Jatkuvasti
päivittäin saa kuulla näkemyksiä korkealta taholta, jos tavan tallaajiltakin, kuinka
ihminen on kiero, valehtelija, näyttelijä ja vallanhimoinen alistaja, mikä
ominaisuus olisi ihmisyydessä synnynnäisesti, luonnetta. Sosiologiassa persoona
tarkoitti alkujaan naamiota. Ja näin juuri on, kun ihmisyyttä kehitetään pääosin
kehollisesti treenaten ja kilpaillen, mitataan reaktioita fyysisesti, mikä voi
olla opittua ja ehdollistunutta.
Ihmisarvossa
ei voi kilpailla. Se, että ihmisyyttä verrataan ja etsitään eläimen luonteen kehityksestä,
kertoo siitä, ettei osata erotella mielellisiä, kielellisiä, kehollisia, tunteita
eikä sosiaalisia kehityksiä. Ne ovat eroteltavissa, voivat kehityksessä mennä liiallisuuksiin
erittelyissä, ja juuri sitä kautta yhteisöt ja viralliset näkemykset ajavat
ideologiaansa, kukin kehityksensä mukaan, mitkä metodeilla on kehitetty, jonkin
osan täysin ulos jättäen. Näen itsekkyyden kehittyvän väkivallasta ja
kunnioittamattomuudesta, se on heijaste, jossa ihminen katsoo toista, näkee
toisessa pahan, toiseuden, mikä on kehittynyt siitä, miten toiset/toinen ovat
nähneet itsen sosiaalisessa funktiossa, yhteisöissä ilmenee usein häpäisemistä/kieltämistä/alistamista,
mikä vaurioittaa yksilöä. Taustalla on käsittelemättömät tunteet, narsistiseksi
ne muuttuvat liiallisessa itseihailussa, johon voi olla ajautunut vajaissa hoivissa
kehitystarpeen suhteen, hirviöiksi, inhon ja suuttumuksen vihaksi kehoon
ehdollistuneet, jotka heijastetaan toiseen, kun ei osata käsitellä, sanallistaa
omia tunteita.
Synnynnäinen
aggressio on yksi elämänhalun lähde, mikä voi muuttua sekä kiltteydeksi
kauneuden kaapuna, mutta myös vihaksi ja raivoksi, missä valta voi olla
tukipilari ympäristön tai yksilöiden antamina ja asemoituna rooleina.
Eilen pari
visertäjää somessa keskusteli kissoista, kuinka ne osaavat näytellä syyttöminä,
kun ovat tehneet jotakin pahaa. Katselin joku aika sitten dokumentin
sarjamurhaajasta. Arvostettu oikeuspsykiatri sanoi, ettei kaikilla ole omaatuntoa,
vaan pahuus on ilmiselvää hänessä. Puolustuksessa hän tuo esiin kaltoin
kohtelun isäpuolen taholta, mitä sitä ei tiedetty todisteellisesti ja lisäksi
äidin kuppataudin, mikä esti aivojen kehityksen. Omatunto kuuluu yliminään kehityksessä,
jossa asustaa sekä ihanteet että omatunto, ja ne katsotaan kasvatuksen ja
opetuksen seuraukseksi. Kerran kysyin papilta, onko omatunto synnynnäistä, ja
hän vastasi, kyllä. Epäilen, koska edes opetetuilla ei ole aina omaatuntoa, ja
valheet voi kukoistaa, on kysyttävä metodin perään, mitkä tuottavat mitäkin.
Jostain muistan,
että buddhalaisuudessa korkein tavoite on, että ihminen pääsee eroon minästään.
Se on enemmän filosofiaa kuin todellisuutta, kaltoin kohtelussa ihmisen psyyke
alkaa tuottaa vihaa, ja heijastaa sitä toisiin, eikä pääse irti siitä, kun kohtelu
vain jatkuu, minuudesta tulee psyyken puolustus heijasteisena, suojaava tai
tuhoava. Siksi sosiaalinen kontrolli tuottaa enemmän pahaa kuin ihminen
itsessään. Henkisen aktivaation puuttuessa anatomisesti vaikuttaen on fysiikan ja
hermojärjestelmän terveen toiminnan este, keho alkaa tuhota itseään, jos
vapautta ei ole, opin opinnoissani ja se on minulle todistunut. Luin juuri
kirjan, jossa ortodoksisen näkemyksen mukaan kaikki mielelliset pyrkimyksemme
on himon aiheuttamia, jossa valehtelemme itsellemme, sitä ei kysytty, miten ne kehittyvät.
Näyttää
silti, ettei missään päästä siihen tavoitteeseen, jossa ihmistä
kunnioitettaisiin hänen kehityksensä mukaan. Päiväkodissa sain nähdä, kuinka käytännössä
toteutettiin erilaisten ammattiosaamisten kautta henkilöstön jako, oli fyysisen
puolen osaajat, joita oli ¾ osaa ja minän kehitykseen perehtyneitä loput, ja
tällä oletettiin saavutettavan monipuolista toimintaa lapsille. Se johti
siihen, että fyysisen puolen osaajat voittivat äänestyksessä ja fyysisiä
harjoitteita oli lasten arjessa pääosin, eikä monipuolisuutta saavutettu. Joka
tapauksessa kuvitelma, että kaikki kehitys olisi ulkopuolelta säädeltyä ja
siitä syntyvää, ei edes tieteellisten teorioiden valossa voi tapahtua. Yksipuolisessa
tarjonnassa lasten kehitys psykologisesti ei ehdi minuudessa kehittyä niin
hyvään turvallisuuteen ja luottamukseen, että itsetunto olisi niin vahva, ettei
hän lähtisi kilpailemaan ja vertailemaan itseään liiallisesti toisiin.
