PAHAA ANALYSOIMASSA

 

 

En mielelläni käytä paha tai hyvä sanaa. Ne ovat liian suppeita käsitteinä, eivätkä kerro syitä ja seurauksia, eivät näe kokonaisuutta ja ovat pahimmillaan vain leimakirveitä ja/tai parhaimmillaan ylistyslaulua, joissa voidaan myös paeta totuutta ylimielisyyteen ja/tai alistua manalan puuhiin. Mutta kyllä, nimeän pahaksi murhat, sodat, ihmiselämän tuhoamisen, luonnon hävittämisen, väkivallan ja pidän hyvänä kärsimyksen vähentämistä, ihmisyyden mahdollistamista. Maailma vain näyttää minun silmissäni siltä, että olemme tuhonneet enemmän kuin rakentaneet, kärsimystä on kasaantunut toisille enemmän ja toisille vähemmän ja puhun pääsääntöisesti sosiaalisista ongelmista, enkä halua verrata niitä muihin kärsimyksiin. Sosiaaliset ohitetaan kevyesti moralismin turvin, mikä on vallan ongelmaa. Pahuutta on, hyvyyttä on, hyvästä voi koitua pahaa, mutta pahasta ei voi koitua hyvää. Nyt Venäjän teot osoittavat vain valtaan pyrkimystä sosialismin keinoin, mikä ei perustu tutkittuun tietoon, vaan on kansan alistamista vallanpitäjien sokeisiin näkemyksiin, uskomista ja tottelua diktatuurissa ja vapauden menetyksen yksilönä. Yhtä lailla pidän vaarallisena riistokapitalismia, mikä ei tarkoita markkinataloutta, vaan missä palvotaan rahaa ja luodaan niin suurta taloudellista epätasa-arvoa, myös arvoja, jotka ovat tuhoavia ja luovat suuria ongelmia.  

En pidä itsestään selvänä epätasa-arvon syntymää ja kysymystä, mutta pidän vaarallisena mielen ehdoilla toimintaa ja/tai mielen ja tunteiden kieltämistä, mikä tuo vielä vaikeampia ongelmia, kehoaistimusten ylivaltaa mielen kautta. Viattomat uhrataan vallan väärinkäytössä ja keinoja on monia, hierarkkinen valta, narratiivit, oikeudet jne. Hämmästyin todella paljon, kun luin, että oikeustieteessä hallitseva ihmiskäsitys tulee sosiologiasta, ja psykologia jää sivuun, juuri tiedot niistä vääristyneistä tunteista, pakotetuista, tietoisista ja tiedostamattomista, jotka tuhoavat ihmistä.

Myytit kertovat usein jotain muuta kuin totuus on. Viattomuus ja rehellisyys voi olla järjettömästi julmaa kohtelua tuovaa, ikään kuin kulttuuri olisi ehdollistettu valheeseen, eikä ihminen kestäisi avoimuutta, kun kokemus on pelon alaista ja kauneus näyttää vapaalta aistimukselta, syvintä tunnekokemusta, mutta lapsiminän mielestä nousee epävarmuus pintaan. (ymmärrän kyllä, että tarvitsemme ikään kuin naamion, jossa on suoja ja inhimillisyys, ettei kohtelu mene rumaksi, mutta nyt tarkoitan todella sellaista syvintä, jonka näkeminen tekee ihmisen heikoksi ja saa hyökkäämään, ilman että nähty tekisi ja/tai sanoisi mitään ilkeää, normit eivät ole tukena) Minuuteen tarvitaan turvallisuuden ja luottamuksen syntymiseen nähden olemukset kehossa, kielessä, mielessä ja tunteissa vapautena, oleminen ihmisyyden oikeudessa oppia ja kasvaa ihmisenä, tietoisuus ja tunneoikeudet kokemuksestaan. Se on valmiina ihmisessä synnynnäisenä, leikin ja itseilmaisun oikeus rakenteellisena pysyvyytenä ja uuden syntymänä, jatkuen koko elämän.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen lukenut kolme merkittävää kirjaa, jotka ovat todistaneet minulle sitä, miten olen maailman nähnyt, enkä ole kauas eksynyt.

Yuval Noah Harari, historian tutkija, Ihmisen lyhyt historia, kulttuurien ja yhteiskuntien kehityksestä. Trauman monet kasvot, toimittaneet Soili Haaramo ja Kirsti Palonen, psyykkinen trauma sisäisenä kokemuksena, peilauksen ja väkivallan tuomia ongelmia psyykessä. Timo Purjo, Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä, Viktor Franklin ajattelu, tässä viimeisessä erityisen kiinnostavaa oli henkisen kehityksen erot mielen valtaan nähden. Opiskeluihini kuului perehtyminen sosiologi Erving Goffmanin teoriaan, hän on luonut nk. näyttämöteorian, jossa yhteisöllisyydessä eletään näyttelijöinä, pelataan rooleja, mikä on todistunut koko elämäni ajan valtailmiönä.

Hararin kirjassa tuodaan esiin yhteisössä tiedon välittyminen, se on juoruamista, mielikuvat kulkevat asenteineen ja uskomuksineen, joiden perusteella luodaan päätökset, sopimukset ja toiminta. Tämä on todistunut kaikissa yhteisöissä, joissa olen ollut, totuutta on hyvin vähän, hyvää havainnointia. Psykiatri/työnohjaaja opettajani sanoikin kerran, että 97 % ihmisistä elää mielikuvituksessa ja vain erittäin harva havaitsee hyvin. Luulen, että havaitsemisessa on osaamisen ja aiheen suhteen suuria eroja, joku on tarkka jossakin, ja jossakin aivan ulalla.

Miten sitten saisimme vähennettyä harhoissa kulkemista? Kirjassa Trauman monet kasvot kuvataan hyvin sitä mielen ongelmaa, missä heijastamme vain toisiimme kokemuksia ja tuomme niihin ikään kuin uusia kokemuksia, mitkä eivät välttämättä ole enää omaa henkilökohtaisesti koettua kokemusta, vaan voidaan tulkita siksi. Opetukset vievät lohkoutumiseen eri aivojen osissa, eikä tunnisteta esim. tunteita, se on opetusmetodien tuomaa, ei aina kovan kohtelun, mitä kirja suurimmaksi osaksi valottaa. Hyväksyn mielen luonnollisen suojautumisen, jossa ihminen luo kauniimpaa tarinaa säilyttääkseen totuuden ja itseyden, valheeksi luoden toisten taholta se tuhoaa, joskus se uuden tarinan luominen on jopa pelastus, ettei psyyke tuhoa itsen toimintakykyä. Itselleni kävi juuri niin, että oma mieli kaunisti, mutta yhteisö häpäisi sen, koska eivät saaneet itse määritellä mikä on oikein.

Yhteisövallan väärinkäytössä syntyneet oireet usein luokitellaan ja diagnosoidaan yksilölliseksi, esim.  puhumattomuudeksi, vaikka yhteisöissä ei olisi puheoikeutta, missä oire yksilössä ilmenee välttelynä, pakkoajatuksina, fysiologisena ylivireytenä, nk. identiteettihäiriö; assosiatiivinen traumaperäisyys ja eri asiana on taas primääri dissosiaatio oire, jossa mieli on lohkoutunut, erillistynyt ulkoisen pakon ja/tai sisäisen voimasta. Tällöin esim. uskonto voi viedä lohkoutumisen kautta sellaiseen uskoon, mikä tosiasiassa tuhoaa ihmisen henkistä kehitystä, kun yhteys tunnekeskukseen katkeaa, ja hierarkkisessa vallankäytössä yhteisön vuorovaikutuksen kumartamisen tuoma ongelma vie liikaa ajattelua etuaivolohkolle. Kasvatuksessa ja opetuksessa on huomioitava dynaamiset vaikutukset aivotyöskentelytaidon vakauttamiseksi rakenteellisena ja vuorovaikutteisena, mantelitumakkeen toiminta ja kykynä hallita yllykkeitä, fysiologista voimaa ja valtaa yliaktivaationa. Joku sanoi juuri, että pelkoja ja mieltä ei tule hallita itsessä. Tämä voi johtaa juuri kaltoinkohtelussa ja tapahtuukin niin, että mieli puskee aivot yliaktivaatioon, eikä ihminen kykene ajatteluun, jäsentämiseen ja kokemustensa erittelyyn, kansankielellä kokemukset ovat yhtä mössöä. Tällöin oppimiskyky ja muisti voi kadota, minkä jouduin kokemaan. Olin kuitenkin oppimisintoinen, motivaatiota ei puuttunut, mikä tuli varhaislapsuudesta tarpeeksi vahvan leikkikykyisyyden myötä, mutta syrjintä aiheutti sen, etten saanut olla vuorovaikutuksessa ja mieli vain synnytti yhä enemmän pelkoa ja muistihäiriöitä, mitä ei enää voinut hallita. Uskoni vuorovaikutukseen on horjunut, aina tulee vastaan moralismi, jolla yritetään alistaa omiin käsityksiin hyvästä, ja ongelman ydin on valta, vaaditaan olemaan tietynlainen, omien näkemysten. Tämä tulee mielestäni enemmän oppimisen yliarvostamisesta ja on koulutuksen tuoma ongelma Suomessa, halutaan olla aina opettaja.

Olen vakuuttunut siitä, että riittävä leikkiaika lapsuudessa turvaa kehitystä niin, että rakenteellinen ominaisuus aivotyöskentelyyn antaa ajattelulle mahdollisuuden kohdata tunteita ja erilaisia ajatuksia. Franklin ajattelun kautta pääsee hyvin löytämään omaa henkistä kasvuaan mielen viidakossa.

Nykyään suositaan paljon ryhmäterapioita ja ne voi olla tukena itsen ymmärtämiseksi, tunteidensa tunnistamisessa ja sanoittamisessa, muistin vahvistamisena. Pelkkä keskustelu ei kuitenkaan auta, jos ihminen ei pääse sisälle todellisiin tunteisiin, vaan ne ovat päälle liimattua näkemystä, kollektiivista tunnetta ja tietoisuutta tuoden peilausongelman. Siksi olen sitä mieltä, että tunnemekanismien ja tunnekokemusten kuvaaminen ja opettelu jäsentelyineen pitäisi kuulua perusopetukseen syväoppimista myöden, että ihminen oppisi näkemään itseään.

Roolit hierarkkisissa valtarakenteissa on pahimpia syrjintään vieviä teitä, jotka eriarvoisuuden myötä kehittävät valtataistelua, tuomitsemista ja myös hyväksyntää. Kunnioitettuja kumarretaan, aliarvostetuille pyllistetään. Peilauksen ongelma tulee siitä, että tulkitaan toista ja se on vallan käyttöä. Parempi olisi kuunnella kaikkia, käyttää sitä mikä on luonnollista, korvat kuulemiseen, silmät näkemiseen, huomioiden havaitsemisen ja havainnoinnin tarkkuus ja loogisuus, jossa voi nähdä vapaammin ilman peilauksen kokemuksesta tullutta painoastia, neutraalimmin. Vakavat ja huonot kohtelut sekä väkivaltana, kasvatuksena ja opetuksena tuovat vaikeita ongelmia peilauksen kautta.

Sitä vaan katselee hämmentyneenä, kuinka ihmiset kulkevat laumoina, sekä iloissa että suruissa, kun julkisuuden henkilöt saavat katsojat hullaantumaan, jopa hurmokseen. On luonnollista, että koemme yhdessä surua ja tuemme toisiamme, mutta vaarana on yksilöllisyyden menettäminen kokemuksissa. Näyttää siltä, että kulttuurin tarjoama taide ei pääse kasvatuksen tasolle kuin osittain, eikä se siirry läheisten kesken elämään, missä tärkeimmät hyvinvoinnin rakenteet syntyvät. Ihmiset ovat jakautuneet eri leireihin, luokkiin, jolloin kuljetaan eri piireissä, eikä tunneta toistemme todellisuutta, silloin on vaikea sitä ymmärtää ja myötäelää. En ole mikään kaiken tasa-arvoistava ja kaikkea samanlaistava, vaan päinvastoin, näen erilaisuudessa kasvun siemenet. Toki on oltava myös yhteiset näkemykset, jotka yhdistävät. Liiallinen ihailu ja palvonta hierarkkisena vallan tuomana ongelmana sokaisee ja vie mielivaltaan ja valheiden maailmaan.

Syylliseksi leimaaminen erityisesti syyttömänä, vain inhimillisenä ja erehtyvänä ihmisenä, sulkien yhteisön ulkopuolelle yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, häpäisemällä ja syyllistämisellä, kun ei haluta kuulla häntä, tuhoaa ihmisen elämän, se on monissa tieteellisissä tutkimuksissa todettu. Silloin ja jos kun trauma on käsittelemättä, se aiheuttaa lopulta harhoja. Yksin ja hiljaisuudessa voi elää ilman harhoja tervejärkisenä. Siksi on äärimmäisen tärkeää oppia kunnioitusta ja hyvää kohtelua, ja oppimisen oikeutta, eikä vain todeta tylysti, ihminen on paha tai tyhmä.

Syyllistämällä ja häpäisemällä on monin eri keinoin vuosikymmeniä nostettu traumani pintaan yhteisövallan avulla tuomiovaltaa käyttäen ja se jatkuu yhä. Se on vastoin Suomen peruslakia yksilöoikeuksissa.

Raija