VALHEMIELI

Tutkimuksissa on osoitettu, että ihmisellä ja eläimellä on luontainen taipumus valehteluun. Eläin vaihtaa jopa ihonsa väriä puolustautuessaan. Ihmisen mieli voi olla myös sellainen, että se luo kauniimman tarinan kuin tapahtunut on, joskus myös painvastoin, jos masennus ja aggressio ovat päällä. Tärkeää on kysyä, ovatko nämä opittuja vai synnynnäisiä olemuksessamme. Mielestäni tärkeää on myös kysyä, tulevatko ne vain puolustuksessa, ja kun puolustus on päällä, me vaistomaisesti valehtelemme tai ilmaisemme suuttumuksen aggressiona.

Jokseenkin minulla on ollut siitä kummallinen elämä, että olen joutunut olemaan vailla mieltä pitkiä aikoja. Olen siten oppinut erottelemaan mielen ja tunteet. Olen joutunut kuolettamaan mielen, koska minulle ei ole sallittu itseilmaisua, omaa tahtoa ja halua. Siten olen voinut tarkkailla mielen olemusta. Silloin aistimuksia ei ole, ne ovat kuin kuolleet, ja ruumiiksi jäänyt keho on raskaan tuntuinen.

Kun itsemääräämisoikeuteni ja itseilmaisuni on ollut suljettu, minun on pitänyt elää omassa maailmassani, eli tarkoitan tässä mielikuvituksen voimalla. Muistan sen ajan hyvin, haaveilin rakkaudesta ensirakkauden muistot mielessäni.

Pidän tätä toisaalta erittäin tärkeänä ihmisen kehitykselle, kykyä kokea sisäisiä tunteita. Ja ikään kuin pitää mieli erillään kehossa ja luonnollisesti nauttia myös kehollisuudesta. Kova kohtelu sai siis minut menemään sisäiseen maailmaan, mutta sen ei tarvitse olla kovaa kohtelua päästäkseen sinne, vaan hyvä kohtelu tuo paremman sisäisyyden havaitsemisen ja havainnoimisen.

Tässä on hyvin tärkeä filosofinen näkemys ihmisyydestä. Ihmisen on saatava kokea varhaislapsuudessa riittävästi mielikuvitusta ja riittävän pitkään, että hän voi elää hereillä tietoisuudessaan. Olen ihmetellyt sitä, kuinka minun mieleni ei lähtenyt valheen tielle siinä mielessä, että ulkoisen maailman havainnointi olisi ollut myös valheellista. Minä suljin pois kaikki mielen aistimukseni, olin kuin kuollut, sillä minä en halunnut sitä maailmaa, johon minut pakotettiin. En halunnut valhetarinaa, joka minulle tyrkytettiin. Miksi minun mieleni ei sitten luonut valhetarinaa mielen suojaksi, loihan se, mutta muistikuviin perustuen, luoden tavoitteita? Olin syntynyt lapseksi, jolla oli erittäin vahva oppimisen into. Uskon, että juuri lapsi on avoimen rehellinen, hän erottaa valheet ja todet ja minä olin mennyt lapsuuden kokemuksiin sisäisessä maailmassani. Ja minun vahvuuteni oli oppimisen ulottuvuus, leikin muistikuvilla etuaivolohkolla.

Osittain oleN sitä mieltä, että meillä jatkuu valheellinen mieli, ellei lasta opeteta havainnoimaan toden ja valheen eroa. Yksi tie tähän on sadut, joita voi sitten kritisoida, miten ne vaikuttavat.

Raija