Luottamus on
perusarvo, jonka juuret on perusteltavissa tavoitteellisten perusarvojen,
hyvyys, kauneus ja totuus kontekstiin. Se on ihmisyyden perustaa, se turvaa
hyvinvointia, kehitystä, oppimista ja kykyä rakastaa. Kun Freud sanoi aikoinaan
ihmisen perustarpeiksi työn, rakkauden ja leikin, siinä nähdään ihmisyys
toiminnalliselta kannalta, eheytymisen kontekstissa, jossa on edellytykset hyvään.
Jo
fyysisesti alkutaipaleella tarvitsemme luottamuksen kokemuksen, kun lapsi
yrittää saada kehoaan hallintaan, haluaa oppia kävelemään, opettelee käden
hallinnan, puheen, jne. Se luo turvallisuuden, luottamuksen ja hallinnan
tunnetta. Silloin rakentuu lähihoivaajan kautta asioiden pysyvyyden ja
pystyvyyden tunne, että voi kokea rauhaa, turvaa, ja luottamusta, että voi
odottaa ja ennakoida tulevaa, kun tietyt ehdot täyttyvät. Ja silti luova puoli,
leikki kulkee mukana uusiutumiseen.
Merkittävintä
on kuinka me kohtelemme ihmistä, saako hän oikeuden ihmisyyteen vai järkytämmekö
häntä mielen murtumiseen. Mielen murtuessa ja ajatusten, tunteiden ja muistin
karkaamisessa luottamus itseen hupenee huomattavissa määrin. Suojelemmeko
ihmistä, vai viemmekö häneltä turvallisuutta ja luottamusta? Ei ole kysymys ainoastaan
kohtelusta, on myös kysymys opeista.
Huolestuttavaa on, jos meillä opetussuunnitelmissa
on vain teknistä työskentelyä, jossa aivojen ylirasitus tuo lopulta aivolamaannuksen,
mikä näyttäisi olevan uupumuksen takana, unohtamatta, että siihen prosessiin
liittyy oleellisesti psyykkinen hyvinvointi, tunteiden oikeus ja yhteys kykyyn
ajatella, muistaa ja selkeyttää ajatteluaan kohti kokonaisuutta itsenäisenä ihmisenä.
Yhteiskunnalla
on suuri merkitys taloudellisen turvallisuuden luomiseksi, myös kulttuuristen
tarpeiden ja oppimisen näkökulmasta. Liiallisten huolien rasittama ihminen voi
murtua mielestään, jos aivot ovat liiallisessa psyykkisessä puolustuksessa, ja
pelkona päällimmäisenä, saako lapsille leipää.
Miten usko
sitten vastaa turvallisuuden ja luottamuksen tarpeisiin? Auttaako usko Jumalaan
turvallisuuden ja luottamuksen synnyssä? Jumala ei juuri vastaa kysymyksiimme,
vai vastaako. Enimmäkseen uskossa on kysymys siitä, että katsomme tai uskomme
menneisyyttä tutkiessa Jumalan käden olleen mukana tapahtumassa. Itse pidän
tärkeimpänä keskustelua Jumalan kanssa, jossa oma ajattelu selkeytyy. Pelkästään
uskomalla ja ylistämällä jätämme vastuun sattumaan ja saatamme joutua
alityöskentelevään toimintaan henkisellä tasolla. Ihmisen työ henkisyyden tasolla
on pyrkiä kokonaisuuteen, olkoon siinä taustalla tieteellinen kuva mielen
hallinnasta itseyden kyvyissä, tai se, mikä näyttää samanlaiselta kuin puhelu
Jumalan kanssa. Ihmisyyden kokonaisuuden toteutumassa eriytyminen on tarpeen erilasten
osaamisten suhteen ilman kokonaisuuden menetystä, mikä mahdollistuu
inhimillisyyden kautta.
Jos ainoastaan
uskomme, saattaa olla niin, että persoonallisuutemme kehittyy vain etuaivolohkolla
leikkiväksi pintapuoliseksi nauttijaksi. Me tarvitsemme syvät kokemukset,
syvätunteet, jotka antavat virtaa, voimaa, turvallisuutta, luottamusta, kestävyyttä
ja elämän voimaa jaksaa. Erityisesti nukkuminen on rentouttavin muoto levätä
työn rasittaman kehon lempeään hyvinvointiin.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti