keskiviikko 20. syyskuuta 2023

LAPSI JOKA OLIT

 

Tästä tuli kyllä niin sekametelisoppaa, että lukeminen jää lukijan vastuulle.


Lapsi on viimeinen uhri ihmisten vallan väärinkäytössä. Jokainen kynnelle kykenevä näyttää tietävän, mitä kasvatus ja opetus on ja antaa ohjeita kuin olisi suurikin tietäjä. Mielipiteitä saa olla, mutta jos ja kun korkealta taholta, vallan oikeudella aletaan ohjaamaan ja lähestymään ihmisyyden ongelmia sekä ottamaan käyttöön alistamiskeinoja näkemyksellä, joita ei edes kasvatukseksi voi kutsua, minulla nousee karvat pystyyn. Arvostettu kasvatustieteilijä Hollo on sanonut; kasvatus on kasvuun saattamista. Kasvatustieteen ylimpänä ohjenuorana on hyveet, joita kohti lasta ohjataan, arvot, joiden kautta ne jäsennetään, hyvyys, kauneus ja totuus.


Hyveitä on esimerkiksi; Rohkeus, kohtuullisuus, anteliaisuus, ystävällisyys, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Siten hyve-etiikassa huomio siirtyy eettisestä teosta teon tekijän eettiseen luonteeseen. Itse näen, että nämä häviää ja muuttuu vastakkaiseksi, kun ihmistä kohdellaan epäkunnioittavasti tai väkivaltaisesti mielen suhteen. Kun kehittyneissäkin kulttuureissa johtavana ajatuksena on ulkopäin toisen analysointi ja sitä totuutena pidetään, monen elämän tuhotuu tätä kautta, se on ylivaltaa. Se on tullut luonnontieteistä, uskonnoista ja vallasta, mitä pääosin miehet ovat kehittäneet. Ihmistieteet eivät pidä ainoana totuutena ulkoisesta havaitsemista. Mielen valta ja fyysiset voimat kuvastavat tätä ulkoisen havaitsemisen kehitystä niin tieteessä, uskonnoissa kuin tarinoissakin, ihminen uhrataan niiden perusteella, todistetaan toinen omista pahoista teoista suhteettomasti vastakkaiseksi mitä hän on, oman mielen, syntien ja rikosten vuoksi, ahneutena, tunteiden kautta kateutena, fyysisyydessä ja psyyken puolustuksessa kuin vaadituksi arvoksi, esim. miellyttämiseksi häpäisyn alla, mikä on fyysisen puolustuksen ominaisuus, jota eläimillä jo todetaan, pelon alla alistuminen. Tunteiden kautta kehttyneet persoonallisuushäiriöt ovat pääosin kasvatuksesta tulleita, siksi niihin on syytä suhtautua kriittisesti, ovatko ne ihmisen omaa aitoa kokemusta. Psyyken puolustuksessa ja rikollisesti toimiessaan ihminen luo valhetarinoita mielensä suojaksi ja häpeää paetessaan.


Kasvatuksen ja opetuksen historia on täynnä ihmisen alistamista, oppimista kehitetään behavioristisilla menetelmillä. Konstruktionismi ei ole levinnyt, jossa olisi lapsen todellista kehittämistä ja kehittymistä, eikä hän olisi aikuiselle vain orja.


Minne katosi kristinopin esille tuoma viaton lapsi? Onko yhä kaikkien näkemysten taustalla hyvä/paha asetelma, mikä ylimpänä valvoo ja määrittää valintoja ja näkemyksiä moralistisesti konkretian sijaan? Katosiko se psykologian myötä, vai ihmisen vallanhimosta, luokittelun äärimmäisestä vimmasta ja hierarkkiaan perustuvan vallan avulla, ihmisvallalla, mitä tieto ei ole johtamassa? Entä jos kaltoin kohtelussa ihminen ei ole vapaa valitsemaan vaan psyyke pursuaa järjettömiä mielikuvia. Ei ole psykiatrikaan vapaa näistä, tunnemme käsitteen, omnipotenssi, jossa lapsen tahtoelämää kuvataan voimana, mikä pyrkii kaikkivaltiuteen. Olettekö nähneet vauvojen hyppivän kehdostaan? Itse ajattelen aika kuivasti, alkuun on vain aivot, ja ihmisestä tulee sitä, mitä sinne syötetään ja mikä mahdollistuu. Leikki on avain tarkastella kehitystä niin, ettei persoonallisuuteen tuijottaminen ole pääroolissa. Jos ja kun lapsella on vapaan leikin oikeus varhaislapsuudessa omaehtoisesti ja ihan luonnostaan aikuisten sitä liikaa ohjaamatta, tunteista syntynyt aivomyrsky (Jari Sinkkonen) alkaa tuottaa mielikuvia, joita opitaan ymmärtämään sanakielen kautta nimeten. Positiivisessa kuvassa lapsen mieli on ihmettä, josta hän iloitsee ja nauttii, keksii ja ihmettelee. Se on täynnä sattumia, joten valinnan kykyä on tarkasteltava kyseenalaistaen. Winnicot tutkijana oli erityisesti perehtynyt lasten psykologiaan. Hänen yksi esimerkki lapsen valinnoista ja hallinnan tarpeesta on varjojen kiinniottaminen. Nähdessään varjoja vauva yrittää ottaa niitä kiinni, konkreettisesti tutkittuna, ei mielen terminä ihmisen varjosta/pahuudesta. Mitä jos ajateltaisiin, että lapsi tutkii maailmaa koskettamalla ja maistamalla, eikä pyrkimys ole hallitsemiseen! On tärkeää, että lapselle tulee kykyä valitsemiseen ja että mieltymyksiä ja/tai pelottavia asioita tutkitaan, mutta on myös hyvä muistaa, mikä on lapsen kehitystaso.


Leikki on vahvin asia opettamaan kuvittelua ja myötätuntoa, nähdä asioita, toisten kokemuksia ja tarinoina, joissa mm. kirjallisuus satujen muodossa opettaa eläytymistä, mutta ei tee sitä, jos oma syvä tunnekokemus ei ole taustalla tunnistamassa ja tulkitsemassa kokemusta ja yhteyttä siinä. Ei ole turhaan sanonta, rakasta ensin itseäsi, eli tunnista kokemuksia, ne eivät kuitenkaan koskaan ole samoja kuin toisen, vain viitekehyksiä yrittää ymmärtää. Rakenteellisesti oppimisen yksi osa on etuotsalohkon lyhytaikaista muistia ja voi viedä ihanteellisten tavoitteiden maailmaan liiallisesti, todellisuutta enää näkemättä, eikä tunnekeskuksen mantelitumake vaikuta yksilössä ja yhteisönormit tallaa ne jalkoihinsa, tietoisuus kehittyy vain ihanteiden kautta ja ajattelumme kulkee niiden mukaisina, tavoitteina niin kirjoitetuissa kuin puhutussa kielessä.


Leikki ja mielikuvitus eivät itsestään selvästi vie vapaana hyvään kehitykseen. Leikkivä ja oppiva mieli on kuitenkin turva ihmisyyteen myönteisenä. Ellei itsehallinta kehity, mielikuvitus valtoimenaan voi viedä järjettömään tiedon tulvaan, ilman loogisuutta, ilman todellisuutta, vain luovuutta tuottaen. Tarvitsemme jäsentyneen tiedon oppimisen tueksi jäsentämistä oppien, kielellisesti ja asioiden johdonmukaisen selityksen, tapahtumien näkemisen totuudenmukaisina. Jatkuva aistimuksiin yllyttäminen tahtomaan aina uutta ja uutta, tuo tyytymättömyyden, ja ihminen jää vangiksi ympäristön syötteeseen, riippuvaiseksi, kuten myös menneisyyden kiinnittyminen mielen kokemuksiin ilman luovaa uudelleen käsittelyä, unohtamatta totuutta, vain irtaantuen sen puristavasta voimasta vapaiden mielikuvien avulla, kokemuksen lempeyttäminen, mitä voi kehittää esim. kirjoittamalla tai maalaamalla. Tyytyväisyyttä saavuttaakseen ja iloa kokeakseen ihminen tarvitsee juuri vuorovaikutuksen, yhteyden itsen sisäisiin kokemuksiin ja toisiin, jota kunnioituksen avulla tuetaan, väkivalta, aliarvostaminen, ylivalta ja toisen ulkoisesta määrittely tuo sekä oppimiseen että mieleen tarkastelevan otteen, jossa ei enää tarkastella omaa ajatusta, vaan heijastetaan omia kollektiivisia valtaraajoja toiseksi kuin ne oikeasti ovat, mielen kääntyessä kohti esittämistä vallan vaatimuksiin. Väkivallan alla psyykkinen puolustus luo käänteisen kuvan ihmisyydessä, mieli heijastaa olemassa olevaa valtaa miellyttämisen alttarilla.


