TUNTEIDEN KOHTAAMISESTA

 

 

Elämä ei ole helppoa, se on suorastaan suuri kärsimys, siksi on hyvä lieventää ihmisen kärsimystä ja miettiä sitä, miten saisimme helpotusta, että voisimme edes hieman nauttia elämästä. Tunne-elämän hoitamattomuus ja tunnistamattomuus omista tunteista on yhteisön syöpä, mikä tuo yksilön uhraamista. Olen jo kauan sitten lakannut uskomasta, että yksilön ongelmat ovat syrjinnän syynä. Psykologia on otettu ratkaisuksi yhteisöllisiin ihmissuhderiitoihin, mikä ei ole mielestäni ratkaisu, millä asiaa korjattaisiin, se on vain osa siitä, yksilöä autetaan, mutta ongelmat palaavat, jos ne ovat yhteisön toimintatavoissa kohdata ihmisyyttä. Näyttää siltä, että ongelmat ovat osin pahentuneet, muuttaneet muotoaan, mutta ydinongelmaan ei osata puuttua, yhteisövaltaan. Kuljemme yhä myyttien sanelemaa tietä, hybris (katso wikipedia) on yhteisösäätelyn mekanismi, jossa hyväksytään ja/tai hylätään yksilöä rangaisten ja palkiten. Psyykkiseen puolustukseen joutuneet ihmiset saavat rangaistuksen, kun habitus tuo varjoja kehoon.

Kun yksilö kohtaa syyllisyyttä, ahdistusta, vihaa, raivoa tmv. hän kauhistuu omia tunteitaan, ei niinkään sanojan sanoja, mitä sitäkin, vaan enemmän esille tuotua asiaa, mitä on pidetty salassa. Puhumattomuuden kulttuuri, mitä Suomessa on paljon, tuo juuri näitä ongelmia esiin. Lukuisissa paikoissa olen tämän nähnyt, asenteissa heikosti arvostettu yksilö on se, minkä perusteella syrjintä syntyy, psyykkinen puolustus on osa ongelmaa näkyvänä.  Aina on niitä, joita uhrataan. Ongelma ei ole niinkään psykologinen, vaan vallan väärinkäyttöön liittyvä. Mutta suurin osa ihmisistä ei tiedosta tätä, vaan siirtää oman tunteiden kohtaamattomuuden toiseen. Terapiassa tämä tapahtuu turvallisesti terapeuttiin päin ja näin yksilö saa apua pelkoihinsa, arjessa useimmiten on seurauksena rangaistus. Terapeutin vastaanotolla yksilö voi tulla kuulluksi ja nähdyksi. Suurin osa yhteisön jäsenistä ei kuitenkaan kyseenalaista omia tekojaan ja/tai reaktioitaan, eivätkä hakeudu hoitoon.

Yksilöön tullut ja kokema kauhu on useimmiten puhumattomuuden, selittämättömyyden ja käsittelemättömyyden ongelmaa tunne- ja itseilmaisun kielloista ja estoista, rooleista sekä ylivallan ongelmista syntyneenä. Se on hierarkkisen vallan tulosta, jossa ei ole oikeuksia, on vain vastuuta ja alistumista, autoritaarisuutta. Tunteet syntyvät aina itsestä, sanat, asema ja kehonkielemme nostavat esiin omat kokemukset. Sisällön tarkastelu ja puheoikeus on ratkaisevaa lähdettäessä kasvun tielle. Puhumattomuuteen ja yhteisöstä sulkemiseen yksilön oikeudet itseilmaisuun on estetty joko yksilö- tai yhteisövallalla. Olen niin monta kertaa ollut syytettyjen penkillä siitä, että kysyn, miten voit, mitä kuuluu, vaikka vain kerran vuodessa, etten usko oman ilmaisun vääryyttä, mikä olisi synnyttänyt ongelman. Se on muuttanut käsitystäni yksilön ongelman keskeisyydestä psykologisesti, kuvitelmista, että kaikki on kiinni käyttäytymisestä ja muiden valta alistamiseen kuvittelua. Olen niin väsynyt ylimielisiin neuvojiin, jotka ulkopuolelta vaatii käytöksen muuttamista, kun yksilö voi olla aivan fiksu. Miksi ihmistä ei voi kohdata ihmisenä itsenään, rosoisena, erehtyvänä, iloitsevana, rikkinäisenä, osaavana ja osaamattomana? Kontrollifriikit ovat rasittavia.

Sosiologia ei ole saanut esiin tämän ongelman ydintä, koska se itseasiassa myös rakentaa ongelman ja villakoiria psykologian ympärille, minuuden kehitykseen ja yksilökeskeisen ongelman synnyn näkemyksiin ja teorioihin. Maailma on psykologisoitunut ja sen seurauksena syntyy paljon ongelmia yhteisöön, ihmiset eivät tunnista omia tunteitaan, vaan siirtävät omat tunteensa toiseen. Tämän olen oppinut psykiatriasta, tunteensiirto teoriana, 97 % ihmisistä elää omissa mielikuvissa, eikä vuorovaikutus tuota ymmärrystä, vaan enemmän mielivaltaa.

Freudilainen psykologia pureutuu lapsen kehityksessä lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen, ja uskoo, että ongelmat ovat niitä tunnehäiriöitä, jotka nousevat pintaan yhteisöissä, kuten työpaikalla. Ihmisen käytöstä tarkastellaan yksilön oman halun, tahdon ja motivaation kautta syntyneinä. Vallan väärinkäytössä yksilöön tunkeudutaan ulkopuolelta, jossa hän ei voi itse valita itsemääräytymisen pohjalta. Ne voivat olla sitäkin, mutta pääsääntöisesti olen nähnyt työpaikalla ja muissakin yhteisöissä vallan väärinkäyttöä, ja toisen ihmisen puheen sekä habituksen kautta tulkintaa, asenteita, joita mielikuvien kautta kuljetetaan. Päiväkodissa työskennellessä huomasin esim., että sijaiset olivat hyvin halveksittuja.

Narsisteiksi usein luokitellaan puhumattomuuden kulttuurista vallan väärinkäytön kautta syntyneet yksilön ongelmat, luokittelut, ja omat kokemukset heijastetaan yksilöön, usein uhriin, jolla ei ole mitään oikeuksia.

Puhumisen merkitys, saako puhua ollenkaan, kun toiselle syntyy tunteita. Nuo tunteiden syntymät kertovat usein itsemääräytymisen riistosta, kauhun tunne tulee esiin, kun sen on joutunut piilottamaan alitajuntaan häpeän, syyllisyyden, osattomuuden tai vastaavan vajavuuden ongelmissa. Sitä vahvempi kauhu, mitä vahvempi alistaminen ja riisto on.

On eroteltava kaltoin kohtelu, koska siinä on erilaiset tunteet ja mielikuvat, eivätkä ne ole verrattavissa syvätunteisiin, vaan kauhusta syntyneeseen fyysiseen puolustusreaktioon, mikä rikkoo psyykeä, mutta on myös ihmisten ihanteiden ja todellisuuden välistä ristiriitaa yksilökokemuksessa.

Raija