tiistai 29. lokakuuta 2019

MÄÄRITTELETKÖ TOISEN TARPEET?



Ihminen joutuu lukemaan, hakemaan ja omaksumaan jatkuvasti ohjeita, evästystä ja määräyksiäkin, koska se on tiedon oleellinen konteksti, mutta tiedon voi valita myös neutraalisti, syyllistämättä, alistamatta, ohjeistamatta liikaa, opettamatta pakkosyöttäen. Joillakin tämä kyky asian ilmaisuun on erinomainen, joillakin ei, osittain on ja osittain ei. Me tarvitsemme näitä, mutta ihmisoikeus on luoda itse se ajatus, joka on valinnan peruste, ja opettamisen perustehtävä on opettaa ajattelemaan.

Viime aikoina on puhuttu paljon uupumuksesta. Jo yksistään asiantuntijoilla menee sekaisin termit, uupumus ja väsymys, joskin eron vetäminen on joskus vaikeaa, mutta erottelu selkeyttää asian ymmärtämistä. Eräs psykoterapeutti määritteli asiaa seuraavasti. Uupumuksessa on kysymys henkisestä kuormituksesta, tunteiden kuormasta, jossa ei ole lupaa/tilaa tunteille, tai ne ovat liian vaativia aina täydellisyyteen saakka. Väsymyksessä on kysymys kehon väsymisestä, jolloin lepo on tarpeen.

Jokseenkin näissä neuvojen maailmassa asiallisuus ja tyrkyttäminen tunkeutuu yhteisön normeihin. Viime hallituskaudella työttömät nimettiin laiskoiksi, ja heille alettiin antaa keppiä työhön innostamiseksi. Tuo hallitsemisen ongelma ihmisten mielessä tuottaa paljon ongelmia, kun ei osata kunnioitusta. Tällöin itseasiassa useimmiten tuhotaan ihmisen halua ja tahtoa. Tuntuu siltä, että vallanhimo on mennyt niin pitkälle, että on lupa luoda uusia todellisuuksia toisen mieleen, ihminen saadaan tunnustamaan jopa tekemätön rikos rangaistuksien avulla. Viihde voi luoda todellisuutta huomamaatta, aseman kautta voidaan alistaa toinen omiin näkemyksiin. Ikään kuin kaikki valta on annettu toiselle, itsellä ei ole lupaa ajatella. Kyseenalaistan sen, että työn kautta voidaan määritellä niin vahvasti ihminen työkyvyttömäksi.

Kristinuskon peruste Jumalan yhteydestä ihmisen ajatteluun voi suojata ajattelukykyä, pelon varjolla tuhota sen. Se on mielen toiminnan perusta ottaa omat ajatuksensa ymmärrykseen ja haltuun. Sana voi viedä harhaan ja on enemmän uskoa kuin ihmisyyttä kokonaisena.

Kun olin nuori, minulta riistettiin oikeus rakkauteen, joka olisi oman kokemuksen synnyttämä, oikeus oppimiseen, oikeus ruokaan, jopa vaatteisiin, kenkät vaihdettiin siskojen kanssa, varpaat paleltuivat. Ammatti tuli muiden määritelmien mukaan. Puhumisen oikeus otettiin yhteisövallan avulla. Saan tehdä ja valita muiden määritelmissä, muuten lyödään kirveellä päähän.
Konservatiivi.fi  sivuilla toimittaja Puopolo ilmaisee kritisoidessaan feministien ideologiaa. ”Tämä on marxilaista siinä mielessä, että porvarit on korvattu ”setämiehillä” ja vallankumous saadaan aikaan, kun patriarkaatti syrjäytetään vallasta. Julkisuuden ei tule olla turvallinen tila. Päinvastoin julkisuus on jatkuvaa argumenttien taistelua, ei siis kovin turvallista”, päättää Puopolo.
Ongelmana Puopolon näkemyksessä on se, että hän näkee asiaa toimittajan (miten muuten) näkökulmasta ja se on siellä oleellista. Tavallisen ihmisen näkökulmasta turvallisuus on perusoikeus luottamuksen kanssa. Kun tämän ihminen menettää elämästään, voi sano elämänhalulle heippa ja toivottaa kaaoksen elämään. Turkin presidentti ei ole turvan luoja patriarkaatissa, vaan sen tuho. Turvaa ja luottamusta tulee olla niin monen asian suhteen, on kysyttävä, mihin nähden ja miten, mistä, kuka, mitä, missä.
Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti