PAKKOROOLIT

Yhteisöissä on aina rooleja, tiedostamattomia, tietoisia, otettuja, annettuja, virallisia ja pakkorooleja. Rooli voi olla sekä suoja että surma. Harva ihminen on todellisesti, aidosti ja syvästi oma itsensä, vaikka haluaakin olla ja uskoa niin. Rooli on opittua ja huomaamatta sisäistynyttä, josta käsin voi ajatteluaan ohjata ja se ohjautuu, tahdommepa sitä tai emme. On äidin rooli, isän, lapsen, syntipukin, voittajan, ihannoidun ja luotettavan ymv.

Olen sitä mieltä, että roolit voivat estää hyvää vuorovaikutusta. Kaikkitietävän rooli perheessä estää tiedon vaikutukseen ymmärtää asioista ja löytää niihin perustelut. Jos joukon tietävin ilmoittaa aina oikean laidan ilman perusteluja, syntyy uskomus, eikä kuulija aina itse ymmärrä, mitä ja miksi mitäkin tapahtuu, sen syitä ja seurauksia. Joskus on hyvä vain totella, sillä kaikkea emme voi tietää. Tottelevaisuus ei saisi viedä itsenäistä ajattelua, kykyä olla ja tulla ihmiseksi.

Avioliitto tuhoutuu usein roolien vaikutuksesta. Kun jompi kumpi pitää vahvemman roolia, toinen voi alistua liikaa ja itsenäinen olo murentuu. Toki on elämässä tarpeen olle vahva joissakin tilanteissa, jos toinen on heikoilla. Mutta muuttuessaan pakkorooleiksi nämä murentavat ihmisenä olemista, vastuun ottamista, oppimista, ymmärrystä ja jos muutakin tietoista itseohjautuvuutta.

Rooleissa on myös mukavaa. On kivaa olla keittiömestari, autonkorjaaja ja lumiauraaja. On jotakin mitä osaa. Pääsääntöisesti ongelmaksi muodostuu juuri se, että toinen määrittää toisen osaamisen ja ymmärryksen. Siihen tulisi olla lupa vain koulutetuilla opettajilla. Mutta perheissä, yhdistyksissä, työpaikoilla ja muissa vastaavissa yhteisöissä arvosteluvaltaa käytetään sumeilematta. Se tuhoaa yhteisöissä luottamuksen ja turvallisuuden, ja antaa vain minimaalisen osaamisen tulla mahdolliseksi, sillä valitettavan usein näemme toisen huononpana kuin itsemme ja suomme hänelle osaamista vain minimaalisilla tehtävillä.

Tämä nyt oli tätä minun rationaalista minääni. En halunnut ollenkaan huomioida, kuinka tunteet ohjaavat meitä, luovat uskomuksia, ja luuloja, jotka muuttuvat asenteiksi, eikä kyetä selvittämään eikä tutkimaan asioiden todellista laitaa. Nuo piilorooolit kuljettavat meitä kohtaamisissa, ne sanattomat viestit, jotka olivat läsnä vuorovaikutuksissa perheissä, koululuokissa ja ystäväpiireissä. Ne, jotka jäykistävät ja pysäyttävät ajatukset ennakkoluulotaudiksi.

Raija

DEMENTOITUMISTA

Tein lopputyön opiskellessani dementoitunieden viriketoiminnasta. Minua on kiehtonut ihmisen muisti ja mieli, tunteet ja kieli koko aikuisikäni. Niinpä tutkielmassani mieli nousikin vahvasti esiin. Miten ihminen virittyy, aktivoituu ja missä nuo kiinnostuksen kohteet muistissa näyttäytyy? Mielen toiminnassa näyttäytyy symbolinen kieli ja kuvat. Tutkielmassani jaoin minän eri osiin; kehollinen, reaali, ja ihanteet. Tein leikekirjan, jossa näitä ajan ilmiöitä oli esillä ja mittasin, kuinka missäkin osiossa muistia tuli esiin, nousiko tunteita pintaan. Tulos oli yllättävä, muistia syntyi runsaasti.

Gerontologian professori Antti Hervonen kirjoittaa jossakin oppikirjassa, että muistissa täytyy olla jatkuvaa liikennettä. Amerikassa on tutkittu, että vilkas sosiaalinen toiminta ehkäisee Alzheimerin taudin etenemistä. Maatiloilla käytettyjen lannotteiden joku viljaan valkuaista lisäävä kemiallinen tuote synnyttää vyyhtimäistä valkuaissolurykelmää aivoihin, mikä estää sitten synapsien toimintaa, tuon muistin kulkureitin. Moni asia vaikuttaa muistiin.

Arkisesti ajattelen, että vaikeneminen on yksi muistia häiritsevä tekijä. Jos olossaan voi vain keskittyä hiljaisuuteen, ja se on pääsääntöistä, ei liikennettä synny synapseissa. Nainen vaietkoon seurakunnassa, ei ole niin hyvä ohje. Jatkuva sanojen pulputtaminen ei sekään voi olla hyväksi, ja voi tuottaa vain samaa toistavaa tekstiä.

Entä ne odotukset. Kun odotetaan kaunista käytöstä, hyvää tarinaa ja miellyttäviä kasvoja saattaa muisti urautua tietyille poluille ja eksyä. Ehkä on hyvä sietää rosoisempaa elämää. Muistan hyvin ajan, jolloin odotuksiin oli ladattu kauniita ja miellyttäviä juttuja niin ympäristön taholta kuin itsenikin, tarvitsin mielllyttävää päästäkseni pois kauhusta. Kehitin itseäni tarinan kertojaksi, ja tuolloin huomasin, että tarinat eivät jääneetkään muistiin kovin hyvin. Ikään kuin tarina oli valheellista elämää, jossa piti sievistellä. Parempi siis havaita todellisesti.

En ole oikeastaan koskaan uskonut muistin toiminnassa liikunnan vaikutukseen ainakaan vahvasti. Itselläni muisti toimii parhaiten ajattelua kehittämällä. Poikani sanoi jouluna, että minulla on erikoinen sanakieli. No, niin kai se sitten on. Pohdinkin niin erikoisia asioita, ettei se kovin yksinkertaisesti aukea.

Harjoittelua se on tämä elämä ja vain harvat pääsevät todellisuuden ytimeen, jos pääsevät sittenkään. Jatkuva muutos on elämän tosiasioita. Mutta sydän pysyy paikallaan, aivotkin on tietynlaisten ehtojen toimintavalmiudessa, vain kuvat vaihtelevat.

Raija

HUOLTEN PAINAMA

Joskus puhelimeni soi kiivaasti kesken sikeimmän uneni. Silloin tiedän, että eräs henkilö soittaa surujensa keskeltä. Hän on huolissaan läheisestään, joka on ollut pitkään mielisairaalassa. Hän on joutunut oman miehensä raiskaamaksi tuhansia kertoja. Hänen  lapsensa on huostaanotettu, sillä hän on ollut raiskauksien vuoksi sekavassa mielentilassa. Isä on saanut huoltajuuden, esittänyt mallikansalaista virkaihmisten silmissä. Tämä on tätä päivää Ruotsissa. Tapasin äidin kesällä hänen vieraillessaan Suomessa. Kohtasin hänen vapinansa, pelkonsa ja pakenemisensa. Kun hän ei uskaltanut enää olla läsnä ihmisten keskellä.

Tiedän, että hänen ystävänsä on taistellut hänen puolesta aina korkeimpia hallintoelimiä myöten tulematta kuulluksi. Kuka näitä heitteille jätettyjä oikein puolustaa? Ei kukaan, sanoisin. Silloin kun virkamiehet näkevät vain asioiden tuloksen, rikkoutuneen ihmisen, eivätkä syitä, on turha puhua mistään ihmisen hyvästä hoivasta.

Lääketieteessä on syöpä, mikä vaatisi perusteellisen remontin. Ihmistä, potilasta ei todellisesti kuulla, hänen kertomustaan pidetään valheena ja keksittynä, jonka on luoneet omat pelot tai toiveet. Mitkään ihmisoikeudet eivät suojaa mielenterveydestään murtuneita, julmuuden kohteeksi joutuneita ihmisiä. Ihminen on diagnoosi.

Ei ole liikaa vaadittu ihmisoikeuksia, joilla voisi turvata ihmisen kuulemista. On kuin lääketiede eläisi itsetarkoituksellista elämää, jossa oireet kannattelevat hoitoja ja lopulta hoitoa ei olekaan ihmisen hyväksi. Lääketeollisuus kasvattaa kukkaroaan roimasti. Mitä enemmän kunnat ja valtio ottavat holhousta ja kontrollia ihmisen elämästä, sitä kauemmas kaikkoaa totuus. Eivät edes läheiset pääse auttamaan.

Joku päivä sitten vierailulla ollut tuttavani kertoi, kuinka kunnajohtaja oli pitänyt puhuttelun pilkun väärästä paikasta toimintasuunnitelmassa. Järjettömät vastuut toisten elämästä tuo paineita, jossa järki jättää, heittää tunkiolle koko ihmisen. Ihmiset on vain numeroita paperilla, eikä kukaan välitä.  Ihminen on unohtunut, eikä sitä asiaa helpota uusi sote-järjestelmä. Yhä kauemmas joutuvat ihmiset hyvästä hoivasta.

Raija

VIATTOMUUS

Viattomuus on kuin aate vapaudesta, se voi syntyä ja/tai olla syntymättä. Se ei ole persoonallisuudessa valmiina kuin ei myöskään pahuus, ne ovat syntyviä ominaisuuksia, jossa ihmiselle luodaan mahdollisuus toteuttaa hyvää taikka pahaa, ja/tai eri asioissa molempia.  Jos mietimme kunnioittamista, se on läsnäolossa syntyvää. Toki voimme pokkuroida, olla hiljaa, kumartaa, ylistää ja tehdä jos jonkinmoisia temppuja, jotka tietysti on tarpeellisia järjestyksen saavuttamiseksi, mutta nyt haluan puhua aidosta ihmisyydestä, välittämisestä ja kunnioituksesta, mikä synnyttää luottamusta ja turvaa, kiintymystä ja arvostusta.

Viattomuus on suhde. Se syntyy äidin, isän ja/tai hoitajan ja lapsen välille syntyvästä katseesta, huomioimisesta ja odotuksesta; siinä on läsnä kunnioitus, kosketus/koskemattomuus, herkkyys ja avoimuus. Ne tunteet, jotka syntyvät siinä tilassa lapsessa itsessään ja hoivaajassa, ovat lapselle peili. Lapsi ei tunnista alkuun omaa sisäistä tilaansa, vaan hän pelkää tunteita, jotka syntyvät vuorovaikutuksessa. Niinpä lähihoivaaja tuo omalla vastareaktiolla kohtaamiseen lapselle tietoisuutta olotilasta. Hoivaaja viestii vapaudellaan ja aitoudellaan turvaa sekä luottamusta, niin että lapsi voi viattomasti antaa sisäisten kokemusten tulla esiin. Hoivaaja antaa voimaa ja jakaa kokemuksen. Pelot kannetaan yhdessä, hoivaaja on kuin säkki, joka ottaa kantaakseen lapsen liiallisiksi kokemat taakat, joita ei jaksa kantaa.

Ihmistieteissä ihmiskuva on ollut pitkään omnipotenssia julistava. Lapsi on kuvattu itsekkääksi, liiallista halua ja tahtoa uhkuvaksi, jota on pitänyt rajoittaa jopa julmasti. Lasta ei ole kasvatettu avoimeksi ja kunnioittavaksi, vaan pelkääväksi sekä tuomitsevan omantunnon omaavaksi.  Yhä enemmän on tietoa lapsen sisäisen maailman kehityksistä, sen psykologisista lainalaisuuksista, viattomuuteen ja aitouteen pyrkivästä näkemyksestä, sisäisestä minuudesta, mikä on alkuun kovin hauras. Ehkä tulevaisuudessa saamme paremmin kirjoitettua tekstiä asiasta. Itse ihastuin aikoinaan YK:n lapsiasiantuntijan, professori Tuula Tammisen kirjaan, ”Olipa kerran lapsi”.

Rankaisevilla ja tuomitsevilla suhteilla on luotu ihmisyys, mikä voi sulkea sisäisen lapsen kokemukset tavoittamattomiin. Se voi viedä myös myönteisen kehityksen, sillä kaikki alkaa tunteiden sisäisestä viestistä, halu tietoon ja tahtoon. Noita viestejä on kutsuttu vieteiksi, joilla pyritään tavoitteisiin ja jopa mysteerisiksi vaistoiksi, jotka ovat lihasaistimuksesta syntyneitä, ja ne nähdään geenipohjaisena. Nämäkin voi nähdä mahdollisuutena, joissa voimme oppia itsestämme. Sitomalla liiallisesti viestejä tahtoon ja haluun, voi mieleen kehittyä aggressio, joka nousee ylimieliseksi johtajaksi estämään aitoutta ja sisäisiä viestejä.

Ehkä on aika puhua ihmisyydestä, mikä on mahdollisuus ja sulkea pois lukitsevat, tuomitsevat ja sisäiseen vankilaan sinetöidyt ihmiskuvat.

Hyvää ja Rauhallista joulua teille kaikille ja onnea vuodelle 2015

Raija

RAKKAUTTA, ILOA, NAURUA JA KOMIIKKAA

Rakkautta julistetaan jokainen joulu, se on elämän eliksiiriä, jota saa etsiä ja punnita jokainen päivä. Mistä kaikesta rakkaudessa on kysymys? Sitä ei kai tiedä kukaan aukottomasti, enkä minäkään ala sitä määrittelemään, sen verran vaikeasta asiasta on kysymys, siihen mahtuu kokonainen maailma.

Olen perusteellinen ja tunnollinen ihminen, joskus rasitukseen asti. Ennen kuin aloin kirjoittamaan, puhuin muille ajatuksiani, nyt heidät on onneksi armahdettu siitä paineesta, ja kolkuttelen näppäimistöä saadakseni ajatukseni ymmärrettäväksi. Onneksi te voitte valita, luetteko tekstejäni.

Kun olin lapsi, muistan kuinka sanat maistuivat milloin suolaiselta, milloin karvaalta, ja joskus makoisaltakin. Aistimukset olivat niin vahvoja, että sanan synnyttäminen toi lihakseen värinän, jossa makuaisti nautiskeli syntyneestä nesteestä. Niistä alkoi kertyä omia aistimuskokemuksia lihasmuistiin ja niihin värittyi kuulemisessa omaa kokemusta. Mutta ennen kuin kaikki nämä opetetut asiat merkityksineen sukelsi syviin mielen ihastuksien ja vihastuksien meriin, oli kohtulaisen aika, jossa oli jo paljon oppia.

Uskon, että komiikan juuret on kohtuaikaisessa lihasjännitteessä. Ammattilaiset puhuvat asiaa oman tutkitun aiheen tiimoilta, arvojen ristiriidoista sattumien sekoituksessa, minä olen joutunut ja saanut tutkia juuriani syvältä kehosta ja muistiini on tullut kokemuksia, joita sitten kirjailen sanoiksi. Pilkattuna olen siis taantunut lapsen tasolle ja se on vienyt voimalliseen keskittymiseen itsessä, virheiden vuoksi rangaistuksia välttääkseen, ja kehomuisti on tuonut esille muistoja. Uskon, että ensimmäiset komiikan elkeet on satunnaisuudessa, töyssyt kohdussa, jolloin lihas jännittyy sen puolustautuessa, syntyy värinää ja sen seurauksena lihas laukeaa/avautuu pois jännitteestä. Kun tätä tapahtuu tarpeeksi usein, suu avautuu kehoavautumisen myötä ja pikkuhiljaa syntyy naurua, ja nauru onkin alkuun lihasvärinää.

Syntymän jälkeen lapselle havaitseminen ja aistiminen on ihme, ne synnyttää iloa. Hän haltioituu, ihailee, innostuu, kiinnostuu, kiintyy ja on valmiina kohtaamisessa iloitsemaan havaitsemastaan. Tämä ihmislapsen myötäsyntyinen kyky on kuin oppikirjan aakkoset. Kohtaamisiin toivoisi jäävän tämän ihmeen, jossa ihastuminen tuo ilon, myötäelämisen ja empatian, siltä pohjalta kuin on sen onnistumisena kokenut itsessään. Negatiivisia kokemuksiakin on, mutta positiivisuus on se voima, jonka turvin eteenpäin meno suunnistaa. Negatiivisuudella ja tuomitsemisella on kasvatettu vihan kansakunnat, nyt olisi aika luottaa ihmieiden voimaan ja lapsen kykyyn nauttia ympäristöstään, iloita toisistaan, ehkä siinä on kaikkein voimallisin rakastamisen kyky.

Raija

MENNEISYYDEN MUISTAMINEN

Ihminen, joka ei muista historiaansa, on tuomittu toistamaan sitä, sanoi joku viisas joskus, lähteestä kiistellään, kuka alkuperäisesti. Itse koen menneisyyden muistot rikastuttavina ja ymmärrystä lisäävinä. Tosin joskus kysyn, miksi esim. unessa tietty paikka tulee säännöllisesti unimaisemaan. Minulla se on kansakoulun piha, ja siellä uudemman ajan ihmiset vaikuttavat. Unissa menneisyys näyttäytyy menetyksien ja saavutettujen asioiden taustana, tehden parantamista ja uusimista asioihin.

Pidän luovuutta tärkeänä, ihmisen kykyä uusintaa kokemuksiaan, löytää niistä eri puolia, ymmärtää taustoja, syitä ja seurauksia, toisten ajatuksen juoksua ja heidän tavoitteitaan sekä päämääriään. Elämäni on opettanut, että harvalla on puhtaat jauhot pussissa.

Minun suurin ihanteeni on vapaus. Kun luovuus voi syntyä sekä vapaudesta, että hybriksestä sen oikeutusta kannattaa tarkastella."Hybris, muinaiskreikaksi loukkaus, tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistääkseen uhriaan, tarkoituksena siten ylentää itseään, Lainaus Wikipedialta"

Itse pidän luovuuden lähdettä synnynäisenä ja unet on niiden alkuperää, jo kohtuaikana esiintyviä. Siis voisi ajatella, että on menneisyydestä kumpuavaa luovuutta, vallantahdon ilmentymässä esiintyvää  ja uutta tulevaisuuteen tähtäävää. Uneni on auttaneet menneisyyden korjaamista paremmaksi, kestävämmäksi mielen kantaa. Vallan avulla luovia ratkaisuja tekevät käyttävät enemmän rakenteellisia keinoja, hierarkkisen aseman oikeutta, ja usein omistamisen oikeutta. Unet on syväsyntyisiä, ja voisi kuvitella, että ne syntyvät mantelitumakkeessa limbisellä aivoalueella ja kuvantavat muistista etuaivolohkolta. Kun unessa päästään syvälle vapauteen, tunne-elämä tuottaa uusia kuvia, sekä syvällä aivoissa että etuaivolohkolla vanhoja tietoisia hallitun mielen alueella ja siinä tilassa on kontrolloimatonta vapautta olla oma itsensä vapaana.

Unet ovatkin ihmisen parasta mielen hoivaa. Joskus ne on painajaismaisia, ja voivat tuoda pelkoja esiin, jolloin päiväkontrollissa estetään niiden esiintymistä ja kohtaamista. Kun traumani olivat pahoja, näin julmia unia, ja halusin muistaa ne, ja myöhemmin näiden korjaus alkoi ja unista tuli jopa ratkiriemukkaita. Unien suojaaminen on sekä kehonterveyden kannalta rentouttavaa ja tervehdyttävää, mutta myös vapauden säilyttämiseksi tuiki tärkeää. Näin säilytetään myös kokonaisvaltaisesti elävä ihmisyys, syvien- ja pintavesien katsastelija.

Raija

AIVOT KARTALLA

Mitä siitä, jos voittaisi itselleen koko maailman, mutta saa sielulleen vahingon, sanotaan. Sielu tarkoittaa minulle tunteita, olen oppinut sen jostakin oppikirjasta. Jotensakin uskon, että tunteiden väärinkäsittely voi johtaa eriytyneeseen tunnekokemukseen, mikä on tunteiden kieltämisen ja/tai syyllistämisen seurausta, ja jonka pitimenä on pelko, ja jota sieluksi voidaan kutsua. Aivokarttani on luottamuksesta syntynyttä hyvää toimintaa ja pelosta syntynyttä vääristynyttä toimintaa. Toiminta näyttäytyy niissä kummassakin erilaisena ja tuo erilaisen tuloksen käyttäytymiseen.

Erilaisista mielen kokemuksista käytetään erilaisia termejä, joita on vaikeaa joskus ymmärtää, mutta toisaalta, kun niitä on erilaisia, voi valita itselleen sopivan aivokartastaan. Pelkoa täytyy oppia kohtaamaan ja saada se jotenkin kohtuullisesti hallintaan. Se onnistuu, jos se on kutakuinkin normaalia, mutta jos se on järkyttänyt mielen vapinaan, hallinta voi olla mahdotonta. Itse koin vahvan järkytyksen nuorena, ja se nousi pintaan posttraumaatisina reaktioina, kun väkivaltaa esiintyi, melkein viisikymmentä vuotta sitten. Niiden jäljet näkyvät vieläkin.  Järkytys uusiintui, kun perusoikeudet itsemääräytymiseen ympäristön taholta vallan väärinkäyttönä riistettiin, pelolla, uhkilla ja rangaistuksilla, viemällä kaikki turva ja luottamus elämään. Sydän oireili. Rankaisu tuli siitä, jos sanoin mielipiteen, sillä minut oli tuomittu arvottomien karsinaan.

Arvoissamme tunteet eivät ole korkealle noterattuja. Kun saamme sydänkohtauksen, siihen suhtaudutaan tietyllä kunnioituksella, vaikka sydänkohtauksen on voinut laukaista tunneahdistus. Mieluummin kuitenkin puhumme lihaksen heikkoudesta kuin ahdistuksesta. Sisäelimet ovat kuitenkin hyvin sidoksissa aivojen toimintaan.

Tuo pelon kautta kehittynyt "ylösnoussut" kehomieli on usein aistimustuntemusten taustalla. Aistit on yliaktivaatiossa ja syntyy sisältäpäin työntyvinä elämyksiä, jotka ovat jatkuvassa virrassa mielikuvien uusimiseen nähden. Ne ovat ikään kuin itsetoistoa, jossa halutaan omanlaista, oman näköistä uudelleen. Aivokartalla ne ovat tummanpunaisia verisuonia, jotka pullistelevat pelon voimasta yliaktivaatiossa. Pelkomielikuvat synnyttävät itsestään uusia mielikuvia, yliaiastillisuutta, mikä synnyttää seksuaalista jännitettä omaan kehoon.

Turva ja luottamus tuo erilaisen aivotoiminnan. Aistimukset ovat vapaita ja havaitseminen on todellisuuteen perustuvana kuultua ja nähtyä, sanat merkityksineen tulee kuulluksi oikein, ja se mitä tapahtuu, kuvastuu aisteista sellaisena kuin se on. Aivot työskentelevät niin, että ne voitelevat elimistölle hyvää toimintaa aineenvaihduntana. Ihmisestä tulee itseohjautuva, kun halu ja tahto on aitoa ilman pelkoa. Minuus alkaa kehittyä valitsevaksi eikä mieli pakota pakkovalintoihin, tieto saa tilaa.

Herran pelko on viisauden alku, tuo sanonta johtaa usein elämänfilosofiaa. Minulle se on ollut helvetti, joka on taannut vain valtaapitäville oikeuksia.

Raija

TARINAN TAKANA

Minua on harmittanut aikuisikäni se, ettei Jeesuksen elämän kuvaamisessa osata tuoda esiin yhteisöllistä tuomitsemisongelmaa. Jeesuksesta on tehty vastoin  Jeesuksen omaa tahtoa palvottu Jumalan poika.

Kun elämää elää vain tulevaisuuden ajatukset mielessä, ne syntyvät etuaivolohkolla ja ovat enemmän järjellisesti, sanallisesti ja uskonomaisesti syntyviä sekä esiintyviä. Ne on ylistystä, julkihurraamista, brändäämistä, tarinoita ja jalat irti maasta huumaa. Ne eivät kosketa limbistä syvällä aivoissa olevaa tunnekeskusta, vaan hylkivät sitä. Hylkimisen seurauksena syntyy käänteisilmiö, se heijastaa itsensä näkyväksi johonkin kohteeseen, ja usein se on toinen ihminen.

Kaikkina aikoina, koko elämäni ajan olen nähnyt sen, että tarinan kertojat pärjäävät parhaiten. Tarinaa tarvitaan elämään, se on oppimisen tiellä apuväline, vähemmänkin voisi käyttää, suullinen puhe vaikuttaa enemmän limbiseen. Jo lapsuusaikana näin kuinka opettajat uskoivat kertojaan, joka pelasti itsensä ja syyllisti muita teoistaan. Lapsuudessa sen ymmärtää, mutta aikuisena toivoisi jo tervettä syyllisyyttä. Pelastuskertomus on kuin syvintä ihmisen katharsista, se on perusongelma ihmisyydessä, syyllisyyden ajamaa piinaa, jossa ei osata antaa armoa itselle eikä muille. Pelastuskertomuksen kertojat ovat usein yhteisön uskotuin porukka, ikään kuin kuvitellaan, että moraali säilyisi tätä kautta, mutta siitä syntyykin viattomia uhreja.

Miksi olemme yhä vain viehättyneitä kauniisiin tarinoihin, luomme puhdasta maailmankuvaa itsellemme? Emme tahdo kokea syyllisyyttä, vaan Jeesus antaa syntimme anteeksi. Hurmioelämässä eläminen kyllä synnyttää kehoelämyksiä, aistimusta, josta syntyy mielihyvää, mutta ne eivät ole tunteita, viestejä, jotka kertoisivat kokemuksestamme. Tuo tunneviesti on kokemuksesta syntynyttä välittämistä ja/tai välinpitämättömyyttä, jonka tarkoituksena on jakaminen, eläytyminen ja empatia.

Tuomarit asettavat ehtoja yhteisöissä, ilmoittavat oikean ja väärän, mitä saa puhua ja mistä pitää vaieta. Tuomiot annetaan ihmisille kuin tuomioistuimissa. Vahvassa tiedossa ja ammatillisuudessa ei tarvita moralismia. Hyvässä tiedossa on alku ja juuri, perusteltua toimintaa ja loogisuutta, jossa pyritään mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Moralismi kukkii ja synnyttää uhreja, jotka joutuvat häpeän kantajaksi. Jeesus joutui häpeän kantajaksi yhteisömurhassa. Melkein jokaisessa yhteisössä olen nähnyt tämän tapahtuvan.  Uhri nääntyy taakan alle ja syrjäytyy, jää yksin.

Armoa itselle ja muille, sitä toivoisi, mutta heikomman puolustaja voi joutua itse mestauslavalle. Tarina voi olla tosi tai epätosi. Ihmisten käyttäytyminen kertoo paljon, kun sitä oppii lukemaan kokemusten valossa asettumatta itse tuomarin rooliin. Käyttäytymistä tulkitaan helposti väärin.

Raija

EI KUKKO KÄSKIEN LAULA

Tuo vanha sanonta pitänee paikkansa. Liian usein kuulee ohjeistusta keskittymisestä ja harjoittelemisen tärkeydestä ulkoaohjauksena, mikä ei tietenkään saa jäädä pois kokonaan. Kehotukset kertaantuvat ja lopputulos on se, ettei se sittenkään onnistu. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Keskittymisessä ihmiselle syntyy ja hän luo hahmon ja mielikuvan sekä kinesteettisessä lihasmuistissa, että kuulo- ja näkömuistissa, sanasta ja kuvasta, ja myös mielikuvan tunnekokemuksesta. Näitä ei synny, ellei yksilölle synny kuvaa tietoisuuteen, eli ymmärrys näiden kokemuksista merkityksineen synnyttää näkemyksen, joka luo toiminnan punaisen langan, alun, toiminnan ja lopun. Ihmisen täytyy itse rakentaa tietoisuuteensa kokemuksistaan näkemys, ymmärrys syntyy ensin ja sitten vasta keskittyminen. Keskittymistä ei synny, jos ei ymmärrys ole ensin asiasta. Ulkoapäin liiallisesti syötetyt ohjeet voivat jopa estää ymmärryksen syntyä. Staattiseen harjoitukseen voi mennä aikaa, ennen kuin harjoitus tuottaa kehonkuvan, mielikuvan ja/tai muistikuvan sekä kehotietoisuuteen, että muistiin ajattelu/tunnetasolla.

Jos yksilö ohjautuu ainoastaan tunnekokemuksista mielikuvien kautta toimintaan, pelko saattaa olla johtamassa tunnekokemusta, mikä on lapsuuden vahva kokemus ja keskittyminen on mahdotonta, kun tunne hajottaa muistia. Tunnekokemuksen haltuunotto on tärkeimpiä kasvatuksen ja opetuksen tavoitteita menettämättä tunteiden oikeutta viestintuojina.

Alkujaan ajatuksille on motorinen perusta, ensin karkemotorinen liike, josta hienomotorinen seuraus, joiden seurauksena ajattelu aktivoituu. Kaikkien syvimmällä on ensin tunne, mikä on tiedostamattomasta syntynyttä, ei vielä muistin tavoitettavissa oleva usein myyttinen hahmo, mikä tarpeeksi usein toistuessaan synnyttää pysyvän muistijäljen.

Meillä on kulttuurissamme liikaa ulkoaohjauksen menetelmiä. Koulutuksemme tuo sanallista pakkopullaa, mikä ei tuota tulosta. Yksilöiltä sammuu halu ja tahto, koska aktivaatio ja virittyminen lähtee motivaatiosta, ja motivaatio on taas virittymisestä syntyvää tahtoa ja tavoitetta, se on innostusta ja ihastusta, kiinnostusta kohteeseen. Tälle kaikelle tulee antaa aikaa, mieltymyksen syntymiseen. Tunneviestit on tärkeitä näiden ohjautumisessa, niitä yksilö kuuntelee itsessään. Jos ne viestivät toisin kuin ohjaus, yksilö alkaa vastustaa niitä, koska ei kestä liiallista ristiriitaa, se luo liikaa jännitettä. Sopiva määrän jännitettä syntyy tavoitteen ja toiminnan ristiriidasta. Hyvin harjoiteltu on opittua ja automatisoitunutta. Järjettömät pelot ja uhkat synnyttävät aina liikaa jännitettä, mikä tuo levottomuuden. Turva ja luottamus ovat tärkeitä tukipylväitä kasvussa.

Ihminen tarvitsee harjoittelua ja keskittymistä, mutta sen täytyy tapahtua ihmisen itsensä ratkaisuna, tahtona ja haluna. Ketään ei tule pakottaa käskien, matkiminen on kaksi vuotiaan kehitystasoa.

Raija

HENKILÖVERTAILUT

Itsenäisyyspäiviin iskostuu markkinahenkisyyttä kuin tavaratoreille. Kenellä kaunein puku, kuka kiinnostavin. Helvetti soikoon, kun minusta kaikki ihmiset on kiinnostavia, kauniita ja mielenkiintoisia. Tuo ihmisten vertailu kertoo jostakin menneen ajan ulkopuolisuuden tarkkailusta ja huomion kiinnittämisestä epäoleelliseen. Tällöin esim. ihmisen luonnetta mitattiin kallon muodosta, pitkät oli älykkäitä, lyhytsormiset vähä-älyisiä, kauniit miellyttäviä jne. Missikisat onkin jäänne ihmisten vertailusta.

Media on vertailun mestari, siellä kilpailu paikasta auringossa kuivattaa heikommat versot, näkyvyys ja näyttävyys vie sisällön ja asian hengen. Journalismissa totuus ja puoluettomuus on toivottavaa, mutta myyntiä hamutessa nämä pyhät arvot väistyvät.

Yhteisön rauhaa rakentaa se, että osataan erottaa persoonat ja teot. Vaikka persoona on tekijä, silti voi arvostaa henkilöä ja teossa tarkastella tulosta, jonka teko synnyttää.

Oikeastaan jos tarkemmin ajatellaan, on aikamoinen häväistys itsenäisyyspäivälle kiinnittää huomio ulkoisiin seikkoihin, ja ihmisten näköisyyteen, kun meidän itsenäisyytemme tuo oikeudet ihmisyyteen, kansalaisuuteen ja vapauteen.

Liittyykö ulkoapäin tarkastelu sitten aatemaailmaan, käskyihin sekä kontrolliin, ja onko se armeijan näkemys. Suomen armeijassa henki on uskonnollismielinen. Usko on siivittänyt talvisotaamme, tunnukset on uskoon liittyviä ulkoisia merkkejä myöten. Niin kauan kuin uskomme on ulkoisten tunnusten kumartamista, olemme ajautuneet uskossamme ulkokultaisuuteen.

Itsenäisyys valintoihin, vapauteen ja ihmisyyteen on arvokas oikeus. Markkinahenkisyys ihmisten kohtaamisessa on ihmisen aliarvostamista. Kunnioitus on valan arvoista, jota pitää vaalia säilyttääksemme ihmisyytemme oppivana ja kasvavana olentona.

No tulipas moralistinen, ei ole paras päiväni tänään.

Raija

KIVIKKOISET MIESTEN TIET

Liian usein nuoret miehet sortuvat alkoholin kosteille poluille menettäen elämästä otteen. Olen seurannut erään kunnan alkoholipolitiikkaa, alkoholistien tukea ja turvaa, sekä hoitoon ohjausta, koska satun tuntemaan henkilöt, jotka ovat tuupertuneet lopulliseen uneen kadulle.

Poikia kasvatetaan usein urheiksi ja sankareiksi monissa kodeissa, myös koulutuksessa ja päiväkodeissa odotukset ovat erilaisia kuin tytöillä. Pojilta odotetaan liikaa, se voi käydä liian raskaaksi. Edm. paikkakunta on maataloustyökeskeinen, eikä miehillä ole paljonkaan harrastus mahdollisuutta. 50-luvulla ei ollut muuta kuin metsästys ja kalastus näille pojille, mikä sekin hyvä harrastus, mutta vahvistaa enemmän henkilön saalistusta kuin herkkää sielua, jos he vaikka olisivat halunneet viulistiksi. Kylän kermaan kuuluvat nuorukaiset saavat huomattavasti tukea omille urheiluharrastuksille esikuvaan viittaavilla maininnoilla, kun köyhät saavat tyytyä tyhjään.

Olen kummastellut kunnan toimia alkoholisoituneisiin. Suomen rikkaimpiin kuuluva kunta ei panosta näihin. Sen sijaan alkoholipolitiikasta vastaavat lautakunnan jäsenet kulkevat koulutuksissa hotellimatkoineen, eikä tiedosta tunnu olevan mitään hyötyä alkon alle tuupertuneilla.

Kevyemmin. Tuo jo nelikymppisenä poismennyt poika oli samassa koulussa kuin minäkin. Maatalon poikien tapaan hän oli hyvin omatoiminen, sitä odotettiin, ja piti pärjätä. Niinpä hän kymmenen vanhana otti isänsä mopon, ja ajeli sillä kouluun. Opettaja ilmoitti, että hän saa jälki-istuntoa, jos vielä tulee mopolla. Seuraava aamu koitti ja opettaja kysyi pojalta, "Tulitko mopolla" ja poika vastasi. "En tullut, tulin hevosella"

Muistan nämä pojat inhimillisinä ja aitoina, heiltä puuttui vain se tuki, mitä nuori tarvitsee ohjautuakseen elämässä kantavien toimien piiriin. Vielä yhteiskunta ei osaa tukea näitä avuttomia, on liian paljon tuomitsevia asenteita, välinpitämättömyyttä ja suorastaan tukijoiden oman egon pönkittämistä.

Raija

ARKIHUOLESI KAIKKI HEITÄ

En tiedä, onko tuo otsikko yhtään sopiva mitä kirjoitan ja mikä on laulun sanoma. Olen ollut viimeisinä päivinä kireä ja ahdistunut. Kaikkien paineiden keskellä pienetkin asiat alkaa ärsyttää. Eilen meinasin ajaa tytön auton lyhtypylvääseen, kun oli etsimässä kolmannen kaupan edessä oliko se auki, kuka tietää ennen kuin kantapään kautta alle sadan neliön kaupat. Jääkaapissa oli vain valo, remontin vuoksi oli järjestettävä tavaroita, eikä kauppaan halunnut välillä lähteä.

Paineet vaikutti uniin. Näin painajaisia, että psykiatrit veivät minut kidususkammioihin ja testasivat olenko terve, kun koneet hakkasivat päätä. Kävin vanhoissa työpaikoissa, joissa myös kidutettiin, vietiin pilvenpiirtäjään, koska pelkäsin korkeita paikkoja.

Aiheuttiko remonttipaineet ärsyyntymistä, sitä on vaikea sanoa, vai syntyikö minun toiveeni ja todellisuuden välille ristiriita, painekin ahdistaa, ja se kuuluu siihen? Joku kirjoitti twiitin köyhyyden ihanuudesta, kuinka se toi mahtavia kokemuksia elämän menoon. Se hänelle suotakoon, jos on liiallisen rikkauden keskellä, tavaroiden tukahduttamana, on varmasti ihanaa löytää jotakin muuta, välittäviä ihmisiä ja kertakaikkisesti vain kuulemaan tai näkemään jotakin uutta näkökulmaa.

Minulle köyhyys muistutti siitä, kuinka heikko ravinto toi pitkäaikaisia sairauksia, yhteiskouluun ei voinut mennä pitkän matkan päähän, kun ei ollut varaa kustantaa kyytejä ja muita kuluja. Lapseni nauravat sitä ainutta keltaista vilttiä, jota säilytän varastossa, perintöäni, kun viisitoista vuotiaana lähdin tienamaan leipää pääkaupunkiin. Kun on lapsesta saakka joutunut liian kovalla työllä hankkimaan kaikki, siinä helposti huomaamatta tekeekin sitten liian paljon töitä, loppuun palaa, yrittää ja kestää liikaa. Liiallisen työn määrän huomasin erään papin ihmettelevästä katseesta, kun vedin pulkassa kahta poikaani, olalla joulukuusi, ja käsissä kaksi kauppakassia. Samainen pappi tuli joskus ovelleni, ja hänen kasvoistaan aloin muistaa menneisyyden traumaani. Kannatti tulla lähetyspapin  Australiasta saakka Suomeen.

Eräs twitterseuraajani ei ole vastannut koskaan, kun olen kommentoinut hänen näkemyksiään. Hän on professori ja varmasti yli pilvenpiirtäjääkin minua viisaampi, mitä typeriä kyselen. Hän oli linkittänyt artikkelin, jossa puhuttiin mielen torjunnasta, onko torjuntaa, siis sitä, että ihminen siirtää epämiellyttävät asiat alitajuntaan tietoisesti, ja ei muistaisi siten asioita. Sitä tiede ei ole pystynyt todistamaan. No, torjuin ylpeyteni, ja seuraan häntä silti, vaikka turhamaisuuteni synnyttikin ajatuksen hänen hylkäämisestään. Minun mielestä muisti voi pettää, osittua ja hävitäkin. Minulla meni 20v.kun pääsin sellaiseen turvaan, että saatoin muistaa rikoksen, joka minulle tehtiin. Jos toin asian esille, rankaisu oli julma, ja häpäisyä päälle. Työpaikoilla minua on rankaistu pienistäkin virheistä, kuten esim. rumasti kirjoitettu lääkäriaika allakkaan, kostona siitä, että olen puuttunut lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Olen ollut koko elämäni yhteisön määräämässä vankilassa, suljettuna osallisuudesta, kun puhun asioista, jotka on tabuja.

Sanokoon professori mitä tahansa, muisti voi piiloutua, kun raipat iskevät kehoon. Minun kohdallani muisti hukkui ja tukehtui täysin, kun ajatukset hajosivat mielen murtuessä, kauhun iskiessä ajatuksiin ja tunteisiin.

Raija

VALHEEN PALJASTUS

Tukimusten mukaan ihminen havaitsee toisen käyttäytymisen perusteella ulkoisesta kehonkielestä 70 - 90 % ihmisen ajatuksista ja tunteista, tahdosta ja halusta. Loppujen lopuksi ihminen havaitsee omia sisäisiä tuntemuksiaan toisesta. Sanakielellä on kuin onkin kovin pieni vaikutus. Itselleni kyllä on jäänyt sanat hyvin mieleen, eli minulla on kuulomuisti vahva. Myös näkömuistini on vahvaa. Kuitenkin muistissa näkyy myös valikointia, muistiin jää se mitä haluan havaita, joskin on tapahtumia, jotka on jääneet erityisen hyvin mieleen. Tutkimusten mukaan harvoin tapahtuneet asiat jäävät parhaiten mieleen. Tavallinen ja toistuva turruttaa.

Minuun on vaikuttanut paljon mielen ja tunteiden toiminnat, siksi olen havainnoinut niitä paljon, ja ulkopuolisena tarkkaillut ympäristöä aika lailla tarkkaan, liikaakin. Tieteellinen tieto on ollut minulle ahminnan kohteena koko aikuisikäni.

Joskus muutama vuosi sitten joku poliisiammattikorkeakoulun johtaja kirjoitti artikkelin valheen paljastuskoneen luotettavuudesta. Ihminen alkaa hikoilla, tärisee ja sydän lyö kiivaammin, kun hän valehtelee, väitti artikkeli. Vihastuin tuon epäilyvainon tuottamasta päätelmästä ja annoin palaa palautepostina.

Erilaisten tunnereaktioiden alkuperä voi olla hyvinkin erilainen ja yksilöllinen. Itselläni häpeä tuotti vapinaa, hikoilua ja levottomuutta, niinpä auktoriteettien määräykset saivat pelon voiman liikkeelle, koska niiden voima oli alistanut minut helvettiin. Kyllä valhekin sitä tuotti, mutta erityisen kipeästi ja vahvasti se tuli esiin häpeässä. Nämä häpeätapahtumat olivat julmän väkivallan seurausta. Minua oli rankaistu niin häväisten totuuden puhumisesta, että häpeä vei koko kehoni epäilyttävältä näyttävään käytökseen. Häpeä on asia, mikä toi minuuteen vaurioita. Kun ihminen haluaa olla rehellinen ja pyrkii ihanteidensa mukaiseen käytökseen, mutta ei voi toimia niin rankaisujen vuoksi, hän joutuu häpeään itsensä olemassaolosta. Häpeä kohdistuu persoonaan, syyllisyys tekoon (Ben Malinen, Häpeän monet kasvot).

Tuo ihmisten havainnointi on kovin köykäinen peruste etsiä totuutta, emme ole ihmisinä kovinkaan hyviä havainnoinnissa. Pelkoni ja häpeäni sai aikaan vain lisäää epäilyä. Kyllä luottamusta täytyy olla kohtuullisesti ja tervettä epäilyä, mutta ei sokeaa luuloa. Vallan avulla voidaan tuhota monen ihmisen elämä, uskoen tietävänsä totuuden. Jonkin asteista luottamusta täytyy olla. Vääryys tapahtuu, kun ulkopuolinen luo tapahtumasta muistikuvan, vaikka ei ole ollut paikallakaan.

Raija