Tulen
kiukkuiseksi, kun huomaan, että muistitestien kautta holhoavassa
yhteiskunnassamme järjestetään vanhusta dementiakotiin diagnosoivissa
näkemyksissämme. Muistisairaudet ovat ongelma, ja totta kai silloin on
autettava. Mutta kysyisin, ovatko muistitestit luotettavia kaikkien kohdalla.
Monia vuosi dementiakodissa työskennelleenä näin kuinka hyvänkin muistin
omaavat joutuivat satunnaisen muistitestin vuoksi holhottavaksi. Muistisairaus
on yhtä heikosti tunnettua kuin narsismi, paremminkin muotitauti. Ja kuinka
paljon tämä maksaa yhteiskunnalle.
Lääkärivetoinen
yhteiskunta etsii diagnooseja, luokittelee ja tekee ihmisiä avuttomaksi, koska
se on sosialismin ihmiskäsitystä, yhteisö havaitsee, hallinnoi ja johtaa
yksilöä, joihin havaintoihin sitten jatkotoimenpiteet johtavat. En syytä tästä
lääkäreitä, se on yleinen holhoava ja kontrolloiva yhteisöjen ongelma. Mutta
kysyn, onko lääketiede riittävä vanhushoidon asiantuntija, minusta se on kovin
kapea-alainen.
Mietitäänpä,
kuinka roolit vaikuttavat lyhytaikaisen muistin toimintaan, jos yksilö ei voi
yhteisön roolissaan harjaannuttaa lyhytaikaista muistia, tai se on
elämänvaiheen vuoksi vähäistä, ja hän saattaa satunnaisesti olla muistamaton testeissä.
Dementoitumisen syitä on monia, esim. alkoholisoituminen, mutta sekään ei
kaikilla. Muistan henkilön, joka tällaisessa testitilanteessa ei muistanut yhtään
mitään ja porskuttaa nykyään aivan mainiosta omilla kyvyillään toteuttaa muistiansa.
Lääketiede
ei näe ihmistä kokonaisuutena. Ehkä pitäisi kehittää psykologiaa, jossa ihminen
nähdään enemmän ydinminuudestaan käsin, ja itseilmaisun oikeudet pitäisivät
yllä monipuolisesti muistia tunteiden aktivoidessa ihmisen omaa ratkaisua,
menneisyys olisi luvattua katsoa, tulevaisuus sallittua unelmoida, ja tässä ja
nyt itseilmaisuoikeus. Kun menneisyyden lapsi saa tulla esiin, myös muisti aktivoituu,
kun muistikuvat saavat lyhytaikaisessa työskentelyä ja tunteita tulee esiin.
Kokonaisuudessa
tunne-elämän aktiivinen olemassaolo estää ihmisen tekniseksi muuttumista, mekaaninen
ihmiskuva, mikä tulee usein juuri lääketieteestä. Ei pidä pelätä liikaa tunteiden tulemista, tunteet ovat aika harvinaisia, jos taustalla ei ole pahat traumat, jotka vievät kauhuun. Käsittelyyn tulee vanhat
kokemukset, uusien luominen ja mieli hoitaa pikkuhiljaa särkyneitä, kadonneita
ja unohtuneita kuvia uudenlaiseksi ja/tai antaa hyväksynnän. Totuus ei häviä, totuus
tulee uudessa valossa ja antaa voimaa ihmiseen itseensä, saa muistaa mitä
haluaa, eikä tarvitse alistua yhteisön tuomiin.
Maailmassa,
jossa on liikaa valtaa muiden havainnoille, mitkä usein ovat heikkoa
analysointia, ja satunnaisia todisteita, syntyy paljon epäilyjen ja luulojen vuoksi
mieleltään sairaita. Näin yhteisöt tuottavat lääkäreille hommia.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti