torstai 6. elokuuta 2015

TUNNISTA OMAT TUNTEESI


"Tunteet syntyvät aina omasta itsestä, ne voi laukaista joku tekijä". Muistan nuo sanat jostakin oppikirjasta. Elämä on opettanut muuta, tunteet eivät ole kaikilla helposti käsiteltävissä. Nuoruudessa seurustelin erään psykologin kanssa. Jossakin tilanteessa sanoin ettei ihmisellä ole tunteita. No, tunteita opiskellut sai siitä raivarin, ja kiusasi asialla niin paljon, että lopulta suhde oli päätettävä. Jälkeen päin olen ajatellut, että olin siinä kohtaa oikeassa. Välinpitämättömyys voi johtaa siihen, ettei tunteita synny tai ne ovat niin voimakkaita ettei ihminen pysty niitä kohtaamaan, kauhistuu häpeää ja luo uuden version tapahtumista mielikuvituksensa avulla.

Tunne on viesti kokemuksesta.

Suomalaisessa kulttuurissa tunteita ei ole opittu käsittelemään. Moni pitääkin tunteita jokseenkin turhana hölynpölynä, joille ei pidä antaa valtaa. Hyvä tunteiden hoito vaatii heti lapsesta alkaen keinoja, joilla tunteita voi käsitellä. Tunteet ovat niin vahvoja, että lapsi kokee hajoavansa siihen paikkaan. Kun  ne jätetään hoitamatta, aikuiselle käy kuin lapselle, tunteet hajottaa ajatukset. Eihan sellaista kestä kukaan. Siksi lapsuudesta asti on opittava sanoittamaan tunteet ja käsiteltävä ne. Aluksi äiti antaa peilinä lapselle lapsen omat kokemukset, kantaen täten pelkoa, jonka tunteet saavat aikaan. Tätä kutsutaan jakamiseksi ja taakan kantamiseksi, tunteiden hoitamiseksi.

Kun tätä tunnetaakkaa ei opita hoitamaan, helposti ajaudutaan valheen loukkuun. Mieli synnyttää alta aika yksikön sopivan ja miellyttävämmän tarinan kestettäväksi. Silloin opitaan valhe, ja siirretään se toiseen. Myös liialliset odotukset ympäristöstä tai itsellä voivat opettaa valehtelua. Jos tunteet on saaneet jäädä pitkiksi ajoiksi mieleen sopimattomina ympäristön mielestä, ne alkavat kerätä tunnekertymää, joka on sitten niin vahva, että se hajottaa muistia.

Itse olen joutunut kokemaan helvetin tunteiden kieltämisestä. En siksi, etten olisi niistä puhunut, vaan muut eivät halunneet puhua. Raiskaaja oli perheestä, jossa alkoholi ja maksulliset miehet kulkivat. Ei ollut sosiaaliturvaa ja äiti elätti perheen myymällä itseään. Mitä muuta hylätty poika olisi oppinut naisiin nähden kuin hyväksikäyttöä.  Poika halusi luoda elämästään kuvan, jolla jaksoi eteenpäin, syyttömyyden, tai ainakin uskoi niin, todellisuudessa hänen kasvattiäitinsä tuki hänet koulutukseen ja elämän alkuun. Häpeä teosta oli se, joka laittoi valheen elämään mielessä. Ei äitiä voinut syyllistää. Tukea tämä perhe olisi tarvinnut. Mutta maalaiskylä Savossa pani poliisikätyrit perään, josko heitä voisi syyttää jostakin rikoksesta.

Näiden kokemusten vuoksi pauhaan ja saarnaan tunteiden hoidon puolesta. Kun 2000 luvun vaihteessa hoidin traumani, ei mielenterveystyöntekijät kyenneet kohtaamaan minun traumaani, vaan loivat uuden tarinan. Olen joutunut kantamaan syyllisyyden taakkaa koko elämäni, koska toiset eivät ole halunneet kokea omaa syyllisyyttään. Se on tuhonnut elämäni. Tämä uhraamisen kulttuuri on joka paikassa läsnä. Ihmiset ovat jääneet valheen loukkuun tunteiden hoitamattomuuden vuoksi. Tämä olisi syytä lopettaa ja siirtyä todelliseen hyvinvointiin.

Olen paljon miettinyt sitä anteeksiantoa, jonka nuo asiat on vaatineet. Olen ymmärtänyt poikaa, mutta en hyväksynyt hänen tekoaan. Olen antanut anteeksi äidilleni, jolla ei siinä elämän tilanteessa ollut voimia auttaa. Olen arvostanut omaa elämääni niin paljon, että olen vaatinut sen kunnioittamista. Siihen ammatti-ihmiset eivät ole kyenneet. Siksi kasvatus- ja opetusalalle olisi saatava ehdottomasti kunnon koulutus tunne-elämän kohtaamisen taidoista. Itse sain sen työnohjaajakoulutuksesta ja harjaannuksen kauhun kohtaamisesta kesäteatterissa näyttelemisestä. Voi sitä huutoa, kun roolissani kauhu purkaantui pitkin mäkeä lavasteissa. Apua pyytäessani on vedottu siihen ettei muiden mainetta voi tahrata, minun elämäni oli arvoton, ja sen saattoi tuhota.

Raija




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti