MIELIVALTAISET YHTEISÖT

 

 

Olen kulkenut erilaisia yhteisöjä läpi koko työurani, kuunnellut, havainnoinut (on ajattelun toiminallinen mekanismi), havainnut, kokenut tunteita, suuttunut, luopunut, taistellut, huutanut, etsinyt vastauksia, unohtanut, ollut kiitollinen ja kärsinyt. Nyt eläkeläisenä on aikaa pohtia näitä ongelmia, on joskus iloa ja voimaa kestää kaikenlaisia todellisuuksia ja totuuksia.

Vaikein ongelmista liittyy johtamiseen ja siellä totuuden etsimiseen, oppimisen vaikeuteen, ja tiedon puutteeseen. Mielikuvilla hallitseminen on yleisintä. Tavoitteita osataan laittaa, mutta käytännössä ne ovat kuin tuuliviiri, joka lähtee tuulen mukaan, joukkohysterioihin ja joukkopsykooseihin. Olen ollut ainoastaan naistyöyhteisöissä töissä, paitsi pari kuukautta nuorena kutomossa, toisessa työpaikassani ja siitä jäi ikävä muisto. Minulla oli liian lyhyt mekko, ja koneiden päälle kurkottaessa se nousi liian ylös paljastaen kriittisiä paikkoja. Olin vasta 17 vuoden ikäinen, ja miesten tuijottaminen ja vitsien heitto oli minulle liikaa, onneksi oli toinen vaatekappale omistuksessani mekon lisäksi, farkut ja saatoin sen jälkeen pitää ainoastaan niitä.

Mielivalta on sitä, että annetaan tunteiden johtaa, mielen hallita ja tulkita asiat, annetaan valtaa ylitse muiden, eikä vuorovaikutusta arvosteta jokaisen oikeutena. Tieto on niin sirpaleista, ettei se yhdistä ihmisiä, tai sitten se on niin ehdotonta, ettei siihen saa tuoda muutosta. Kaikkea ei voi muuttaa, mutta aina pieni siivu tiedosta on muutettavissa, ja arvoista voi löytää tarkistettavaa.

Ihmiset ovat kuin jakautuneita mieleltään, eivätkä ole arvottaneet asioita periaatteessa, mennään lauman mukaan ja valitaan puolet vastakkainasetteluina, polarisointeina, me ja he jakoina, laumasieluina, uskomalla vain vaillinaisiin totuuksiin ja mielikuviin. Pääosin totuuteen tavoitteiden kautta pyritään sekä abstrakteina arvoina, ja/tai konkreettisina näkemyksinä luottaen keskusteluun ja niissä tuleviin näkemyksiin sopien se mikä toteutetaan. Mutta todellista muutosta saadaan aikaan vasta, kun näkemykset perustuvat tiedon kautta teorioihin, joissa jäsentyneet näkemykset asettuvat loogiseen järjestykseen monessa ulottuvuudessa. Teoria on jokaisessa asiassa pohjalla, emme vain tiedosta sitä. Leikki on tie, jossa opetellaan tiedon muodostusta.  Leikillä on itsetarkoitus ihmisenä kehittymiseen, se antaa tietä tunteiden tutkimiseen, se on syväkokemusten ja merkitysten synnyinsija, jossa persoonallisuus ja sitoutuminen vahvistuvat yhteisiin näkemyksiin ja tekoihin.

Jos yksilö on laitettu pakkorooliin eikä hänelle anneta oikeutta muuttua, ei tuoda näkemyksiään esiin, hänestä tulee vaillinainen kehityksessään, sokea moneen asiaan, mikä ei tarkoita sitä, ettei ole inhimillistä erehtyväisyyttä ja puutteita. Kun on 50 vuotta yrittänyt olla yhteisön normien mukaan, ja tavallaan alistunut liiallisen riidan välttämiseksi, tai huomannut ettei ole lupaa itseilmaisuun, alkaa toivottomuus hallita mieltä, epätietoisuus kun ei puhuta, hakeutuu syrjään rangaistuksia välttääkseen jne. Tiedän, että olen ollut hyvin kiitollinen siitä mitä olen elämässäni saanut hyvää, pahaa en jaksa aina kestää. Mutta nämä arvot ja asenteet, kiitollisuus, ystävällisyys, toisen huomioiminen ja hyvät tavat, puhuminen ja puhumattomuus, kestäminen, sietäminen ja kärsivällisyys ja hyveet toisen kunnioittamisena eivät ole auttaneet, sillä yhteisön jäsenille on annettu valta, jolla he määräävät ja määrittävät mikä on oikein ja mikä väärin, ja minun tekoni, tunteeni ja ajatukseni on pääsääntöisesti määritelty vääriksi. Siksi, että nuorena sairastuin psykoosiin, kun raju väkivalta tuli ulos mielestäni, sen jälkeen en ole saanut ihmisarvoa kokea, vaan rangaistukset seuraavat toinen toistaan, vain yksikin pieni virhe, jota ei edes virheeksi voi kutsua normaali käytänteissä, ovat aiheuttaneet yhteydestä sulkemiseen ja kaikki hyvä on kadonnut julmuuden hallitessa. Se on mielivaltaa pahimmillaan, jonka niin monet ihmiset joutuvat kokemaan ja vajoavat yksinäisyyteen, mikä esiintyy syrjinnän tutkimuksissa n. 20% vakiona, yhteisövallan mekanismi. Tämä kaikki, koska järjestelmä on luotu hierarkkiseksi ja demokratiaa väärin käyttäen antamalla valtaa ihmiselle, johon ei kenelläkään pitäisi olla oikeutta, toisen jatkuvaan tarkkailuun ja kontrollointiin. Valitettavasti voin vain todeta, että totteleminen on ollut ainoa asia, jossa onnistumista ilman riitaa olen selvinnyt, eri mieltä olemista ei ole sallittu, vaan yhteisövalta on määrännyt tahdin. Joitakin toimivia yhteisöjä vuorovaikutuksen suhteen on onnistunut. Olen havainnut, että ahdistus on pahimpia valtaan pyrkimisen sekä edellyttäjä että estäminen, sitä ei siedetä, vaikka se on yksi oppimisen edellytys, ja vain pahana negatiivisesti vaikuttaja. Tämä on sitä kauneuden palvontaa, muistan aina, kuinka palaveri pidettiin siitä, että kirjoitin rumasti työpaikan kalenteriin lääkäriaikani. Mitä enemmän on kaltoin kohtelua, sitä enemmän on ahdistusta, joten se ei ole niinkään aina yksilöllistä, vaan yhteisön normeihin ja arvoihin liittyvää, mielikuvien viljelyä ja niillä hallitsemisen seurausta.

Keskusteluista syntyy usein vain osatotuus, ihmisten pahoinvointi kertoo enemmän siitä, mitkä kaikki käyttäytymiset ovat mielikuvien ja tarinoiden takana, kuinka ihmiset puhuvat toisilleen, käyttäytyvät ja tulkitsevat toisiaan. Työpaikkojen ilmapiiristä kertoo enemmän se sairastuneiden ja mielenterveysongelmaisten suuri määrä, jota maamme on pullollaan. Se on vuorovaikutuksen ongelmaa, emme ole oppineet puhumaan, mutta se on myös tavoitteiden ja ihanteiden ongelmaa, kun ne pohjautuvat hyveisiin, jotka eivät perustu ihmisyyden moneen puoleen ja todelliseen mahdollisuuteen. Oppiminen on hidasta ja usein muutos tapahtuu pienillä teoilla, kuuntelemalla, näkemällä, tukemalla, jakamalla, arvostukselle jne. Mutta sitä en vaan ole nähnyt elämässäni, vaan vallan väärinkäyttöä, pakkorooleja ja alistamista sekä halveksuntaa, mikä on autoritaarisen ja hierarkkisen järjestelmän piirre, mikä on meillä kehittynyt vuosisatoja.

Kuinka oppisimme sen, että hyveet ovat tavoiteltavia, että itseilmaisuoikeus on periaate, jossa arvostamme ja kunnioitamme toisiamme, mikä turvaa kunnioituksen kautta inhimillisyyttä ja oikeuden ihmisyyteen monipuolisesti? Valitettavasti arvot ja kollektiivinen mieli ovat sellainen yhtälö, jos sille annetaan ylivalta yksilöön nähden, se tuhoaa yksilön pääsääntöisesti, koska koskaan ei saavuteta suuren joukon yhteistä näkemystä, se usein on muuttuva, valheellinen ja nihilistinen. Siksi yhteisön pelisääntönä yksilön kunnioittaminen, kuuleminen ja näkeminen ovat parhain mahdollisuus löytää yhteisymmärrystä tiedon yhtenäistämisen myötä. Kun katsomme totuutta silmiin, näemme, että ihminen on erittäin sotaisa luonteeltaan, se ei voi tuottaa hyvää, on valittava jatkuva laadukas oppiminen tieksi tiedon avulla.

Raija