KUN TUNTEET KUOLEVAT

Eilen suljin television, kun jossakin miehet ruoskivat itseään verille uskossaan kärsimyksen voittoon Jumala-suhteen kilvoittelussa. Luja oli heidän uskonsa. Meille itsekullekin on erilaista uskon kokemus. Muutama vuosi sitten katsoi elokuvan, "Da Vinci koodi". En enää muista tarkoin tarinaa, mutta minuun vaikutti Jeesuksen jälkeläisen merkitys Kristus-kokemuksessa, hän oli "arvoinen". Veriperillinen oli tyttö, ja hänet oli piilotettava, salattava, sillä uskon maailmassa vain miehet ovat oikeutettuja.

Arvoisella on vastakohtansa, arvoton. Minulle ei ole merkitystä sillä, kuka arvottomuuden tai arvoisuuden luo, merkitystä on sillä, voimmeko me tuntea ja välittää toisistamme, jonka arvoisuus antaa. Olen sanonut jossakin yhteydessä, ettei ihmisellä ole tunteita. Tämä tapahtuu silloin kun ei välitetä, ei olla arvoisia, ollaan arvottomia.

Kun tunteet kuolee, alkaa keho myös näyttää kuolleelta, vakavuus ja toivottamuus piirtyvät kasvoihin kuin kuoleman ja kärsimyksen kalma. Arvottomuus on kuolettavaa. Itselläni on melkein aina ollut hyvä itsetunto, kiitos siitä hyvän lapsuuden. Mutta jos on toiselle arvoton, ajatukset ja tunteet vääriä, korjattavia ja mitätöityjä, ei tunteitakaan synny, ei iloa, eikä kokemuksia, on vain kuolleita lauseita, fraaseja, joita toistaa. Ilo itsestä katoaa, tunteet eivät synnytä enää uutta itseilmaistavaa, on vain alistuttava vallan väärinkäyttöön. Yhteen aikaan puolustauduin, uskalsin, olin rohkea ja luotin itseeni, yritin. Sain siitä niin julmat rankaisut, että oli pakko lopettaa. Julmuus oli riistävää, tappavaa, ja tuntui typerältä lause, jos puolustat, siitä sai kahta kauheammat rankaisut. Vain vallankäytössä voi etsiä rajoja, miten ja kuka siihen oikeuttaa.

Mistä tuo ylimielisyys oikein tulee ihmisiin? Yksi tekijä on asenteet ja kuljetettu tieto, jostakin johdettu, jota pidetään yllä, epäilyksen viitta, joka pitää ihmistä ala-arvoisena, mielisairaana ja/tai häirikkönä. Häirikön leiman sain, kun puutuin lapsiin kohdistuneeseen väkivaltaan päiväkodissa, vain viisi kertaa 35v. aikana. Yksi tekijä on ihmisen heikkous jossakin asiassa. Mistä tahansa voidaan kiusata! Eräässä koulutuksessa 50v. naiset kiusasisvat yhtä ikäistään oppilasta meikkaamisesta. Meikatulla oli rosoiset kasvot, ja hän halusi tehdä niistä siedettävämmät itselleen ja muille kohtaamiseen. Minulla on ollut koko elämäni trauma puhumisen tuottamisessa. Julma suuni sulkeminen yhteisön voimalla on tuottanut sen, puhe katkeilee ja joskus siitä tulee epäjohdonmukaista. Onneksi on tämä kirjoitus, joka yksinäisyydessä onnistuu. Kun minua kohtaan ei hyökätä, eikä tehdä väkivaltaa, osaan myös puhua.

Yksistään ihmisen kunnioituksen puute saa ihmiset tekemään pahaa, kiusaamaan. Usein siellä on taustalla negatiivisiksi muuttuneet tunteet, kateudeksi ja ahneudeksi, kun ei ole tullut omana itsenään hyväksytyksi, tunteet on joutunut kieltämään itselle positiivisina, ja ne ovat joutuneet häpäisyn alle, siirtymään kaiken muka tarpeellisen alle.

Raija