Muisti on osittain kuin elämänjohdattaja, ilman sitä emme pääsisi eteenpäin. En ole muistin asiantuntija, vain jonkin verran psykologisen tiedon kautta opinnoissa perehtynyt. Sitäkin enemmän olen kohdannut muistien mutkia meillä kaikilla. Googlaamalla saa hyvin tietoa muistin kehityksestä. Jossain opintojaksossa mielen asiantuntija sanoi, että liiallinen muisti voi tuhota ihmisyyttä, liian vähäinen ei sekään ole hyväksi, osia ihmisyydestä voi tippua pois, jos vain jokin muisteista toimii ja osa piiloutuu piirongin alle tai taakse, suojautuu ja/tai ihailee jotain yli kaiken muun sokeasti. Jos sanakielimuistia kehollisesti harjaannuttaa liikaa, saattaa yhteys sisimpäämme kadota ja tulemme kylmiksi toisiamme kohtaan, emme reagoi toisen tunnekokemuksiin, mutta toisaalta tunteet voivat tulla liian vahvoiksi ja alkavat johtaa eikä järki pääse vaikuttamaan. Kultainen keskitie on hyväksi. Kun puhutaan ihmisen tietoisuudesta, muistista sulkeutuu, unohtuu tai torjutaan pois tiedostamattomaan sellainen, mitä mieli ei pysty käsittelemään, ja säilömuistiin jää ne, mitä kykenemme kohtaamaan sekä myös toiminnallisina kykyinä opimme muistamaan, järjestelemään muistamista omiin tarpeisiin nähden, agendat arvoineen vaikuttaa. Vaihtelua tarvitaan muistien välillä, ettei jokin juutu ainoastaan toistamaan.
Muistiliiton sivuilta kopioin seuraavaa. ”Muistia tarvitaan kaiken aikaa. Arkikielessä muistilla tarkoitetaan pitkäkestoista muistia – varastoa, jonne tallennetaan kaikki tärkeä tieto, kuten kertotaulu, läheisten syntymäpäivät ja ostoslistat. Muistin toiminta on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus, joka voidaan jakaa useaan toiminnalliseen osaan.
Yleisin tapa hahmottaa muistin rakennetta ja ymmärtää sen toimintaa on erottaa toisistaan hetkellinen aistimuisti, lyhytkestoinen työmuisti ja pitkäkestoinen säilömuisti.”
On tunnemuistia, tapahtumamuistia, kuulo-, ja näkö, kinesteettistä eli lihasmuistia, ja kaikkein tärkeintä on se, että ottaa itse selvää, miten oma muisti toimii.
Opinoissani tutkittiin muistia yhdessä tapauksessa köyhässä perheessä Lapista. Sodan jälkeen oli ruuasta puutetta. Monilapsisen perheen lapset muistivat, mitä ruokaa oli ja miten paljon, ja muistettiin hyvin erilailla. Toisille oli ruokaa runsaasti, toisten mielestä ei juuri lainkaan. Joku muisti, että jouluna syötiin paljon, kun sika teurastettiin. Kävikin niin, että ne jotka muistivat ruokaa olleen paljon, alkoivat painostaa lasta, joka muisti toisin, toisin muistavaa pidettiin hiukan hölmönä. Tässä on muistin yksi ominaisuuus, ihminen muistaa herkemmin harvemmin tapahtuneita, mieli torjuu myös epämiellyttävää kokemusta ja ihanat kokemukset tuntuvat hyvältä, suojaavat niin, että ihminen kestää. Mielikuvissa miellyttävät muistot suojaavat mieltä ja antavat voimaa, toisaalta totuus on yhtä vahva vaikuttaja, se vapauttaa myös ahdistavasta kokemuksesta, kun pystyy hyväksymään menneisyyden, jos tulevaisuuskuvatkin ja sen mikä on totta. Kun asiaa alkoi tutkimaan muistiin perehtynyt tutkija, hän tutki dokumenttejä. Kävi ilmi, että lapset olivat viikot oppilas-asuntolassa ja syynä oli liian vähäinen ravinto kotioloissa, sekä pitkät koulumatkat.
Muistin suhteen onkin niin, ettei ole oikeaa ja väärää, on vain erilailla kehittyneitä muisteja. Jos aletaan taistella joukko-, ja/tai yksilövallalla siitä, mikä muisti on oikein, päädymme valtataisteluun, pahimmillaan syrjintään. Kiinnostumme eri asioista, havaitsemme aistimuistin mukaan, jos on näkömuisti vahvoilla, näemme sieltä käsin, joskus kuulomuisti kertoo vahvemmin, ja kehityksestä sekä iästä riippuen tapahtumamuistiin piirtyy kognitiokykyjen kautta näkemykset, selkeiksi ja/tai vähemmän selkeiksi, loogisiksi tai vain komiasti sanakielenä kaunokirjallisuuteen, eikä nämä ole aina valittavissa, vaan elämän murrokset vievät kiinnostuksen eri asioihin. Joskus tarvitaan romantiikkaa suojaksi, jos kohtelu lyö kirveellä päähän.
Kiinnostus on vahva vaikuttaja, mitä aistimuistimme kertovat, suuntaamme sen ohjauksessa, joskus arvot ovat suunnan näyttäjä, joskus joku seurapiiri määrää, mikä on sopivaa muistaa, ja torjumme kuin paheena toisenlaista, syntyy valtataisteluita, valikoimme. Havaintopsykologia tutkii havaitsemista ja siellä on paljon ilmennyt havaintovirheitä todellisuuden havaitsemisessa. Tästä löytyy mainio kirja, ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” Joni Martikainen, havaintopsykologiaa tunteva psykologi. Mielen oppiteoriat ovat tosi jänniä. Mieli voi puhua vertauskuvallisesti, ja arvot löytyy kuvien alta, sanakieli on kuin kehys osaamiselle, etsiä totuuden siemeniä. Suomessa vertauskuvalliseen kieleen on perehtynyt piispa Wille Riekkinen ja hän on ollut Euroopan kirkkokunnissa johtamassa tämän osaamisen oppia. Itse opiskelin psykoanalyysin oppeja, ja sain takaisin mielen kyvyn hallita muistia toimintakykynä, myös näyttelijänä kesäteatterissa ja kolumnistina paikallisessa lehdessä, kokea tunteita ja vapauduin ahdistuksesta sekä kauhusta, itsetuntemus kehittyi, eikä muisti hajaantunut minne sattuu.
Raija Naumanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti