HÄPÄISEMISEN KULTTUURIT

 

Maailmassa toisten kontrollointi ja hierarkkiset alistamisen menetelmät, häpäiseminen ja syyllistäminen ovat arkipäivää, ikään kuin oma filosofiansa, jossa pahuudelle ja tietämättömyydelle annetaan etusija ja se saa johtaa tekoja. Selkeästi todistettua ja tietoista ihmisyyden hyvään kehitykseen tähtäävää ei yhteisöissä ilmene yleisessä mielikuvatodellisuudessa, on populismin kierteitä, joilla hallitaan ihmisiä, valtapolitiikkaa. Koulutuksissa näkyy ideologiset perusteet ilman kokonaisuutta ihmisyyden kehityksestä, politiikka sotineen ja kirkko jalkapuineen ovat häpäisyn ylläpitäjiä juuriltaan, vallan pelejä, kaupallisuudenkin kautta, omistaminen on oikeuksien perustaa, niin materiaalisesti kuin henkisesti kuviteltujen ihmiskuvien kautta. Nämä voisi nimetä ihmisen hyväksikäytöksi.

Häpeän ja häpäisyn juuret ovat ihmisyydessä syvällä, luoduissa opeissa sekä kulttuureissa tavoiksi ja asenteiksi kehittyen. Alkuun lapsi häpeää, jos hän näkee omista kokemuksista erilaista, hän alkaa vierastaa erilaista noin seitsemän kuukauden iässä ja on mieltynyt hoivaajiensa tapoihin. On hyvä erotella terve ja sairas tuhoava häpeä, Tommy Hellsten on sanonut, ihminen, joka ei tunne häpeää on hirviö. Ihmisen ongelmana on heijastaa omat kokemukset toiseen ja silloin ei tunneta vastuuta itsestä vaan sosiaalisen vallan kautta kehittyneet tavat hallitsevat ajatusmalleja. Terve syyllisyys on tärkeää, emme voi muuten kantaa vastuuta, jos ja kun teemme rikoksia. Tietomme ja taitomme rakentavina sekä suojelevina perustellun tiedon pohjalta ja tuloksia siinä saaden, ovat kuin hyvän auttamisen ja perustehtävän runkoa, jossa pysymme pystyssä, työ tukee meitä.

Alkukantaisimmatkin kulttuurit kantavat sisällään syrjintää ja alistamista, häpäisyä, mitkä perustuvat vahvempien rooliin, harvemmin heikomman, mutta tunne-elämässä sitäkin voi tulla esiin, alistumisella vallankäyttöä, mikä on pelosta kehittynyttä, keinoksi, kun muuten ei saa elää. Joukkovallalla on omat ongelmansa tietotodellisuudessa. Tunnealistumiset ovat harvinaisempia ja enemmän vallan väärinkäyttäjäihmisten luomia tekoja ja teorioita ja vastuun pakenemista omista teoistaan. Tutkimusten mukaan syrjäytyminen on vakio, n. 10 – 20 % yhteisön jäsenistä. Katson tämän syntyvän siitä, ettei tervettä syyllisyyttä ja häpeää koeta, vaan yhteisöjä hallitsee hierarkkiset valtarakenteet, syyllistetyt ja häväistyt kantavat toisten tekojen seurauksia vainoavina tekoina. Sillä on pitkät perinteet, keskiajalla kuninkaan tekemän rikoksen maksoi hengellään alamainen sovitusti.

Kun ihminen on kateellinen, heikosti hoidetuissa sosiaalisissa suhteissa, hän haluaa toiselta pois toisen ominaisuudet, heijastaa toiseen omat kokemukset ja tekee päätelmät omiin mielikuviin pohjautuen, kun itsetuntemus ei ole kehittynyt. Siksi tasavertaisuudella yleisessä eetoksessa on merkittävä rooli kateuden estämisessä, pelisääntöjen reiluudella yhteisyyden hoidossa. Hierarkkiset järjestelmät luovat vallan avulla kateudelle voimaa, parempi kilpailussa olisi pyrkiä tiedon kautta osaamiseen. Joskus pohdin sitäkin, kun ei tiedetty, kuinka nainen tulee raskaaksi, mies kadehti naisen luomaa elämää, se siitä peniskateudesta. Eläinmaailmassa voi nähdä, kuinka urokset tuhoavat jälkeläisiään, saadakseen paritella ja omistaa naaraan. Pidän parempana pitää yllä sellaista tietoa, kutsuttakoon sitä, vaikka sivistykseksi ja ihmisyyden kehitykseksi, jossa arvot päämäärinä ohjaa hyveiden kautta, eikä eläimelliset vaistomme, liskoaivot nouse hallitsemaan ja määrittelemään asenteena ihmisyyttä tyyliin, mutta koska kun näin voi tapahtua. On uskallettava kysyä, missä olosuhteissa. Moni sanoo, että seksuaalisuus on ohjaavin tekijä, Freud nimitti sitä elämänvoimaksi. On luonnollista, että aistimukset tuottavat energiaa ja ovat perusta, niitäkin liikuttaa taustalla tahto ja halu ja kun niitä ei saa kokea, aistimukset heikkenevät, jos ei ole vuorovaikutusta, lyhytaikainen muisti alkaa heiketä tuottaen dementiaa.

Häpäisemisen kulttuurit tulevat paljolti uskomuksista, mielestä syntyneenä ja pelon seurauksista mielikuvien ylipursuamisena, ei niinkään uskosta ja luottamuksesta hyvänä oppimisena, ei turvallisuuden tunteesta. Negatiivinen häpeän ylivoima näyttäytyy liiallisesti sulkeutumisina, asentoina, tekoina, vihana, yliaktiivisuutena, suojautumisessa lamaantumisena, jossa ei enää mieltä ole, tekemättömyytenä, ne ohjaavat enemmän kuin hyvä tietoinen toiminta terveenä. Hyvä havaitsemisen kulttuuri on oppimista aistimusten kautta niin, ettei kohtelun kautta tuleva ylimieli ole pääosassa, vaan hyvin rakentunut tieto ja tietoisuus, oikeudet tunteisiin tiedostamatonta kunnioittaen tunteiden suojana ja yksilön oikeutena. Kristinopissa nämä ovat ydinkysymyksiä ihmisen henkisessä kasvussa, löytää tiensä sisäiseen minuuteen, kokea tunteita vuorovaikutuksen kautta, ei ainoastaan kehotunteina, jotka näen aistimuksina. Uskontojen kautta on ajauduttu suurimmaksi osaksi sanakielen kautta ymmärrykseen, mikä sekin tärkeää, mutta toistoina se voi viedä pois sisäisen minuuden tunnekokemuksen yhteydestä ja juuri usein sen vuoksi ihmiset ajautuvat mielen vankilaan ja siitä ohjautuviksi, niiden kautta moralismiin häpeän ja syyllisyyden vaikutuksesta, kun niissä kontrolloidaan toista, eikä yksilön omatunto ole ohjaava tekijä, mikä kasvatuksessa on tavoite. Se on sosiaalistamista yhteisövaltaan, missä ylivallalla luodaan tietoisuutta, eikä ihminen kasva ja itsenäisty vastuulliseksi itsestään, toinen on kontrolloija ja tietoisuuden määrittäjä. Hyvässä kehityksessä ihminen osaa erottaa aistimusmuistit mielen kautta syntyneistä, mutta tiedämme, että vanhoillakin nämä voivat kadota, ja hän palaa lapseksi, mikä voi sekä olla tuhoava, että rakentava, riippuen oppimiskyvystä ja yhteydestä sisimpään, tunneyhteyteen, ihmisyyden välittämisen ylläpidossa. Useimmiten taustalla mielen väkivaltaisuudessa on huono kohtelu tai yksipuolinen ihmisyyden kehittäminen.

Omaa häpeää tutkiessa on hyvä miettiä, tekeekö tekoja, onko häpäisty ympäristön taholta, vai tunteeko häpeää pelkästä olemassaolosta.

 ”Olenko minä veljeni vartija”, sanotaan Raamatussa. Nykyinen taisto idän ja lännen filosofioiden erossa on juuri tämä yksilöllisyyden tunnustaminen. Itä halua yhteisökontrollit, joiden mukaan yksilöllisyys ulkoa havaiten määritellään, minkä myös osittain lääketiede on omaksunut käytänteiksi.

Häpäisemiselle muotoutuu rakenteita. Kun ihmisestä aletaan puhua pahaa, siihen etsitään tarinassa syntipukki ja yritetään todistaa pahaksi. Ihminen, joka todistaa, jää tarinan vangiksi ja kun vielä omat havainnot eivät tue tarinaa, syyllisyys ja tuska tuhoaa todistajaa, ristiriita. Vastakkaisilmiö syntyy monelle siitä, että joku on syyllisen roolissa, ja syyttäjä joutuu ykskaks syyllisen rooliin itse, hän huutaa kuin leijona tuskissaan, vaikka on vain kerran sanoin tapahtunut, ja toinen on kantanut syyllisyyden taakkaa vuosikausia valtaroolien avulla. Häpeä kulkee pääosin tiedostamattomien tunnekokemusten kautta, vaikenemiset, eleet, ilmeet, äänenpainot, sulkemiset, estämiset itseilmaisuun, alistamiset ulkopuolelta, käskyjen kautta annetut pakotteet uhaten jne.  Tällöin usein lähdetään etsimään syytä ongelmiin persoonallisuuksista, oireileva ja kovaa huutava saa apua, mielenterveytensä menettänyt ei useinkaan.

Ihmistä tulisi nähdä kokonaisena ja eriytymiskykyisenä oppimaansa nähden, irtaantumatta johonkin osaamiseen näkemättä muuta kuin osan. Eräs henkilö kertoi tässä taannoin, että oli ollut Madagaskarilla reilun kuukauden. Siellä eletään tässä ja nyt elämää, ei huolleta, ei ennakoida, ei mietitä. Luonto on pilaantunut, uskomuksena, että kaikki hoituu, ei ole järjestelmiä, mitkä suojaisivat, ei vastuullisuutta, ei menneisyyttä eikä tulevaa. Uskomukset voi nähdä myös hyvänä, kun ne suojelevat, ja tieto tukee aina perusteltuna. Hyvin helposti uskomuksista syntyy yhteisyyden ongelmia, jossa tottelevaisuus ja hierarkiat ohjaavat tekoja, tunteita ja tuntemuksia ilman viisaita valintoja, ihmiset ovat orjia tavoille.

Eikö sitten voi valita vapaasti? Usein valinnan vapauksista tulee ihmisyyden rajat ja kasvun estyminen, oppimisen typistyminen, kun valitaan vain jokin puoli ihmisyydestä. Voi sanoa, että 1800–1900 luku on häpeän ja syyllisyyden historiaa ihmisyyden suhteen, mikä on vienyt kehitystä taaksepäin. Vallaton vapaus ei ole hyväksi. Madagaskarin elintavat veivät oppimisen ainoastaan aistimielihyvään tässä ja nyt kokemuksena, tavallaan mielen ominaisuuden ehtoon ilman sisäisen minuuden kehittämistä vastuullisiin valintoihin, kehoaistimusten ohjaukseen. Sisäisen minuuden tavallaan hyve, jos pahekin ylivallan seurauksena on tunteet, jotka syntyvät vuorovaikutteisesti toisiin nähden yhteisyyden uskomuksina ilman yksilöllisyyttä vain kollektiivisiin uskoen, on vain näkemys, johon uskotaan. Meidän todellisuutemme on jatkuvasti menneisyyden kautta mielikuviksi syntyvää, emme voi kieltää tositapahtumia toisiksi, kuten väkivaltaa, joka aiheuttaa psyykkisen puolustuksen ja vaikuttaa havainnointiin. Voimme helpottaa asioiden käsittelyä tarinoiden avulla, etäännyttämällä oma kokemus.

Odottaminen on yksi merkittävimmistä asioita, mikä vaikuttaa ihmissuhteissa. Mitä meillä on oikeus odottaa ja tuoko se mukanaan ongelmia, jotka eivät ole hyväksi. Tiedämme, että lapsi alkaa ihailla vanhempiaan ja matkii heitä. Vuorovaikutuksen kautta ja vanhempien palautteista lapsi oppii myös ihailemaan ja arvostamaan itseään, syntyy itsetunto, -arvostus ja -kunnioitus, tämä on yksi syvimpiä asioita ihmisen jaksamiselle ja pärjäämiselle, syvintä, jossa palautetta on kehonliikkeet, eleet, ilmeet, asennot, katseet, sanallinen viesti, tunteet, arvot ja arvostukset. Jeesuksen kasvutarinassa on suuret odotukset Jumalalta, täyttyykö ne, vai jääkö hän yksin ja tulee hylätyksi, vai itsenäistyykö hän ja vapautuu odotuksesta, että Jumala hoitaa kaiken, ihmisellä on myös vastuu. Jalustalle nosto ja siitä odotuksien syntyminen tuottaa ongelmaa vastuunkantoon ja itsenäistymiseen, odotuksesta voidaan rangaista vallan väärinkäytössä, et täyttänyt minun ehtojani. Puhtaus, täydellisyys ja vilpittömyys virheettöminä on odotuksessa tavallaan ansa, on uskallettava irtaantua ja otettava vastuu, itsenäistyttävä ja uskallettava nähdä pahuutensa ja tiedostettava, että hyveet ovat päämääriä. Itse sain kokea varhaislapsuudessa syvän kunnioituksen itseeni nähden leikin ja itseilmaisun kautta ja vielä kansakoulun alaluokilla. Sitten tuli yhteiskunta, joka osoitti halveksunnan eikä kuunnellut. Odotin kunnioitusta, sitä ei ollut. Kun taustalla oli paha trauma ja sen salaaminen sekä huomioonottamattomuus, huono kohtelu vahvisti traumaa.

Sivistyneessä yhteiskunnassa on lupa odottaa hyvää kohtelua, opiskeluoikeutta, hyvinvoinnin tekijöitä monella kehitysalueella, kieli, mieli, tunteet ja sosiaaliset suhteet, joissa ihminen saa tukea ympäristöstä omalle kasvulleen, välittämistä. Yhteisöllisyydet ovat paljolti kehittynet uskomuksiin ja mielikuviin, joissa on enemmän luuloja, kuin totuutta. Se on yksi yksilön tuhoa tuottavista asioista. On eri asioita persoonallinen kehitys ja kohtelusta tuleva persoonallisuuden rikkoutuminen ja vauriot. Ilman sopimuksia ja lupausten pitämistä emme pääse hyvinvointiin ihmisten suhteen. Tunne-elämän hoitaminen ja oikeus olla osana ihmisyyden kehitystä on osaamista ja vaativaakin. Kaikkein vahvimmat tunnesiteet ovat lähimmäisiin, joten hoidettakoon niitä lempeydellä ja kunnioituksen otteella, opetellen koko ajan uutta. Mielen hoito vaatii inhimillisyyttä, sille ei voi antaa päätösvaltaa ihmissuhteisiin, sitä on hoivattava kuin pientä lasta, ettei se ala öykkäröimään. Kuten joku viisas on sanonut, ”jos kiellät tunteet, ne alkavat siirrellä vuoria”, eli niiden voima on järisyttävä niin hyvässä kuin pahassa.

Raija