ARVOJEN RISTIRIIDOISTA

 

Paljon puhutaan siitä, kuinka arvot ovat tärkeimpiä asioita johdettaessa ihmisiä yhteisyyteen ja henkilökohtaisesti kulkemaan kohti eettisesti hyvää elämää. Absoluuttisiksi, ehkä abstrakteiksi tai itseisarvoiksi voidaan sanoa, totuutta, kauneutta, hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta, rakkautta ja pyhyyttä, sanoo Timo Purjo, kirjassa, Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta.

Neljäkymmentä vuotta sitten työpaikallani aloitettiin arvokeskustelut. Muuta minulle ei jäänyt mieleen kuin se, etteivät ne paljon vaikuttaneet. Ihmiskäsitykset ja ihmiskuvat olivat liian erilaisia työntekijöillä, koska yhdistävää ammattieettistä identiteettien kautta osaamistaitoa ei ollut. Kaupunki oli päättänyt, että työ toteutuu hyvin, jos ihmiset ovat mahdollisimman erilaisia koulutuksiltaan. Jälkiviisaana voin vain todeta, ettei se toteutunut. Jokin yhteinen arvojäsennys olisi pitänyt olla pohjalla rakentamassa yhtenäisyyttä jo koulutuksissa. No, se ainakin minulle vaikutti siten, että luin kirjoja arvoista, ja etsin niiden vaikutuksia ja huomasin, että niistä on paljon kirjallisuutta, mutta osin niin paljon hajallaan ja epämääräistä, että oli vaikeaa saada järkevää johdonmukaista tietoa.

Kaikki lukemani filosofiset perusteet ovat perustuneet ihanteisiin, joihin on pyrittävä, ikään kuin oppina, mutta ei vielä valmiina. Ei sitä turhaan sanota, että filosofia on ajatteluun oppimista, sitä täytyy olla, muuten ei päästä eteenpäin. Tavoitteita, laajemmin päämääriä, on oltava, muuten emme opi mitään. Ovatko ne auttaneet elämässä näillä menetelmillä, sanoisin, eipä juuri? Kärsimyskysymyksiin ne eivät ole vastanneet, sen helpottamisena, koska niissä luotetaan ihanteellisesti ihmisten kykyyn ajatella ja kehittyä ja kärsimystä pidetään osin oppimisen ehtona, mitä se voi ollakin, jos ihminen kehittyy kokonaisuutena hyvin, mutta liiallisena tuhoaa ihmisen. Maailma on todistanut minulle niin laajoissa historian näkemyksissä, kuin henkilökohtaisessa elämässäkin, että sivistys puhalletaan hetkessä pois ihmisten mielistä niin tavan kansalaisilla kuin laajasti oppineillakin. Puheet ovat liian usein valheita ja/tai luotuja uusia totuuksia, teot julmia, ja opitkin vääristyneitä. Ihmiskäsitykset ja ihmiskuvat ovat hyväosaisten maailmasta. Usein katsonkin ihmisten hyvinvointia sairastumisen kuvassa, vaikka pidän erittäin tärkeänä ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin edellytyksiin pyrkivästä elämänasenteesta, mutta se ei ole helppoa. Asenteesta, ihminen on paha synnynnäisesti, eikä muutu, en pidä, kyllä voi muuttua.

Raamatussa, niin kuin muissakin uskonnollisissa kirjoissa puhutaan paljon pahuudesta, se tuottaa yhä enemmän pahuutta, koska ihmiset ymmärtävät pääosin sen niin, että menneisyyden kristittyjen tekoja on toistettava sanoja myöten. Kuitenkin esim. Viktor Frankl puhuu uskontojen puolesta, itsekin olen löytänyt sieltä viisautta. Frankl esim. ymmärtää uskontunnustuksen nöyrtymisen oppina viisaudelle, kun taas melkein kaikki ymmärtävät sen julistamisena ja kumartamisena korkeammalle, tottelemisena, eikä henkistä kasvua tapahdu. Niin Raamatun kuin Koraanin tekstit johtavat henkisen oppimisen tuhoon tulkinnan ja/tai toiston vuoksi, kielet johdattavat harhaan ja eivätkä kohtaa ihmisyyttä todellisena, eriarvoistuminen on usein takana, kun valta valitseekin eikä viisaus. Ihmiset luottavat liikaa kokemukseensa, se ei kuitenkaan vastaa tiedon vaatimaa totuutta loogisena ja kuvaavana, vaikka onkin erittäin tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta mielenterveydessä.

Ihmiset eivät todella opi sanakielen kautta oikeasti asioiden suhteita, vaan siitä on tullut vallan ja uskomusten väline, mielivaltaa. Sanakieltä ylistetään, mutta siltä ei vaadita oppimisen syvempää ja laajempaa korkeatasoisuutta.

Frankl sanoo, että palvelu on ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkein asia, eikä esim. itseilmaisu ole niinkään tärkeää. Olen nähnyt palveluiden ongelmana usein, en aina, vaarallista vallan käyttöä ja alistamista, josta Frankl ei puhu paljonkaan. Perusoikeudet, jossa ihmisyys voisi toteutua, on monta kertaa hukassa. Esim. Maslowin tarvehierarkia osoittaa sen mainiosti. Perusoikeuksien menetys, esim. itseilmaisun, voi johtaa kaltoin kohtelussa siihen, että ihminen joutuu jatkuvan psyykkisen puolustuksen tilaan, ja minuus ei voi toimia. Itse olen joutunut luopumaan perusoikeuksista juuri vallan väärinkäytön vuoksi. Opiskeluani on estetty, itsemääräämisoikeuteni on viety. On väärin puhua valinnanvapaudesta, kun sen vie joku ”palvelullaan” tai yhteisö julmilla rankaisuilla. Voihan sanoa, että olen valinnut, kyllä olen valinnut kieltäytymisen julmista toimenpiteistä lähtemällä ulos yhteisöistä ja ihmissuhteista, mutta onko se vapaa valinta, jos joutuu pakenemaan hirvittävyyttä. Laajemmin ajatellen näemme nyt maailmassa, kuinka palvelu opettamisena ei ole toiminut, sivistys karkaa kuin vesi hanhen selästä, kun joku diktaattori on päättänyt ajaa filosofiaansa, ja määritellyt ihmiskuvan oman mallinsa mukaan.

Ihmisyys tulisi nähdä osittain muuttuvana ja kehittyvänä, eikä juuttua järjettömiin malleihin. Se lienee ensimmäisen käskyn tarkoitus.

Itsemääräytymisen vieminen ihmiseltä tuhoaa ihmisen mielenterveyden, se vaara on usein auttamisideologiassa, ihminen ei voi tulla omaksi itseksi, kun auttaja ”tietää hänen hyvänsä”, kuten Frankl sanoo. Tässä täytyy olla kuitenkin hyvin tarkkana, sillä hänellä on ehdot sen toteutumiseen. Opiskeluissani luin Martti Lindqvistin kirjan, ”Auttajan varjo”, jossa näistä auttajan vallan ongelmista puhutaan. Ihmisten havaitsemiset, analyysit, tiedonmuodostus, tunne-, ja mielen vaikutukset ja monet tilanteiden ja ajan vaikutukset sekä kulttuurista tulleet pakotteet ja/tai valtaoikeudet rajoittavat meidän kykyämme nähdä paremmin. Esim. ihmisen ulkoisessa kehossa voimme nähdä seksuaalisia piirteitä, ja tulkita että ihminen haluaa, mutta kysymyksessä voikin olla käyttäytymisessä kehittynyt seksuaalinen piirre, viehättävyyden/hyväksynnän/vaatimusten/vallan aiheuttama opittu käyttäytyminen, psyykkinen sosiaalisen häiriökäyttäytymisen ongelma. Osaammeko silloin kunnioittaa toista, vai syöksymmekö tulkitsemaan, käyttämään ylivaltaa, ja vallankin kun oppimme ihmisyydestä on vajaa, kielellinen kykymme heikkona, syntyy vain vallan väärin käyttöä.

Reduktion ismissä ajatellaan, että kaikki teot, ja kehitykset voidaan palauttaa alkutekijöihinsä aina elimiä myöten. Uskon tähän osittain itsekin, mutta valitettavan usein se onkin vienyt sellaisiin käsityksiin, jotka eivät ole totta, ja taustalla on usein tieteeseenkin pesiytynyt kuvitelma valinnan vapaudesta, hyvä/paha akselilla, ihmiskuvana. Ratkaisevaa on, osaammeko päätellä asian loogisesti syys/seuraussuhteen, ei psykoosiin joutunut tietoisesti valitse, valinnat on psyyken puolustuksesta syntyneitä reaktioita, mielen kauhun ajamina, kauhu yliaktivoi aivot, ja ne pursuavat mieli/muistikuvia, joita henkilö toistaa tiedostamatta ja sekaisin. On opittava myös oppimisessaan psyyken reaktioiden vaikutukset.

Kun tutkii Freudin seksuaaliteorioita elämänvoiman perustekijöinä, on syytä erottaa pelosta ja mielihyvästä syntyvä aktivaatio, joilla on erilaiset seuraukset ja ne näkyvät erilaisina käyttäytymisinä. Itse ajattelen, että esim. trauman aiheuttamat ilmestykset, joista Raamatussa puhutaan, on aika paha ilmiö, kun sitä Jumalaksi uskotaan. En usko sokeasti seksuaaliteorioihin niiden ilmentymänä ulkoisessa käytöksessä, kuten neurooseissa.

On väkivallaton normaali mielihyvä, millä Freud tarkoittaa seksuaalisuuden aistimuksena, ja pelosta syntynyt ja käytökseen ilmaantuva sosiaalisen kehityksen häiriö seksuaalisuutena,  yliseksuaalisuutta ja yliaistillisuutta.

Eettisyys on vastuun ydintä valinnoissa ja eettisyyskasvatus arvojen päämäärä.

Raija