Äkkiä voisi
kuvitella, että tiede ja uskonnot ovat vastakkain, mutta näin ei ole. Vaikka valtataistelua ja vastakkainasettelua ne käyvät keskenään ja
tunteet kuohuvat kuin Niagaran putouksissa, mutta se on aivan turhaa.
Minulle kummatkaan eivät aiheuta tunnekuohuja, ei ideologisia, ei hurrauksia,
eikä asia saa minua raivoihin. Minä näen kummassakin perustavanlaatuisia
lähestymisongelmia, joissa on historiallisia jäänteitä, jotka estävät etsimästä
totuutta.
Kaikkein
suurimpana ongelmana näen ihmisyyden tutkimisessa sen, ettei pahaa osata tutkia
ilman tunteiden ja ihmiskäsitysten rajallisuutta. Kristinuskossa paha on
ihmisyyden ydin, mitä vastaan taistellaan rakkauden keinoin. Selkeästi voi
nähdä, että lääketiede on kulkenut ihmiskäsityksissään Kristinuskon jälkiä, ja
etsii pahaa persoonallisuutta. Sitäkin se voi olla, mutta kysymys tieteessä pitäisi
kuulua, mikä sen synnyttää. Freudin ajoista lähtien ihmisyyden lähtökohdaksi on
nimetty seksuaalisuus, joka ohjaisi meidän tahtoa ja halua pyrkimyksissämme. Se
katsotaan elämänhalun ja kuolemanhalun premissiksi.
Lääketieteen
ongelma on oirelähtöisyys, hoidetaan oireita, eikä oireen synnyttäjää ja
erityisen ongelmalliseksi tämä tulee juuri ihmisen henkisen puolen ja kehityksen
kohdalla. Se on kulkeutunut myös psykologiaan, kun persoonallisuus syntyy väkivallasta,
syy onkin persoonallisuudessa, eikä väkivallassa.
Itse näen
kohtelun kaikkein merkittävimpänä asiana ihmisen kehityksen määrittämisessä.
Näyttää siltä, että pahaa ei saada vähennettyä, koska syytä ei saada selville rajoittuneiden käsitysten vuoksi,
vaikka tieteen paradigma on syyn ja seurausten tutkiminen. Uskontojen ongelmana
on irrationaalinen tieto, jossa ei ole loogisuutta.
Elämäni on
opettanut, että paha tulee, ja se kohdistetaan johonkin riippumatta siitä,
provosoiko kohde vai ei. Ja silloin valta selittää kohtelun ja tunkeutumisen
tuloksena sen mitä väkivalta kehittää, hierarkkiset järjestelmät mahdollistavat,
tiedon rajallisuus estää, ja hypoteettiset illuusiot luovat.
Monet tieteen teorioista
ovat myös osittain etäännyttämisen tarpeen vuoksi kielellisesti toista mitä merkitykset
vaativat sanan suhteen. Totuus hälvenee ja kierrämme tarinoiden kehää. Minulta on
esim. kielletty puhuminen, koska puhun asioista, jotka ovat salattuja. Ihmiset
pakenevat syyllisyyttään häpeän pelossa ja sulkevat suuni, ettei totuus tulisi
esiin. Tämä brutaali vallan käyttö näyttää piiloutuvan niin uskonnoissa kuin tieteessäkin.
Raija
Tieteen
termipankin sivuilta:
Määritelmä
1. teoreettinen malliratkaisu
2. tutkijayhteisössä vallitsevien periaatteiden, uskomusten, arvostusten ja tieteellisten normien kokonaisuus
1. teoreettinen malliratkaisu
2. tutkijayhteisössä vallitsevien periaatteiden, uskomusten, arvostusten ja tieteellisten normien kokonaisuus
Selite Thomas Kuhnin (1922-1996) käsite paradigma tuottaa annetuksi koetun
näkökulman siitä, miltä maailma näyttää sekä määrittää ehdot sille, miten
todellisuutta tutkitaan. Tälläisiä reunaehtoja voivat olla itsestään selvinä
pidetyt käsitykset, aikakauden yleiset ennakkoluulot, tiedeyhteisön käytännöt
ja ajattelutottumukset ja erilaiset sosiaalipsykologiset seikat. Paradigma on
tutkijayhteisön tutkimustyötä ohjaava yleinen, lausumatta oletettu
taustaverkosto, joka yleisenä viitekehyksenä rajaa tieteellisen työn käytäntöä.
Tieteen kehityksessä on pitkiä normaalitieteen kausia, jolloin
tutkijat tyytyvät toimimaan hallitsevan paradigman sisällä, mutta kehitykseen
kuuluu myös epäjatkuvuuskohtia, vallankumouksellisia kausia. Tieteelliset
vallankumoukset murtavat hallitsevan paradigman ja tieteen tekemisen painopisteet
muuttuvat. Vähitellen syntyy uusi paradigma ja tieteen tekeminen siirtyy uuteen
normaalitieteen vaiheeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti