Nuoruudessa
tapahtunut rikos, mikä kohdistui itseeni, oli varsinainen hulluuden ylistys. Tapahtumista antoi kuvauksen rikoksen tekijä
ja ne ihmiset, jotka olivat sen häneltä kuulleet, mutta eivät olleet paikalla
itse lainkaan. Kuitenkin he totuutena asiaa puhuivat. Kun romahdin, asiaa oli
pohdittu lääkärin vastaanotolla, ja sain lukea myöhemmin diagnoosista mieheni
ajatelmat, jotka eivät liittyneet mitenkään minuun. Syy romahtamiseen oli
mieheni kokemuksista syntynyt. Myöhemmin näistä diagnooseista tehdään tutkimuksia.
Kesken
romahduksen minulle tehtiin persoonallisuustesti, kun olin täysin taantunut
lapsen tasolle. Se varmaan kuvastaa persoonaani.
Työpaikalla
ihmisten asioita käsiteltiin niin, että ulkopuoliset arvioivat jonkun henkilön
toimia, osaamista ja persoonallisuutta. Jos jonkun katsottiin syyllistyvän
virhelyönteihin, ulkopuoliset arvioivat hänen tekojaan, joskus jopa täysin
absurdisti ilman, että mitään oli tapahtunut, vaan joku oli kuvitellut niin
tapahtuvan. Näyttää siltä, että tämä on naiskulttuurinen toimintatapa, uhria ei
kuulla laisinkaan.
Veikkaan,
että Suomessa sairaustapaukset liittyvät vahvasti harhaluuloihin, joita nk.
terveet luovat. Tämä harhojen maailma on näyttäytynyt siitä lähtien, kun
ymmärsin maailman olevan täysin erilainen, kuin sadut kertoivat ja unelmat
tuudittivat. Uskonnoista periytynyt uhraamiskulttuuri elää ja voi hyvin. Kun
ihminen teilataan harhaiseksi ja skitsofreenikoksi, kaikki hänen havaintonsa voidaan
pistää harhan piikkiin, eikä häntä tarvitse kuulla. Näin ihmisestä tehdään
ilmaa.
Jos toiset
ihmiset eivät tarvitse toista ihmistä, eivät halua kuulla häntä, eivätkä usko
häneen, elämä muuttuu tarkoituksettomaksi. Silloin oma tahto ei enää auta
eteenpäin menemisessä. Oma tahtoni oli pitkään hyvään pyrkivä, ja teki työtä
sen eteen. Mutta kyllä se saatiin tuhottua 50 vuodessa, kirveellä iskien. Kun
ihmistä ei arvosteta, eikä anneta ihmisarvoa, ei yrittäminen ole enää validia.
Itseään varten vain harva ihminen tekee työtä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti