MÖRKO SE LÄHTI PIIRIIN...

Nyt en puhu jääkiekkopomo Mörköstä. Nyt puhun ihmisyyden mörköstä, jota kaikki pelkäävät ja jota kaikki vihaavat. Taide on täynnä esityksiä tästä meidän mörköstä, eikä me vieläkään osata nähdä sitä itsessämme ja toisissamme niin, ettei se tappaisi meitä, syyllistäsi helvettiin, vaan me siirrämme sen muihin. Näin ei tarvitse olla.

Mutta jos yhteisö ja yhteiskunta on kulttuurisesta perinnöstään johtuen uhraamiseen oppinut, psykologisoitunut ja oppimaton näkemään muita kuin persoonallisuudesta johtuvia ongelmia, pakenemme totuutta nurkistamme.

Elämäni on tuonut mörkön tapahtumiin, kuin saadakseni kiinni siitä ytimestä. Asuimme maalaistalossa keskellä Kainuun korpea. Niinpä vanhemmat osasivat pelotella meitä karhuista, ettemme eksyisi metsiin lähellä kotiamme. Kerran sitten uteliaisuus voitti ja lähdimme tutkimaan tuota mörkömetsää nuoremman sisareni kanssa. Olin noin viisi vuotias ja parhaassa mielikuvitusiässä. Muistan kuinka näin kaikki mättäät karvaisena pallona, karhuna, sillä en ollut nähnyt kuvaa karhusta ja sellainen kuva oli syntynyt. Nuorena äitinä tein lapselleni karvaisesta kankaasta mörököllin, pyöreän pallomuotoisen karhun. 50 -vuotis päivänäni työkaverit pukivat minut karhun pukuun, sillä he halusivat minun näkevän ahdistukseni, josta oli tullut karhun mörinää ääneeni. Se ei koskaan auttanut, sillä ahdistukseni tuli huonosta kohtelusta, vallan väärinkäytöstä. Mutta nyt kun olen etääntynyt siitä, voin nähdä sitä. Ongelman voisi helposti psykologisoida, minun ihanteeni on väkivallattomuus, ja siksi en kestä. Totta, en siedä ihmisten häpäisyä, syyllistämistä, uhraamista ja ylivaltaa toisten taholta, julmia rankaisuja, ellei hän alistu yhteisövallan alle, yhteisövallan, jossa käytetään uhrausmenetelmiä yksilön tuhoamiseksi.

Koska yhteiskunta on psykologisoitunut, ihmistä tarkastellaan persoonallisuuden kautta, tunteista etsien, jossa luonteeksi luokiteltu pahuuden olemus olisi kehittynyt seitsemän kuolemansynnin aatoksissa, narsismikukassa kauneuden nähnyt Narkismos personoitiin jo antiikin aikoihin psykologisoimalla. Tiedostamatonta kuvaavassa poikana, Oidipus surmaa isänsä tietämättään ja nai äitinsä, kaipuu toisen ihmiseen ja rakkauteen sekä välittämiseen, jota ei anneta vanhempien taholta, synnyttää murhaajan.

On osattava nähdä sekä psykologinen tarve hoitaa asioita, että yhteisöllinen, jolloin perehdytään yhteisön tekemiin rikoksiin, ja tarvitaan yhteispedagogeja. Kun kirkkokin on ajautunut useimmiten ainoastaan yksilöivään ihmisyyden tarkastelussa, unohtuu yhteisöllinen ongelma, yhteisö uhraa ja syyllistää yksilön tuhon partaalle, jopa itsemurhaan. Vastuu laitetaan yksilön harteille, kun häntä kidutetaan. Hoitotakuu psykoterapiaan ei auta vielä murtuneita, se on oma kokemukseni, on hoidettava yhteisöjä ja niitä negatiivisia asenteellisia mielikuvia, jotka murtavat yhteishengen ja vievät oikeuden ihmisyyteen yksilönä. Kyllä paha pitää nähdä, mutta sitä ei pidä tehdä ja rakentaa sinne, missä sitä ei ole. Liiallista kauneutta on vältettävä, sillä kauneus sokeuttaa ja nostaa pintaan pahuutta.

Viimeisinä kuukausina on puhuttu paljon maalittamisesta. Tikunnokkaan on noussut toimittaja Timo Haapala. Onko toimittajien väärin teot täysin diplomatian alla, heitä ei saa arvostella? Mediassa näkyy uhraaminen yhteisömekanismeissa. Kun Urpilainen uhrattiin median taholta Kataisen hallituksen aikaan, ei pääministeriä syytetty, vaan ministeriä. Lähtikö Kulmurikin uhraamisen tielle? Ei keskusteltu kokonaisuudesta ja järjestelmistä, ideologiasta ja rahan vallasta, vaan maalitettiin ihminen kuolleeksi, ei kuvattu asiaa kokonaisuutena ja se on juuri poliittisen maailman ongelma, kun journalismin pitäisi etsiä ja kuvata totuutta kokonaisuuden nähden. Kyllä ihminen tekee päätöksiä ja virheitä, mutta maalittamisessa on kysymys enemmän vainosta kuin totuuden etsimisestä, henkilön stigmatisoinnista.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei ideologista politiikkaa enää tarvita, yhteisöjä, joissa uhraaminen sallitaan, tarvitaan asioidenhoitajia, jossa tieto on ohjaavin tekijä. Ajattelen, että kasvatus, opetus ja työ riittää, ja hyvä laskutaito yritysten toiminnallisuuden, oravanahkojen arvon mittaamiseen.

Raija