REHELLISYYDEN JA VALHEIDEN KIERTOTEILLÄ

 

Tuli hieman pitkä, mutta tämän kesän viimeinen, lukuaika 10 min.

 

Usein väitetään, että suomalaiset ovat rehellisiä. Se on enemmän uskomus kuin tosiasia. Miten voi ajatella, että rikollisuutta harrastava olisi rehellinen? Tavoitteena tulee kuitenkin olla elämän ja ihmisyyden suojelu ja pyrkiä kohti hyvää havaitsemista ja rehellisyyttä, täydellistä ei tule koskaan olemaan. Kun katsomme tuloksia ja rehellisyyden vaikutuksia vuorovaikutuksen ja sosiaalisen vallan kentällä, huomaamme pian, että epärehellisyys kukoistaa sekä tiedostamattomana mielikuvituksen kukoistamisena, että tietoisena valtataisteluna. Tämä ongelma on erityisesti hierarkkisesti johdetuista ihmissuhteissa, mitä virallinen mielenterveystyö joskus tukee unohtamalla sosiaalisen todellisuuden. Psykiatrini neuvo, ihminen ei kestä elämää, jos ei siirrä syyllisyyttään toiseen, on minusta uhraamisen kulttuuria. Lapsuudessaan leikin kautta erehtymisensä hyväksynyt ja sitä kautta kehittynyt, ei heijasta ongelmaansa toiseen. Ongelman synnyttää moralismiin vajonneet ihmiset, jotka ovat ihmiskuvassa menneet pahan näkemiseen toisessa ja omaan moninaiseen kauneusnäkemykseensä ihastuen, eivätkä näe, että hyvä kehitys lapsuudessa tuo iloa itsestä, ja onnistumisen kokemuksia sekä leikkimielisen mielen, eikä ainoastaan sanakielen kautta uskomista. Lapsuuden kyvyt rehellisyyteen ja vilpittömyyteen sekä oppiminen konstruktiivisin menetelmin oikeaan aikaan, määrään, laatuun ja tasoon nähden takaa sen, että syntyy itseymmärrystä, eikä heijasteta mielen ongelmia toisiin.

Liian usein mielenterveystyö pitää yllä mielen murtumisia, kun se ei huomioi sosiaalista todellisuutta, vaan tuijottaa yksilöön. On hoidettava koko perhettä, koko yhteisöä, parhaimmat mahdollisuudet näen tähän koulutuksien kautta, mutta valitettavasti koulutuksistamme puuttuu useimmiten syventävät ihmisyyteen liittyvät opit, mitkä toisivat ymmärrystä itseen.

Puhun nyt vuorovaikutuksen ja sosiaalisen ilmapiirin ongelmista ja usein vallan väärinkäytön näkökulmasta, mikä on enemmän luotu järjestelmän kautta, kuin, jos ihmiset saisivat olla luonnollisia ja vaikuttaa toisiinsa ilman ennakkoluuloja ja -asenteita. Eri asia on, että vuorovaikutukseen tulee erilaisia vaatimuksia ja ongelmia, kuten aivoperäiset sairaudet, kognitiiviset vaikeudet, persoonallisuuden kehityshäiriöt, jotka voivat olla myös sosiaalisista suhteista ja opetusmetodeista kehittyneitä, mutta ei välttämättä.

Voiko mielekkyyden saavuttaa, mikä sitä estää, onko ihmiskuva ja epäily taustalla, kova kohtelu, tunkeutuminen ihmisen sisimpään, koskemattomuuteen ja sielun rauhaan tunteiden oikeuksin.

Rehellisyys ja vilpittömyys on parhaimmillaan lapsuudessa, lapsi näkee, ettei keisarilla ole vaatteita. Lapsi sanoo myös suoraan epämiellyttäviä asioita. Ei maailman tarvitse olla brutaali ja puheella ja/tai kirjoituksella painostusta. Hyvin muistamme ”hyvän käytöksen käsikirjan” mitä minunkin lapsuudessani luettiin. Käytös voi olla kuitenkin erittäin kavala valheen ylläpitäjä, ihmisen naamio, jossa itse, aitous ja todelliset tunteet sekä ajatukset eivät tule esiin, vaan odotetut tarinat. Pidän kuitenkin tärkeänä hyvää käytöstä, inhimillistä kohtelua, kunnioitusta.

Mentäessä kohti hyvää havaitsemista, kohti järkeä, se ei tarkoita, että tunteet hylätään. Kohtaamisessa itsestä voi tulla esiin lapsi, aikuinen tai vanhempi. Lapsi usein odottaa vanhemmalta ja pettyy kun toinen ei vastaa odotuksiin, aikuinen, järkiminä taas kuulee lapsen, mutta ei anna sen johtaa, vanhempi voi olla kontrolloiva, jotka kaikki näissä voivat olla kehittyneitä niin, etteivät ne ala johtamaan, vaan kykenevät sekä aikaikkunan että mielen reaktioiden vaikutuksesta tasapainoisen näkemyksen synnyttämiseen.

Tunteiden hylkääminen johtaa mielen jatkuvaan puolustukseen, mikä hajottaa ajatuksia, eikä havaitseminen onnistu. Tärkein ja vaikuttavin asia mikä voidaan tehdä opetuksen ja kasvatuksen kautta, on oppia erottelemaan mieli, kieli, ja tunteet ajattelussaan. Liian usein se johtaa siihen, että yritetään ulkopuolelta opettaa sitä, mutta siinä voi käydä juuri päinvastoin. Käyttäytymisen ehkä aidoin muoto on syntyä vuorovaikutuksessa aina uudelleen. Hyvää havaitsemista ja todellisuuden tunnistamista itsestä ja ympäristöstä synnytetään yksilön kyvyistä. Mielen ja tunteiden hallitessa ilman ihmisen järkeilevää minää, tunteet purkautuvat hallitsemattomasti toiseen ihmiseen, valitettavasti usein juuri negatiiviset omasta olosta tulleina ja toiseen persoonaan kohdistuvat, ei siihen käyttäytymiseen, tekoihin ja vaikutukseen, mitä todellisuudessa tapahtuu. Suurin osa kontrollista on valtaan ja hallitsemiseen pyrkimistä toiseen nähden.

Meitä on monia, jotka neuvovat hyvään käytökseen, sitä pitää olla, mutta ei sillä tule alistaa ja kontrolloida. Kun huonosti käyttäytyvälle lapselle, jonka käytös on syntynyt psyykkisessä puolustuksessa, kehotetaan hyvään käytökseen, hän saa siitä syyllisyyttä ja häpeää, kun taas hyväosainen nostaa itseään, joskus ylimielisyyteen. Yleistetyt ohjeet ovat usein moralismia, tässä ja nyt elämä on usein viisaampaa.

Vainoaminen, sortaminen, hylkääminen, pettäminen ja menettäminen, ovat sielun murtajia.

Mielen vankiloihin joutumisesta ei ole muuta kuin surua, jos kirjat ja/tai taide vie ainoastaan mielikuvituksen todellisuuteen, havaitseminen hiipuu, tällöin tulee ongelmia vuorovaikutukseen. Käyttäytyminen on ehkä kaikkein suurin ongelma ihmissuhteissa ja siinä juuri kontrolloiminen, mikä on oikein mikä väärin, kyllä tämä täytyy tietää ja oppia, mutta täytyy ymmärtää, mikä on vallan väärin käyttöä ja alistamista, mitä monissa kulttuureissa harrastetaan oppeina, uskontoina ja lakeina. Ihmisen on hyvä oppia itsensä kontrollointia, täysin irrationaalinen vapaus vie ajatusten hajaannukseen ilman järjellisyyttä.

Eräässä yhteisössä, jossa yksi henkilö painosti toista tekoihin ja käyttäytymiseen puuttuen useita vuosikymmeniä lasten kasvatuksessa. Kun painostettu henkilö sitten nousi vastavirtaan ja sanoi kerran painostajan teoista, painostaja nosti häpäisyn koko yhteisön voimin kuljettaen mielikuvaa, kuinka painostettu on hirveä ihminen. Näitä olen nähnyt suurimmassa osassa yhteisöjä. Ne ovat tutkittuja asioita, kuten Erving Goffman, ongelman esiin tuominen näyttämölle. Myös Raamatussa ilmestykset kertovat monessa kohtaa juuri tästä. Tämä epäarvoisuudesta johtuva vallan väärinkäytön ongelma yhteisöissä on vahvemmin vaikuttava kuin ihmisten todellinen käytös toisiin nähden, toki poikkeuksia ja törkeää käytöstä myös on. Usein vilpitön uhrataan. Taustalla voi olla myös odotuksia, lapsimieli odottaa jonkun olevan aikuinen tai vanhempi ja käytös on sen mukaista, jossa kunnioittaminen on toista kohtaa mutta ei toista kohtaan. Tällaiset pakkoroolit eriarvoisuuden vuoksi estävät tervettä vuorovaikutusta.

Niin monissa väitteissä sanotaan, että ihminen on tavoitteellinen, mutta jätetään huomiotta se, että mielen kauhuissa ei kyetä luomaan tavoitteita, vaan ne ovat reaktiota tilanteisiin, mielen puolustusta.

Käyttäytymisen syntyminen on monimutkaista, tilanteista johtuvaa, mielen reaktioita, roolin vaikutuksia. Hyvä perusjako on se, että osaa nähdä opitut, tiedostamattomat, tietoiset, kohtelusta tulevat, mallista opitut. Syyttelemisestä ja häpäisemisestä ei seuraa mitään hyvää. Hyvä käytös tuo hyvää käytöstä. Salaisuudet ja pelot johtajina tuovat pelkoa, mitkä tuottavat uskomuksia, joista on vaikea päästä eroon ja tulla rehelliseksi, kaikkea ei tarvitse paljastaa, on lupa myös suojautua kovilta iskuilta, mutta sitä ei saisi käyttää valtana toisen alistamiseen.

Raija