ERIARVOISET

Mikä tekee meidät erilaiseksi, eriarvoiseksi, mikä erottaa meidät toisistamme? Erilaisuus on rikkaus, mitä tarvitaan, mutta se on yhtä lailla erottava tekijä. Kun arvot kovenevat eriarvoistuminen kasvaa, jaamme ihmisiä vuohiin ja lampaisiin, tyhmiin ja viisaisiin, jyviin ja akanoihin. Näissä kaikissa on taustalla henkiset arvot, jossa ihmisarvo on koetuksella. Ei missikisat, atlettivartalot, ja maallinen mammona herätä niin paljon omanarvontunnolle kysymyksiä kuin oppiminen, henkinen kasvu ja osaaminen. Joku päivä sitten joku twiittasi kysymyksen, ymmärtääkö syrjäytynyt Pavarottin laulamaa Aidaa. Ketkä siis tarvitsevat nk. korkeakulttuuria, ja kenelle riittävät mielihyväaistilliset kokemukset?

Suuresti arvostamani YK-lapsiasiantuntija, lastensykiatrian professori Tuula Tamminen lausui 28.3.2003 filosofian päivillä Tampereella (siteeraus Aamulehti). "Nyt yksilön tunne-elämä jää mielihyvätasolle. Elämälle merkityksiä tuovat jaetut tunteet korvautuvat merkityksettömien elämysten metsästyksellä", sanoo Tamminen ja jatkaa, "Ongelma perustuu nykyiseen mediatulvaan, jossa ihmiset yritetään tavoittaa tunteita manipuloimalla". Kritiikki huipentuu kun Tamminen kuuluttaa tunnevallankumousta, jolla psykopatologiaan ja väkivaltaan johtavan tietoyhteiskunnan suuntaa saataisiin muutettua."

Ajattelun alussa syväsyntyiset mysteerit synnyttävät tietoisuuteen tarpeen hahmottaa, luoda ja jäsentää merkityksen ja tehdä niistä yhteistä kieltä, jolloin ihmiset voivat ymmärtää toisiaan. Ihmisen tarve hallita tietoisesti on tarpeen, etteivät pelot ja uhkakuvat hajota ajatuksia, ja pahimmillaan vie koko havaitsemista harhaiseksi. Muinaisina aikoina  asioita ei sanottu suoraan, niitä laulettiin, vertaiskuvailtiin, runoiltiin ja  kaikilla ei edes ollut puheoikeutta. Nykyään itseilmaisu on suoraa ja sallittua ainakin joissakin paikoin. Jääkö se mielihyvätasolle, mitä sitäkin pitää olla, vai pääseeko se merkityksiin saakka? Voimmeko sanoa suoraan, mitä tunnemme, vai onko se liian brutaalia, vai puemmeko sen edelleen taidemuotoon, jolloin tunteen käsittely helpottuu. Musiikki on tunteiden ja tuntojen tulkki. Onko siis jotensakin parempi ilmaista asiat jonkin välineen/toiminnan/tarinan avulla, kuin sanoa suoraan, että en pidä tuosta, olet inhottava, vihaan sinua? Kun väline annetaan, ihminen voi itsenäisesti ratkaista omat asiat.

Pitkin vuosisatoja ihmisiä on luokiteltu aseman, sukupuolen ja oppimisen kautta eriarvoiseksi. Joskus runous on ollut mittarina, joskus matematiikka, pääsääntöisesti uskomukset. Osittain kulttuuri on luonut arvoasetelmat, mies osaa ajatella, on syntynyt kuningaskuntia asemaan perustuen, jopa jumalallisiin vedoten. Toiset ihmiset ovat sanelleet mitä kullekin arvostuksessa suodaan. Ajattelun kehitys voi mennä mönkään, eikä ihminen kykene ottamaan vastaan kaikkea, vaikka tiedämmekin, missä aivolohkolla alkaa analyyttinen kehitys, missä tunteet. Yksilön on itse ratkaistava tämä pulma apua saaden. Kulttuurit ovat arvoasetelmissa estäneet vallan väärinkäytöllä ihmisen kehittymistä, tarkkailemalla ja aliarvioimalla ihmistä, typistämällä satunnaisista ja yleistämällä sen. Nainen on yhä kohde tieteenkin maailmassa.

Ihminen mielen tuntemuksissaan ei kykene oikeudenmukaisuuteen. Tarvitaan perusteltuja tietoon pohjautuvia ammattioikeuksia, joilla turvataan mahdollisuutta ja ihmisoikeuksia. Niin kuin on taitaja tatuoinnissa, on myös taitoa luoda edellytyksiä henkiseen kasvuun.

Inhimillisyys vaatii keinoja, millä voimme saada yhteisyyttä syntymään, luvan olla osallisena, kulttuurin jakajana ja tekijänä. Kaikkien ei tarvitse puhua samaa kieltä, ei ihmisarvo synny osaamisen mittareilla mitattuna, perusarvot on hyvyys, kauneus ja totuus. Kehitykset on polveilevia, ja omaehtoisuus on tärkeä osa kehityksessä, eri aikoina erilaista, ympäristön on tarjottava virikkeitä, ja lain suojaa toteuttaa oppimista.

Tunteet on arvoistuneet  eri tasoihin kehityksen myötä kulttuuria myötäillen. Kunnioitettuna ja oikein suojattuna yksilö säilyttää kyvyn korkeatasoiseen tavoitteelliseen ja merkitykselliseen tunnekokemukseen ja ajatteluun synnynnäisesti, koska meillä on leikkimisen kyky lapsesta alkaen. Sen yhtenä ominaisuutena on luovuus, tavoitteellisuus ja eteenpäin katsominen. Ikään kuin korkeakulttuuri on kykyä pidättäytyä ja hallita tunteita ja ajatuksia, minkä synty on etuaivolohkolla.

Ajattelu on kehitettävissä yhtä lailla kuin veistäisimme patsaan tai runoilisimme kauneutta. Ajattelu on kuin savi, jota aloitamme muovaamaan. Ihmisten eriarvoisuus perustuu valta-asemiin, materian voimiin, ja sopimuksiin. Jokaiselle ihmiselle tulee antaa mahdollisuus kehittyä ihmiseksi, joka on mahdollista ihmisyydessä. Ei se herkkä lapsi niitä tunteita ilmaise brutaalisti, sävyn luo kokemukset, jotka lapsi on saanut kohtelussa, mikä häneen on kohdistunut. Inhimillisyys on korkeakulttuuria.

Raija