ELÄMYSHAKUISUUS

Tänä päivänä on runsaasti vahvoja elämyshakuisia toiminta-esityksiä, useita tv-ohjelmia, räiskivät murha ja tappo elokuvat, musiikkia korvia särkevänä huutamisena ja rummutuksina. Hiljaisuus ei ole enää päivän muotisana, josta voisi löytää jotakin merkittävää. Elämys on minun peruspsykologian kirjassa määritelty tunteeksi. Ehkä se tänä päivänä eriteltäisiin kehotunteeksi. Kehon tai ruumiin revittelyä on joka tapauksessa runsain mitoin saatavilla, ikään kuin ihminen kestäisi kaiken äärimmäisiin venytellen, tunteakseen kehonsa. Sitä on syytä tutkia, eikä siinä sinällään ole mitään pahaa. Mutta antaako se tyydytystä elämään, vai lisääkö vain volyymiaan antamatta mitään.

Tutustumalla sisäisiin tunteisiin saattaa löytää ja kykenee erittelemään kehon aistimukset tai elämykset erilaisiksi kuin sisäiset tunnekokemukset. Näissä sisäisissä kokemuksissa pelko voi nousta vahvimmaksi vaikuttajaksi, jos sitä ruokitaan. Sen uskotaan olevan kehittäjä, mutta tosiasiassa se on vain kehollisen reaktion toistaja, himoon ja kilpailuun sekä yllyttävä, että pakeneva. Rauhan, levon ja mielekkyyden kontekstissa ihminen voi löytää syväsyntyisen luovuuden ja innoittavan kyvyn tarkastella asioita laajasti, jopa muistaa paremmin.

Yliaktivoitu kehon rääkkääminen saattaa kehittää mielen pelot kehoriippuvuuteen, jolloin kiihkomielisyys saa vallan ja luo liikaa jännitteitä mieleen sekä lisää aktivaatiota yli tarpeen. Normaalissa jännitteessä, mikä syntyy ihanteen ja realismin välisestä ristiriidasta minuudessa, syntyy hyvä jännitteisyys, mikä pitää aktivaatiota yllä, ja jossa ihminen pyrkii kohti ihanteita. Siksi on erittäin tärkeää, että alle kouluikäisten lasten turvallisuudentunne hoidetaan asiallisesti aikuisten tukemana, kiireettömästi ja rakkaudella, etteivät pelot ala johtamaan ja mieli tule kiihkoisaksi. Suurissa ryhmissä tämä ei ole mahdollista, lapsi tarvitsee yksilöllisen tuen ja turvan tunteiden jakamiseen, jossa aluksi aikuinen ikään kuin säilöö ja kantaa liialliset tunteet. Lapsen turvallisuus on oltava niin vahvaa, että siinä kehittyy itseys, joka valitsee itse, ei tunteet tai keho ja kasvaa vastuulliseen vapauteen itsensä kokemisessa.

Pelot tunteina voi ehdollistua niin vahvaksi voimatekijäksi kehoon, että se vie voimat tyystin koko kehosta. Jos on kokenut syvän masennuksen, tietää mitä on henkisyyden poissaolo kehosta. Se tekee kehon lyijymäiseksi, jonka paino on niin suuri, ettei sitä jaksa liikauttaa. Pelon yhteydestä voi nähdä ja löytää kiihkomielen. Kiihkomielessä on kahtiajakautunut olemus, voittaa tai hävitä. Kilpailuja seuratessa voi huomata itsessään kiihkomielen samaistumisen kilpailijoihin. Tuo alkujaan pelon synnyttämä mieli voi riistäytyä käsistä ja synnyttää ylivahvoja kehoaistimuksia, jotka nousevat joskus jopa hurmokseen kollektiivisen kokemuksen innoittajana, olemme ylisuorittajia, huudamme ulos sen voimaa väkivaltaisesti.

Surullisinta tuossa kehoelämysten metsästyksessä on se, etteivät ne tuo tyydytystä syvähenkiseen olemukseemme. Ne voivat tuoda väsymyksen, josta ei pääse ulos vaikka kuinka yrittäisi lisätä kuntoilua ja treenata lihaksiaan. Syvähenkisessä olemuksessa merkitys nousee lapsen innostuksen alkuperästä, ilon syntymästä. Kokiessaan tämän yksilö kokee tyydytystä, ja jakaessaan kokemuksen toisen kanssa, merkitys synnyttää yhteisyyttä, jossa hyväksyntä on läsnä. Tuossa lapsen innostuksessa ei ole enää järjetöntä pelkoa, joka veisi mielen yliaktivaatioon, vaan leikkivä ja vuorovaikutteinen olotila, jossa vapaus on läsnä.

Raija