Minun ihanteeni on ollut ihmissuhteissa ja asioiden edistämisessä kohti mahdollisimman hyvää vuorovaikutteisuutta. Se on juurtunut minuun lapsuudessa, mikä oli erittäin lapsimyönteinen niin kodissa kuin koulussakin juuri sen tärkeän kehitysvaiheen aikana, leikin syntymässä ja etsinnässä sekä toteutuksen. Se ei ole helppoa, mutta siihen kannattaa pyrkiä.
Vuorovaikutus
tarkoittaa sitä, että vuoroittain vaikutumme ja vaikutamme, opimme toisiltamme,
vuoropuhelu on enemmän julistusta omasta oikeasta näkemyksestä.
Olen etsinyt
erilaisia ymmärryksen ja kehittymisen tasoja itsessäni ja muissa peilaten niitä
niin tieteen tuomiin kuin kristinuskonkin näkemyksiin ja teorioihin. Ymmärrys
näyttäytyy nykyään enemmän psykologisten teorioiden kehityksestä käsin kuin todellisuudesta,
mitä ihmiset joutuvat kohtaamaan. Sosiaalinen ulottuvuus on ikään kuin piilossa
ja valtafunktiossa kuin se olisi hyvän kehityksen tae. Sitä se ei ole ja harvoin
on, sillä yhteisökehityksissä valta muuttuu usein näytelmäksi ja tarinaksi,
ihanteeksi, mikä on utopiaa.
Kun katsomme
maailmanmenoa tällä hetkellä, huomataan, etteivät suuret valtionjohtajat kykene
ymmärtämään asioita, eikä ihmisyyttä ja ihmiskunnan tarpeita kohti suojelua,
vaan käyvät valtataistelua omista ideologioistaan käsin. Kuinka sitten osaisi
tavan tallaaja? Paljolti on kysymys siitä, mitkä ovat ihanteemme. Ei toisten
maiden ja alueiden valloittamiseen pyrkiminen sotatoimin voi olla ihmiskunnan
suojelua. Elämän suojelu niin luonnossa kuin ihmisyydessäkin on hyvään pyrkimistä,
elämän säilyttämistä uusiutuvana ihmisyyden osalta, jotkin asiat ovat
pysyvyydessä.
Ihmisen
kehitys kohti vapautta on ensiarvoisen tärkeää pyrkiessämme vuorovaikutukseen,
jossa oppisimme kuulemaan toista ja sitä kautta ymmärryksen lisääntymiseen. Se
vaatii yksilön omaa mielen käsittelyä, myös suhteessa yhteisöön, kollektiivisena
mielenä. Käsittelemättömät tunnekokemukset siirretään toiseen, muutos vaatii
yksilöllisen vastuunoton. Emme ole kovinkaan kehittyneitä vuorovaikutteisissa suhteissa.
Jostakin traumatologian artikkelista luin, että ihmiset pääsevät keskusteluissa
vasta pintapuolisiin näkemyksiin, eli muistavat vasta tuloksen asioista, viimeisiä
tapahtumia, ei syitä ja seurauksia ja teoista ei oteta vastuuta, vaan uhrit
maksavat hinnan kärsimyksinä. Syväoppiminen ja syvätietoisuus on kadoksissa ja
se on paljolti oppimismetodien seurausta.
Yhteisön
perusongelmiin kuuluu rooliin asettautumiset. Kun asetut tarkkailijan,
vaatijan, määrittelijän, kuvailijan, selittäjän tmv. rooliin olet asettanut itsesi
ulkopuoliseksi, josta katoaa vuorovaikutteisuus, vallasta tulee hallitsija. Etäännyttämisen
taito on tärkeä, ja taito tarkastella kokemusta ulkopuolisena voi olla
ratkaisu, mutta ei tunteiden jakamisena vuorovaikutteisesti, enemmän oppimisen
avaamisena. Rooli on joko itse valittua, tai toisten antamaa mahdollisuutta,
epävirallista tai virallista. Asettautuminen asettaa usein ehtoja, ja vie
vapauden, parhaimmillaan yksilö ja yhteisö osaa käyttää tietoa perusteena, mikä
näyttää välillä todella vähäiseltä. Asemoimisessa on sekä yksilölliset että
yhteisölliset valinnat ja määräytymiset. Infektiolääkäri määrittele
koronarajoituksia, opettaja antaa välineitä oppimiseen. Kun nämä tekijät on
huonosti hoidettu, vuorovaikutus on valtataistelua, ja moralistista tuomitsemiskulttuuria,
ja juuri näistä kehittyy uhraamiset, heikoimmat uhrataan, tai kuvitellusti
kauniimmat, rohkeammat, viisaammat ja paremmat.