Täydellisesti sitä ei voi estää, eikä ole tarvettakaan, vertailu kehittää kykyä
pyrkiä parempaan.
Kun annamme
irrationaalisesti täysin vapaan oppimisen ja kasvun mennä vain sattumien tietä,
ihminen ajautuu mielen ja tunteiden alaisuuteen ja ne alkavat hallita. Siksi
oppimisessa kielen kautta ymmärryksen saavuttaminen on pysyvämpää ja parempaa,
kun se tulee väkivallattomasti antaen koko ihmisyydelle tilaa. Jos jätämme
leikkiajan lapsuudessa huomiotta monipuolisesti, emme anna tilaa lapsen oppimiseen
ja tunnistamiseen tunteitaan ulkoisen ja sisäisen ärsykkeen voimasta, hän ei
opi niitä erittelemään ja alkaa heijastaa toiseen. Freudin sanoin, mielen
hylkääminen ja kieltäminen tuo niin vahvan fyysisen voiman, että se siirtelee vuoria. Sen näkee joka päivä ihmisten
käyttäytymisessä, tunteet eivät ole hallinnassa, eikä ihmiset osaa säädellä,
tunnistaa eikä nimetä niitä. Pahimmillaan psyyke tuhoaa aivotoiminnan kaltoin
kohtelussa, muisti tuhoutuu ja lopulta kaikki on oppimisen tietä väärään ja/tai
oikeaan suuntaan.
Koska en ole
uskovainen, mutta en kiellä Jumalaa, minun on helppo käsitellä myös
uskonnollisia näkemyksiä, koska olen ollut niiden vaikutuspiirissä koko elämäni
ajan. Ne herättävät minussa paljon kysymyksiä. Näkemys, Jumala on
kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaikki. Silloin emme voi ottaa pois mitään
maailmasta, mikä ei olisi Jumalaa ja silloin kun otamme pois kokonaisuudesta
jotain, siirrämme toisia jumalattomaksi, ja määritämme itsemme Jumalaksi. Jumalallisuus
ihmisyydessä on eri asia kuin Jumala, jumalallisuus on Jumalan kohtaamista. Sosiaalisen
kontrollin maailmassa yksikin virhe johtaa toisen ihmisen tuomitsemiseen, sen
näemme Jeesuksen kertomuksessa, kun hän alkoi puhua itsestään Jumalan poikana,
minkä hän kielsi itseään ylentäen, vaan opetti, että kaikki ovat Jumalan
lapsia, mutta autoritäärisessä kulttuurissa alkoi palvonta, mikä johti sokeaan
tottelemiseen, ylistämiseen ja hierarkkisiin järjestelmiin eikä autonomia yksilöissä
toteudu. Ajattelussa tarvitsemme hierarkkista näkemystä, kuvaa asiasta, jossa
tavoitteet ovat yläpuolella arvojen jäsentyessä ja kehityksen saavuttamiseksi, ettei
yllykkeet mielessä ala hallita.
Kuitenkin
sanotaan, Jumala on rakkaus. Tämä on minusta ydinkysymys. Annammeko rakkauden
tulla elämään? Valitsemmeko rakkauden, ja mitä ymmärrämme rakkaudella. Itse
ajattelen, ettei rakkauteen kuulu pahuus, vaikka ymmärrän, että Jumala antoi
myös pahan tulla maailmaan näkyväksi, mutta laittoi ihmisen valitsemaan hyvästä
ja pahasta. Pahuudeksi lasken elämän tuhoamisen suojelun sijasta. Kun kuuntelet
toista, on parempi hyväksyä toisen mieli/muistikuvat, koska sitä kautta ihminen
kehittyy ja kehittää ajatuksiaan, sitä kautta hänen minuutensa saa toimia,
miksi nostaisit itsesi yläpuolelle ja alkaisit arvostella häntä, asiaan voi
lisätä, avata, jaotella, eritellä, jäsentää, me olemme täällä oppimassa, emmekä
koskaan valmiita, vuorovaikuttaminen ei ole sanelua. On ihmisen kaventamista
rajata häntä joiltakin osin, ammatin, arjen, kirjoitusten, näkemysten, toiminnan,
tmv. vuoksi. Itse en esim. arkisessa vuorovaikutuksissa tuo tällaisia ajatuksiani
esiin, toki ne väkisin vilahtelevat, nämä kirjoitukset on tarkoitettu niille,
joita tämäntyyppiset kiinnostaa ja voivat halutessaan keskustella kanssani.
Rajat on asetettava, niistä on puhuttava tavoitteina, mutta parhaiten rajat
ihminen asettaa itse.
Usein
kuvitellaan yksilökeskeisessä ajattelussa, että jos toinen tekee pahaa
toiselle, se on kiinni yksilöstä ja hänen käyttäytymisestään. Pääosin olen
nähnyt, että se on havaitsijan ongelma, ja taustalta löytyy kateutta,
arvostamattomuutta, asenteita, ylimielisyyttä ja mv. ilkeyttä. Jumalan
todistamisesta on tullut valtataistelun areena, kuin kuoleman kohtaaminen. Jos
Jumala tulisi maan päälle, ihmiset alkaisivat etsiä aseita tappaakseen hänet.
Sosiaalisen kontrollin ongelma on se, että yksilöä syyllistetään yhdestäkin
virheestä ja tuomiot ovat tie helvettiin. Jeesus ilmoitti olevansa Jumalan
poika ja sai kuolemantuomion.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti