Elämä on
usein toisenlaista kuin opetuksen tavoitteet ja filosofiat kertovat. Vaikka ne ovat
tärkeitä arvolataajia ja henkisen kasvun siemeniä, ei silti sovi unohtaa sitä,
mitä konkretiassa käytännön arjessa tapahtuu, sillä se vaikuttaa kuitenkin
kaikkein eniten, todellisuudet, joissa elämme, sekä yksilön että ympäristön todellisuus.
Liian usein
minusta tuntuu ja koen, ettei todellisuuttani huomioida, asiaani ei kuulla, ei niitä
perustarpeita, joita ihmisyyden toteutuminen vaatisi, se on jotain mitä ei yleisesti
koeta. Yleistettävyys on tieteen filosofian perimmäisiä paradigmoja ja siksi
kai ihmiset, jotka eivät ole yleisten mahdollisuuksien piirissä, usein jäävät
juuri kokemuksineen ulkopuolelle. Sanakieli ja kuvaukset ovat liian usein yleistyksien
alaisia ja siitä käytännön toteutuksia, kieli ei yhdistä. Vaikka olen pyrkinyt
lukemaan kaikenlaisia ihmisyyteen liittyviä teoksia, opiskellut ihmisyyden
olemuksen olennaisia puolia oikeutenaan tulla ihmiseksi, olen jäänyt ulkopuolelle,
sen mielivallan alla, mikä yleisesti mielikuvakuljetuksina säätelee ihmisten
valintoja, hyläten ja/tai hyväksyen. Sitä kysyn joka päivä, miksi juuri ne
ihmisyyden kasvun elementit, jotka tunnustetaan korkealla tasolla ihmisyyden perustaksi
kasvaa ja oppia, on pyritty estämään monin keinoin.
Niin uskontojen,
arvofilosofioiden kuin ihmistieteidenkin osalta, se yleisyys, jossa valtaa
käytetään alistamalla ja tottelevaisuutta vaatien henkilöiden suhteen joukkovallan
avulla yksilöiden ohjaamina, ei tavoita perustetta ihmisyyden mahdollisuudesta
tulla ihmiseksi, perustana ei ole tieto vaan valta ihmisten taholta. Ymmärrän
hyvin etäännyttämisen tarpeen itsen tutkiskeluun ja ajatustensa arvioimiseen,
sekä moninaisten toimintojen ruokkivat vaikutukset havaitsemisen kehittämiseksi,
mutta sen ei tulisi viedä yksilön oikeuksia itsemääräytymiseen. Käytännössä oikeus
itsemääräämiseeni riistettiin ja se vei tuhoon mielen. Vain 30 vuoden iässä
sain kokea ”dementian”, kuten sitä yksi tutkija nimesi. Se sai minut etsimään
syytä ja tietoa ongelmaan, jossa minuus kuolee muistin ja minuuden kadotessa ja
ympäristön vallan alle joutuminen riistää häpäisten oikeudet olla ihminen. Kun minuuteeni
olin lapsuudessa saanut vakaan pohjan itseilmaisuvapauteen, se suljettiin ja
aggressiot syvästä ihmisloukkauksesta nousi tuhoamaan mielen, nostaen aistimukset
yliaktivaatioon ja aistihajoamiseen. Surullisinta on se, että juuri se tieto,
mitä olen jälkeenpäin oppinut tieteen ja uskontojen valossa, korkeilta
asiantuntijoilta, mitätöidään typeränä, populismi jyllää.
Pääosin
elämässäni olen tehnyt ja toiminut kuten muutkin. Se mitä olen saanut oppimisen
oikeudeksi, on kuitenkin tullut enemmän ulkopuolelta ja on tuonut enemmän
oppimattomuutta, jopa räikeästi, en oppinut vieraita kieliä, koska kauhusta
syntynyt aistihajoaminen esti havaitsemista. Vaikka motivaationi oppimiseen oli
ja on ollut aina minulla vahva, se ei ole tuonut todellista oppimista, koska en
ole saanut tuoda esiin todellisuuttani ja kiinnostustani, ihmiskäsitykset ovat
estäneet muita vastaanottamasta sitä, mikä on tiedon ja tietoisuuden erilaisuutta.
Kauan sitten luin Timo Airaksisen kirjan halun ja tahdon filosofiasta ja
tässäkin törmäsin siihen, ettei siinä eritelty ihmisen halua ja tahtoa
sisäisestä motivaatiosta käsin, vaan enemmän kehoaistimusten kautta, ja mikä
ulkoisesti havaitaan, ja mikä on luonnontieteen havaintomenetelmiä. Yksilön
kehityksestä itsemääräytymisenä on paljon tietoa, syväpsykologiaan kuuluvassa
psykoanalyysissä. Pääosin monissa näkemyksissä ei oteta huomioon sitä todellisuutta,
missä ihminen elää, tekoja, jotka kohdistuvat ihmiseen ulkopuolelta tulleena.
Niinpä minun
oli raivattava tieni etsimään itseäni ja mielen toimintaehtoja työnohjaaja
koulutuksessa ja työssä näkyvistä ongelmista havahtuneena, työssä, jossa juuri
ihmisyyden kehittymisen mahdollisuuksia luotiin ammattiosaamisena. Vastusteluista
huolimatta kuljin omaa tietäni, kiinnostukseni mielen toimintaan tuli juuri
tarpeestani, koska se ei saanut toimia yhteisövallan vaatiessa muuta. Esim. psyyken
hoidoissa traumassani ilmeni koko ajan ongelma, mitä ei huomioitu eikä kuultu, kuinka
olin pahassa masennuksessa lähes 50 vuotta, minkä juuret olivat
itsemääräämisoikeuden riistossa ulkoisten toimijoiden vaatimuksesta. Tällöin etsittiin
syitä tunnekehityksestä, vaikka persoonallisuus tunteineen ei saanut olla
olemassa, eikä persoonallisuus kehittynyt, oli vain kehoruumis ilman sisäistä
minuutta. Ulkopuolelta havainnointi tuotti käsityksen, että yliaktivaatiossa
oleva kehoaistimus oli tahdon ja halun ilmituloa, vaikka se oli psyykkistä
puolustusta, huutoa, antakaa minun itseni myös toimia, itsemääräytyä.
Kun
keskityttiin minuuden ongelmiin, uskottiin vapaaseen valintaan syinä ongelmissa,
eikä kysytty tai huomioitu, mitä elämääni tunkeutuminen ulkopuolelta aiheutti,
että tunteista kyseleminen oli turhaa, koska tunteita ei syntynyt, kauhu vei
aistimukset hajoamiseen. Itseä ei saanut olla, eikä itsemääräytymistä, jos
yritti, seurauksena oli julmat rankaisut, ei myöskään psyyke voinut kehittyä.
Kun jätin kaiken taakseni ja ryhdyin vain tutkimaan itseäni, mielen toimintaehtoja
sekä tunteiden tulemista, kuinka ihmeellistä minun olikaan kokea se, että
saattoi synnyttää omia ajatuskuvia, kun oli harjoiteltu psyyke työkuntoon ja vapauduttu
pakkopaidasta, kuinka tunteet alkoivat toimia. Ensin se vaati työstä
lähtemisen, taiteen avulla avaamisen takaisin lapsuuden kykyyn leikkiä ja mikä
ihmeellisintä, sanakielellinen kyky itseilmaisuun vahvistui runsaasti.
Yksi
merkittävä huomio, kun kuuntelemme ihmisiä, on nk. vastakkaisilmiö
persoonallisuudessa, yksilö näkee suhteettomasti vastakkaisen ilmiön toisessa
mitä on oma todellisuus, yksikin virhe tai vastaisuus toisessa ja lausunto on ”aina
se on sellainen”. Politiikassa näkee usein, kuinka puhutaan tavoitteissa aivan
muuta kuin käytännössä toteutetaan.
Kokemukseni on
kyseenalaistanut auttamisen filosofiaa, koska se auttoi enemmän valtaan auttajia
ja uskon, että monella on näitä kokemuksia. Kun ihmiskäsitykset pohjaavat vain psykiatriaan,
se on jo sen historian tutkimuksen valossa väkivaltaa ja alistamista, yksilöllä
ei ole oikeuksia itsemääräytymiseen ja kuinka se juuri näistä tiedon kehityksistä
rakentuu moralismiin hyvä ja paha akselin ympärille uskontojen kautta. Miksi
juuri ne tärkeät asiat, joita arvostin, estettiin, jossa ihmisyys voi kehittyä,
perusoikeudet esim. Maslowin teorian mukaan, alla määritelmä? Ihmiset ovat
erilaisissa toiminnan ja kehityksen sykleissä, joskus tehdään pelkkää
toimintaa, joskus luetaan, kuunnellaan ja puhutaan, asian tutkiminen vaatii osaamista,
että voidaan nähdä se, mitä perustarpeita puuttuu. Syyt eivät löydy ainoastaan
ihmisen persoonallisuudesta.
Ideologiat
kulkevat ihmisten mielissä ja vaikuttavat valintoihin absurdisti, tieto ei ole jäsentynyt,
eikä tietoisuuden ja tiedostamattoman vaikutukset tule ymmärretyiksi.
Ihmisyyteen kasvamisen ja oppimisen oikeudet ovat ihmisoikeutta, mikä kuuluu
kaikille.
Raija
1.
Fysiologiset tarpeet (ruoka, juoma, uni,
lisääntyminen)
2.
Turvallisuuteen liittyvät tarpeet
(suojautuminen luonnonkatastrofeilta, sodalta, väkivallalta ja taloudelliselta
turvattomuudelta)
3.
Sosiaaliset tarpeet (rakkaus, ystävyys,
perhe, yhteenkuuluvuus)
4.
Arvostuksen tarpeet (itseluottamus,
toisilta saatava arvostus, arvokkuuden kokemus)
5.
Itsensä toteuttamisen tarpeet (oman tarkoituksen löytäminen ja täyttäminen)
6.
Itsensä ylittäminen, self-transcendence (henkisyys, hengellisyys,
altruismi, taide, yhteys johonkin itseä suurempaan)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti