AUTTAMISEN ARMEIJAT

Suomalaisessa kulttuurissa on ihmisiä, joita syrjitään persoonan tasolla, siis vahvojen ihmisten toimesta, koska he eivät voi sietää heikkoutta, erilaisuutta, tunteita, sosiaalisuutta, luovuutta, iloa tmv. Heitä kutsutaan kunnon kansalaisiksi, minä kontrollifriikeiksi. Yleensä heidän kohteeksi joutunutta henkilöä ohjataan mielenterveyshoitoon ja yhteiskunta tukee sen olemassaoloa, sillä lopulta mielikin voi murtua.

Auttamiseen on kytketty vainot ja epäily, kun vahvat ihmiset eivät voi sietää ja suvaita toisenlaisia. Erityisesti työpaikoilla esiintyy paljastajien hyljeksintää, syrjään siirtämistä, kun yhteisö toimii vastoin sääntöjä. Tämä holhousyhteisön piirre elää vahvaa kauttaan, ja mitä kireämmät on työolosuhteet, sitä vahvemmaksi käyvät nämä mekanismit. Syrjäytetyistä etsitään ongelmaa, miksi yhteisö ei voi sietää häntä. Minulla se oli lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuminen päiväkodissa. Syrjäyttäminen tehtiin virallisesti, antamalla lausunto, mikä sitten kiellettiin, kun se oli suusanallinen.

Minusta auttamista voisi jäsentää ja analysoida tarkemmin. Olen hyvin kiitollinen siitä, että erästä ystävääni hoidetaan nyt "toukkahoidolla", kun haavat ei parane, siis iilimadot imevät saastunutta verta. Sen sijaan silikonirintoja ei yhteiskunnan ole syytä maksaa, ellei siitä ole kohtuutonta haittaa. Rajanveto ei ole helppoa.

Nuorena olin nätti ja simpsakka tyttönen. Ensimmäinen työpaikkani oli yhteisö, jossa johtaja oli myös nätti ja simsakka, mutta jo iältään minua puolet vanhempi. Hän ei voinut sietää nuoruuttani, ja iloani. Miten tuota analysoisi, olinko liian iloinen? Työt tuli kyllä tehtyä reippaasti, siitä ei voinut valittaa. Mutta johtaja oli kasvattanut valtansa äärimmäisyyksiin, kaikki tehtiin niin kuin hän halusi, ja hän oli tullut lukituksi omahyväisyytensä vankilaan, istuman hiljaisuudessa omassa kopissaan, sillä itsevaltiutta ei voitu sietää. Surussaan hän ei kestänyt iloa.

Mielen versiot syrjimisenä olisi syytä lopettaa kokonaan, niiden vuoksi maksetaan maltaita. On viisaampaa arvioida tekoja. Kun ammattiosaaminen kehitetään pääpiirteittän kohtuulliseksi, on se loogista ja perusteltua, ja sille tulee suoda oikeutta.

Monilla työpaikoilla elää uskonnollinen, jopa narsistinenkin piirre toisten syynäämisessä, Toinen alistetaan vallan ja aseman avulla avuntarvitsijaksi, jota mitataan sitten nöyryyysmittarilla, pyytääkö se apua. Ellei hän alistu toisen määrittelemään avuntarpeeseen, hänet syrjäytetään. Tämä on aikuisten valtaleikkiä, jolla määritellään elämisen oikeudet.

Raija