SYYLLISYYDEN KOHTAAMINEN

Syyllisyyttä on monenlaista, eri lähteistä syntyvää, eri tavalla vaikuttavaa ja myös hyvin vaurioittavaa. Joillekin syyttömyyden kokemus on niin tärkeä asia, ettei sitä tahdota ollenkaan kokea, koetaan liikaa syyllisyyttä, tai ei ollenkaan. Kirkossa Jeesus kantaa ja antaa anteeksi kaikki synnit.

Oman syyllisyyden kohtaaminen on parasta mielenterveyshoitoa, ja vastuun kantamista, terveen syyllisyyden. Minusta näyttää siltä, että virallinen mielenterveystyö suosittaa ja ohjaa ihmisiä pois syyllistämisestä. Ihmisten syyllistäminen on eri asia kuin syyllisyyden kokeminen teoista, mikä tule esiin totuuden esillä pitämisestä, ja josta ihmiset usein elämöivät. 

Valheeseen pakeneminen tuo lisää syyllisyyttä mieleen ja ahdistaa sekä tekee vaikeaksi ihmisten kohtaamiset, rehellisyys ei onnistu, ihminen ajautuu pakkorooliin, ja näyttelee. Siksi totuuden ylläpitäminen on tärkeää, mutta silti vaikeaa. Omalla kohdalla vielä viidenkymmenen vuoden takaisen tapahtuman esille tuonti sai aikaan pahan tunnevyöryn ja suhteet katkesivat. Totuuden paljastuminen on vaikeaa, mutta lopputuloksena on silti vapautuminen ja mielen tervehtyminen. En ole mikään brutaalin totuuden toitottaja, mutta pidän tärkeänä, ettei toisten ihmisten elämiä tuhota.

Syyllistämättömyyden suojelu syyllisiltä on kuitenkin petos, josta syntyy valtavasti mielenterveysongelmia ihmisille. En tarkoita tällä mitään pieniä syyllisyyskokemuksia, ne ovat normaaleja, ja ne ihmiset yleensä kestää. Itselläni oli hyvin vahva syyllisyydentunto, märehdin pullapalan syömistä, hikoilin lenkillä ja piiskasin itseni, nykyään syön jo hyvällä omallatunnolla.

Syyllisyys syntyy kun kokee tekevänsä väärin. Teot voivat olla harkittuja, harkitsemattomia, varomattomia, satunnaisia, ja/tai jatkuvia. Kun teon takana on motivaatio, se on harkittu, suunniteltu ja tavoiteltu, ihminen on tietoinen teostaan. Yleensä ihminen selviää tästä, ja porskuttaa eteenpäin selvin nahoin. Kun syyllisyys syntyy syyttömyydestä, ihminen murtuu, erityisesti silloin kun hänellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asian korjaamiseksi ja hän ei saa puhua siitä.

Usein syyllistämisen tapauksissa tuomitsijat jäävät tuomarin rooliin ja ahdistuvat, ja joutuvat pakenemaan luotuihin tarinoihin psyyken puolustuksessa, mikä voi synnyttää samanlaisia paineita kuin syyllistetyn kohtalossa, epätietoisuus aiheuttaa psyykeen tuskaa. Kun sitä jatkuu pitkään, jopa vuosikymmeniä yhteisöissä, ja sitten asia valkenee, totuus tulee ilmi, syyllistäjät joutuvat voimakkaan ahdistuksen valtaan ymmärtäessään tehneensä väärin ja seurauksena on mielenterveys ongelmia, jopa murtumista. Joskus kuulee sanottavan, ettei trauma tuota kaikille ongelmia, totta kai jokaiselle se on yksilöllistä, mutta on syytä muistaa, että kaikki eivät käsittele asiaa, se voi olla pitkään kieltäytymisvaiheessa. Käsittelemättöminä asiat voivat tulla esiin myöhemmin vaikeina muistihäiriöinä.

Raija