Tänä päivänä
voin sanoa, että tunteeni tulevat vapauden alla. Aina ei niin ole ollut. Joskus
tunteet ovat olleet niin suuren pelon alla, että niitä oli vaikea saada hallintaan.
Noin puolessa välissä kuuttakymmentä kohtasin tunteiden voiman. Vastaani tuli
tanssisalissa isäni ja ensirakkauteni versio tai kopio, miksi sitä
nimittäisikin. Silloin meni jalat alta. Nykyään ymmärrän ne syvätunteiksi.
Tunteeni
vyöryttivät voiman, jonka hallitsemiseen tarvittiin luonnon voimia. Ajoin autolla
Lapin pitkää kairaa mielettömällä vauhdilla, huudatin Cd-levyjäni täysillä ja
huusin mukana. Kaksitoista tuntia täyttä huutoa ja vasta silloin helpotti.
Nykyään en
saa tunnekohtauksia. Tunteeni ovat lempeitä, voin katsella niitä ja pukea
sanoiksi. Ei edes kesäaikaan siirtyminen ja rytminvaihdos aja minua mielen
sokkeloiden vaanivaan herkkyyteen. Nukun, kun olen väsynyt, valvon kun olen
virkeä. Olen kuin pieni lapsi, aistimukseni ovat vapaana.
Syvätunteiden
esiin tulemisessa ei ollut kysymys ainoastaan rakkauskohteitteni voimasta, vaan
siihen toi lisän pelot, jotka olivat vaanineet minua pitkään, olin elänyt
kauhun saaristossa, ja ne tulivat mukaan tunteisiin. Tunteita ei ole helppoa
erotella toisistaan, ne voivat sekoittua. Mutta kauniimpaa ei voi olla kuin tunteiden
herääminen, jos niistä on joutunut eroon moneksi vuodeksi. Niistä on niin
onnellinen, että kyyneleet valuvat pitkin poskia, ja olo on kuin taivaan
linnulla, vapaa ja kohtaamiseen valmis.
Tunteet on
elämänvoima. Ne antavat ensisykäyksen oppimiseen. Ne tuovat uteliaisuuden,
niistä kehittyy rakkaus, joka sitoo ihmiset yhteen. Tunnepohjaiset sidokset
tuovat kauniin seksuaalisuuden, joka hipoo taivaita. Ihminen on kiinni elämässä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti