AISTILLISUUS

Mikä on normaalia aistillisuutta ja mikä on taas yliaistillisuutta, sitä kuolemansyntiä, josta meitä varoitetaan? Onko kultaisen venlankin voittanut Posse jo yliaistillisuuden puolella, kuten näyttäisi olevan nyt meneillään oleva Kingi? Vai onko kysymyksessä itsehallintaan liittyvien pelkojen voittaminen, ja/tai tavoitteellinen sankarillisuus. Voiko ylipäätänsä yhteisöllisyydessä vetää yhteneväisiä johtopäätöksiä ihmisen persoonallisuudesta? Elämmekö Turkan aikakautta, taide on vastausta yliaistillisuuteen. Mielestäni jokaisella on omanlaisensa kokemukset.

Kun lapsuudessa meille on luontaisia sisäiset psyyken pelot, luottamus ja turvallisuus on rakennettava ympäristön taholta. Pelko tuottaa yliaistillisuutta, mutta myös liiallinen puute voi aiheuttaa liiallisia haluja. Itse ainakin koin ahneutta ylellisten ruokapöytien äärellä, silmäni himoitsi antimia, eikä ne olleet yhtään sen kummallisiempia kuin nykyisissä ruoka-ohjelmissa laitetut. Olen vaan nähnyt niin paljon nälkää lapsuuden kodissa, että ruoka oli minulle liian suuri ihme.

Pelon taustalla voi nähdä piinaa, mikä usein kasvatuksen ja opetuksen kautta vaaditaan ihmiseltä. Ihmisen täytyy kieltäytyä vuosikausia jostakin, mikä kuuluu ihmisen perustarpeisiin, esim. puhuminen, se kielletään, sitten se ryöppyää yli äyräiden jossakin nurkassa. Muistan erään kiltin 50v. tytön, joka istui äärettömän hiljaa luokassa, ja kun pääsimme välitunnilla ulos, hississä häneltä tuli puhetta tulvien. Itsensä toteuttamista ja itseilmaisua soisi olevan jo nykykasvatuksessa.

Voiko unet kertoa minuudesta, ja miten niitä tulkitaan? Carl Jung, joka on unien tutkija ja mysteerien asiantuntija, sanoo, että vain yksilö itse voi tulkita omat unensa ja niiden merkitykset. Joitakin universaaleja symboleja on olemassa. Itse näen hyvin paljon sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkounia, joku tekee minulle pahaa, alistaa ja uhkailee, vie minulta mahdollisuuden ja osallisuuden, rankaisee julmasti. Olen päässyt niiden yläpuolelle, enkä enää ahdistu, katselen ikään kuin kaukaa heidän tekojaan. Joku näkee unia eläimenä olemisesta ja kokee taistelevansa oman kehonsa kanssa yrittäessään nousta sen yläpuolelle.

Pelko luo yliaistillisuuden ja fantasiat. Tosin en tiedä millainen fantasia on, minulle on vain olemassa pelkoja, jotka on voitettavia.Se mitä voisin kutsua omaksi fantasiaksi, voittaa itsensä ja esiintymispelkonsa, ikään kuin uskoa, ettei ympäristö hyökkää kimppuun. Mutta se ei ole totta, ympäristö hyökkää ja itseään ei voi voittaa ja asettaa ulkopuolelle, jos haluaa olla läsnä itsessään. Kokemustaan voi tarkastella erilaisin menetelmin, etäännyttää, mutta lopulta parasta elää omassa itsessään ja nauttia olostaan ilman yliaistillisuutta.

Vaikeimpia ongelmia on pitkään jatkunut itseinho, syyllisyys ja häpeä, jonka kantajaksi on joutunut ympäristön pilkan vuoksi, jonka yrittää omalla hyväksynnällään saada normaaliksi. Itsehallinta muuttuu pintapuoliseksi, kehon keskittymiseksi pysyä koossa, sillä jos sisäinen minuus ei saa hyväksyntää ympäristöstä, yksilön on luotettava omaan hyvään ja se ei kanna pitkälle, vuorovaikutteisuus ympäristön taholta on julma, eikä anna tilaa olla läsnä. Se suorastaan näkyy pintapuolisuutena. Että eiköhän puhalleta yhteen hiileen.


Raija