Maailman hulluus itkettää, kaikki ne uskomukset ja vallan väärinkäytön menetelmät, joilla elämää tuhotaan niin ihmisten kehityksessä kuin luontoa murskaten palvelemaan vain hyväksikäyttöä. Uusi vuosi ei tuo minulle toivon näkymää.
Joku aika sitten eräs tuttuni, joka on 80 vuotias, suivaantui ja purki paineitaan. Lapsensa oli eroamassa kolmannesta avioliitostaan. Tuskaisena hän huutaa lapsestaan, ” se on kyllä niin piru”, ja niin hyvä se toinen puolisko. Sen hän oli nähnyt vierailujen yhteydessä, ulkoisen kuoren, mutta ei ollut vieläkään herännyt siitä sokeudesta, mikä oli juuri hänen oman puolisonsa ominaisuus, ihana ihmisenä muitten nähden julkiminuudessa, vieläkin hän syyllisti itseään piruna peilaten lapseensa, joka oli sen aikakauden ilmauksia, käytösoireinen luokiteltiin piruksi. En voinut olla sanomatta hänelle, älä nyt kuitenkaan sano tuota lapsellesi. Hän lupasi olla sanomatta.
Tuskaansa hän purki, ihanteidensa murtumista. Hän triggeröityi. Hän, joka kesti viimeiseen tappiin asti tavoitteidensa ja ihanteidensa tuomaa helvettiä, avioliiton säilyttämistä, väkivaltaa ja juoppohullua puolisoa, jonka traumoja lapsensa nyt kantaa, kolmanteen ja neljänteen polveen, niin kuin sanotaan. Ehkä hän ei ollenkaan tiedostanut ihanteidensa taustoja, eli velvollisuuksien tietä. Näin hän siirsi traumaansa lapselleen käsittelemättä olleiden ja menneisyytensä vaikutusta. Näitä traumasiirtoja näkee kaikkialla, töissä, harrastuksissa, perheissä, kuka tahansa voi joutua kohteeksi. Muistan tässä kohtaa opettajapsykiatrin lausuman, ”eihän se ihminen kestä, jos ei siirrä taakkaa toiselle”. Ei niitä jatkuvasti kestä ja purkauksia tulee, mutta jotain rajaa siinäkin pitäisi hakea. Tunne-elämän oppien puuttuminen on yksi perussyy siihen, ettei ihminen kohtaa itseään ja näe kokemuksiaan, eikä muista menneisyyttä ja tapahtumia. Toinen on hierarkkiset vallankäytön menetelmät, päälliköt käskee ja tottelevaisuus on sokeaa, uskominen valhetarinoihin.
Väkivalloin toteutettu kasvatus ja opetus vie kauhukakaroiden valtakuntaan. Niin uskonnoissa kuin psykologisissa opeissa on päädytty ihmisyydessä tunkeutumiseen ja korkeammassa asemassa olevien palvomiseen, mieskulttuurinen tunkeutumisfilosofia, anteeksi. Se ei ole normaalia sisäsyntyistä lapsiminän ominaisuutta, se on kehitettyä luonnetta, oppien mukaan uskomuksina, jonka perusta on moralismissa. Se on myös pelastuksen uskomuksia, auttamisen sokeaa uskoa, jossa elämässä selviytyminen on täysin toisen varassa ja toisen ehdoilla, se luo sokeita odotuksia toisiin nähden. Ihminen ei ota vastuuta omasta itsekasvatuksestaan. Elämä menee ohi monelta, eikä hän voi saada ihmisoikeuksia, koska on odotettava, että valtaapitävät arvioivat ja pohtivat, onko tuolla yksilöllä perusteita tulla kuulluksi, ajalla ja valta-asemalla pelataan. Tämän ongelman ymmärtämistä opin kirjasta, Auttamisen varjo, Martti Lindqvist.
Enkö kunnioita korkeassa asemassa olijoita, päinvastoin, kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka perustavat näkemyksensä johdonmukaiseen tietoon eikä valtaan, luuloihin ja alistamiseen, oman tietämyksensä yliarviointiin. On lukuisia psykologisia sivustoja, jotka perustuvat toisten kontrolliin jopa vainoina (suosittelen tutustumaan Hannu Lauerman narsismikäsitteen tuomiin ongelmiin ihmissuhteissa ja yhteisövallassa). Kirkoissa on paljon tämän opin ongelmia kuten muissa kirkon alajärjestöissä. Ihmisen itsekkyyden näkeminen on enemmän tuotettua kuin synnynnäistä, sitä on paljon, koska sitä tuotetaan paljon, mikä perustuu hierarkkisten systeemien ylilyönteihin, roolin, vallan ja aseman kautta oppimiseen eri oppimismenetelmillä, tietynlaiseen ihmisyyteen.
On mahdollista pyrkiä itsetuntemukseen kohtuullisen ohjauksen ja opin puitteissa. Se on oppimisen tietä, ihmisarvon viisautta, se on asiallista kunnioittamista ja arvostamista, ei hierarkkisiin käytänteisiin nojautuvaa vallan väärinkäyttöä. Se on ihmisen kehityksen tarkastelua ihmisyyden valossa.