Ihminen on kohde, jota operoidaan, häneen tunkeudutaan, sen sijaan että katsottaisiin asiaa niin, että ihminen on itsensä luoja oppijana kontekstissa ympäröivään maailmaan. On katsantosuuntia, jolloin kaiken kasvun takana olisi ongelma äiti/lapsi suhteessa, sen tunne-elämän ongelmissa, ja siksi taistellaan äitejä vastaan alistaen ja häpäisten, eikä esiin nostetan miesten tuomaa vallan (väkivallan) ongelmaa, jossa he pyrkivät hallitsemaan kaikkia, jolloin vuorovaikutus on tunkeutumista toiseen.


Kaikesta ikään kuin kehitetään hyvää ja/tai pahaa vain hallitsemiseksi ja vallan avulla. Kehitetään yksipuolisesti niin, että aivoihin kehittyy kuin valtakäytäviä, mitkä estää ihmisyyden kehitystä, tunteet voi aktivoitua liikaa, sanakieli, psyyke, keho, kokonaisuus katoaa, osien vaikutus toisiinsa alkaa vastustaa toista osaa ja kun näitä kehitetään kehomielen kautta, niiden näkymä olemisessa on kuin käänteinen, esiintyy toisena kuin sisimmässä olemme, usein tiedostamatta, koemme ja ajattelemme ja niin se mitä olemme, ulkoisesti tulkitaan tulkitsijan havaintoihin perustuen, usein valheellisesti havaitsijan kokemuksia peilaten. Tästä on psykologian tutkijalla teoria, itselle ja toisella näkyvä ja näkymätön.


Ammattiosaamisessa pyritään johdonmukaisesti tiedon avulla syys/seuraus suhteiden ymmärtämiseen, tavoitteisiin ja korjaamaan virheellisiä tietoja sekä tapoja.


Olen surullinen, pettynyt ja toivoton kasvatuksen ja opetuksen maailmaan, mikä on pirstaloinut ihmisen ja ihmisyyden sellaiseen maailmaan, jossa ne katoavat mustaan aukkoon näkemättä enää kokonaisuutta, jossa pakenemme oikeutta ihmisyyteen, kun meillä on niin suuri vallanhalu, eikä oppimista ja tietoa kunnioiteta.

Näen ongelmia sekä vanhemmuudessa että julkisessa päivähoitoa tai koulutusta tarjoavissa laitoksissa, joista lämpö, rakkaus ja välittäminen ovat kadonneet. Vapaudessamme valita kaiken aikuisena vallanhimossamme riistämme ihmisyyden oikeudet kasvaa ja oppia ihmisenä, vapaudella tuhotaan vapaus valintojen ja vallan avulla, kuten päiväkodit ja koulut, jotka tarjoavat vain tietynlaisen kapean asian opettelua, kuten liikunta, matematiikka, taide tmv. Tällöin otamme oikeuden valtaan, rajoittaen ihmistä näkemästä kokonaisuutta ja omaa ihmisyyttään. Tämä ei tarkoita, että kaikkea pitää tuoda kehitykseen kerralla ja aina, koko ajan. Tämä tarkoittaa meidän aivojemme kykyä oppimiseen, jossa osia valiten voimme tuhota tai kehittää myönteisesti jotain toista puolta ihmisyydessä, kauneuden kääntöpuoli on julmuus, mitää ei voi olla liikaa. Kaikkea on tasapainotettava koko ajan.

Monia tutkimuksia olen lukenut lapsuuden kehityksestä. Niistä on syntynyt myös kriittisiä näkemyksiä, onko niissä lapsen olemukseen kuluvia elementtejä mukana, vai luovatko tutkijat omien hypoteesien kautta sellaista ihmisyyttä, mitä ei lapsella oikeastaan ole.


Eikö rajoja sitten tule asettaa? Kyllä, alkuun rajat oli suoja, joka turvasi lampaita joutumasta susien syötäväksi. Rajat on lapselle turva tutkia ja kohdata tunteensa ja tietonsa, sekä kehittää tietoisuuttaan, ottaa niitä vastaan ja kokea, ne auttavat tunnekokemusten säätelyä sanojen avulla, liialliselta, sanat on kuin perusrunko oppimisessa, minkä yläpuolelle usein/joskus nousee mieli, kun sanakieli on liialllisesti ehdollistettu aivotoimintaan eikä kokemukset suojaa minuutta. Sanat ovat rakennuspuita ymmärrykseen, joiden avulla tullaan hitaasti ja varmasti tukemaan osaamisen syntyä itseen ja toisiin. Sanakielen ylivoima ja ehdollistuminen yli ymmärryksen tuottaa minuutta, joka myös pyrkii valtaan ja hallitsemiseen ilman ymmärrystä, ja voi jättää ydinminuuden kokemusten esiintulon pimentoon, itsensä tunnistamista tunteiden suhteen, mielen salakanavien syntyä näkymättömiin, valheen ja panssareiden rakentumiseen, jossa valta on sanelija, psyyken puolustus tai vallanhimo vie karmeisiin tekoihin, ilman ihmisyyden ja inhimillisyyden kokemusta.


Ideologiset taistelut ovat kuin sota aivoissa, mille annetaan lupa olla siellä vallanhimomme vuoksi. Ne jättävät eristyksiin joutuneita ja toimimattomiksi muuttuneita osia sulkuun, etteivät aivot enää toimi vapaasti. Kuten ainoastaan sanakielellä kaivetaan uria, kehomielellä ulkoisen voimaa, tunteilla persoonallisuutta, käden toiminnot aktivoivat analyyttistä ajattelua vasemmalla puolen aivoja, liiallinen aistien aktivointi voi nostaa kehon yliaktivaatioon ja sisäisen minuuden kehitys jää torsoksi, eikä yhteys tunteisiin toimi, kehomieli jättää vuorovaikutuksesta syntyneitä tunteita syrjään ja/tai ylikorostaa niitä. Näin itse asiassa vapaus valita idologisesti estää vapautta ihmisyyden kehityksessä. Voimme viedä tarinoiden avulla ihmistä harhaan, konkretia kariutuu ja pirtaloitunut tiede kulkee vain omia polkujaan itsetarkoituksellisesti.


Miksi ei voida hyväksyä sitä, ettei se persoonallisuus ole elämän alun vaikuttavin asia, vaan kokemusten tuoma aktivaatio, jossa leikin avulla opitaan kieltä, kuvia, tunteita ja tuntoja kehossa. Kehon varjoja lapsen mielessä ei vielä välttämättä ole lyöden mutiin, ellei ole kaltoin kohdeltu ja yksipuolisesti kehitetty, voi olla mielekkyyden tapoja, hyväksymistä ja vapautta olemassa ilman tuomioita. Miten paljon meille syntyy neurologisia ongelmia, aivojen toimimattomuutta juuri ideologisten ja valtamenetelmien avulla alistamismielessä tarkoitetun oppimisen vaatimusten alla, synapsit ei toimi, välittäjäaineet loppuvat, ja mieli on osa-aikainen puskija. Nykyään tiedetään, että tunteita syntyy joka puolella aivoja, nyt ne on ikään kuin määritelty tulevaksi persoonallisuuskehityksen kautta, eikä vapautta ole kokea tässä ja nyt hetkessä. Tunteiden kehitys tietyn kaavan mukaan ja määriteltynä ohjaa taisteluun, kateellinen, ahne, mustasukkainen jne. jossa olemme vankina hyvä/paha akselilla, sen sijaan, että hyväksyisimme tunteet sellaisena kuin ne tulevat, vähemmin tulkittuina toisesta, voisimme päästä ehkä syvemmälle vapauteen, armoon ja hyväksyntään. Ei niin, etteikö ihmissä syntyisi noita negatiivisia tunteita, vaan antaisimme ihmiselle itsellen oikeuden tutkia niitä ja nimetä ne, emmekä ulkopuolelta määrittelisi niitä, emme loisi ihmiskuvia, jotka uusintavat itseään, psylogisoimalla ja käytetä tiedon valtaa alistamiseen riistämällä yksilönoikeudet.


Näyttää sitä, ettei ihmisiä arvosteta vuorovaikutuksen kautta, toisiamme tukien ja kasvaen, on vain tunnejohttaminen, seksuaaliviritteinen maailma, jossa asiat eivät jäsenny kokonaisuutena, on vain äärilaitoja.


Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti