DRAAMAA TARVITAAN KOULUIHIN

Elämäni ehkä tärkein opintojakso tulee kesäteatterista. Se oli harrastajateatteri, jossa opin paljon. Minulla oli vaikea esiintymispelko, joten päätin selättää sen esiintymällä. Siitä oli apua ja pääsin eroon esiintymispelosta.

Peruskouluun on haikailtu pitkään draamaa opetusaineeksi. Kannatan sitä ehdottomasti. Syntyessään lapsi on monien pelkojen saattelema sekä syntymätraumastaan että syntymän jälkeisistä opituista kokemuksista käsin.

Mielikuvitus lähtee tunteiden pohjalta liikkeelle, ja se on ensiarvoisen tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, se pohjustaa myös kykyyn ajatella. Sanakieli vie enemmän uskomiseen, jossa kriittinen ajattelu voi olla vierasta. Mielikuvitus on tärkeimpiä asioita mielihyvän kokemuksessa ja saa ihmisen jaksamaan.  Pelkästään sanakieli ei jaksa pitää yllä hyvää oloa, mutta sitä tarvitaan runsaasti muistikuvina mielikuvituksen toteumaan.

Suosittelen jokaisella Elisabeth Roudinescon kirjaa ”Miksi psykoanalyysia tarvitaan yhä”. Siinä avautuu yhteiskunnan rooli totuuden etsimisessä. Lainaus kirjasta. ” Klassinen freudilaisuus – se jonka Freud kehitti Wienissä – nojaa siis sekä Oidipuksen että Hamletin hahmoihin: sukurutsan ja rikoksen tiedostamaton tragedia toistuu syyllisen tietoisuuden murhenäytelmässä.”

Pelot voivat kasvattaa minuuteen ikään kuin ihannekuvista tai pelkokuvista syntyneen näkemyksen, jossa valhe asustaa ja vie minuutta valheelliseksi, todellisuutta ei uskalleta kohdata itsessä, eikä ympäristössä, vaan mieli rakentaa sen suojaksi eheydelle, mutta valheellisesti. Tuo valheellisuus synnyttää uhreja.  Maailmaa havaitaan tämän mielikuvan kehyksessä vastoin todellisuutta. Mutta maailma ei koskaan kehity, ellei totuus ole johtolankana. Jos yhteiskunta on myös valheellinen ja tarjoaa rooleja, jotka ovat vastoin ihmisen todellisia tarpeita, ihminen joutuu valheen kulkureitille, eikä valherooli tuo tyydytystä. Taiteen tehtävä on antaa väline, jolla yksilö pääsee tuosta valheroolistaan irti.

Ikään kuin elämä on leikki, jonka kautta opimme ja kehitymme, mutta leikki ei saa jäädä mielikuvituksen vangiksi, se on väline oppimiseen, ja synnynnäinen sellainen.

Tämä ihmisen mielen ongelma on kuin elämäntehtävä, jossa joko autamme ihmistä tai ohjaamme turmioon. Taiteessa tuodaan tätä ihmisen ristiriitaa esiin, että hän kykenisi ratkaisemaan sen. Mielikuvaoppimisessa harjoitellaan välineen, kuvan, materian ja sanan avulla ottamaan haltuun tämä mielen valheellisuus, joka on syntynyt siitä, ettei mieli kestä liiallista totuutta, vaan suojautuu ihanteidensa pukuun, myönteisyyden rooliin tai jää kauhun vankilaan eikä opi.

Itselläni tuo suojanaamio, mikä alkujaan on siis persoona Aristoteleen opissa, oli pelkovoittoinen pahojen ympäristön tekemien tunkeutumisten vuoksi. Kun selätin pelkoni, tuli uusi isku, jatkuva posttraumaattinen tie. Pelosta irtipääsemiseen ja sen työstämiseen meni reilut viisi vuotta sekä koulutuksen että harrastusten kautta.

Olipa kysymyksessä yksilön itsensä aiheuttama, ja/tai yhteiskunnan antama rooli, sen avaamiseksi tarvitaan hyvää harjoitusta. Siksi koulu on mainio paikka, jossa voidaan oppia havaitsemaan todellisesti, että päästään irti tunnepohjaisten mielikuvien pakottavasta roolista.

Raija