PELIHIMOA KASVATTAMALLA

Kasvatus on kaksiteräinen miekka. Se voi tuhota ja/tai antaa mahdollisuuden mielekkääseen elämään. Aikuisilla on valtava voima saada peloilla ja uhkilla lapsen mieli toimimaan odotusten mukaan, tekemään sitä mitä aikuiset pitää arvokkaana, ja mikä ei ole lapsen psyykkisen toiminnan kannalta hyvä. Pelihimossa mieleen on syntynyt kaksoissidos, jolloin yksilön halu ja tahto niiden kriittisen kehitysvaiheen ja hallinnan oppimisen kannalta on ehdollistettu ympäristön vaatimuksiin.

Tuhoavan kasvatuksen taustalla on näkemys ihmisen itsekkyydestä ja tahdon sekä halun hillittömästä ja yllykkeiden riivaamasta mielestä, jossa ihminen on omnipotenssi eli kaikkivoipainen. Kasvatuksella asetetaan niin ehdottomia rajoja, ettei yksilön normaali tahdon ja halun toteuttaminen onnistu. Alitajuntaan syntyy kaksoissidos, kielletty asia (kielletty hedelmä) suljetaan niin tiukasti torjuttuna alitajuntaan, että se alkaa ikään kuin vainota sisältä käsin. Kun kieltoja tapahtuu runsaasti, yksilö ei voi enää toimia omia tunteitaan kuunnellen ja toteuttaen, vaan ympäristö asettaa ehdot mitä saa tehdä ja mitä olla, vastoin lapsen normaalia kehitystarvetta yksilöitymisessä. Näistä syntyy myös orjuuttava omatunto, yliminä, mikä ei salli kokea ja tehdä normaalisti, vaan piinaa liialliseen syyllistymiseen. Normaalisti minässä syntyy jännite, mikä pitää vireyttä yllä, lapsi pyrkii omiin ihanteisiin ja realismi tuo rajoitteen, jolloin pyrkimys tasoittuu ja pikkuhiljaa rakentuu muistiin keinoja, jotka opettavat ongelmanratkaisua.

Kun ympäristö vaatii ja asettaa lasten kehitystä vastaamattomaan toimintaan, normeihin, sääntöihin ja rajoituksiin, lapsi oppii kieltäytymään ja normaalin jännitteen sijalle syntyy vahva kaksoisidos, jännite kiellettyn halun sekä tahdon poissulkemisena jää jännitteenä mieleen, eikä purkaudu toimintaan ja normaali halu pyrkii pintaan. Kun vapaus koittaa, tämä jännite alkaakin sisäisesti purkautua ulos ja moninkertaisesti hylätty halu/tahto tulvii voimalla ulos himona. Ihminen ei kykenekään hallitsemaan tätä, ja pelihimo tai muu halllitsematon himo ottaa ohjat ja vie yksilöä kuin pässiä narussa.

Himoja on monenlaisia, ja sanoilla voimme joutua erilaisiin väärinkäsityksiin. Itselleni intohimo tarkoittaa sitä, että into on merkityksessään palautettavissa innostukseen, kun taas esim. pelihimo on opittua, jossa toiminnan vääristynyt malli estää ihmisen normaalin innostuksen, ja syntyy pakkomielle. Vain osittain ihmisyyttä kehittävät toiminnot, kuten esim. pelkkä liikunta, pelkkä sanakieli, tunteiden kieltäminen, jatkuva jakaminen sosiaalisuudessa voi estää yksilöä kehittymästä itsensä toteuttamisen suhteen kokonaiseksi ihmiseksi, hän jää sivurooliin itsessään, läsnäolo ei onnistu enää itsessä, toiminnasta on tullut itsetarkoitusta, ollaan kuin vierailijana talossa.

Nythän siis kaikki kasvatusintoilijat nostavat sarvensa pystyyn ja ilmoittavat, ettenkö kannata rajojen asettamista. Kannatan toki, lapsen kehitystason mukaan, ja kohtuullisesti. Vastuullinen aikuinen valitsee lapsen ympäristöä siten, ettei se ole jatkuvaa kieltämistä vaan suojelee lapsen kehitystä kohti itsenäistyvää, kokevaa ja oppivaa yksilöä sopivissa rajoissa tarjontaa ja rajoja. Kielletty itse tuo enemmän ongelmia, kuin terve halun ja tahdon toteutus, joka toiminnan avulla kasvattaa ihmistä. Kasvattaminen tulisi olla kasvuun saattamista, sanoi kasvatusguru Hollo, niin myös äitini.

Raija