tiistai 17. maaliskuuta 2015
KUN SIELU TYHJENEE
Eilen tuli ohjelma Anneli Auerista, ja hänen mahdollisesti tehdystä miehensä murhasta. Järkyttävintä oli se, että poliisin todisteet olivat kyseenalaisia, niillä haettiin vain todisteita omiin teorioihin, tarinaan, mikä oli luotu, eikä siinä huomioitu kyseenalaistavia todisteita. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, tappoiko Auer miehensä vai ei, otan kantaa erään kommentoijan lausuntoon, "Miksi Auer ei itkenyt tai näyttänyt mitään tunteita". Tästähän voitaisiin päätellä, että hän on täysin psykopaatti.
Muutama vuosikymmen sitten jouduin rikoksen uhriksi sattumalta tuntemattomalla paikalla, tuntemattomien toimesta. En saanut apua virkamiehiltä, minua ei uskottu, myös lähimmäiset hylkäsi. Koin sen jälkeen pohjatonta kauhua, mikä kesti vuosikymmeniä, sieluni tyhjeni tunteista. Olin kuin Edvard Munchin taulun HUUTO, sanaton ja huutoa täynnä. Tuntemattomat ihmiset todistivat, ettei rikosta voinut tapahtua, eivät olleet paikalla, mutta päättelivät asian näin.
Itse kannoin häpeää rikoksesta, mitä en ollut tehnyt, syyllisyyttä vaikken ollut syyllinen, tuskaa ja psyykkistä kipua sietämättömiin. Minulta oli viety itsemääräämisoikeus, ja kun tämä uusiutui, menin psykoosiin(en muuten ymmärrä miten siihen mennään, siihen joutuu, kun itseä ei ole, ei tahtoa ei halua, ajatukset hajoaa tarpeettomina). Siihen ei mennä, siihen joudutaan. Jouduin uhkan alla pakkokoulutukseen työn menettämisen pelossa ja ensimmäinen kirjani hylättiin kustantamossa, ikään kuin niittinä, SINÄ ET PUHU, kuten rikoksesta. Psyyken vaurioituminen vei vuosiksi muistin toimintaa ja oppimista, olin kuin kone, joka toisti vain tapahtumia mekaanisesti ajattelematta mitä toisti, kun siitä joka tapauksessa rangaistiin, ellei totellut. Jälkeenpäin muistaen oli nk. valintoja, joita en voi ymmärtää, on vain sanonut kyllä, ei ole kyennyt sanomaan toisin.
Kun sielu kuolee, kun lyödään ja viedään teuraaksi, tunteita ei synny, on vain mahdottomuus toisen vallan alla. Itkua ei todellakaan tule, on vain huutava tyhjyys mahdottomuuden edessä, kun mitään ei voi tehdä.
On aina kysyttävä, kuinka sairas yhteisö on, eikä vain etsittävä ongelmia yksilöstä. Kohtelu on todellakin tieteessäkin kuin pois pyyhitty.
Raija
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti