TOTUUDEN MURTAJAT

 

Ihmisissä on sekä toisen ihmisen suojelijoita, että valtaan pyrkijöitä, joiden tarkoituksena on muuttaa ja murtaa sinua toiseksi kuin olet. Toisinajattelijoita yritetään muuttaa omien arvojen mukaisiksi, joskus jopa niin markkinatalouden tai sosialismin ehdoilla toimivaksi sätkynukeksi, ettei ole mitään rajaa. Monille tulee näistä vaikeita ongelmia, tavaroiden hamstraamista, vaatteiden yliostamista ja kauneuden vuoksi juostaan markettien huulipunaosastot tyhjiksi, jos jonkinmoista kiiltoa huulille, monille eri sävyille, eri tilaisuuksiin, trendeihin ja paikkoihin. Osa näistä on tahattomia ja tiedostamattomia, osa tietoisia pyrkimyksiä saada toinen tai itse mieleisekseen, tai saamalla itselleen hyväksynnän kauneusvaatimuksissa. Kun valta annetaan toiseen nähden, melko takuuvarmasti saat muutosvaatimukset. Ihminen muuttuu, tahdommepa sitä tai emme, sanoi vihkipappini. Pakkorooliin asetettu ja ihmisoikeuksia vailla oleva on altis niin kehoaistimuksen kuin ajatustenkin tuomiin muutoksiin, sille tasolle, ettei hän näe enää itseään, vaan on jäänyt muutoksen vangiksi, kulutushyödykkeeksi monella tasolla, saadakseen olla yhteisön jäsen ja pitää elinmahdollisuudet. Muuttumattomuus on toinen ääripää, itse kangistuin aistimattomaksi ruumiiksi, kun en tahtonut alistua rikoksen alla.

´Muuttuminen on osittain tarpeellista ja tärkeää oman oppimisen, kehityksen ja kypsymisen kannalta. Tarinat muuttuvat, mutta tarinan rakenteet säilyvät ihmisyyden suhteen ja ne hyödyttävät toisia enemmän kuin toisia, ja ovat vahvasti sidoksissa valtaan ja oikeuksiin. Totuuden muuttaminen on valheenhallitsijalle ja/tai tarinan ylläpitäjälle omien etujen ajamiseksi pääsyynä saada toinen muuttumaan. Sitä on kaikkialla, ei ole täysin rehellisiä ihmisiä ja täysin rikollisia, jo havaitseminen voi olla puutteellista, ajatuksen käsittelystä puhumattakaan, ja ellei ole oppinut puhumaan tai kuvailemaan asiaa ymmärrettävään muotoon, joskus valhe vie. Totuuden havaitsemista saattaa vääristää liian voimakas mielikuvitus, mikä voi tulla esim. väkivallan jäljiltä, mutta totuus säilyy kehomuistissa äärimmäisen hyvin ja ristiriita voi olla sietämätön, kun tarina on toinen kuin totuus. Omien sisäisten ristiriitojen, ihanteen ja todellisuuden suhteen käsiteltynä ja nähtynä auttaa kestämään yhteisöissä vallitsevia ristiriitoja. Surullista on se, kun valtahirmut yrittää muuttaa ihmistä, joka ei ole tietoinen itsestä, on liian hauras tai heikko puolustamaan itseään ja identiteetti on niin heikko ja/tai vaurioitunut, että hän on liian altis vaurioittaville muutoksille. Ihminen voi muuttua sekä positiivisesti ja/tai negatiivisesti. Kohtuullista muutos on silloin, kun ihmiseen tulee mielekkyyttä suhteessa yhteisöön, itseen ja toisiin ihmisiin, mutta se ei ole toisen miellyttämistä, vaan yksilöllä tulee olla oikeus itsensä valitsemiin ihailtuihin asioihin, mutta ei pakkoroolin kautta, vaan aidosti lapsenomaisesti ja vilpittömästi, sillä vain se voi tuoda tyydytystä olemiseen. Vaarallista on se, kun ihmisen identiteettiä yritetään muuttaa toiseksi kuin hän on, ja hänestä tulee tuuliviiri ilman tietoista periaatetta etsiä totuutta, havaita maailmaa sellaisena kuin se on, vaan muutosagentit muuttavat sitä mieleisekseen. Kohtuuttomat kulutusvimmat ja tyydyttymättömyys on useimmiten ulkoa luotua pakotetta, joita yksilöinä taas luovat vallanhimoiset pyrkyrit.

Väkivalta, elinmahdollisuuden uhkat, ja mielenhäiriöiden syntyminen erilaisten arvojen viidakossa voi synnyttää sellaisen vaaran, jossa ihminen menettää täysin itsemääräämiskykynsä. Siksi perustuslaissa turvataan itsemääräämisoikeus.

Nuorena ja ymmärtämättömänä en ymmärtänyt näitä vaaroja ja yhteisö pääsi manipuloimaan identiteettiäni yhteisön totuuden tai paremminkin tarinan mukaiseksi, koska rikoksesta haluttiin vaieta, mutta kukaan yhteisövallan edustajista ei ollut paikalla näkemässä asiaa, vaan he kuljettivat mieleistään tarinaa ja sinetöivät valtaansa muiden avulla. Niinpä lopullinen tuomioni oli päätyä yksinäisyyteen päästäkseni ulos rikollisesta yhteisöstä. Ja tämä rikollinen yhteisö ei ollut mikään jengi vaan tuiki tavallinen kyläyhteisö.

Pakkoroolia ajatellessani joskus naurattaa, ellei se olisi niin traagista. Rooli, johon minut pakotettiin yhteisövallalla, on kuin mielen matka siihen identiteettiin, johon muutos tarinalla yritettiin tehdä. Siinä tulee esiin mielen olemus, mielikuvitus ja kehoaistimus/havaitseminen. Rooli oli kuin ruumis, johon laitettiin takkeja jatkuvasti uudelleen päälle, erilaisia ja erinäköisiä, vallanpitäjien ja arvojen puitteissa. Hyväksyntää en juurikaan saanut kokea. Se missä sain kokea hyväksyntää, oli yksityiselämääni osunut rakkaus, mutta mieleni murruttua hänenkin mielensä saatiin muutettua epäluuloiseksi ja asenteelliseksi, negatiivisten arvojen sävyttämiksi. Kun se tehdään virallista reittiä, juuri mitään muuta ei ole tehtävissä kuin suojautua.

Positiivinen muutos on havaitsemisen saaminen mahdollisimman totuudenmukaiseksi. Mutta ihminen ei tee sillä mitään, jos tarinan kuljettaminen totuudenvastaisena on tärkeämpää kuin totuus. Hahmottaminen oikein on tärkeimpiä asioita. Kun väkivaltaa tehdään, aistiharhat ovat mahdollisia, mutta harvinaisempia kuin mielikuvitus psyyken puolustuksena. Parhaimpana opiskeluissani koin sanakielen harjoittamisen hahmottamiseen, tarinoiden luomisen mahdollisimman selkeästi. Ensin kirjoitettiin tarina, jota luotiin aina ja aina uudelleen, kunnes tarinasta tuli uusi. Tällöin ei ollut tarkoitus muuttaa havaitsemista vaan luoda mahdollisimman selkeää kuvausta. Hahmottaminen syntyy pääosin tavoitteiden kautta etuotsalohkolla. Yhdellä kirjoittajakurssilla opin syvätietoisuuden ja syvätunteiden löytämistä runoja lukemalla ja kirjoittamalla.

Opettaminen väkivaltaa kokeneelle on yksi vaarallisempia asioita normitoteutuksena. Psyyken puolustuksesta tulee tulvimalla mielikuvia ja havaitseminen jää toiseksi, mieli luo vain jatkuvasti jotain uutta, eikä havaitse ympäröivää todellisuutta, ja siinä voi käydä niin, että tarinat alkavat elää omaa elämäänsä irrallisena todellisista tarpeista ja ympäröivästä todellisuudesta. Vaikka jokaisella ihmisellä on oikeus omaan todellisuuteen, siinäkin on rajat, havaitsemisen ja mielikuvituksen välille täytyy saada tasapaino.

Mielen- ja totuudenmurtajat haluavat muuttaa toista ihmistä mieleisekseen. Tätä tehdään usein salassa ja se on melkein mahdoton todistaa puheiden ja oikeustoimien kautta, jonkin verran saa selville yksilöiden oireista käyttäytymisessä. Olen nähnyt niin paljon valheita, etten enää usko ihmisen hyvyyteen ja rakkauteen, yhteisövallalla saadaan murrettua vahvakin mieli. Vastapuolella on yksilöt, joiden vallanhalu on niin himon alla, että he ovat valmiita myymään, vaikka vanhempansa, saadakseen tahtonsa läpi.

Minuuden toimintatapoja voi muuttaa mielekkäiksi, mutta identiteetin murtaminen on tuhoavaa. Totuus on kuitenkin ohdakkeinen. Kauniisti käyttäytyvä ja inhimillinen saa kateuden liikkeelle, ja kun valtaa annetaan tai otetaan, se pyrkii tuhoamaan tuon kauneuden ja se tuottaa pääosin tuhoa toiseen. Jotkin rakastuvat omaan kauneuteensa ja vaativat muille samaa. Joskus näyttää siltä, että rikoksia suojellaan enemmän kuin totuutta, koska tarinan voima on niin vahva. On vain parempi oppia hyväksymään toinen sellaisena kuin hän on ja tiedän, että se on vaikeimpia asioita, mitä olla voi, sillä yhteisövalta on niin sidoksissa ryhmän dynamiikkaan, ja mielen toimintaehtoihin, että se on jopa mahdotonta, totuuden arvo on nolla.

Turhauttamalla, kuulemattomuudella ja huomioimattomuudella sekä tyhjiöön saattamalla ihmisen mieli on murrettu tutkimuksissa jatkuvasti, se on fakta. Tarkkuus häviää, kun havaitseminen ja havainnointi minän/itsen kyvyn keholliseen aistimukseen hajoaa.

Eräs psykoanalyytikko puhuu vihan oikeudesta ja tarpeesta ihmisyydessä siksi, että ihminen löytäisi vihan itsestään, sillä sitä toisen vihaaminen useimmiten on, mutta voi olla muutakin, esim. itse vihaan väkivaltaa ja alistamista. Viha on usein rykelmä ahdistusta, pelkoa ja aggressiota, joista on tullut vihaa. Itselläni viha muuttui keholliseksi kankeudeksi näkyen päällepäin, koska puhe- eikä tunneoikeutta ei ollut, siten se ei selkeytynyt trauman ollessa pahimmillaan. Ei voi sanoa, että olisin väkivallan ja alistamisen harrastaja, päinvastoin, olen taistellut niitä vastaan koko elämäni, mutta se on tabu ja siitä rangaistaan yhä rankemmin.  

 

Raija