AUTTAMISEN AUTUUS

 

Jään tauolle 1.2.2026

Tampere julkaisi empatiataulun, millä ilmeisemmin oli tarkoitus tuoda esiin toisen huomioimista, kuuntelua ja näkemistä; tunnistamista, mikä lienee normaalia ihmisen taitoa kohdata toista ihmistä, käyttäytyä asiallisesti sekä kunnioittaen toisen yksityisyyttä, itsenäisyyttä, aliarvioimatta hänen taitojaan, viemättä ihmisoikeutta hallitsemisen keinoin omiin ideologisiin näkemyksiin ”hyvästä ihmisyydestä”. Rikokset on eri asia, ne vaatii puuttumisen. Tampereen hanke kariutui luokittelun ongelmiin ja epäselviin ihmisyysnäkemyksiin ihmisoikeuksista, miten ne kohteluissa vaikuttavat yksilöllisen kyvyn, mielen, tunteiden ja tarpeiden kanssa. Kritisointi on ollu paljolti valtataistelua, eikä selkeyttä ole niinkään syntynyt siitä, mitä ihmisyysoikeus tarkoittaa, ehkä vuorovaikutuksen kuvaaminen olisi auttanut, mitä siinä tapahtuu, mikä vaikuttaa. Asian ilmaiseminen selkeästi ja loogisesti johdonmukaisuuteen pyrkien on vaativa taito. Pimentoon näyttää jääneen pärjääminen, vain selviytyminen minimaalisesti tarkoittaa jo ihmisyyden menetystä, kun menettää inhimilliset kykynsä, kuten muisti, tunteet, mieli, kehoaistimukset ja kieli, mutta narsismin pyörteissä sokaistuneet ihmiset perustavat näkemyksiään syyllisyyskontekstiin. Väkivaltaa harrastavissa kulttuureissa ei huomioida, että psyyken puolustus voi tuoda liian vahvat kehoaistimukset, mitä narsismiksi luokitellaan. Ensin lyödään ja kun oirehtii, luokitellaan häiritseväksi.

Joku kritisoi kohtelua liian tulkinnanvaraiseksi ja ehdotti profilointia, mikä ei ole ongelmatonta tieteenkään valossa. Konkreettiset havainnot on tarpeen, kuten pyörätuolin saanti, sokean koira, tai asunto asunnottomalle. Sitten kun kysytään ihmisen henkisen kehityksen ja osaamisen puolelta, alkaa vallan käytön menetelmiä tulla näkyviin.

Aivan kevyemmästä päästä mittailen joskus ihmisten kykyä huomioida toista, kerran reagoin vahvemmin henkilöön, kun alkoi näyttää siltä, että hän halusi vain minun silittelevän hänen ajatuksiaan. Somessa on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät huomioi, vastaa ja/tai ryhdy vuorovaikutuksiin kuin kuplansa kanssa, he ovat saaneet mediavaltaa ja kuuluvuutta yhteisöissä, eriäviä näkemyksiä siedetään vähän. Asiantuntijuutta arvostan, mutta en siinäkään ylivaltaa yhden ja yksipuolisen näkemyksen avulla alistamiseen, mikä ei tarkoita sitä, etteikö asiaa voida esittää yksinkertaistaen, helpommin ymmärrettäväksi, se tarkoittaa vain monipuolisuutta, näkemyksien oikeutta esiintuonnissa, sananvapautta. Peukutin tuon yksilön näkemyksiä, jotka olivat erittäin hyviä ja arvostin niitä, iloitsinkin. Hän ei kuitenkaan tehnyt samoin, peukuttamista minulle, ei vastannut eikä reagoinut. Mikä ja kuka minä olen määrittelemään kenet ja miten pitää huomioida, määrittelenkö toisen tarpeita ja/vai saako hän itse määritellä sen, mitä tarvitsee. Kysymys on usein myös siitä, kuinka henkilöt tuntevat toisensa, ei ainoastaan tunnetason kohtaaminen, vaan myös asioiden tarkastelua, väitellen ja väittäen näkemyksiä perusteiden valossa. Valta-asemien rakentaminen ei turvaa aitoa lähestymistä ja toisen huomioimista, oppimista toisiltamme, päinvastoin. Asiatason keskustelua on hyvä käydä.

Ja kyllä, mielestäni hyvä käytös, ystävällisyys, huomioiminen, kuuleminen ja näkeminen kuuluu kohtaamisten ja arvostamisten taulukkoon ja sitä tarvitsee kaikki. Jos asetamme itsemme valta-asemaan, ohjaten ”kuin salaliitoissa” toisen valintoja, voimme sortua itsemääräämisoikeuden riistoon, sitä on ehkäistävä. On huomioitava ihmisten kykyjä, kysyttävä, PÄRJÄÄVÄTKÖ HE NÄISSÄ VIIDAKOISSA. Minkälaista apua he mahdollisesti tarvitsevat?

Kaksi kertaa olen pyrkinyt auttamisjärjestöön, joissa halusin olla tukena toisille ihmisille. Vaatimuksena oli pieni kurssi, johon oli sitouduttava, auttamismuotoon. Kun olin silloin läpikäynyt omat auttamispyyntöni virallisiin tahoihin, ja nähnyt niiden ongelmia, näkemykseni olivat hieman kavenneetkin, koska syvin ongelma näkyi siinä, ettei kuuntelemista osattu, asia oli TABU, hirveä kestää jo kuulemisena. En ollut ainoastaan kokemusasiantuntija, vaan koulutustaustani oli aika monipuolisesti kykyä löytää eri muodoin auttamisen tapoja ihmisten kohtaamisessa ja tarpeiden kartoittamisessa. Järjestöt halusi auttamista, jonka muoto oli kytketty rajattuun näkemykseen, kuten kodinhoitoa tarkistaen, puhtauden, ruoan ja vaatepesun hoidossa, mitkä on tarpeen, mutta rajoittuen vain siihen estävät auttamista kokonaiseen ihmiseen. Kurssilla ohjattiin juuri niihin ongelmiin, eli vallan ”OIKEAAN KÄYTTÖÖN” auttamisessa, minkälaisissa opeissa olin vain traumatisoitunut lisää. En voinut sitoutua hallitsijavaltaan, ohjailuun ilman autettavan osallisuutta ihmisyytensä oikeuteen kasvaa ihmisenä siihen mittaan, mikä oli hänen ihmisarvossaan oikeutettua, eli jakamaton oikeus, ihmisarvo. En päässyt auttajaksi, kun en suostunut vain yhdenlaiseen tapaan.

Eikö sitten ole ollenkaan, mitään kriteereitä, missä ihminen olisi niin heikko, että on annettava enemmän itsestään (altruismi) toisen turvan ja luottamuksen synnyttämiseen ylilyönteihin ajautumatta. Useimmiten avunanto on selkeää, kuten fyysiset sairaudet. Suurimpana ongelmana henkisellä puolella näen auttamistyössä vahvemmuuden jos heikkoudenkin karsimista???? heikentämistä yksilöllisyyden osalta ja normittamista yleiskäsityksiin. Niin vahvuus kuin heikkouskin voivat olla kehomielen psyykkistä puolustusta, jossa ydin on tarpeena piilossa esiintymisen ja esiintyvyyden kanssa, näin voi olla myös itsekkyyden ilmenemisessä. Olen todennut, että vähäisemmät neuvot on hyväksi ja sen olen oppinut myös parhailta opettajiltani, he neuvovat vähän ja antavat itsenäistyä, oppia pärjäämään kaatamamatta liikaa vastuuta ja taakkoja niskaan, moralisoimatta, tukemalla ihmisyyden oikeutta. Ihmisyys kasvamisessa ja oppimisessa on yksilöllistä, oikeutta olemassaoloon omanlaisenaan, eikä sillä oikeuteta toisen ylitse ylivaltaan.

Yksi case elämässäni. Sattumalta koulutukseen oli osunut henkilö, terveydenhoitaja, jolta olin pyytänyt apua 30 vuotta aikaisemmin. Halusin antaa hänelle kiitoksen, kertomalla, että asian suhteen hän oli ainut henkilö, joka kuuli minut. Älä koskaan epäile, jos joku sanoo, ettei ole kuultu, sitä on paljon. Toivottavasti hän nyt opettamalla alan ihmisiä muistaa tämän, asiat eivät ole itsestään selviä.

Raija