Olenko vapaamielinen ja täysin irrationaalinen hupsu, eikö mitään saisi säädellä? Päinvastoin, olen tarkasti ja johdonmukaisesti säätelyn kannattaja, jossa tieto on valitsija, eikä ahneus ihmisyydessä, holtittomat halut ja mielensekaiset ajautumiset miten sattuu. Valitettavasti vallan käyttö perustuu enemmän ihmisen vallanhimoon/tahtoon kuin tietoon, toisten hallitsemiseen omilla näkemyksillä. En ole järjen ehdottomuuteen taipuvainen, haluan ihmisyyteen tasapainoa, jossa väkivalloin ei luoda hirviöitä.
Eetos (kreikan ethos) tarkoittaa suomeksi puhujan tai yhteisön luonnetta, moraalia, uskottavuutta ja olemusta, joka rakentaa luottamusta yleisössä; se sisältää puhujan maineen, puhetavan, eleet ja tavat, ja on yksi retoriikan kolmesta osasta paatoksen (tunteet) ja logoksen (järki) ohella, ja on myös sanan etiikka(moraali) perusta.
Julkitotuudet elää poliittisessa hurmoksessa sekä eetoksissa, yleistietoisuuden kontekstuaalisuudessa, yhteisten mielikuvien kollektiivissa, jossa yhteisövallan politiikka sanelee mikä on oikein. Yhäkin moraali kulkee moralismissa, jos teemme pahaa, se ei saa tulla näkyviin. Kaikkein syvimmin ihmistä loukkaa ja tuo mielenterveysongelmia läheisten teot, hylkäämiset, tuomiot, pettämiset, valheet ja menettämiset. Oma kohtaloni oli kurja ja kestämätön, menin rikki. Kaikkialla viroissa, vallassa, ja ihmisten suhtautumisessa näkyi se, että rikokset haluttiin salata. Ihmisten oikeudentaju ei ole niin hyvä, kuin julistetaan, se on hyväksi mielenterveydelle, jos saa kokea olevansa kohtuullisen hyvä. Valitettavasti se on enemmän hurmosta kuin totta, kollektiivinen mieli. Oikeudentaju on heikkoa. Yhäkin ne ihmiset, joiden kanssa ”hurmos oli hyvä” ja ilakoitiin normeissa, kaikki tuntuivat tulevan toimeen toistensa kanssa. Kun paljastin mitä tapahtui oikeasti, ihmiset kaikkosivat läheltä ja alkoivat todistaa rikoksen tekijöiden totuutta, alistavia auktoriteetteja, jotka loivat kaunisteltua tarinaa ja pakenivat omasta vastuusta. Yhäkin moraali perustuu uhraamiseen, joku kantaa toisen syyllisyyden. Kaikkein vaikeimpana olen kokenut niiden ihmisten moraalivaatimukset, jotka käyvät alttarilla pyytämässä anteeksi syntinsä ja saavat voimaa valheeksi syntyneeseen tarinaansa, sitä voimakkaammin he syyllistävät läheisiään. Eikä tämä alttari ole vain konkreettisesti kirkossa, vaan se on vallan alttareita, uskottujen ystävyyksien maailmankatsomusta ja valtaa, jossa oikeudentaju katsotaan kuuluvan itselle muita alistaen ikeeseensä.
Perusteltuja näkemyksiä puuttuu, elämme yhä Jane Austinin aikamaailmassa, jossa ylpeys mitataan suhteessa normeihin, nykyisin narsismiksi määriteltynä.
Yhäkin jotkin
kuvittelevat itsensä niin suureksi, suorastaan Jumalaksi, että
voivat sanella minkälainen toisen ihmisen kuuluu olla, terrorisoivat
uskomustensa kanssa, oman ihmisyytensä vaatimuksena muille,
alistamalla historian totuuksiin sanoissa ja uskomalla poliittisiin
valtamenetelmiin. Kaikkein vaikein ja ahdistavin asia on se, että
väkivaltaa ja rikoksia salataan ja peitellään, enkä niitä
jatkuvien vyöryjen lailla halua terrorisoiden tuoda esiin, kannatan
inhimillisyyttä. Mutta jos vuosikymmeniä joutuu olemaan puhumatta
tietyistä asioista, se on salailua ja rikosten tukemista. Tätäkin
yritetään väittää toiseksi kuin se on mitätöimällä, saithan
sinä kerran sanoa sen. Ihmisyys on enemmän järjestelmien luomaa
kuin synnynnäistä. Lapsiminän juuret on hävitetty ja opetettu
sokeasti tottelemaan, ei ajattelemaan. Se on kommunismin aatetta,
jota nyt Venäjän johtaja toteuttaa. Omaisuus määrittää vielä
paljon oikeuksia, se on kuitenkin huomattavasti vapautta luovempaa
verrattuna ideologismiin, mikä luo orjuutta.
Raija
"Triggeröinti" tarkoittaa psykologista ilmiötä, jossa jokin ulkoinen ärsyke (triggeri) laukaisee voimakkaan, usein tiedostamattoman reaktion, joka liittyy aiempaan traumaattiseen tai ahdistavaan kokemukseen, saaden tuntemaan kuin kokisi sen uudelleen, ja voi ilmetä esimerkiksi paniikkina, pelkona tai voimakkaana ahdistuksena. Arkikielessä "triggeröityminen" voi tarkoittaa myös yleisempää provosoitumista tai herkkyyttä toisten sanomisille. Termiä käytetään myös teknisessä mielessä, kun jokin tapahtuma käynnistää prosessin (esim. verkkosivuilla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti