HUIKEETA

Katsoin eilen YLEN ykköseltä dokumenttielokuvan ”Valkoinen raivo”, jonka moni muu varmasti myös katsoi. Vieläkin nousevat kylmät väreet selkäpiihin katsomiskokemuksen jälkeen. Se on katsottava uudelleen, että kykenee havaitsemaan tuon huikean teorian johdonmukaisuuden. Tuo Arto Halosen ohjaama dokumentti on historiallinen ja merkittävä käännekohta suhteessa väkivaltaan, mitä se saa aikaan. Se on tieteellisesti merkittävä, sillä olemme tottuneet näkemään väkivallan jälkeiset tilat mielen toimintoina. Teoria todentaa myös hyvin norjalaisen massamurhaaja Breivikin tekoja, vaikka hänet ensin luokiteltiin skitsofreenikoksi, mutta myöhemmin psykiatrit pyörsivät sanansa.

Elokuvan päähenkilö kertoo kehityksestään, kuinka hän älyllisti ja epäinhimillisti itsensä varjoksi, joka suunnitteli tappoja, ja totesi itsensä koko ajan mahdolliseksi tappajaksi. Tuo metodi, jolla hän selviytyi elämässään, on Amerikan armeijassa käytetty sotilaiden persoonallisuuden muuttamiseksi, jossa persoonallisuudesta hävitetään inhimilliset puolet ja tunteet, ihmisestä tulee tappaja.

Elokuva kuvaa loistavasti sen, kuinka oppimisen ja kasvamisen kautta voidaan kehittyä epäinhimilliseksi ihmiseksi, jolla ei ole tunteita, ja ihmisyys katoaa. Henkilöstä kasvatetaan kiltti ja vastaan sanomaton, joka kääntää toisen poskensa väkivaltaisille alistajille, hän ei puolustaudu, ei lyö takaisin.

Muistan selkeästi pitkän vaiheen elämässäni, jossa yliälyllistin puolustukseni, kun olin kiusattu. En uskaltanut lyödä takaisin, vaikkakin sen alussa tein, mutta siitä seurasi yhä enemmän lyöntejä. Siispä otin avukseni älyn, jolla saatoin saada muut vaikenemaan ja perääntymään, se tepsi lähihyökkäykseen, mutta ei kostoon, joka tehtiin takanapäin, ihmisoikeuksieni riistämiseksi. Myös elokuvan päähenkilö joutui yliopistomaailmassa tuhon kohteeksi.

Tämän kuvan merkittävin anti on siinä, että kuka tahansa voi oppia tappajaksi. Perinteisesti olemme tukeutuneet mielen mekanismeihin, jossa sekä vallanhimo, että mielen puolustuksellinen aggressio synnyttävät hyökkäyksen ja raivon, eli se on yksilöllisesti syntynyttä ja itsestä kehittynyttä. Mutta tässä elokuvassa kuvataan oppimisen jälkiä, väkivallasta syntynyttä persoonallisuutta, jossa eri kehityksen polut, kuten äly, sosiaalisuus, kieli ja tunteet dissonoituvat irrationaaliseksi väyläksi irti kokonaisuudesta ja lopulta tunteettomaksi ihmiseksi, käyttäen omia ominaisuuksia tienä selviytyä.

Sitä vain ihmettelee, kuinka pitkään olemme olleet mieliteorioiden talutusnuorassa, ymmärtämättä, ettei mieli ole mukana aina taistoissa. Mielihyvän ja mielipahan stimulantit saattavat olla kaukana tappajan sielusta, ne jopa saatavat puuttua kokonaan, koska niitä ei saa kokea.

Raija