ROOLEISSA VANKEINA

Elämä ei ole helppoa juuri kenellekään, kaikilla meillä on ristimme, mutta voimme hieman helpottaa oloamme, jos suostumme nöyrtymään, luovumme satuttavasta ylpeydestä ja lähdemme toisen rinnalle tasavertaisina. Se vaatii arvojen selkeyttämistä sisäisesti ja tekoihin liittäen, se vaatii pelisääntöjen sopimista, se vaatii erottelukykyä ymmärtää, jäsentämistä eri vaiheisiin, sitä mistä kaikesta on kysymys. Kärsimyksiä ei voi vertailla, joku voi valittaa pienestäkin ja sitä on helppo tuomita, mutta sitten ei huomata, että alla voi olla suuria kärsimyksiä ja näkyviin tulee vain jäävuoren huippu. Ulkopuolelta tarkkailu voi tuhota totuuden toisesta ihmisestä, liian helposti kuvitellaan ylimielisesti, ettei ihminen osaa itse arvioida itseään.

Fyysisesti sairauksien vankina oleminen on ehkä vaikeimpia kestää ja siihen olemme panostaneet auttamisessa eniten. En varmaan enää itse kestäisi sellaista. Olen nähnyt monia kärsimyksen voittaneita ja ilon löytäneitä, vaikka sairaus on runnellut pahoinkin. Tunnen suurta nöyryyttä silloin. Itselläni on syntymävikana yhden selkänikaman kaaren puuttuminen ja nikama luisuu paikaltaan, jos istun väärässä asennossa tai kumarran. Tällöin hermo saattaa mennä jotenkin väliin ja tuntoaisti katoaa. Tuntuu siltä kuin lähtisin kävelemään vain yläruumiissa ja alaruumista ei ole, ehkä siksi olenkin ajatuksissani niin paljon taivaassa.

Sosiaaliset roolit ovat ehkä meille suomalaisille omituisin ja käsittämättömin ongelma. Eräs psykiatrian opettajani sanoi, ettei niihin voi vaikuttaa, ja pikkuhiljaa alan itsekin ymmärtää sen.

Joskus joku huomautti minulle, kun olin vihan roolissa rikoksen tekijälle. ”et ole antanut anteeksi hänelle”. Olin antanut anteeksi, mutta en halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä, vaikka ymmärsin hänen kärsimystään teon takana. Huomauttaja oli itse vihan kourissa kiusaajalleen, eikä pystynyt antamaan anteeksi, mutta hän julisti moraalisesti oikeaa. Niin teemme, sillä toivomme, että joskus elämä toisi helpotusta. Älä tuomitse, ettei sinua tuomita.

Vihan rooliin liittyy paljon ahdistusta. Ahdistus on hyvä kohdata, sillä se on oppimisen alkua, mutta sitä ei voi olla liikaa, se tuhoaa kyvyn tunteisiin ja ajatteluun. Itseäni auttoi vihan poistamisessa se, että en kohdannut vihattua. Jos vihaan lisätään häpeä ja syyllisyys ilman, että on tehnyt tekoa ja on syyllinen, ja yhteisö iskee vain häpeäleimoja tämän tästä, niin se vie henkiseen helvettiin.

Tekee mieli tehdä Jeesukset ja moralisoida sitä julistamisen maailmaa, jossa julistetaan oikeita tekoja suurissa saleissa, mutta ei käytännössä toimita oppien mukaan. Täydellistä ei voi olla, mutta pyrkiä pitää totuuteen ja inhimillisyyteen.  Arvot eivät ole aina sitä käytännössä mitä puhutaan. Kyllä ne seitsemän kuoleman syntiä vain kummasti avautuvat näissä pakkorooleissa. Ne ovat vallan rooleja osittain, vaurioittavia ja negatiivisia liiallisuudessaan, tunteiden tuomaa viheliäisyyttä, kateutta ja ylimielisyyttä.

Vallan käytön näkeminen ja käyttäytymisensä tutkiminen auttaa aukaisemaan suljettua roolia. Asetanko itseni toisen yläpuolelle? Itse opin jo lapsena kunnioittamaan itseäni ja muita, äitini kunnioituskyvyn kautta enkä alistunut ajatuksieni enkä tunteiden suhteen ja sallin ne itselleni, mutta tällöin astui esiin yhteisön valtamekanismit, pois sulkeminen, jolloin tunteet katosivat väliaikaisesti. Kunnioitus on jotenkin aitoudellaan sellainen, kun sitä saa, se tuottaa itseään lisää. Kun tunteet sidotaan asemiin ja korostetaan niitä vallan avulla, aito kunnioitus voi kadota, kateus nousee mieliin. Ihmiset elävät kuitenkin aika pinnallisesti. Viimeinen, joka tuo ongelmallisen, vaurioittavan asian esiin, tuomitaan ja syytetään häntä rikoksesta. Jos joku on lyönyt kirveellä päähän ja lyöty valittaa, hänet tuomitaan, ei lyöjää. Tällöin kokonaisuus häviää, eikä nähdä vihan läpi. Syyttäminen tapahtuu yhtä asiaa todistaen, vihalla on ikään kuin sokea piste.

On raskasta elää kauneuden yliarvostamisen vuoksi valheessa, kun ei saa havaita mitä on ja yhteisön jäsenet elävät kevyttä pinnallista touhuamista puheiden siivittäessä mukavaa ja kaunista. Pahat teot salataan ja niistä ei saa puhua, yksikin ruma sana ja siitä saa rangaistuksen. Kerran sanoin yhdessä asiayhteydessä, ”en suostu nuolemaan kenenkään persettä” siitä tuli syyteryöppy henkilöltä, joka arvioi tilannetta, kun olin sen toiselle sanonut ja jolle olin sanonut, käytti myös samaa sanontaa. Mutta arvioija valitsi puolen kumartamalla hauskaa ihmistä, tehden hänestä virheettömän. En tuomitse näitä ihmisiä, mutta nämä ovat perusasioita syrjinnässä, pienestä purosta kasvaa iso järvi. Suuren perheen lapsena minulle on tullut vahva kokemus ja tunteet toisen ihmisen mielipiteisiin, pidän niitä yhtä arvokkaina kuin omiani ja ne vaikuttavat minuun yhtä vahvasti kuin omani.

Pääsääntöisesti pakkorooleihin joutumista olen nähnyt tapahtuvan niissä yhteisöissä, joissa on väkivaltaa taustalla, mikä voi alkaa yhteiskunnan tunkeutumista perheiden elämään, jäsenet joutuvat taisteluun toisiaan vastaan, asemiin, jossa rooli tuhoaa aitoa vuorovaikutusta. Valtasuhteita ei tutkita paljon, koska psykologia on ottanut vallan tieteessä ihmiskäsitysten suhteen, kuten uskonnotkin.

Kaikki on kiinni siitä, minkälaisena me näemme ihmisen. Jossakin elokuvassa sanottiin, mielen täytyy hallita ruumista, minusta ihmisyyden eri puolet kuuluu olla tasapainoisessa kehityksessä suhteessa toisiinsa, ei liikaa mitään. 

Pakkorooleista voi vapautua, kun niistä puhutaan. Hyveiden julistaminen ei aina auta ja opittu ei sisäisty, ihmiset tekevät pahaa toisilleen, kun tiedostamista itsestä ei synny, rooleista voi tulla ikään kuin tunteiden mukaisia, ahdistuja kantaa muiden ahdistusta, syyllisyyttä, jotakin ihaillaan, joku kantaa muistia, jne. Terve ahdistus voi olla merkki ristiriidasta mielessä, josta voi aloittaa itsetuntemuksen tien, se voi olla myös merkki vakavasta kaltoin kohtelusta. Pelot voivat vahvistua niin pahaksi, että ne liittyvät kehon perusahdistukseen ja silloin on vaikeampi saada niistä otetta, itselläni ne tuntuivat aivoissa tärinänä ja kipuna, ja tulivat ulos äänessä vapinana. Tällöin ei ajattelulla kykene korjaamaan ongelmaa, söinkin monia vuosia lihaksia rentouttavia lääkkeitä.

Raija