Ihmisarvoisessa
lähestymistavassa jokaisella on ihmisarvo, eikä siitä kilpailla. Näiden edm. rakenteiden
ja vallan käytön vuoksi ihminen menettää itsemääräytymisen.
Asema voi
tuoda ongelman, jossa tieto kuvitellaan ainoaksi oikeaksi, jossa vain omien
näkemysten mukaista tietoa vastaanotetaan. Esim. taloyhtiössä putket oli
vaihdettu muovisiin, kun ne aiemmin olivat rautaiset. Remontin jälkeen putket
alkoivat tukkeutua usein. Isännöitsijä syytti asukkaita, että käyttävät nestemäisiä
pesuaineita, vaikka ne olivat ennenkin käytettyjä. Tutkimuksessa selvisi, että
kuuma vesi oli vaurioittanut putken sisäpinnan ja jätteet juuttuivat niihin.
Minuuden kehityksessä
nähdään eri vaiheita, jolloin voi kehittyä kuulevaksi hyvässä kohtelussa ja
opetuksessa sekä kasvatuksessa. Psykodynaaminen kasvatus tuo helpotusta
minuuden hallintaan, eikä mielikuvat pursuile miten sattuu. Psykologinen minän syntymä on noin 3 vuoden iässä, jolloin lapsi on oppinut ymmärtämään mielikuvan
ja muistikuvan yhteyden ja erilaisuuden, toden ja epätoden, osaa tunnistaa sen
yhteyksistään ja pukee sen sanoiksi ja kuviksi, oppii ymmärrystä ja vasta 7 vuoden iässä se on selkeä, mutta voi kadota kaltoin kohtelun seurauksena. Syvää
itseyden kehitystä en ole löytänyt täsmällisenä psykologisesta tiedosta, mikä
on syvintä mielikuvan haltuunottoa ja sen purkamista ymmärrettäväksi yhteiseksi
kieleksi. Mistään en ole saanut tietoa nk. tyhjyyden tilasta minuudessa. Kun menetin
ihmisoikeudet, olin pitkään tyhjyyden tilassa, en kokenut tunteita, eikä
ajatuksia syntynyt, oli refleksejä ja reaktioita ympäristöön nähden, kun
rangaistukset veivät lisää ihmisoikeuksia.
Näyttää
siltä, että nk. jumalallinen ihmisyydessä, jonka hän voi löytää menetettyään
oikeutensa osallisuuteen ja ihmisyyteen, ja jossa psyyken alkuperäiset
toimintaehdot ovat läsnä vailla minuutta ja minuuden tahdonalaista valintaa,
esim. psyyken muuttuminen fyysiseksi puolustukseksi, (eläin taideilmaisuna), ja
lopulta on enää solutoimintaa, hajoamista. Tällöin itseyttä/minuutta ei ole.
Ulkoisesti sen voi nähdä sisäänpäin kääntymisenä ja itsetuhona, ja jos vielä aggressio
nousee pintaan, se on ulkoisen kehon oireita käyttäytymisenä, vihaa, ryntäilyä
ja levottomuutta, mikä usein tulkitaan itsekkyydeksi, vaikka itseä ei ole.
Itselläni oli molempia, lamaantuminen ensin ja sitten aggressio masennuksesta
parantumisen jälkeen, kun ei ollut mitään oikeuksia itseilmaisuun.
Uskonnolliseen
näkemykseen kuuluu ihme, oivaltaminen, toivo, usko, kaipaus, löytäminen,
etsiminen, valo, mikä on ihmisen jumalallisuutta, jota kehotetaan löytämään, ja
johtaa kunnioittamisen ja välittämisen kautta rakkauteen. Ulkopuolisena Jumalan
ymmärtäminen johtaa usein ihmisen kunnioittamattomuuteen, vihaan ja väkivaltaan,
vallan väärinkäyttöön. Tämä jumalallinen olotila on ikään kuin tuon psykologisen
kehityksen alla, syvyydessä ja tyhjyydessä, kuin olemattomuudessa, se on itsen
syntymää ilman tietoisuutta, se on rohkeutta, se on pyhää, se on uskallusta
luottaa Jumalan johdatukseen. Se ei ole tiedostamatonta siinä psykologisessa
merkityksessä, jossa se yhdistetään tunteiden syntyyn ja tajunnallisuuteen. Se
on tajunnallisuudenkin ulkopuolelle, kuin avaruudessa.
Mielellinen
kehitys on kehoaistimusta, jossa kieli tulee mielikuvayhdisteistä ja opituista
tavoista, joskus havaitsemisesta ja havainnoinnista. Tunteet syntyvät kokemuksesta,
tullen itsestä ja vaikuttuen muista.
Sota ja
valtataistelu ei ole ihmiskunnan suojelua.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti