TUNTEITA OPPIMASSA

Pauli-Aalto Setälä ja Mikael Saarinen sanovat kirjassaan, "Perkele, tunneosaamisen oppikirja esimiehille" "Toiset tutkijat, kuten esimerkiksi tunteiden ilmaisuun kasvoilla perehtynyt psykologi Paul Ekman, uskovat tunteiden universaalisuuteen. Sosiologisesta näkökulmasta suuntautuneet tutkijat taas esittävät, että edes kasvojen perustunteiden ilmaisut eivät liity sinällään tunteisiin, vaan niillä ilmaistaan sosiaalisia aikomuksia".

Sen verran olen elämässä oppinut, että tunteiden syntymä on eri syvyyksistä syntyvää. Pelon aikakautena lapsuudessa positiivisia tunteita ei juuri syntynyt, ne alkoivat enemmän oppimisen tieltä ja juuri aikomusten jälkeiset tunteet tuottivat iloa, itsemääräämisestä lähtöisin olevat ja tavoitteita sisältävät. Ilo oppimisesta synnytti tunteen onnistumisesta. Kaikkein herkistyneimmillään tunteet syntyivät rakkaudesta, ihastumisesta, toivosta, menestyksestä, menetyksestä, kaikki elämän mahdollisuudet olivat tietoisemmin kokemuksessa. Kun muistaa, että syvätunteet alkuperäisesti syntyvät tiedostamattomasta, niin tietoisia voisi kutsua opituiksi.

Syvätunteiden primitiivisyys on mantelitumakkeen peruja. Itku, kauhu, ahdistus ja niiden taustatekijät kehollisina ovat syvimpien reaktioiden seurausta, suorastaan eläimellistä, syntymähuutoa, jossa myös puolustus aktivoituu. Pelottavassa ympäristössä nämä aktivoituvat. Jo herkemmiksi muodostuneet, vuorovaikutuksesta ja hyvästä hoivasta syntyvät iloa tuovat ovat oppimisesta lähtöisin. Monesti puhutaan lapsen tahdosta, mutta mielestäni lapsella tunnetasolla on vasta reaktioita, ei tietoista tahtoa ja tavoitteita aina tuonne kouluikään saakka. Se, että tahtoa esiintyy, lapsi suojelee itsessään elämänvoimalta tuntuvaa kokemusta vastaan kuolemanvoima, joka on lapselle kuolemankehto, johon lapsi ei halua palata, jos elämänvoima tuntuu paremmalta, lapsi mieltyy siihen ja vaatii sitä.

Kun kasvoilmeitä analysoidaan, sen juuret laittaisin enemmän opituiksi kuin synnynnäiseksi. Vaikka pohjalla on mantelitumake, se on enää varjo, ja opittu on ympäristöstä kehittynyttä,  häpeää, inhoa, pelkoa jne. Ahdistus on perustuvanlaatuista kokemusta ja synnynäistä, sen alkuperä on synnytyskanavaan joutuminen ja puristus.

Ainostaan primitiivisten tunteiden alaiseksi joutuminen tuo tunteet, jotka vellovat syvissä vesissä, ahdistuksen, kuoleman, kauhun ja pelon syöverit pudottavat meidät kuiluihin, joissa uhkat elävät aina kuolemasta alkaen, jaloista tippuu voimat, tuska valloittaa mielen ja se ääni joka kurkusta tulee on kuin suden ulvontaa, jossa tunnemieli on hallitsemattomissa. Silloin syntymässä ollut kuolemanpelko ikään kuin esiintyy voimana, jota kutsutaa kuolemanvietiksi, sillä sen voima kahmaisee kaikki muut kehittyneet itsensä hallitsemiseen luodut tietoiset ja opitut mallit käytöstä. Elämänvoima jää heikoksi. Usein tällöin on kysymyksessä elämänriisto ja ihmisoikeuksien menettäminen. Sen voi kokea äiti, joka kokee lapsen menettämisen tuskaa, lapsen oikeuksien menettämisen tuskaa, itsensä menettämisen tuskaa sisäisen lapsen kautta. Se on ulvontaa, jossa ihmiset yleensä leimataan hulluiksi.

Ei ole yhdentekevää, että vaaditaan ihmisoikeuksia, se on oikeutta, jolla ihmisyyttä pidetään inhimillisenä, oikeutta itsemääräytymiseen, oikeutta oppimiseen, oikeutta koskemattomuuteen, olemiseen, osallistumiseen ja suojaan. Naisia pidetään usein juuri tällä tuskan tiellä eväämällä heidän oikeuksiaan, myös lapset ovat sen ikeessä. Miehet kuvittelevat olevansa parempia, ja heille suodaan ilon ja oppimisen tasoa ihmisyyteen.

Raija