hahmottaa muistin rakennetta ja ymmärtää sen toimintaa on erottaa toisistaan hetkellinen aistimuisti, lyhytkestoinen työmuisti ja pitkäkestoinen säilömuisti.”

On tunnemuistia, tapahtumamuistia, kuulo-, ja näkö, kinesteettistä eli lihasmuistia, ja kaikkein tärkeintä on se, että ottaa itse selvää, miten oma muisti toimii.

Opinoissani tutkittiin muistia yhdessä tapauksessa köyhässä perheessä Lapista. Sodan jälkeen oli ruuasta puutetta. Monilapsisen perheen lapset muistivat, mitä ruokaa oli ja miten paljon, ja muistettiin hyvin erilailla. Toisille oli ruokaa runsaasti, toisten mielestä ei juuri lainkaan. Joku muisti, että jouluna syötiin paljon, kun sika teurastettiin. Kävikin niin, että ne jotka muistivat ruokaa olleen paljon, alkoivat painostaa lasta, joka muisti toisin, toisin muistavaa pidettiin hiukan hölmönä. Tässä on muistin yksi ominaisuuus, ihminen muistaa herkemmin harvemmin tapahtuneita, mieli torjuu myös epämiellyttävää kokemusta ja ihanat kokemukset tuntuvat hyvältä, suojaavat niin, että ihminen kestää. Mielikuvissa miellyttävät muistot suojaavat mieltä ja antavat voimaa, toisaalta totuus on yhtä vahva vaikuttaja, se vapauttaa myös ahdistavasta kokemuksesta, kun pystyy hyväksymään menneisyyden, jos tulevaisuuskuvatkin ja sen mikä on totta. Kun asiaa alkoi tutkimaan muistiin perehtynyt tutkija, hän tutki dokumenttejä. Kävi ilmi, että lapset olivat viikot oppilas-asuntolassa ja syynä oli liian vähäinen ravinto kotioloissa, sekä pitkät koulumatkat.

Muistin suhteen onkin niin, ettei ole oikeaa ja väärää, on vain erilailla kehittyneitä muisteja. Jos aletaan taistella joukko-, ja/tai yksilövallalla siitä, mikä muisti on oikein, päädymme valtataisteluun, pahimmillaan syrjintään. Kiinnostumme eri asioista, havaitsemme aistimuistin mukaan, jos on näkömuisti vahvoilla, näemme sieltä käsin, joskus kuulomuisti kertoo vahvemmin, ja kehityksestä sekä iästä riippuen tapahtumamuistiin piirtyy kognitiokykyjen kautta näkemykset, selkeiksi ja/tai vähemmän selkeiksi, loogisiksi tai vain komiasti sanakielenä kaunokirjallisuuteen, eikä nämä ole aina valittavissa, vaan elämän murrokset vievät kiinnostuksen eri asioihin. Joskus tarvitaan romantiikkaa suojaksi, jos kohtelu lyö kirveellä päähän.

Kiinnostus on vahva vaikuttaja, mitä aistimuistimme kertovat, suuntaamme sen ohjauksessa, joskus arvot ovat suunnan näyttäjä, joskus joku seurapiiri määrää, mikä on sopivaa muistaa, ja torjumme kuin paheena toisenlaista, syntyy valtataisteluita, valikoimme. Havaintopsykologia tutkii havaitsemista ja siellä on paljon ilmennyt havaintovirheitä todellisuuden havaitsemisessa. Tästä löytyy mainio kirja, ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” Joni Martikainen, havaintopsykologiaa tunteva psykologi. Mielen oppiteoriat ovat tosi jänniä. Mieli voi puhua vertauskuvallisesti, ja arvot löytyy kuvien alta, sanakieli on kuin kehys osaamiselle, etsiä totuuden siemeniä. Suomessa vertauskuvalliseen kieleen on perehtynyt piispa Wille Riekkinen ja hän on ollut Euroopan kirkkokunnissa johtamassa tämän osaamisen oppia. Itse opiskelin psykoanalyysin oppeja, ja sain takaisin mielen kyvyn hallita muistia toimintakykynä, myös näyttelijänä kesäteatterissa ja kolumnistina paikallisessa lehdessä, kokea tunteita ja vapauduin ahdistuksesta sekä kauhusta, itsetuntemus kehittyi, eikä muisti hajaantunut minne sattuu.

Raija Naumanen

TODELLISUUDET JA TODELLISUUDET

 

Todellisuudet ja totuudet ovat aina olemassa, tahdommepa sitä tai emme. On todentuvaa ja todistamatonta, on myös valittuja valtamenetelmiä, estäen kokonaisuuden näkemistä ja rajattuja mahdollisuuksia sekä vääristeleviä ohjauksia oman agendan ajamiseksi. Todellisuudet muuttuvat koko ajan, timanttisoituja arvoja luotsaa viisauden elementit. On eksaktia tiedettä, mitä voidaan helpommin hahmottaa ja hallita, säädellä ja luoda lähtäkohdiksi sekä tavoitteiksi, kuten rahatalous, ja on sovittuja määreitä arvostuksineen. Eksakti on tarkkaa, täsmällistä ja paikkansa pitävää. Ihmistieteet ovat osittain kuin muutoksen alkuvirtaa, sen juuri on ihmisen muuttuvuudessa ja siinä antavan kehityksen ulottuvuutta, erilaisuudesta kasvamista ja oppimista. Ihmistieteissäkin on omat selkeät teoriat, mitkä mahdollistavat ihmisyyttä kohtuullisen johdonmukaisiin ja yhdistäviin tekijöihin. Todellisuuksien väistymiset on kuin ihmisyyden ongelmaa, havaitsemisen ja havannoinnin karkoittumista totuudesta, uskomusten utopiaa.

On hyvä tietoisuuden kannalta, että osaamme tarkastella todellisuuksia niiden lähtökohdista käsin, päämääria ja välitavotteita nähden, että voisimme vaikuttaa oppimiseen. On psyyken todellisuus, on tapahtumien todellisuus, teorioiden, vallan jne. Arvojen ohjaava vaikutus on oleellista ymmärtäessä todellisuuksia. Sattumanvaraiset päätelmät ja irrationaalisuus johtaa useimmiten mielen valtaan, mieltymisten jatkuvaan virtaan unohtaen ihmisyyden ytimiä, ajattelun oppimista, tunnevaikutteita syväsyntyisinä, mikä on psykoanalyysia, mistä kertoo mainiosti elokuva, ”Olemisen sietämätön keveys”. Vaarallisinta on, kun todellisuudet karkaavat mielestä omiin lokeroihinsa mahdollistamatta ihmisyyden kokonaisuutta itselle ja muille. Tuo elokuva kertoo siitä, että psykoanalyysi, eli syvätietoisuus analysointina johdonmukaisesti peitetään järjen, kauneuden, rumuuden, muistin ja/tai yhteisövallan eetoksessa mielikuvien avulla vain lyhytaikaista muistia sallien ja/tai pitkäaikaisen muistin vääjäämättömäna uskomuksena, utopiaa. Se on arvovalintaa, jossa arvot, kuten kauneus on ohjaavin tekijä, sitä kumarretaan palvoen näkemättä säröjä, se on näennäisten totuuksien suojelua, epätosien narratiivinen ohjausmenetelmä.

Yhäkin tänä päivänä meidän käytänteet pohjaavat hierarkiseen valtaan poliittisena ja uskomuksiin nojaavina käytännön tekoina, ei aina niinkään tietoon perustuen. Ihmisyyttä käytetään hyväksi brutaalisti omien etujen tavoitteluun, eikä toisille mahdollisteta oikeutta ihmisyyteen, vaan rajataan sitä mahdollisimman tarkoin asemaansa ja valtaansa suojaten. Tuo auktoriteettien yliavalta usein perustuu juuri asemaan, minä sinulle näytän tyyliin. Minulle jäi lapsuudesta syvästi mieleen äitini opetus ”Älä tee itsestäsi Jumalaa”, olin 10 vuotta. Kunnioitan auktoriteettejä tiedon antamisen konteksissa, mutta en ymmärrä vain oman asemansa ja ihmisyytensä ylivallassa. Ensimmäinen käsky on johdattanut minua monissa ajatuksissa, tieto on ollut minulle auktoriteettiasemassa tutkimisotteella, ei aina, on aikoja jolloin vain toistin jotain, joissa oli kyllä nk. yleisjärkeä, ja yhteisövallalle sopivaa ”viisautta” yhteisön mielestä. Kirkosta erosin kauan sitten, koska huomasin sen taistelevan ihmisyyttä vastaan tottelevaisutta ja uskomista korostaen. Romantiikan aikoina kirkkohäät sopi pirtaan.

Minulle on ja oli tärkeää Jeesuksen vaatimus totuudesta. 34 vuotta sitten laitoin hädissäni ensimmäisen kirjani arkkipiispalle, kun sain pakit kustantamoissa. Kirjassa on uskonnollista, vertauskuvallista sanomaa, ja opetuksia Raamatusta muutamina lauseina. Kirja palautettiin alta aikyksikön, mistä voi vain päätellä ettei sitä luettu, älä sinä tyttö puhu. Muutama päivä sitten toin somepalstalla esiin ihmisen oikeutta elämään, kun piispa kertoi luopumisen tärkeästä arvosta, piispa kävi antamassa tykkäykset kaikille 60 vastaajalle, korostaaksen asemaansa ja valtaa tiedon jakamisessa, mutta ei minulle, joka uskalsin kyseenalaistaa yleiskielellä hallitsemista, julistukselliset väitteet saivat tuen.

Tutkin äskettäin heittämiäni käsityksiä, ja mitä olin sanonut tai puhunut ja miten ne tulkittiin, kun haukut ja hylkäämiset tulivat. Kun olin pahassa elämänvaiheessa, luovuin työstäni ja lähdin tuntemattomaan etsimään hyvinvointiani, auktoriteettius tiedon suhteen nousi vahvana pintaan. Pari viestiä olisin saanut jättää lähettämättä, jossa toin vahvasti esiin analyyttistä psykoanalyysiä, teorioita ihmisyydestä. Se oli kuin punainen vaate, tuomioita sateli. Kuitenkin lopulta huomasin, etten useinkaan sanonut mitenkään tutkitun analyyttisesti, kerroin tapahtumista, joita havaitsin, mitkä olivat valuneet alitajuntaan arvojen väistyessä tässä ja nyt elämän viidakkoon, muisteista kadoten, kiireeseen ja annettujen arvojen valikoiviin menetelmiin, uskomuksiin nojaten. Tämä tapahtumia kieltävä menetelmä vie ihmiseltä kyvyn autonomiaan, itsenäiseen ajatteluun ja on totalitaaristen valtioiden ohjausmenetelmä myös yhteisökäyttäytymisessä. Usein kaikki kääntyi arvoihin, joita toteutettiin, hierarkkisiin menetelmiin, näkemyksiensä voittokilpailuun, syytösmenetelmät kukoisti, jotka olivat erilaisia. ”Emme vastaa, koska sinulla on uskonnollista tyyliä, toit esiin sopimattoman asian, kaikkien mielipiteiden puolesta, olet vajaaälyinen ja tyhmä, menneisyys on hyvä unohtaa, elä tässä ja nyt (samalla unohtui omat syvätunteet, psykoanalyysi) ja järki vei voiton, eli useimmiten se eetos, mitä tuotetaan valtajärjestelmien kautta, yleiset mielikuvat ja valta-asemat, kaikilla ei ole ihmisarvoa. Minua syytetiin juuri siitä, mitä ihmiset itse tekivät, he analysoivat koko ajan mitä olin, ja tapahtumat sekä teot haluttiin salata, skitsofreenisesti kumarrettin yläpäässä vallanpitäjiä ja alapäässä olevia arvottomia potkittiin. Tämä uskonnollinen menetelmä on uhraamista, joku kantaa syyllisyyden omista teoista, sen saa anteeksi pyytämällä milloin mistäkin, usein muilta kuin häväistyltä, tämä ei muuta käytänteitä ja vallan mentelmiä, vaan pitää niitä pysyvinä, ne tuovat paljon psyykkisiä ongelmia, oppimattomuutta ja eripuraa toistemme välille. Valta moraalin ylitarkastajana tuo lisää ongelmia, parempi olisi oppia kunnioituksen polut, eikä odottaa täydellistä, epätäydellisyys kuuluu etsimisen kanaviin.

Nämä arvovalinnat ja vallan oikeutukset tuettuina ja tukemattomina mahdollistavat mielivaltaa, sekä tukevat vanhoja hierarkkisia käytänteitä, vaurioittavat vuorovaikutusta, estävät oppimista ja tuovat yhä enemmän uskoa ja eetosta tiedon käsittelyyn, ymmärrykseen ja tietoisuuteen, kaventavat näkemyksiä poliittisiin ja uskonnollisiin uskomuksiin. Uskomukset taas takaavat sen ettei tietoisuus selkiydy, ja puhumattomuuden sekä vuorovaikutuksen puute johtaa siihen, että ihminen joutuu arvauksien maailmaan, ei tiedä todellisuuksista, arvot eivät saa tilaa, ja hän saa todellisuuteensa oikeuden vain muiden valittuina arvoina, vallan kautta suotuina ja epätietoisuus estää loogisten ja järkiperäisten asioiden käsittelyn, havaitseminen ja havannointi heikkenee, oppiminen tyrehtyy, tunne-elämä vuorovaikutuksessa lakkaa tuhoten ihmissuhteet. Tämä on kommunismia, tarinoita elämästä, ei tapahtuvaa todellisuutta, ei mielen oikeutta omaan todellisuuteen ja kokemuksiin, on elettävä kahdessa todellisuudessa, julkisissa julistuksissa, jopa instituutioiden tiedon hajaannuksessa. Se on kansaluonteeksi kehittämistä, tarinoiden valtaa.

Googlen avulla kopioitua:

Analyysilla tarkoitetaan empiirisen tutkimuksen yhteydessä aivan arkisia asioita, kuten aineiston lukemista huolellisesti, tekstimateriaalin järjestelyä, sisällön ja/tai rakenteiden erittelyä, jäsentämistä ja pohtimista (mitä aineisto sisältää, mistä siinä kerrotaan, millä tavoin ja missä määrin).

Raija

HALU, TAHTO VAI MIKÄ SE ON?

 

Hyvin yleinen on asiantuntijoiden keskuudessa näkemys, että mieli ja keho on yhtä, eli ilman kehoa ei olisi mieltä, mahdotonta, ei ehkä ihmistäkään olisi, mutta näitä voi tarkastella erikseen toimivina ja toisistaan irtaantuvina. Mieli voi irtaantua hajoaviksi aistimuksiksi äärettömien uhkien ja kauhun alla, eriytyä osastaan toistaviksi eikä tahto ja halu ohjaa ja se voi piiloutua alitajuntaaan, jos ihmistä kohdellaan törkeästi, se voi kadota kokonaan, kuten itselleni kävi. Opetuskin voi vain kehittää jotain puolta ihmisestä. Jäljelle jäi aistimaton ruumiini, kipuileva ja muistia häiritsevä, kinesteettisen muistin tynkä hahmojen muodossa, muut muistit karkasivat tavoittamattomiin.

Mieli on siis tavoite, jossa ihmisyys olisi yhtä henkisen ja kehon yhteydessä. Lasken mielen olemukseen kuuluvan halun ja tahdon, ilman näitä ei ole mieltä. Aistimuksessa ei välttämättä ole mieltä, se voi olla pelkkä ruumis, jossa ei mieli ja muisti ole ohjaavana. Aistimukseen riittää hengityksen toiminta, liikkeen vaikutus. Mielen syntyyn tarvitaan mielikuvitus, sen juuri on kokemus, kuvan syntymisen kyky, jossa auttaa vuorovaikutuksen ja toiminnan oikeus, minkä pohjalla muistikuvat ovat antamassa ärsykettä. Mieli on itsemääräytymisen ehto syntyäkseen. Itsemääräytymiseen tarvitaan itsestä syntynyt kuva, mieli, kieli, ja/tai keho, pelkkä ruumis ei täytä itsemääräytymistä, henkistä puolta. Toinen ulottuvuus tarkastelussa on rooli, ruumisrooli, mikä on lapsena juuri todennäköisin, kun kieltä ei ole.

Pidän erittäin tärkeänä sitä, että näistä opitaan puhumaan erillisenä, sekä itselähtöisenä, että roolilähtöisenä. Pakkoroolissa ollessani vain kehomuisti ohjasi, hahmot toistoina, liike luudan varressa. Ulkoapäin tarkastelevien ja valtaa väärinkäyttäjien käsissä havainnot voivat vääristyä täysin, jos ja kun yksilöä itseään ei kuulla. Karkeasti voikin ajatella, että joutuessaan raiskatuksi, nainen on halunnut sitä, jos mieli ja keho on yhdessä. Ihmisyyden osia on hyvä tarkastella erikseen, jos ne ovat eriytyneet ja nähdä myös, kun ne on selkeästi kokonaisyhteydessä osistaan.

En tee tätä kiusatakseni teitä, ahdistaakseni tai syyllistääkseni, tuon vaan esiin sellaista, mitä en löydä tieteen enkä uskontojen kautta, se lienee salattua tietoa tiedekammioissa. Nykyiset yleiset tiedot perustuvat ihmiskuvaan, jossa itse on olemassa, halu ja tahto, valintaoikeuksineen. Niin usein kuulee, miksi et pyytänyt apua, kyllä pyysin, ei uskottu mitä kerroin. Valta saneli ehdot elämiseen.

Jouduin ympäristöpakotteiden alle ja/tai vetäydyin itseydestäni, koska en halunnut miehen ja ympäristön orjaksi, jäin rooliin, jossa ei enää ollut aistimuksia nautinnon tasolla. Olin kuin kuollut lahna, kuten asunnossa asuja ilmaisi. Taantuessani tähän ruumisrooliin tahtomatta ottaa vastaan sitä, minkä se tarjosi, jäin kuolevan kehon, ruumiiksi luokittelun mukaiseen tilaan. Mielikuvitukseni lakkasi toimimasta, myös muisti vähäiseksi alkuaikoina, lopulta kokonaan, torjuttu ja kielletty mieli alkoi elää elämätöntä elämää, heikosti aistivaa, kun halua ja tahtoa ei ollut. Jäljelle jäi kinesteettiseen eli lihasmuistiin kokemuksen tilat. Tämän tilan ilmeinen perusta on juuri lapsuuden aikainen sanakieletön oleminen, taannuin ja kehonkuva hävisi, koin kehoni paisuvaksi, pallomaiseksi pahimmassa pelkotilassa sekä tulitikun pituiseksi, että hirvittävän pitkäksi uhkan alla. Kun pääsin vapauteen, seurustelin psykologin kanssa, itseilmaisuuni tuli kirjoittamista runon muodossa, ”olen elävä kuollut, olen kuin muokattu multa”

Ulkoatarkastelun seurauksena on kehitetty psykologinen näkemys, omnipotenssi eli kaikkivaltias, narsistinen itsensä ihailija, itsekäs oman edun tavoittelija. Vaatijoiden, tarkkailijoiden ja näkemyksiensä tyrkyttäjien rooleissa ihmiset pitävät toista kohteena, jota he arvioivat, arvostelevat, mittaavat ja luokittelevat, eivätkä kuuntele. On kuin typerästi toteutuisi yhteisöissä vain vallan ongelma, täydellisyyttä vaaditaan ja yksikin virhe, niin yksilö tuhotaan. Raamatussa tämä kertomus on Jeesuksen ristiin naulitsemisesta, jonka ihmiset ylentävät odotuksien ja pelastajan rooliin, hierarkkinen ja autoritaarinen ihmiskuva. Itsemääräytymättömänä ihmisestä tulee vain ruumis, ei vielä keho elävänä, näen että se on äärimmilleen viety psyykkinen puolustus, minuuden olemattomuus tuo tämän ruumiin.

Alla Narkissos myytti kopiona, mistä ehkä voisi etsiä mielen muuntumista narsistiseen, ruumiin muotoon, joka vain katselee itseään veden pinnasta, ei näe enää muuta ja kuolee, teoilla on vallan vaikutusta. Kalevalassakin Väinämoinen laulaa suohon Joukahaisen. Sanoillakin on niin monia merkityksiä, sana mieletön voi tarkoittaa mahtavaa, mutta analysointina se voi olla keho ilman mieltä.

Raija

Kreikkalainen myytti, mielen heijasteista Wikipedia

Täytettyään kuusitoista vuotta Narkissos lähti vaeltamaan metsään, jossa nymfi Ekho huomasi hänet. Ekho rakastui Narkissoksen ulkonäköön ja alkoi seurata häntä. Mitä kauemmin hän seurasi Narkissosta, sitä enemmän hän tätä himoitsi, mutta hän ei voinut kuin odottaa, koska Hera oli aiemmin rangaistuksena tämän suulaudesta estänyt tätä puhumasta ensin. Kohta Narkissos pysähtyi ja huusi tovereitaan: "Kuka on täällä?", johon Ekho vastasi: "Täällä!" Hämillään nuorukainen jatkoi: "Tule tänne!", ja Ekho vastasi samoin. Uudelleen ja uudelleen Narkissos huusi, ja äänen pettämänä lopulta pyysi: "Yhtykäämme täällä!", johon Ekho huudahti onnellisena: "Yhtykäämme!" ja ryntäsi rakastettunsa kaulaan. Narkissos pakeni tältä huudahtaen: "Irroita kätesi! Mieluummin kuolo kuin että koskaan hyväilisit minua!" Ekho vastasi: "Hyväilisit minua", ja pakeni syvälle metsään torjumisen masentamana. Ekhon ruumis riutui pois, ja vain hänen äänensä jäi vastaamaan kutsujille kukkuloilta.

Samalla tavoin Narkissos torjui kaikki muutkin, ja lopulta yksi torjutuista pyysi jumalia kieltämään tältä sen, mitä tämä koskaan rakastaisikaan. Jumalatar Nemesis kuuli rukouksen ja toteutti toiveen.

Narkissos saapui koskemattomalle ja peilityynelle vuoristolähteelle Thespiaihin, ja kumartuessaan juomaan siitä hän huomasi oman kuvajaisensa. Hän rakastui tähän välittömästi ja ihaili kuvajaisensa jokaista piirrettä suudellen sen huulia. Väsymys ja nälkä eivät saaneet häntä poistumaan kuvansa äärestä, ja niin hän kuihtui lähteen äärellä, kunnes lopulta kuoli pois. Najadit ja dryadit voihkivat suruaan kuoleman johdosta, ja Ekho kaiutti heidän huokauksiaan aina uudelleen ja uudelleen. Narkissoksen kuihtunut ruumis muuttui narsissiksi, Narkissoksen mukaan nimetyksi keltavalkoiseksi kukaksi.

Vaihtoehtoinen versio

Pausanias kertoo myös toisenlaisen version, jonka hän itse toteaa olevan vähemmän suosittu. Siinä Narkissoksella on kaksoissisar, joka oli tarkalleen hänen näköisensä – he käyttivät samanlaisia vaatteita, laittoivat hiukset samalla lailla ja metsästivät yhdessä. Narkissos rakastui sisareensa, mutta tämän kuollessa hän kaipasi tätä niin kovasti, että meni lähteelle katsomaan kuvajaistaan kuvitellen sen olevan hänen sisarensa. Pausanias jatkaa, että narsissit oli vanhemmassa tarinassa luotu jo aiemmin houkuttelemaan tytär Persefone pois ystäviensä luota niin, että niitä poimiessaan Haades voisi siepata hänet.

OLIPA KERRAN LAPSI

 

Kasvatuksesta ja opetuksesta, lukuaika 30 - 60 min.

Kasvatuksen historia ei ole kevyttä luettavaa. Monista lähteistä olen voinut lukea, kuinka lapsia on kidutettu pyrkimyksenä ajaa paholainen pois lapsesta. Esim. Alice Miller on tuonut näitä esiin, ja häntä vastaan on hyökätty populistina. Yhteen aikaan ahmin kasvatus-, sekä oppimisnäkemyksiä tieteen kirjallisuuden kautta ja opiskellen, nykyään katselen enemmän tuloksia, mitä mikin kasvatuksen trendi saa aikaan. Uskon tieteeseen, mutta en sokeasti, kristinopilla on ollut vaikutuksensa, katselen tietoa vaikutusten ja seurausten valossa, valittujen opetusten seurauksina.

Suhtaudun kriittisesti kasvatukseen ja opetukseen kokemuksistani johtuen ja epämääräisten näkemysten vuoksi, puutteellisen tiedon ja arvojen jäsentämättömyyden ongelmallisuuden takia. Yhäkin kuulee vanhojen kaavojen toistoa poliittisten tahojen ajamana, lapsi tulisi viedä päiväkotiin jo neljän vuoden iässä, parhaimmillaan se voi auttaa lasta, jos kehitystaso on huomioitu, mutta ei välttämättä, jos lapsikuvat on vääristyneet. Usein lapsi on ulkoatarkastelun kohde pinnallisten häiriöiden seurantana niin tieteen kuin vanhempienkin taholta, kuin koko lapsen sisäinen minuus kehittyvänä puuttuisi tarkastelusta.

Kun käydään jatkuvaa taistelua siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ne näyttävät menevän yhä enemmän pieleen ja valtataisteluksi, äärilaitojen edustajia ilmaantuu sinne tänne näkemättä lasta osaamisten kautta, joitakin vaan urheilutetaan, joitakin matemisoidaan, jotkin ovat heittopusseina milloin millekin ärsykkeelle. Työaikanani 1970 – 2005, kasvatus-, ja opetuskeskustelu oli usein uskomuksia täynnä tutkimustiedon sijaan. 2000 - luvun taitteessa käytiin sosiaalialan ammattipiireissä polemiikkia siitä, pitäisikö sana sosiaalinen poistaa kasvatuksen ja opetuksen sanavalikoimasta, koska sen mielleyhtymät veivät ihmisiä sosialismiuskoon, eikä sen katsottu ilmentävän vuorovaikutustaitoja. Tässä yhteydessä päiväkotien korkeampi ohjaus valtion taholta tavoitteina siirrettiin sosiaali-, ja terveysministeriöstä opetusministeriöön. Päiväkoteihin alkoi virrata oppimisnäkemyksiä, jossa lapsi on vastaanottaja ulkopäin luonnontieteiden katsantokannan mukaan. 20 vuotta taisteltiin sosiaalialan ihmisten oikeudesta opettaa päiväkodeissa, mitä vastaan kasvatusalan opettajat taistelivat, nykyään sosionomit saavat opettaa osittain. Ihmiskäsitykset pysyivät siis luonnotieteiden ihmiskuvassa, seksuaalisuuden alkuvoiman ylistyksenä, aistiaktivointina, ja kukaan ei muista, että juuri mielikuvitus alkaa kohdussa sikiön nähdessä unia, ajattelutaidon lähde juurineen ja se tuo ihmisyyteen voimavaroja ja innostusta, lihasvoima mukaan lukien.

Ihmisyydestä on niin paljon väärinkäsityksiä, että taistellessa turhautuu. Mielikuvitus on alkulähteinen synnynäinen kuvasyntymä, mikä tulee mielestä, jo kohtuaikainen unina, kun taas kuvittelu on kehittyneempi taito, jossa muisti/mielikuva nostetaan etuotsalohkolle tarkasteluun, kuin tavoite, mitä se ei vielä ole, ennen kykyä valintaan tietoisena. Näistä on sekä tutkijoiden että ammattikasvattajien ja opettajien keskuudessa eriäviä mielipiteitä, tuntuu kuin omat lapsuuden kokemukset johtaisi aikuisia eikä koulutus. Itse taistelen sen puolesta, saako lapsi olla todella se mikä hän on alkuperäisesti, vai syötetäänkö häneen ideologioiden opit niin, ettei hän tunnista enää itseään ja on helpommin hallittava ja hyödynnettävä. Onko samaistumisen opit lapsesta syntyneitä, vai kasvatuksen tulos, sitä kyselen, kuten heijastumisen synty mielessä, sekä projisointi myöhemmin tunne-elämän vaurioitumisen seurauksena. Kohtu-unistakin uskallan ajatella, että ne ovat alkuun heijasteita kehotunnosta, ja niistä ne voi vapautua lempeässä hoivassa ja kohtelussa, kun käsitteelliset muistit alkavat kehittyä, mutta pakkoroolijohteisena ne voivat vahvistua toistoon.

Mielestäni leikki on suojaavin tekijä itsetuntemuksen edistämisessä ja mahdollisemman tarkan havaitsemisen sekä hahmottamisen kehitykseen. Tässä tarkoitan juuri syväsyntyistä mielen toimintaa, sen vapautta kokemuksiin, tunteisiin ja itseilmaisuun.

Kuten mielikuvitus ja kuvittelutaito sekoitetaan, niin kuin monia muitakin psyyken kykyjä ja harhaudutaan termien viidakkooon. Mielikuvitus on mielen ominaisuus, kuvittelutaito taas jo leikin ja oppimisen kautta kykyä eläytyä ja luoda mielikuvaa sana/kuva näkymästä, sekä miekkyyden myötä saavuttaa myös myötäelämisen taitoa opittuna muistin avulla. Niin mielikuvituksen kuin kuvittelutaidonkin voi menettää, jos ilmaisuvapautta ei ole. Itse sain sen takaisin juuri leikkikyvyn avulla luovuuden menetelmin syventävissä opinnoissa, kun ne normiopetuksessa tuhoutui autonomiastaan.

Ihmistieteet, jotka tutkivat mieltä ja sisäistä minuutta lapsen tasolta, väistyvät usein näkemyksistä. Yleisesti voi sanoa, että johtavina etenee luonnotieteiden ihmiskuva, jonka juuret tulevat lääketieteestä, lasta nähdään seksuaalisena, aistivoittoisena olentona. Sigmund Freud teki paljon hallaa, kun hän loi ihmiskuvan seksuaalilähtöiseksi, ja lapsiin kohdistui tuomitsemista syntiin lankeavana uskontojen tukiessa, vaikka hän myöhemmin selittikin sen tarkoittavan aistimista. Termi seksuaalisuus oli kuin puukko vanhemmille, iske lastasi, hän on ahne, itsekäs ja vallanhimoinen, ensin oli vainottu nainen ja se siirtyi lapseen. Moni haluaisi nämä unohtaa ja pyrkiä positiivisiin näkemyksiin ja asioiden esille tuontiin, katson asiaa tuloksissa, kuinka paljon on oppimisvaikeuksia, mielenterveysongelmia ja käytöshäiriöitä. Usein nämä selitellään kurin puutteena, näen asian enemmän ihmisyyden pilkkomisena, tunteita ei saa olla, leikkiaikaa ja leikkioikeutta pidetään humpuukkina, joku jopa sanoi, että matematiikka, äidinkieli ja urheilu ovat riittäviä opetuksen ainevalikoimissa ja niin tunteet unohtaen luomme ongelmia vuorovaikutukseen hylkäämällä ne valikoimasta.

Positiivisuutta voi tarkastella mitä, missä, milloin, miten ja kuka kaaviossa. Kun olemme positiivisia vuorovaikutuksessa, ehkä koemme mielekkäämmin tunteita, mutta jos harhaudumme ihailuun jonkin asian suhteen sokeasti kumartaen ja ylivertaiseksi luoden, kuten kauneus tai liikunta ylistyksenä, se voi viedä mieltä itseihailuun kohtuuttomasti, sokeuteen.

Perusosaamistaitojen ylläpito ihmisyydessä, kuten mieli, kieli, tunteet, liikkuminen ja vuorovaikutus suojaa aivotoimintaa edullisimmin synnynnäisten, olevaisten funktiossa opetettuihin asioihin itseilmaisu/tunneoikeuksin, vähän kerrallaan vuorottain, vuosia kestävät, jonkin osan harjoitukset voivat vaurioittaa luontaista sisäsyntyistä oppimista, mitkä ovat kytköksissä itsesyntyyn/valintaan ja rooleihin, niissä vapauteen, häiriintyen liiallisuudessa. Kun ihailemme vain kaunista ja uskomme itsemme hyväksi, saattaakin käydä niin, ettemme halua nähdä todellisuutta, pahaa, mitä todellisúudessa on. Tarvitsemme tietenkin mielekkäitä kokemuksia, muuten emme kestäisi.

Elämääni on ohjannut etsimisessä ja itseni löytämisessä varhaislapsuuteni, joissa leikin osuus on vahva. Syntymäkyläni, Valtimon Sivakka, nykyisin Nurmekseen kuuluva, on ehkä Suomen tutkituimpia kyliä, yli 50 vuotta on sen juuria ja kehitystä tutkittu monella tasolla. Minulle syvin olemus minuuteen jäi juuri leikin osuudesta, kuinka se opetti ja loi pohjan ajattelulle. Kaikille ei mahdollistu sama. Tavallaan kohtasin yhteiskunnan tuhoavat vaikutukset opetuksen ja kasvatuksen saralla, sisäinen lapseni kuoli liiallisen sanakielikeskeisyyden alle normittuen. Mielestäni vahva leikkivaihe tulee kestää 6 – 7 vuotta, jolloin lapsella on kehittynyt kyky tunnistaa mielikuvat ja todellisuuden tapahtumat, moni asiantuntija on samaa mieltä.

Taustalla kriittisyyteeni on monien arjen kokemusten tutkiminen, ammattityö 35 vuotta kasvatusalalla, omat lapset ja oma kasvu. Kun opinnoissani luettiin kasvatustiedettä ja psykologiaa, pyrin mahdollisimman paljon tutkimaan ja lukemaan kasvatuksen teorioita alkaen Montessorista, Piagetin näkemyksiin ja paljon muita, Freudin omituisiin käsitteisiin kasvatusarvoista ja näiden edm. aate-, sekä arvohistoriaa. Vasta syventävissä opinnoissa pääsin mielen ja tunteiden tasolle havaitsemaan kasvuni väärät polut, kuinka ne loppujen lopuksi vaurioituivat käsityksistä ihmisyyden suhteen. Kun menin päiväkotiin töihin 1976, hoitajina oli lastenhoitajat, jotka tulivat sairaalasta, jossa lasta vain yritetiin pitää aloillaan tai istumassa kuten sairasta, sitä sanottiin penkittämiseksi ja kasvatus oli autoritaarista, ärsyke, reaktio ja palkinto, koin kauhua lapsikäsitykseni/näkemykseni valossa, lapsuuden riistona. Vasta 1980 luvulla alkoi systemaattinen terveen lapsen kehityksen opetus yliopistossa, liikkuvana ja toimivana.

Monet käsitykset lapsesta pohjautuivat moraaliin, jossa etsiminen seikkailee hyvän ja pahan kaitselmukseen, kontrollointiin ja orjuuttavaan vapauden riistoon yhteiskunnallisten arvojen ikeessä, ilman, että ihmisyys saisi oikeutta. Monia oivaltavia näkemyksiäni on syntynyt kehityspsykologiasta, siitä ongelmasta käytänteissä, että lapsen kyvyt ohitetaan, osaamistaitoa ei kyetä näkemään kehitystasosta käsin, taustalla hallitsee yleinen eetos, johon politiikot erityisesti nojaavat. Erityisesti puuttuu mielen teorioiden näkemystä, kognitioiden, tarinoiden ja tunteiden analyysiä, sekä teorioina, että toiminnallisina kykyinä, kuinka vapauteen kasvetaan, itsenäistytään ja opitaan ajattelun taitoja huomioiden eri osa-alueet.

Kehityspsykologia tarkastelee ihmisen psyykkisiä rakenteita ja toimintoja, sekä niissä tapahtuvia muutoksia ihmisen elämän eri vaiheissa.

Useammat tietää, että ihmiskuva/käsitykset ovat alkujaan lähteneet uskonnoista, periytyneet lääketieteestä ja sitä kautta tulleet kasvatustieteeseen. Filosofiat ovat kulkeneet rinnalla arvojen etsiessä uomia oikeille poluille, joskus väärille, vasta tulokset ratkaisee onnistumisen. Lapsikuvat ovat kuin tekninen performanssi ilman lasta. Leikkiä on hyvä arvioida vahvistavien oppimisten kautta, leikki opettaa aivojen toiminallisen kyvyn, vahvistaa kykyä ensin mielikuvapommitusten kautta, rakenteelliset ominaisuudet harjoituksina auttaa kohtaamaan tunteita, tähän tarvitaan 6 - 7 vuoden harjoitus, jolloin lapsi on oppinut sanakieltä riittävästi yhdistämään mieleen niin, että todellisuus alkaa erottua näkemään sitä mikä on ja oman mielikuvituksen eron, oppia tahtoa. Oppimisvaikeuksia syntyy, kun sisäinen luova ja mielikuvituksen puoli muuttuu vain muistikuvien kartuttamiseksi.

Lapsuuteni oli kuin leikin majatalo, leikin, runouden ja luovuuden kehto, jota kylällä pidettiin yllä, se oli syväoppimsen juurien syntyä, jossa elin kymmeneen ikävuoteen saakka. Juuri tämä puuttui nk. normaalista kasvatus-, ja opetuskeskusteluista työaikanani, opetus oli kielikeskeistä, ja juuret kuolivat. Uskon tämän vievän voimavarojen katoamiseen ja oppimisen pintapuolisuuteen, opimme kuin ulkoa, enemmän tottelemiseen ja toistomuistiin kuin itsenäiseen ajatteluun. Se on kuin valtiollinen kontrollijärjestelmä, luovuutta pelätään, yksilöiden ymmärrystä ja osaamista. Lapsuusaikani oli otollinen lapsuuden luonnonmukaiseen oppimiseen.

Tunne-elämän hoito, mielikuvitus ja luovuus ovat ratkaisevia ajattelun kehitykselle ja itsenäisyydelle. Tunne-elämän säätelyn oppiminen ja vapauden säilyttäminen itseydessä on vaativaa oppimista, etteivät tunteet ala hallitsemaan ja/tai kuolevat, siihen tarvitaan hyvää ohjausta kiireettömyyden myötä.

Leikki lapsen roolin kautta, kuten eläiminä, saattaa viedä pois itseydestä. Samaistumisen ongelmia ei ole käsitelty riittävästi samaistumisen teorioissa. Lapsi, jonka sanakieli ei ole kehittynyt, ei ole vielä käsittellisesti kykenevä samaistumaan vanhempiinsa, vaan se on mallioppimista kehollisesti. Hyökkäys lapsen persoonallisuutta kohtaan vahvistaa psyyken aggressiivista ja ahdistavaa puolustusta liiallisena ja tuo kehokuvan ongelmia, voimistaen kehoa, tällöin personallisuus kehittyy heikosti.

Usein sanakieli ottaa vallan oppimisen maailmoissa koulutuksen tiellä. Sanakieli on tärkeää, mutta sen ei pitäisi viedä lapsen oikeuksia, lapsilähtöisyyttä tulla oppijaksi. Kun tunnesidettä ei synny opittavaan asiaan, se voi kadota muistista, harjoittelu voi tuoda nautintoa kertauksissa, ja kuitenkin pelkkä keho voiman antajana on harhaa, loppujen lopuksi vahvin voima on sisäisen lapsen kyky mielikuvitukseen ja luovuuteen, ilman innostusta ja ihmettelyä, omankin leikin olemuksessa leikistä voi tulla toistoa, eikä luovuus ja mielikuvitus mahdollistu, voi muodostua yhteisönormien torsot, eikä yksilöllisyys toteudu, kuvittelu, kun väkivallalla on tuhottu ja alistamalla kauhuun saatettu estää sanakielen oppimista, psyyken puolustus nousee liian vahvoiksi tunteiksi aggression myötä, joskus sammuu kokonaan. On hyvä erottaa luovat leikit, roolileikit jne. niitä on opetusmenetelminä eri asioihin.

Mitä tapahtuu, jos ihminen salaa ajatuksensa ja tunteensa täysin, pakotettuna ja/tai valiten ja käyttää tarkoitusperiään toisten manipulointiin ja tuhoamiseen, ottaa valtaa hallita muita enemmän kuin taitoa olisi. Jotain salaista meillä saa olla, itsemme tutkimuksiin ja kehittymiseen, se on luontaista tiedostamatonta, mutta ei ole tarkoitettu toisten tuhoamiseen. Vapauden ja valitsemisen vaade vaati oikeutta synnyttää itse ajatuksia. Itsevaltiaiden aikana ideologisissa ja autoritaarisissa maissa sanoja kielletään kuin kirjojen polttamisen aikaan. En kannata ylimitoitettua sanavaltaa, sanoilla on merkityksensä ja jos ne johtaa harhaan pois totuudesta, se ei ole hyvä.

Toistemme ymmärtämiseen tarvitsemme sääntöjä, joissa on hyvät perusteet sekä eettiset hyveet ohjaavina, kunnioituksen kykyä ja kuulemista, usein ne jäävät vain ihanteiksi. Ylhäältä saneltu monesti epäonnistuu, yhteisövalta voi sekin alistaa, käytöstapojen oppiminen olisi tarpeen, tunne-elämän hylkääminen verottaa pois kykyämme kohdata ihminen ihmisenä. Aivojen toiminnallisuus ja kyky keskittyä vaatii itseohjautuvaa mieltä, vapautta omiin tunteisiin eivätkä ne vielä kuvaa päätösvaltaa, arvotkin olisi hyvä olla elämää kunnioittavia ja suojelevia. Työssä olimme kuin koelaboratoriossa, erilaisten arvojen vaikutteissa yhteistyön onnistumisessa. Tiedot ihmisen kehityksestä olivat painottuneet eri asioihih, toinen liikuntaan, toinen taiteeseen jne. Kukin teki osaamaansa, mutta kokonaiskuvaa lapsen tarpeista ei ollut, pyrittiin antaman työrauhaa, mutta keskustelu oli vähäistä Jos oli ongelmia lapsen negatiivisen käyttäymisen suhteen, lapset istuivat rangaistuksessa. Ei riitä vain jonkin oppiminen toimintojen kautta, tarvitaan vuorovaikutuksen vaikutteiden ymmärrystä, miksi mieli reagoi, miksi tunteet syntyvät ja vyöryvät.

Ammattikasvattajat harjoittivat kilpailevaa ja vertailevaa suhtautumista lasten kesken, mikä pitäisi olla vasta lähellä aikuisuutta, jos sittenkään järjettömästi ja vallan ikeessä. Kun yksilö kestää itseään ja ymmärtää, että kilpaillaan osaamisesta, ei ihmisyydestä, avoimus tukee kehitystä. Jos ja kun lapsen itsetuntoa revitään, voi seurauksena olla kiusaamista ja itsetuhoa, väkivalta vaurioittaa. Tunteiden sulkeminen aiheuttaa vaikeimmat vauriot minuuteen, salailut, kieroudet, sulkemiset ryhmästä, syntyy eriarvoistumista, vuorovaikutusta, se tuhoaa, lapsen ilo ja innostus toisesta katoaa, pintaan nousee negatiiviset tunteet, kateus ahneus, ylpeys, valheellisuus, alistaminen jne. mitkä heikentävät vahvasti kielellistä kykyä ja oppimista kommunikoinnissa. Mielijohteisten luonteiden vuoksi yhteisöihin kehittyy hierarkkiset käytänteet. Taide voi auttaa ja synnyttää erilaisuuden ymmärrystä, mutta negatiiviset käytänteet vahvistavat luonteen ominaisuuksia, ja mikä pahinta, aistimukset joko ylivahvistuvat tai kuolevat, psyyke alkaa sanella. Kun toiminnat ovat selkeitä ja sovittuja sekä ihmisyydelle annetaan tilaa itseilmaisussa olla erilainen, pääsemme oppimisen maailmaan, käsitteiden yhtenäisyyden avulla.

Filosofi Airaksinen on kirjoittanut, että halu ja tahto ovat vaarallisia ja niitä pitäisi estää. Ihmisyyden kieltäminen mielestäni johtaa psyyken puolustukseen ja aggressioiden ylilyönteihin, syntyy yhteisöongelmia. Miksi ei saisi haluta ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia kaikille, vaikka ne eivät ole itsestäänselviä, ja ovat jopa vaikeita sekä ristiriitaisia, silti ne voivat olla tavoite. (toki on eri asia aistimustahto ja halu, mutta ei niitä voi tuhota, ihminen voi menettää muistinsa, aistimuksensa, mielikuvituksensa, kuvittelutaitonsa, tätä käytetäänkin diktatuureissa ja totalitaarisissa valtiosysteemeissä, itsemääräytymisoikeuden tuhoa yksilössä) Kun ihmisyys erillistetään itseydessä joksikin osaosaamiseksi, hän ei tule kokonaiseksi, vaan voi rakentua osia kerrallaan näkemättä itsensä eri puolilta, siksi tarvitsemme myös peilejä muilta, mielekkäästi kykyjen mukaan, eriyttämisen kykyä täytyy olla tiedon kontekstissa ja mielen hahmotus/havaitsemiskyvyn ylläpidossa, mutta ei erillisinä saarekkeina, jotka toimivat autonomisesti. Kilpailuun yllyttäjät ja vertailevat käytänteet opetuksessa tuottavat ongelmia vuorovaikutukseen, erityisesti lapsuudessa, vaikka ne voivat olla luontaista lapselle, silti niiden vahvistaminen lisää ongelmia.

Monissa aatteissa ja ideologioissa näkyy ihmisyyden kutistamista, ne ovat uskomuksia, joita palvotaan oppeina, ei tutkittua konkretiaa, havaitsemisen tarkkaa kuvausta, vaikka ne tuhoaa todellisen ihmisyyden antamatta kiintyä oppimaan jotakin luonnollista, lapsen kehitystasot huomioiden.

Kapeutunut mielen ymmärrys selittää kaiken alkulähteeksi suhteet vanhempiin ja siten myös syyllistetään vanhempia, yhteisöjen vaikutusten tutkiminen jää pimentoon. Iso naapurimaamme onkin järjestänyt kasvatuksen ja opetuksen yhteiskunnalle, ja yksilön itsemäääräytymisoikeus on murentunut, ihmisistä tulee tottelevaisia.

Jos vain mieli hallitsee tiedon sijaan, masentunut ja/tai korkeuksiin kurkotteleva toivoo tai uskoo kauneuden parantavan asiat sekä ihmisyyden, kokemukseni sanoo, että totuus parhaiten, kyky nähdä yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden ongelma, eikä uhraten yhdessä. Puhumattomuus on ongelmien oire, sulkeutumista erilaisuudesta ja mielen kyvystä kohdata itseään, ehkä juuri vaurioitumisen seuruksena, aivomanipulaatiota toiminnan kautta. Perheiden tunneongelmat ovat luku sinällään, mitkä heijastuvat muihin ihmissuhteisiin. Valitettavasti ongelmien synnyissä nähtiin pitkään sukupuolisidonnaisuus, äiti oli syyllinen, jos lapsella oli tunne-elämän häiriöitä, vaikka isä saattoi olla väkivaltainen öykkäri, joka terrorisoi, uhkaili ja pelotteli perheen kauhuun.

Vain arpaonnella elämä voi olla helvettiä, ja on monelle yksinäisyytenä, kun luottamusta ja turvaa ei synny ilman vuorovaikutusta, ja se on eri asia kuin hyvä yksinäisyys, yhteisön avulla hylkiminen vaurioittaa mieltä häpäisyin ja rankaisuin.

Ihmisyyden pilkkominen osiin, vain liikuntaa tai kieltä, ilman oikeutta tunteisiin hämärtää kyvyn hahmottaa itseään, keho voi yltyä seksuaaliseksi psyyken äärimmäisten puolustusmekanismien hahmotushäiriöksi itsen ymmärryksessä, mitä väkivaltainen sukupuolirooliin alistaminen lisää, yliahdistukset nostavat kehon yliaistimuksiin. Opetuksessa tavallaan saadaaan aikaan häiriöitä, kun ideologiat jyllää, yltiöpäinen yksilöiden ja/ tai yhteisövallan alistamisen tavat saavat yksilöt uskomaan mitä tahansa, ja ovat vieneet ihmisoikeudet ja ihmisyyyden valtataisteluun, jossa tiedot eivät enää ohjaa, vaan luonteeksi kehittynyt elämänkokemukset tapoineen.

Yhden totuuden ja näkemyksen kohtuuttomuuteen alistava ja oppimista sekä kasvua estävä vallan vaara on aina olemassa ja viisaus katoaa. Kohtaamattomat, kielletyt, ja käsittelemättömät tunteet ovat usein uupumusten takana, ydinminän sulkeutuminen, mieli ei anna enää voimaa aistimuksina, ei aktivoidu, sisäinen minuus ei tuota mielikuvitusta mielen ominaispiirteenä, se on alistettu vajavaisen, selittämättömän sanavallan alle, jolloin, Vuorovaikutus heikkenee eikä edesauta kasvamisessa. Liian usein jätetään huomioimatta, että äärimmilleen kehitetty ruumiin voima, trimmatut osaamiset, ovat liian vähän tutkittuja, ja voivat tuoda väkivaltaa, henkinen ei johda enää.

Raija

MISSÄ TUNTEET SYNTYVÄT JA MISSÄ NE ESTYVÄT

Lukuaika 20 min.
En pidä itsestään selvänä varmaan juuri mitään asiaa. Elämä on on opettanut epäilemään, mutta myös luottamaan.Tunneasioissakin kysyn, miten ne katoaa, miksi ja milloin syntyvät. Kun olin syvässä masennuksessa, tunteita ei syntynyt, ei mielihyvää, ei mielikuvitusta, jos syntyi, se oli iloa mikä syntyi pääosin lasten onnistumisista, mutta pahimmillaan ei syntynyt mitään reaktiota eikä tunteita, kaikki kokemukset olivat kuin kuolleet. Tuohon aikaan kirjoitinkin, että tunteita syntyy harvoin, olin alkanut heräämään eloon. Naurua en pidä tunteiden alkulähteenä, ne on tukipilareina, ehkä kehollista, joskus mietin, kuinka nauru saa alkunsa kohdussa, liikkeen voimasta, kun syntyy värinää ja kihelmöintiä liikeen seurauksena, mikä saa vauvan värisemään naurun lailla, myöhemmin muut kontekstit vahvistavat sitä merkityksiin.Tunteiden syntysijat ovat vuorovaikutuksessa ja ydinkokemuksissa, mantelitumakkeessa tunnekeskuksessa vaikutusalueena koko keho.

Onko sitten mieli aina yhtä ruumiin kanssa? Näin usein väitetään, se voi olla, mutta myös olla olematta. Itselläni mieli kuoli ja kuolee yhä, jos en saa ollenkaan tahtoa enkä haluta, jää vain ruumis, tällöin voin puhua keho-oppimisesta syntyneen osaamisen kautta/avulla, mutta siinä ei ole vielä mieltä. Missä mieli silloin on? Voin vain sanoa, että se on kuin kuollut, ei koe aistimuksia ja voin pudota aistimattomuuteen, kuin mielen olemattomuuteen, mitään nautintoa ei synny. Joskus yritin aistimattomuuden tilassa löytää väkisin eloa tai nauttimista kehoon, mutta seurauksena oli vain kehon jäykkyys ja kovettuminen. Kehon mielekkyyden saamiseksi tarvitaan mieli. Se ei ole toistoa kehollisesti, se on yksilöllisyydestä syntynyttä, itselläni varhaislapsuuden seurauksena leikkiä ja oppimista iloa syntyen, kaikkien mielet ovat erilaisia. Reaktiota en pidä mielen ominaisuutena, se voi olla hyökkää ja puolusta refleksi, aggression seuraus, hengissä pysymistä. Olen käsittänyt, että Carl Jung, psykologian tutkija myös perustaa mielen olemuksen äidin ja lapsen välisen suhteen kautta alkaneeksi.

Pidän tärkeänä minuuden/itseyden ja roolien tutkimista, erottelua, vaikka ne voivat yhdistyä, ne voivat myös erillistyä, mieli ei aktivoidu, se voi lokeroitua myös yhtä osaa toteuttaen, kuten vain kieleen uskomuksina. Pääosin meidät kasvatetaan ja opetetaan rooleihin. Rooli voi olla sekä tuki että tuho, kuten sanakieli on tuki minuuteen, jolloin voi koota itseään hallitsemattomien mielikuvien purkaukselta. Kun isäni kuoli, tutkin myöhemmin itsessäni roolin vaikutusta isäsuhteessa, kuinka paljon pelkoja nousi pintaan, miten isäni oli vaikuttanut, etsin pelkojen taustaa, tunteitakin, jotka olivat syntyneet roolissa, mitä tuo rooli opetti myös ruumiskehon seurauksina, ilman mieltä ja tunteita, uskon, että miehet rooliutuvat helpommin jo yhteiskunnallisten arvojen ja aseman vuoksi. Myös äitini kohdalla tutkin roolin vaikutteita, hän tuli sanoina. Isän kohdalla syntyi yliaistimuksia, jostain kuulin, että näillä on nimi, paroirolia?????, ei löytynyt googlettamall,  ikään kuin heijaste ja syntyy kuvia, ennakkoon sekä ennalta tuleviin tapahtumiin nähden, odotuksista ja peloista. En tiedä tarpeeksi asiasta, niin en osaa arvioida. Isän jälkeen rooli oli vahva, äidillä lempeämpi. Jokseenkin ajattelen, että näiden seurauksena voi syntyä enneunia ja ennalta näkemistä, ennakoivia ajatuksia, mitkä tulee ilman tahtoa ja halua, uskonnon kielellä näkyjä. Hyvä/paha jaossa meille on opetettu uskontojen kautta, että paha siellä puhuu. Näen pahan syntyvän kaltoin kohtelusta, vihaksi kehittyneenä, pakkorooleista ja/tai pakkominuuksista, jolloin mieli ei tuota enää kauneutta ja mielihyvää, mielikuvitusta, mikä on psyyken puolustusmekanismi ja suojelee minuutta.

Katson ihmisyyttä sekä aliaktivaatiossa, että yliaktivaatiossa, aivoja, mieltä ja kehoa, mitkä sitten näkyy välillämme käytöksinä, intomielisyytenä, vallanhimona jne. Mielen suhteen Leila Keski-Luopa opettaa sen toiminnan merkityksiä, tästä myöhemmin, on toiminnallisesti opittuja skeemoja ja syväsyntyisiä tahdon, tavoitteiden ja halun myötä, sielun ja tunteiden aktivoitumista. Pelon jälkeen tuntuvat toimivan enemmän skeemoittuneet. Aliaktivaatiossa, tahdottomassa ja haluttomassa tilassa syntyy ajatuksia, joita ei ole halunnut eikä tahtonut, kuin ajatus ei olisi itsestä syntynyt. Moni asiantuntija sanoo näitä harhoiksi ja psykoottisiksi mielentiloiksi, eikä näitä uskota, ja ihmiset eivät uskalla puhua näistä. Kerron silti, kun ei tuo mitään haittaa kun muutenkin hulluna pidetään, järjettömänä. Koska elämäni on rankkaa, saan niistä lohtua, ettei järkytys taas tuhoaisi mieltäni. Uskonnon kielellä nämä ovat näkyjä, tieteessä harhoja, mikä harha selittyy huonosti minäteorioiden käsistä, ihminen ei halua olla Jumala, Napoleon tai muukaan suuruus tahdottomana. Kerron kaksi vahvinta tällaista tahdottomana syntynyttä. Voimistelin keskellä olohuonetta yksin kotonani. Yhtäkkiä ajatuksiin tuli neljä viikatepukuun pukeutunutta hahmoa, ja mieleen tuli Aki Sirkesalo, kuin joku olisi sanonut sen. Ihmettelin, unohdin ja en puhunut kenellekään, eihän sitä, kun hulluksi leimataan. En ollut koskaan kunnellut Sirkesaloa. Näyn aikana oli syyskuu 2004, ja jouluna tuli tsunami, jossa he menehtyivät. Ikään kuin olisin saanut etukäteen turvaa asian kohtaamiseen, että kestäisin. Hiljattaen kuoli läheiseni. Näyssä/ajatuksessa hän oli kyyristynyt tiettyyn paikkaan. Ihmettelin sitäkin ja unohdin, mutta hän kuolikin siinä paikassa jonkin ajan päästä. Vähän ennen hänen kuolemaansa näin näyn, kun toiset läheiset toivat minulle hänen testamenttinsa, jossa oli aivan samat lukemat, mitkä hän testamenttasi läheisilleen. En rukoile koskaan näitä, olen periaatteessa sitä mieltä, ettei siihen pidä pyrkiä, ne ovat aina tulleet yllättäen kuin ihmeenä, pieniä on monia. Alussa pelästyin niitä, mutta sitten koin, että ne oli tarkoitettu minulle lohduksi, että jaksan, turvaksi, kun sitä ei henkisellä tasolla muualta tullut, olkoon se sitten vaikka hengellisyyttä. Ylivaltaan pyrkivät sanovat näitä myös paholaisen touhuksi, taitaa olla luulon synnyttämää.

Elin pitkään ruumisroolissa, haluamatta ja tahtomatta juuri mitään, mitä oli tarjolla elämässä, toki oli joskus jotain, jossa ei tarvinnut ajatella eikä tuntea mitään, kuten virkkaamista. Nautintoa ei ollut, eikä juuri iloa eikä innostusta, vain pakonomaista toimintaa hurjalla vauhdilla. Minuuttani sain takaisin, kun menin kesäteatteriin näyttelemään ja huutaen sain kehoon takaisin vahvuutta sekä kyvyn pitää yllä lyhytaikaisessa muistissa muistikuvaa, pidellen siinä. Tätä mielettömyyden aikaa, kun kaltoin kohtelussa ruumis oli puolustuksessa hyökkäävä, (ylösnoussut kehoon) ympäristö kutsui minuuttani narsismiksi, röyhkeydeksi ja itsekkyydeksi, himoksi, haluksi, aistimuksiksi ja seksualisuudeksi, minulle se oli kuollut keho kokemuksessa, jäykistynyt jännitteiksi. Usein ihminen näkee itsensä toisessa, ei aina.

Alkujaan joku aistimus nähdään heijasteisena, käänteisenä, vastakkaisena aistimuksen tasolla, mitä näkökykykin on, Silmään tuleva valo taittuu aluksi sarveiskalvon rajalla ja sen jälkeen linssissä eli mykiössä, joka sijaitsee iiriksen takana. Sen seurauksena verkkokalvolle muodostuu ylösalaisin oleva mutta tarkka kuva, jonka aivot kääntävät myöhemmin oikeinpäin. (Wikipedia) Ymmärrän, että nämä voivat vahvistua sekä heikentyä mielen vaikutuksesta.

Merkitykset syntyvät pääosin mielessä, mutta myös yhteisön arvojen myötä sopimuksina, ilman omaa sitoutumista, koska se tuo yksimielisyyttä. ”Merkitykset jaetaan syväsyntyisiin tunteiden vaikutteisiin ja mielen ominaisuuksiin, sekä alkuperäisiin merkitysskeemoihin, konkreettisiin, toiminnan kautta syntyneisiin skeemoihin ja sitten sisäistyneisiin, mitkä ovat ajattelussa abstraktia, käsitteellistynyttä”, Leila Keski-Luopa, kirjasta Työnohjaus vai superviisaus. (suosittelen kirjaa, antaa paljon tietoa mielestä ja rakentaa mielikarttaa tarkastelua varten itsestä, luo ymmärrystä) Nämä on nk. normaalien kehitysten jälkeä, kun ihmisellä on oikeus osallisuuteen, tunne- ja itseilmaisuun, on tietoista tahtoa ja halua, ei vain mielireaktioita. Sitten kun näitä ei yhteisössä mahdollisteta, syntyy syrjäytyneitä, joilla ei ole osallisuuden oikeutta. Kun ihmiskuva on kytketty suljettuun näkemykseen ja ulkopuolisten havaintojen vääristynesiin näkemyksiin, se on usein asenteellista vallan käyttöä, joissa ei kunnioitusta liiemmin ilmene, hyviin ja pahoihin luokitellen saadaan vain valtaa itselle. Tieteessä hyväosaiset pääsevät tutkimuksen alle, kun ihmiskuva selitetään valintojen kautta. Lääketieteessä sentään tunnustetaan jo aivokuollut.

Vuorovaikutuksen vaikutteet ovat kääntyneet itseään vastaan kun videoplikkien maailmassa asiat unohtuu nopeasti ja ihmiset ajautuu lyhytaikaisen muistin vietäväksi, pitäisikö pitkäaikaista suosia enemmän, kun ”yleiset informaatiot” kulkevat vallitsevia kulkureittejä juoruin ja mielikuvin, satunnaisten tapahtumisen virrassa, ihminen ei pääse existentiaaliseen syvyyteen, muistin syventämiseen, pitkäaikaisen syvävaikutteisiin, hän voi menettää ydinminuutensa. Molempia tarvitaan vuorottain, välillä pysähtyen, pidättäväisyyskin voi tuhota ihmisyyttä.

Pakkorooliaikaani ajattelen kuolleena, ei ole kuin satunnaisia muistikuvia, monia, monia vuosia on muistissa vain rakennus, vain satunnaisia tapahtumia, usein juuri järkytyksiä. Kun elämä mahdollistui mielekkäänä, alkoi tulla ja kehittyä kauniita muistoja, lapsuuskokemuksista sekä tässä ja nyt tapahtuvasta.

Jossakin vaiheessa henkisen kuoleman jälkeen, kun tuli mahdollisuutta vapauteen, alkuun ahdistus kaltoin kohtelussa synnytti aggressiota ja lisää pelkoja alkoi avautua, mikä oli potkuvoimaa taisteluun, pakkoroolissa ne toivat yliaktivaatiota ja vasta pikkuhiljaa sisäinen minuus sai voiman, jolloin uskalsi nähdä ja toteuttaa itseään. Aggressioiden takana on usein psyykkinen puolustusmekanismi, jos ympäristö rankaisee julmasti teoista ja ajatuksista. Aggresiotutkijoiden mukaan aggressio on synnynäistä, parkaiseehan lapsi aika pontevasti syntymänsä hetkessä.

Maailma on niin psykologisoitunut, että ihminen nähdään useimmiten valitsijana, tahtovana ja haluavana. Katson, että vuorovaikutukset ovat pääosin uskomuksia, sanoin kerrottuja totuuksia, juoruja, joiden perusteella suhtaudutaan ihmiseen, face to facessa romahtanutta ihmistä syytetään, kontrolloidaan ja ohjeistetaan pilkaten ja hyläten, ei haluta nähdä heikkoutta. Vuorovaikutus loppuu kokonaan, kun ihminen suljetaan häkkiin, ei puhuta eikä vastata, silloin ei ole mitään tehtävissä, valta ja mieli valitsee, eikä kohteen käytös tmv. Sivistyksestä ei voi puhua. Näin syrjintämekanismi on kuin yleinen käytänne ratkoa asioita. Syrjitty menettää kognitiotaitonsa, pelko alkaa johtaa ja keho sairastuu levottomuuteen sekä tuskaan. Yksi psykologi sanoi, älä näytä pelkoasi, ikään kuin se olisi ollut ratkaistavissa tunne-, ja minätasolla. Kun pelkoja tuli koko ajan lisää, uhkia, mieli aina vaan järkyttyi uudelleen. Niin usein kuulee neuvottavan, keskity, harjoittele, opettele, nämä on juuri näitä hyväosaisten mahdollisuudesta syntyneitä käsityksiä. Keskittyminen ei onnistu, jos liiallinen aggressio kiskoo aivojen toimintoja sinne tänne, psyyke hajoaa eikä ajatuksia saa kokoon. Puhuinkin mielen hajoamisen aikoihin siitä, kuinka keskittymien on syntyvää aivotoiminnasta. Voi olla sekä liikaa, että liian vähän aivotoimintaa, kuten ahdistus, se on hyväsä konteksitissa aktivoivaa, kuten aggressiokin, pieninä määrinä, ahdistus laittaa etsimään ihanteen ja realisimin välistä kompromissia ratkaisukeskeisesti mielenrauhassa, kevyt aggressio aktivoi ylösnousuun, liiallisena hajottaa ja tuhoaa.

Jatkuvan ja liiallisen analysoinnin ongelma on, jos ja kun vain tarkkailemme toisia vuorovaikutuksessa, pidämme toista kohteena, hyväksyntä on riippuvainen arvoista sisällämme, menemme vaatijan rooliin, toimimme hierarkkisesti. Ja niin tulemmekin valinneeksi omien ihanteiden ja arvojen maailmaa toiselle niin, ettei se ole hyväksi hänen kehitykselleen, emme hyväksy. Itse huudan itseilmaisun ja tunteiden oikeudesta, koska olen menettänyt ne, mutta ne ovat tulleet myös opiskelun ja elämän myötä ihmisyyden tukipylväiksi, että voisi kehittyä ja kasvaa, oppia. Koen, että usein minua ohjattiin niin, että se tuhosi minuuttani, hyviäkin ohjauksia oli. Toki nämä on myös oppimisen osviittaa, tuomme esiin arvoja toisillemme, sen voi tehdä myös niin, ettei tuomita ihmistä, vaan keskustellaan asioista, annetaan ajatusten virrata vapaina ryhtymättä opettajaksi, neuvojaksi tai ylimieliseksi. Virheitä sattuu, se on inhimillistä. Moralisointi tuo harvoin hyvää, päinvastoin se kutistaa ihmistä kasvussa, tuottaa jopa pahaa. Kasvattamisen tarkoitus on rakentaa eettisesti yliminä, eli omatunto. Kasvatustieteilijä Hollo on sanonut, ”kasvatus on kasvuun saattamista”.

Kysynpä vielä filosofisesti asiaa, tiedämme, että perusarvot on määritelty; hyvyys, kauneus ja totuus, muut ovat opittuja, itse pidän oppimista perusarvona. Onko kuitenkin niin, että kauneus voi mennä liiallisuuksiin, jopa palvontaan tuhoten, kun sitä katsotaan ainoastaan ihmisen ruumiillisuuden kautta tai muun materian, mutta se onkin kaunista, kun ihminen saa säilyttää psyykessä mielikuvituskyvyn, se on voiman antaja eri tavalla kuin ruumis? On asioita, joissa on oltava ehdoton, kuten kirurgiassa, täydellinen, että toimivuus mahdollistuu, sekään ei aina onnistu. Ruumiissa voi tulla vastaan kovettuminen ja jäykkyys, hajoaminen, kun on menty äärimmilleen, yli liikunnallisuuden harrastamisessa, kovettumisen tuloksena ruumiissa tapahtuu velttoutuminen, voimattomuus, rajat tulevat vastaan.

Mieli on kehon voidetta ja lääkettä, jossa aistimukset pidetään terveinä, sydän pulputtaa hyvässä tunne-elämän hoidossa, jos tunteita on lupa ilmaista, kuten itseäänkin, ulkopäin ohjatut minuudet voivat viedä pakkorooliin ja pois minuuden syvimmistä, voivat viedä myös tunteet yliaktivaatioon, lukittaen ne. Syväaktivaatio on elimistön aktivoija. Historia todistaa, että miehet ova joutuneet paljon pakkorooleihin. Onkin hyvä kysellä, miten niitä on opetettu, aseteltu vallan kautta tavoiksi.

Raija