Koska katson, että ihmisyyttä enemmän tuhotaan kuin mahdollistetaan suollan nyt rajujakin väitteitä, kuten ennenkin, siitä mitä tapahtuu, mikä näkyy, mikä peitetään, mikä salataan, mikä sallitaan ja hyväksytään ilman kritiikkiä, kuin se olisi täysin oikeutettua elämää ja tarkoitusta, sekä merkityksiä. Alla lyhennelmiä termeistä googlaten.
Miten paljon ihmisyyyden ymmärtämisessä on kysymys luuloista, vallasta, hallinnnasta, ja mitkä palvelee järjestelmää eivätkä tue ihmisyyttä kasvavana ja oppivana. Ihmisyys on enemmän kuin ihminen, mitä lajityypillisesti arvioidaan ja nimetään. Ihmisyyden täydellistymiseen kaiken ikäisenä kuuluu itseilmaisun vapaus, tunteiden ja kokemusten arvo elämänoikeutena, kielen ja oppimisen arvokkuus monipuolisesti, mielen oikeus.
Nykyiset ja entiset valtio-, ja yhteiskuntajärjestelmät tuottavat ongelmia, kuin hallitakseen täten maailmaa ja ihmisyyttä omien oppiensa kautta, niin että vuorovaikutteisuus ja ihmisyys muuttuu hierarkkiseksi valtataisteluksi myös tiedon suhteen, kuten myös käytänteinä, joissa toista hallitaan kiristämällä, halveksunnalla ja aliarvioimisena. On kuin historian oppitunnilla olisi kun katsoo espanjalaista sarjaa La Promesa, johon monet ovat ihastuneet, ja kyllä se kuvaa juuri sitä moraalia ja valtaa millä oikeutetaan ihmisen olemassaoloa ja ihmisyyttä ja se näkyy tänäkin päivänä, arvoasemien ja ihmisarvon valta olemiseen ja oikeuteen.
VIHAN KULTTUUREITA JA AGGRESSIOIDEN ERÄMAITA OVAT NÄMÄ MAAILMANMENOT, YKSIPUOLISESTI TULKITTUJA ASIOITA, MONIA TASOJA HUOMIOIMATTOMIA. Yhäkin tänä päivänä näkyy se, etteivät väkivallan tekijät joudu vastuuseen vaan uhrien tunne-elämää yritetään korjata psykologisin keinoin, seurauksia, joissa syitä ei selvitetä kunnolla, vaan yksilöpsykologisesti päätellään asioita, ja ongelmat vain uusiintuu, kun ympäristön jatkaa tuhotöitä, ongelmia ei tutkita, syitä. Tunteet ja niiden ongelmat voivat tulla persoonallisella tasolla valintoina, haluina ja tahtoina ilman hallintaakin itseydessä, psyykkisenä puolustuksena, omista toiveista, tavoitteista ja pettymyksistä, luopumisesta, näitäkin on. Itselläni on aina ollut yhtä suuri vaikutus toisen sanoilla ja teoilla, sekä positiiviseen, että negatiiviseen ja näenkin yhteisön vaikutteet yhtä ongelmallisina kuin yksilön, tämä johtunee siitä, että elin lapsuuteni suurperheessä.
On tärkeää oppia erottelemaan luopumisten, toiveiden, hylkäämisten, pettymysten, ja menettämisten selkärankaa. On eri asia menettää varastettu käsilaukku, se harmittaa, ja voi tulla taakkakuorman päällä katkaisevaksi tekijäksi, mutta jos menettää yhteisö- ja/tai yksilövallan kautta elämänoikeudet, kuten tunteet ja puheoikeus, se on vaikeampaa, ihmisyys kuolee. Aina voi selittää, hakeudu muualle. En ole löytänyt montakaan paikkaa, jossa erilaisuutta hyväksytään, kyllä silloin isketään perustarpeeseen ja suljetaan ulkopuolelle, jos on erilainen. Erityisen vaikeaa ulkopuolelle sulkemisessa on juuri läheiset ihmissuhteet, sillä silloin tunne-elämä vaurioituu. Joku selittää tämän niin, että jos on aito ja rehellinen, se ei vaikuta. Vuorovaikutus on kuitenkin perusolemusta ihmisyydessä, ja tunteiden lukittuminen ja/tai hylkääminen vaurioittaa aina, eikä tarvitse olla persoonallisuudessa riippuvuus, vaan rakkaus ja välittäminen, huoli toisista. Jos ajattelette Jeesuksen ristiinnaulitsemista metaforana, huomaatte, että Jeesus kuolee, ja vaikka nouseekin kuolleesta, hänen on piilouduttava, turvauduttava uskoon, mistä todistusaineisto on heikkoa. Toinen tulkinta on, että Jeesus ylevöittää sielunsa eli tunteet, ja nostaa persoonallisuuttaan yläpuolelle kestääkseen ja selvitäkseen.
Tunnemanipulaatiot ovat epämiellyttäviä tapoja ottaa valtaa luonneominaisuuksien kautta taisteluina. Kateudella ja ahneudella, ylipäätänsä negatiivisilla tunteilla ohjailu on tunteiden häpäisyä, jossa tunteet välittämisen välineenä on hylätty ja tehty niistä ideologian palvelija valtaan, eikä ihmisyyden itsetutkiskelulle ole annettu arvoa, vaikutteita vaikuttamiseen ihmisarvoa tunnistaen kohtaamisissa.Kauneuttakin voidaan käyttää kiristysvälineenä, mikään ei kelpaa, aina vaaditaan kauniimpaa, yksilö ei saa valita omaa kokemustaan ja olla tyytyväinen kokemaansa, se on pakkososiaalisuutta, kiusaaja kuvittelee kasvattavansa tyrkyttämällä omia ihanteitaan.
Olen ollut sadoissa yhteisöissä töissä, liikkunut vapaa-ajalla, elänyt läheissuhteissa ja kohdannut kaikkialla saman ongelman. Yhteisöllisyys on täysin retuperällä, vuorovaikutus ei perustu mielekkäästi vaikuttamiseen, jakamiseen, haavoittuvaisuuteen, kasvuun ja oppimiseen, vaan kilpailuun, vertailuun, pelkoon, ja oman aseman saavuttamiseen. Tietoa ei kartuteta, vähäiselläkin pelataan, jopa tunteita laitetaan palvelemaan tätä yhteisöegoa, kateus on moottorina ja motivaationa oman vallan tavoittelussa. Vaikutuksia ihmissuhteisiin ei osata nähdä tuhoavina, haluun ja tahtoon vetoaminen, en halua, on hylkäämismenetelmä, vallan avulla yhtäkkinen muutos, kun on vaikea asia kohdattava. Kun joku kysyy, näyttää ja/tai tekee jotain, mitä yksilö ja/tai yhteisöt eivät hyväksy, pidä oikeana tai sopivana, hänen elämäänsä aletaan rajata, estäen valintoja, ihmisyyyttä, mikä mahdollistaisi ajatukset, tunteet, kielen, osaamisen, mielen, eli ihmisyyden perusoikeudet. Ihmistä vahdataan kuin petolintua, enkä nyt tarkoita mitään karkkikaupasta varastamista, vaan ihmisoikeuksien riistoa, itseilmaisuun, olemassaoloon, yhteisöllissyydessä yksilöiden kautta sanelee hallitsemisen ja kontrolloiden keinot, alistaminen niiden näkemyksiin. Ja tätä tapahtuu hyvin korkealla tasolla, kuten huomaame nyt maailmansodissa, johtajat pyrkivät alistamaan, ei kunnioittamaan autonomiaa ja koskemattomuutta. Kun perusongelmana on se, ettei sosiaalisia taitoja opetella, eikä ymmärretä ihmisyyden vaikutuksia, psykologisia, sosiaalipsykologisia ja sosiologisia oppeja, eikä niistä saada tietoa, niin tätä tietämättömyyttä käytetään laajasti yhteisöilmiöinä vallan kautta hyväksi, ihmiset projisoivat omat tunteensa toiseen, eivätkä tunnista itseään, tekojaan ja vaikutuksia, vain siksi, että valtaapitävät haluavat säilyttää tätä valtakeinona, tuottaen valtavasti ongelmia ihmissuhteisiin syyllisyydellä ja omalla tunnolla pelaamalla, toisilleen taakoiksi. Anteeksipyynnöstä-, ja annosta on tehty väline valtaan, kuten kiitollisuudestakin yhteisovallan eetoksessa, jossa toisia vartioidaan, joissa tekonsa tunnustaminen vapauttaa syyllisyydestä toisaalla, mutta jääkin roolivankeutena elämään tekijässä yhteisöön, jonka hän heijastaa toiseen ihmiseen, kun todellista aitoa kunnioitusta ei ole.
Jumalallisuuus on monien näkemysten mukaan henkisyyden ytimiä, löytää minuudestaan sellaista, jossa kuin kirkas puro virtaa elähdyttäen kokemuksia, tuoden osaamista, oppimista ja käytänteinä toisen kunnioittamiseen, välittämiseen, kuulemiseen ja näkemiseen todellisena, eikä omiin mielikuviin lukittuina. Tämä ihmisyyden ydin on ehkä vaikeimpia asioita, mitä ihminen ehkä löytää minuudestaan, minulle se tarkoittaa itseilmaisua, itsemääräytymistä, vuorovaikutuksen oikeutta, vaikuttumista vaikuttamisesta syntyen toisen avulla uudelleen ihmisyyteensä, saaden kokea tunteita. Se ei ole sosialismia, se on perustarve ihmisyydessä alkaen syntymästä rinnan imemisenä.
Jumalallisuudesta ihmisyydessä on tullut vallan väline, määrittää toisen ihmisyyden syntyä alistamalla omiin näkemyksiinsä, tai tyrkyttäen auktoriteettivallalla, sitä on uskonnoissa, uskossa, tieteessä ja filosofioissa, ja niiden pitovoima on vallassa. Itselleni kristinoppi on avautunut niin, ettei Jumalaa voi määritellä, hän on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, ei voi opettaa häntä. Jumalaa ei voi ihmisyyden kautta ja näkemyksillä määrittää, ihmisyys on ihmistä, vaikka kipinöitä jumalallisuudesta ilmenee. Ulkopuolelta ohjausta näkee kaikkialla, uskoa Jumalaan, Allahiin, Buddhaan, Muhammediin jne. Henkisiä johtajia pidetään kuin kansojen ytimenä, ja unohdetaan yksilön syntymä, mielen, tunteiden, kielen ja vuorovaikutteisuuden olevaisuudet tulla koko ajan uudelleen uudeksi, unohtamatta menneisyyden vaikutusta ja sen oppimista edistävää ominaisuutta. Yksilöihin juurrutetaan alistamisen ja uskomisen kautta tapoja, käytänteitä, ideologioita, asemaa ja oikeuksia sellaiseen valtaan, mikä itseasiassa estää ihmisyyden syntyä. Vain yhdestä opista, psykoanalyysistä olen löytänyt sellaista oppia, mikä on auttanut näkemään itseä, ja sielläkin on puutteita, seksuaalisuutensa ja lisääntymistarpeensa voimakkaassa ohjauksessa miesihmisyydet ovat luoneet hypoteeseja ja teorioita, mitkä ovat vallan kautta kehittyneitä, itselläni samaistumisteoria nousi kynnykseksi, Kauan sitten luin, että kristikunnat ovat hyväksyneet ihmisyysteorian psykoanalyysin pohjalta, harmi, etten laittanut lähdettä talteen, pyydän anteeksi.
Valtaa ei voi täysin sulkea pois ihmisyydestä, se on kuin osaamisen ohjausmenetelmä, luoda näkemyksiä. Nyt ja ennenkin maailma on kuitenkin valjastanut vallan toisten hallitsemiseen ja kontrollointiin, oman vallan alle. Näyttää siltä, että ihmisyyttä ei sallita itseyden kautta syntyväksi, itseohjautuvana, vaan toisten yksilöiden, yhteisöllisyyden ja/tai ideologioiden kautta valitaan sellaista, mikä sopii vallan ikeeseen. Uskossa minulle näyttäytyy se, että ihmisyys on Luojan luomaa, jolloin itseys voi syntyä autonomiseksi itseydestään käsin, ei toisen määritelmänä, maallinen maailma ei sallli tätä jumallisuuden puolta, vaan on luonut itsensä Jumalaksi vallan avulla, ihmisyyttä määritellään koko ajan ulkopuolelta halliten ja kontrolloiden, rangaisten olemassaolosta, valiten arvot, joita yksilö saa toteuttaa aina mekkoja myöten. Kun tähän vallan ja kontrolloimisen menetelmään olen puuttunut, olen saanut rankaisuna yhteisöstä sulkemisen aina muistin spekulointiin saakka, ja niin valinnanvapaus ja itseksi syntyminen on estynyt oikeutena kasvaa ja oppia ihmisyyteensä yhteisöllisyyttä rakkauden polkujen kautta kulkien. Mitään täydellisyyttä ei ole olemassa, ei täydellistä totuutta, on vain keskeneräisyyden, haavoittuvuuden, särkyneisyyden ja näkemisen uomat, joita ei voi määrittää sukupuolien kautta. Kuinka paljon onkaan kautta historian luotettu miesvaltaan osaavana ja tietävänä ja se on noussut taas vahvasti pintaan vallan osoittamiseksi, osoittaakseen valtaansa ihmisyyden kautta enemmän kuin tiedon.Ikävää että tuo ihmisyyden piirre tulee usein väkivallan seurauksena.
Raija
GOOGLEN TUOTTAMAA:
Ihmisyys tarkoittaa paitsi ihmisen jaloja ja arvokkaita ominaisuuksia – humaanisuutta, sivistystä ja kulttuuria – myös inhimillistä olemusta.
Ihmiskeskeisyys käsitteenä tarkoittaa kykyä ymmärtää ihmisiä, ja arkea sekä oivaltaa esimerkiksi kulttuurista syntyvät tarpeet. Ihmiskeskeistä yhteiskuntaa tarkastellaan siis ihmisen, ei organisaation tehtävien näkökulmasta.
Ihmiskäsitys on yksilön tai yhteisön käsitys siitä, mikä on ihminen – mikä on ihmisen olemus, alkuperä ja päämäärä, mikä asema ihmisellä on suhteessa toisiin ja ympäristöön. Eri aatteilla ja uskonnoilla on erilaisia ihmiskäsityksiä, esimerkiksi humanistinen tai kristillinen ihmiskäsitys.
Mistä ihmiskäsitys muodostuu?
Ihmiskäsitys kattaa esioletuksemme ja subjektiiviset käsityksemme siitä, mitä ihminen on. Se kehittyy henkilökohtaisten kokemusten, kulttuurin, ideologioiden, uskomusten ja koulutuksen kautta ja säätelee suhtautumistamme ihmisiin yksityiselämässä ja työssä.
Mitä tarkoittaa ihmisen olemus?
Ihmisen olemuksella tarkoitetaan sellaista ominaisuutta (tai ominaisuuksien joukkoa), joka erot taa ihmisen muista olennoista ja jonka avulla hänen elämänsä ja käyttäytymisensä voidaan parhaiten ymmärtää.
Mikä on psykologian ihmiskuva?
Ihmiskuva on käsitys ihmisestä: millainen hänen perusolemuksensa on ja mitkä tekijät määräävät hänen toimintaansa. Ihmisen perusolemuksen kysymys ei ole vain psykologinen, vaan pikemminkin filosofinen ja elämänkatsomuksellinen.
Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kohdattava aina ainutkertaisena yksilönä, johon vaikuttavat ihmisen kaikki olemuspuolet.
Mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen ihmiskäsitys?
Ihmiskäsitys on kokonaisvaltainen, useimmiten hypoteettinen näkemys siitä, mitä ja millainen ihminen on, mikä on hänen alkuperänsä ja miksi ihminen voi tulla. Ihmiskäsitys ilmentää ihmisen asemaa ympäristöön ja toisiin ihmisiin nähden.
Miten ihmiskäsitykset poikkeavat toisistaan?
Wileniuksen (1976; 1978) mukaan ihmiskäsitykset poikkeavat toisistaan muun muassa seuraavin perustein: (1) erilaisten ihmistä tutkivien tieteiden korostamisesta, (2) ihmisen olemisen erilaisten ontologisten tasojen korostamisesta ja (3) ihmisen erilaisten tietoisuustoimintojen korostamisesta.
Mitä tarkoittaa kognitiivinen ihmiskäsitys?
Siinä missä biologinen ihmiskäsitys korostaa geneettistä perimää ja kognitiivinen ihmiskäsitys priorisoi sisäisiä kognitiivisia toimintoja ja tiedonkäsittelyä, sosiokulttuurinen ihmiskäsitys painottaa ympäristö- ja kulttuuritekijöitä.
Mitä tarkoitetaan ihmiskuvalla?
Ihmiskuva. Ihmiskuvalla tarkoitetaan käsitystä siitä, millainen ihminen on ja mikä on ihmisen paikka maailmassa. Se on käsitteenä hyvin lähellä maailmankuvaa, maailmankatsomusta ja elämänkatsomusta, sillä siinä on kyse ihmisen ja siis myös sinun itsesi paikasta maailmassa.
Mitä tarkoittaa kognitiivinen heikentyminen?
Kognitiivisilla eli tiedonkäsittelyn oireilla tarkoitetaan ongelmia, jotka ilmenevät tiedonkäsittelyn osa-alueiden heikentymisenä tarkkaavuudessa, toiminnanohjauksessa, abstraktissa ajattelussa, orientaatiossa, kielellisissä toiminnoissa, muistitoiminnoissa taikka visuospatiaalisissa tai visuokonstruktiivisissa ...
Mikä on oppimiskäsitys?
Oppimiskäsitys (engl. conception of learning)on yksi keskeisistä opetustyötä ohjaavista henkilökohtaisista käsityksistä. Oppimiskäsitys on henkilökohtainen käsitys ja ymmärrys siitä, mitä oppiminen on tai miten ihminen oppii.
Mikä on essentialismi? Kannatta kurkistaa wikipediaa. Lyhyitä oppimääriä voi aina harrastaa.
Essentialism
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti