LUOVAA AIKAMATKAILUA

Unessa matkustetaan herkästi niihin maisemiin, joissa on joskus ollut ja käynyt, ja uusinnetaan kokemus. Mietitään sitä, mitä tulisi jos luovuus saisi ylivallan, jos kaikki menneisyys muuttuisi uusiksi, minne katoaisi arvot ja totuus, elämiselle tärkeät prosessit, joissa mielekkyys majailee. Unet ja luovuus on lähellä toisiaan, jopa synonyymeja. Vaikka ihmisen havainnointiin tuleekin suhtautua tietyllä varauksella, silti on syytä luottaa jonkinlaisen totuuden säilymiseen. Kaikkea ei voi muuttaa ja antaa luovien prosessien kaunistaa unissa, vaikka olisi kuinka positiivinen, se alkaa olla jo maniaa. Elämä voi olla kaunista, ilman että mieli hurmokseen antautuu ja ihailla voi ilman kiihkoa. Nautinnolla ja nautinnolla on eroa. Pelon kautta syntynyt pakkoihailu on usein kiihkon takana, tunneriippuvuus.

Luovuus katsotaan syntyvän hybriksestä, johon minä en usko hyveenä. Hybris on muinaiskreikaksi loukkaus, ja tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistääkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään, lainaus Wikipedialta.

Luovuus on joka tapauksessa synnynnäistä, sillä näkeehän kohtulaiset jo unia. Onko unissa jotain universaalia, jopa geeneihin liittyvää, siitä en uskalla sanoa mitään?Mutta hybriksen luovaa prosessia karttaisin ja antaisin tilaa kypsyvälle luomisprosessille. Luovuuden voi jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensin on syntymävaihe, mikä on myyttinen ja hahmotuksessa rakenteilla, sitten on rakentuva ja hahmottuva, jossa prosessissa syntyy ymmärrettävä kuva/sana muoto, ja lopulta on tulos, jonka yksilö rakentaa. Luovuuden lopputulos on se, johon voidaan puuttua, jos se on järjetön, liian ristiriitainen tai tuhoava, mutta sitäkin voidaan kritisoida, tuhoaako se järjetöntä jne. Luovuuden synty on autonomiaa ja itsemääräämisen aluetta, johon ei pidä kajota, se on ihmisyyden suojelua.

Luin juuri twiitin, jossa kulttuuri teilattiin tarpeettomaksi, ja vain biologia ja kemia uskottavaksi. Vain biologisena olentona ihminen on materian vanki, jossa on materian ongelmat. Kulttuuri on tarinan, unien ja luovuuden ehdoilla toimivaa ihmisyyttä, mikä antaa voiman uskoa itseensä, antaa myös luovuudelle tilan, tulla itseään toteuttavaksi. Materiassa päädymme liikkeeseen ja suoritukseen, jossa ihmisyys yksilönä lakkaa ja katoaa. Kulttuuri on menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden akselilla kulkeva elävä vesi, jossa luovat prosessit hengittävät materian eloon. Järki ja tunteet on vuorovaikutteista olemassaoloa,  mikä säätelee kuoleman ja elämän kenttää.

Raija