SAISIKO AUTTAA?

Äitienpäivänä soisi katseen siirtyvän enemmän lasten oikeuksiin. Aina ei ole niin, että äiti on paras kasvattaja, aina ei kysymyksessä ole lasten etu. Parhaimmillaan äiti tai isä on lapsen paras etujen ajaja ja suoja hyvälle ihmiskasvulle.

Eräässä yksikössä hoidin kuusivuotiasta pahoin psyykeltään vaurioitunutta lasta. Minut oli palkattu yksinomaan häntä varten. Lapsi oli aggressiivinen, käyttäytyi väkivaltaisesti toisia lapsia kohtaan, oli arvaamaton ja itseään tuhoava. Hänen vanhempansa olivat molemmat alkoholisteja ja lapsi joutui näkemään pahoja verisiä tappeluita. Hänen turvallisuutensa oli järkkynyt pahoin, eikä hänen tarpeitaan kyetty kotona ymmärtämään.

Mitä tuo lapsi tarvitsi? Hän tarvitsi turvaa ja luottamusta ennen kaikkea. Hän tarvitsi suojaa kasvamiseen, onnistumisen kokemuksia. Olimme yhdessä, leikimme, liikuimme, askartelimme, piirsimme ja rakensimme onnistumisen kokemuksia. Eräässä piirustuksessa teimme meren, jossa oli valaita, äiti, isä, poika ja tyttö, ne uiskentelivat ja kisailivat keskenään. Yhtäkkiä lapsi sanoi, ”kuoleeko isä”. Miksi se kuolisi? No kun se on sairaalassa veressä. Näin avautui muisto, jossa isä oli joutunut teho-osastolle rajun tappelun jälkeen. Näin päästiin lähelle turvattomuuden tunnetta, jossa saatoin auttaa rakentamaan turvaa. Kävimme kerran viikossa uimassa, kävelyretkillä, museoissa, ja rakensimme yhdessä leikkien myötä turvaa. Tämä oli muiden hoitajien mielestä hyysäämistä ja lellimistä, en saanut tukea työssäni.

Parin kuukauden kuluttua aloimme palata takaisin ryhmään pieniksi hetkiksi. Mutta mitä teki opettaja. Hän häpäisi lasta ryhmän edessä pienistäkin yrittämisistä, sanoa asiansa, kertoa tunteensa, ja kokemuksensa. Näin ryhmä sai aseen jälleen syrjiä lasta, kun se oli tullut aikuisen tuomana.

Kovin usein huomasin juuri aikuisten aiheuttavan syrjintää lasten kohdalla. Kun joku oli kiusattu ja suuttui lopulta, häntä rankaistiin tutkimatta asiaa. Itse rauhallisena en saanut kunnioitusta kasvatusmenetelmiini, jossa en syöksynyt päätä pahkaa tuomitsemaan suuttujaa, vaikka rauhoitinkin tilanteen. Sillä tottelevaisuus nähtiin juuri kovana kurinpidollisena rankaisujen sarjana, jossa aikuisen suuttumus tuntui olevan pääasia. Jos et syöksynyt heti rankaisemaan, olit rajoja asettelematon, ja lepsu.

Valitettavasti en usko, että päiväkodeissa kyettäisiin auttamaan kodissa vaurioituneita lapsia, siihen ei ole valmiuksia.  On tietenkin myös jo kehittyneitä yksiköitä, jossa asiat on paremmin.

Raija