Usein kuulee
sanottavan, ettei toisten moralisoinnista pidä välittää. Uskon henkilöiden,
jotka pahoittavat mielensä herkästi, saavan syytöksiä olemisestaan, tekemisestään,
ajattelustaan ja milloin mistäkin asiasta. Huomauttelu nostaa pintaan
syyllisyyden, usein vielä asiasta, josta ei ole mitenkään syyllinen. Tällöin
toisen kritisointi ahdistaa enemmän kuin normaalisti ja sitä ei voi sietää. Terve
syyllisyys on tarpeen, mutta syyttely asioista joihin ei ole osallinen ahdistaa
ja tekee elämästä helvettiä. Kun ihminen on arvoton toisten silmissä, hän saa
syytöksiä ilman mitään syytä. Kun olin romahtanut psyykkisesti, arvoni laski
kuin lehmän häntä. Mikään ei riittänyt. Kasvatin lapsia hölläkätisesti toisena
päivänä, toisena taas olin liian kovan kurin ihminen. Kommentit olivat
mielivaltaisia ja järjettömiä, keksimällä keksittyjä, vaikka toimin
pääsääntöisesti hyvin.
Kasvatus on
minulle pyhä asia. Mutta suomalainen kasvatus ei ole sisäistänyt kasvatuksen tärkeimpiä
elementtejä. Meillä on moralisoivaa kasvatusta. Hyvässä kasvatuksessa ohjaajina
ovat hyveen arvot, joihin kasvatettavan toivotaan oppivan sisäistettyään ne.
Parhaimmin tätä asiaa on valottanut kasvatustieteen professori Veli-Matti
Värri.
Suomessa
kohdellaan lapsia huonosti osassa laitoksia. Nyt on esille tuotu lastenkotien
lasten kaltoin kohtelut. Aina on jossakin joku, joka on kurja teoissaan. Näin
on myös päiväkodeissa, mutta niistä ei saa puhua. Kaikki, jotka puuttuivat
työpaikoissani asiaan, saivat siirron muihin tehtäviin. Se on virallisesti
salattua. Nyt on kova huuto varhaiskasvatuksen ihanuudesta, mutta ongelmia ei
tuoda esiin. Muistan ikuisesti tilanteen, jossa ryhmään tuomani erityislapsi
häpäistiin ensitapaamisessa lastentarhanopettajan toimesta. Siitä syntyi lapsen
syrjäytyminen, toiset lapset hylkivät ja syyttivät. Syyllistäminen onkin useimmiten
juuri aikuisten maailmasta tullutta kurjaa kohtelua.
Omasta
kouluajasta muistan asian, jossa asuntolanhoitaja ei kuunnellut kipuani. Olin
kovassa kuumeessa ja korvaani särki vietävästi. Edes kuume ei ollut tuolle
hoitajalle riittävä todiste kivustani. Niinpä menetin osittain kuuloni oikeasta
korvasta, kun mätä puhkaisi tärykalvoni. Sen opin, että vanhempani olivat
huomattavasti inhimillisempiä kuin yhteiskunnan tarjoamat ammattikasvattajat.
Oppilasasuntolaan pääsimme köyhyyden vuoksi, ruokaa ei ollut, eikä lämpimiä
vaatteita koviin pakkasiin.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti