SITÄ SAA MITÄ TILAA

Tuo otsikon lause erään tunnetun urheilijan käyttämänä särähti korvaani, erityisesti kun hän on tunnettu myönteisestä elämänasenteestaan. Hän on suuri sankari, jonka sanomisilla on paljon painoarvoa yhteisölliseen arvomiljööseen.  Hän tuo esikuvia julkiseen keskusteluun, ja ohjeistaa moraalikoodeja.

Moraali ja oikeudentaju eivät ole helppoja asioita. Kantin luokituksessa elämme pääosin kaikkein alimmilla asteikoilla, asenteiden viidakossa. Asenteiden ja yksinkertaisuuksien viljely ruokkii siellä pysymistä.

Kun yhteisö hakee moraalia, se ei useinkaan osu kohdalleen. Olen kohdannut lukuisia moraaliongelmia, jossa on uhraamisen elementit läsnä. Niinpä lause, sitä saa mitä tilaa, on järjetön. Tässä urheilija selitti, että jos on ystävällinen, saa myös ystävällistä kohtelua. Valitettavasti ihmiset ovat paljon raadollisempia. Saattaa olla, että palvottu henkilö saa sokeaa kunnioittamista, jonkin arvokkaan asian edustajana. Hän on kuin arvojen esikuva, jolle kumarretaan siinä arvostetun hyveen vuoksi.

Arjen raadollisuudessa ollaan ehkä syvemmällä mielen sokkeloissa, kuin julkihyvyydessä. Näitä raadollisuuksia sain nähdä työelämässä. Kun joku henkilö oli mustamaalattu, hänen käytöksellään ei ollut mitään merkitystä, moraali nousi asenteiden tasolta. Kiusattu henkilö saattoi olla erityisen fiksu, mutta joskus luonnollisesti väsyi kiusaamiseen ja käyttäytyi sopimattomasti. Kuva tuosta henkilöstä tehtiin satunnaisten puolustusreaktioiden perusteella, ei pääsääntöisen käytöksen. Suhtautuminen toiseen ja kunnioitus pysyi asenteiden tasolla.

Mielen funktiossa on hyvä muistaa, että mitä vahvempaa on palvonta, ja mitä suurempaa sekä kauniimpaa se on, sitä julmempi on sen kääntöpuoli.

Uhraaminen on syvärakenteinen mielen reaktio. Sillä on taustansa muinaismytologiassa, uskonnoissa ja myös pakanaseremonioissa. Heikkoutta ei siedetä. Heikko hylätään ja raadellaan, erilaisuus poistetaan joukosta, ja kauniit hirtetään. Paremmuuden tavoittelussa etsitään jotain suurempaa ja kauniimpaa, itse asiassa siinä on hirttosilmukka itselle, se joko tuhoutuu tai selviytyy voittajana. 

Mutta voittajan elkeet ovat omahyväisiä, niillä määritellään toisille vaatimuksia. Olen sitä mieltä, että palvonnalla on suuri merkitys uhraamisen syntymisessä. Siinä kateus löytää tiedostamattomasti heikkoutta, että voisi kokea itsensä arvokkaaksi, ja palvonta nostaa jonkun tai itsen muun yläpuolelle. Mutta uhraamisessa ei uhrata aina palvottua, eikä kukisteta häntä vuoren huipulta, vaan otetaan sijaiskärsijä heikkouksien joukosta. Siksi hierarkkinen johtaminen johtaa useimmiten myös uhraamiseen.

Eikö sitten mitään voi pitää parempana, eikö mitään voi arvostaa, eikö ihmisissä ole eroja? Näennäisten arvojen nostaminen toisten arvojen kustannuksella vie perusarvojen merkityksen metsään. Täytyy osata arvostaa monenlaista, monikerroksisesti, syvästi ja laajasti. Urheilun yliarvostaminen jumaloi ja palvoo ruumista. Palvonta tuo uhraamisen ja sankaritarinat, jotka itse asiassa vain ruokkivat sankareiden omia, usein yksinkertaistettuja totuuksia.

Raija