PÄÄSIÄISEN PELOT

 

Luin kolme päivää 400 sivuista kirjaa kiirastorstaista ensimmäiseen pääsiäispäivään.  Siinä kuvattiin pelkoa ja sen kuvautumista sanakieleen ja ympäristöön, mikä on tietysti hyvää taidetta. Se oli siis ajattelutason ilmiö koettuun pelkoon nähden. Olen yhä vain ymmyrkäisenä siitä, ettei noita pelon erilaisia muotoja löydy mistään, on vain ikään kuin keskiluokan pelot. Pelkoni oli täysin erilaista kuin psykologisesti selitetään, itsemääräytymisestä, ajattelusta, tunteista, vuorovaikutuksesta, sanakielestä, kehonkielestä ja mitä näitä onkaan. Kun tunteeni ja ajatukseni oli kielletty, ne siirtyivät kokemukseen kehon tasolle. Ne olivat pelkkää kipua, kehon vääntymistä/näkymistä eri muotoon kuin se olisi ollut terveesti olemassaolona, asentojen oppimista kumaraan nöyryyttämisen alla, ja haukkumista ylimieliseksi ja itsekkääksi, pakkoroolissa olin alistettu ja häpäisty. Silloin kun tajuaa, että äänikin muuttuu ahdistuksen myötä kivun kitinäksi kuin ruosteinen rauta, että kipu on enemmän tuntokokemus kuin tunteet, mitkä ovat hyväosaisten näkemystä nähdä ongelmia ajattelutason mukaisena. Todellisesti syrjittyjä ei nähdä, eikä yhteisön tuottamia ongelmia, tunnekokemusta ei välttämättä ole.

Koulutuksissa ja oppimisessa on erilaisia tekijöitä, jotka sekä edesauttavat että estävät hyvää kehitystä. Kun huomioimme, että meillä on lääkärit, psykologit ja terveydenhoitajat, silti näyttää menevän päin prinkkalaa, se vaikein kivun ja tuskan olemus ei tule näkyviin. Muistan opiskeluajalta tapauksen, jossa mentiin tarkastuskäynnille perheeseen hoitamattoman kodin ja asioiden vuoksi, eteinen oli täynnä roskapusseja katon rajaan saakka, jossa ötökät parveilivat. Tarkastuskäynnillä oli viisi ”asiantuntijaa”, lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä ja perhepalvelujen työntekijä, sekä minä. Kaikki vain moittivat ja antoivat ohjeita, kuinka pitäisi elää, kukaan ei nähnyt mielenterveysongelmaa, mikä mielestäni näkyi selvästi isässä ja tyttäressä.

Kun opettaminen on paljolti aistiehdollistunutta, eikä siirry pitkäaikaiseen muistiin ajattelun kautta kuin vain toistoina, itseluotu minuus jää syrjään. Ajattelun kehittyminen vaatii tunteiden kautta sitoutumisen, kiinnostuksen ja motivaation. Sen ydin on varhaislapsuudessa. Itselläni opiskelu on aina ollut innostunutta, koska sain leikkiä vapaasti ja luoda minuutta, mikä säilyi innostuksen lähteenä ja mikä tuhoutui sosiaalisen vallan alla. Vain aistien kuulo, näkö ja kinesteettisen kautta kehittyneet muistit eivät tue muistissa pysymistä, vaan voivat hävitä kuin vesi hanhen selästä. Tarvitaan ratkaisukeskeistä minuutta, mikä rakentaa itse havainnoistaan muistin, ja aistit jäävät vapaaksi aistimaan ja käyttämään lyhytaikaista muistia, jolloin myös mieli pysyy vapaana. Samaistumisen ongelma näkyy nykyisissä koulutuksissa, erityisesti työelämässä. Ajattelun kehitykselle on eri reitit, innovaation ydin löytyy ihmisen sisäisen minuuden kautta kehitykseen, tunne- ja mielikuva-aktivoinnilla yksilön kiinnostuksen ja motivoinnin avulla.

Ironisesti ajatellen tuntuu siltä, kuin psykologia olisi ajautunut filosofiaan, tai paremmin psykiatriaan. Kun on luotu upeat minäteoriat, käykin niin, että se kaunis luomus halutaan tuhota, kauneuden kääntöpuolella on julmuus.

Onko huolikeskustelu ajautunut psykologisiin virhearvioihin? Kuuntelin Flinkkilä & Kellomäki ohjemaa viime lauantaina.? Duudsonit toivat perheisiin toimintoina yhteisöä yhdistäviä hämmennykseen perustuvista metodeista, mitkä tuntuivat toimivan. Keskustelussa tuli esiin ”taakankantaja” termi, kun se yhteisönä vaivasi heidän jäseniään. Tälläkin kertaa asia käsiteltiin vain niin, että yksilö ottaa taakan. Se on yhteisörooli, jossa sekä yhteisö antaa, että yksilö ottaa epävirallisesti ja virallisesti. Itselleni se oli enemmän annettu, koska minulle ei annettu osallistumisen ja vaikuttamisen oikeutta. Roolisairastumiset voivat olla hyvin erilaisia vallankäytön menetelmien kautta rakentuneina, vrt. esim. uskonnolliset kultit, mutta mekanismit ovat samat kaikissa yhteisöissä, luodut ihanteet, jotka perustuvat valtaan. Käskyt ovat vahvimpina vaikuttamisessa, johtamisen menetelmät.

Onko niin, ettei psykologia pysty vastaamaan todellisen ihmisen kokemuksiin, vaan yksilöt joutuvat etsimään yhä iskelmämusiikin kautta todelliset tunteidensa lähteet? On aina ongelma, jos tutkitaan vain tuloksia, eikä syitä löydetä syntymekanismeihin loogisesti, vaan tieto rakentuu ainoastaan tutkijan hypoteesiin. Arvostan korkealle psykologiaa, mutta toivoisin sen enemmän kehittyvän oppimispsykologiaan, kuin korjaavaan hoitoon. Totta kai vauriot on korjattava ja autettava särkyneitä sieluja, kuten lääketieteessäkin jo näkyy terveiden elämäntapojen suositukset. Niin usein jäädään loukkuun ja vankilaan yksilön luonteeseen ja yksilöön tuijottamiseen, eikä yhteisön valtaa käsitellä. Yhteisöiden käyttäytymistavat ovat aina läsnä, eivätkä ne ole muuttuneet tai hävinneet ajansaatossa.

Psyyken ymmärtäminen monella tasolla toimivaksi, jossa osataan erottaa psyyken puolustus mielikuvituksen pursuamisena, ja on alkuun lähtökohta ajattelussa, mikä myöhemmin kehittyy hallituksi ajatteluksi, ja on leikin olennaista kykyä, ensimmäinen vaihe, mikä jää ajatuksen synnyttämisessä osaamiseksi, mutta ei ainoastaan riitä oppimisen kehittymiseen, vaan vaatii yksilön oikeuksia ajatteluun yhdistäen muita osa-alueita minuudessa.

Liiallinen keskittyminen vain aistimuistien harjaannuttamiseen ehdollistumisena saattaa estää vapautumisen kuulemiseen todellisesti, ja emme kuule todellisesti sitä, mitä sanakieli voi antaa. Roolien ja tekojen vaikutusta ei voi aliarvioida, ja katsoa, että vain yksilön persoonallisuus on ongelma, hänen tahtonsa ja halunsa. Ongelma on todelliset teot, sosiaalinen valta, joita yksilöön kohdistetaan, saattavat jopa olla syy erityisiin persoonallisuushäiriöihin, kun psyyken puolustus kehittää omanlaistaan persoonallisuutta.

Ihmisen mielessä on tietoinen ja tiedostamaton puoli. Tiedostamattoman puolelta syntyy tunteet tiedostamatta, ne syntyvät kokemuksesta. On tärkeää, ettemme tule liian tietoiseksi, järjelliseksi, että tiedostamaton voi viestiä tunteemme. Liiallinen keskittyminen kehollisesti ja aistien välityksellä omasta tahdosta ja/tai peloista, joita ympäristö antaa, tai itse ottaa, voi pakkorooleissa viedä yliaistimuksiin, jolloin itseilmaisu jää psyyken puolustuksen ikeeseen, ja tästä ihminen voi masentua, välillä liiallinen aggressio nousee pintaan, luoden taas vahvaa yliaistimusta. Fyysisen puolen aktivoimista ärsyttämällä on syytä miettiä, milloin se muuttuu liialliseksi.

Sosiaalinen valta, mitä voisi kutsua koheesioksi, samaistuttaa ihmisiä. Erilaisten ihmisten olemassaolo oikeus estää osin liiallista itsekeskeisyyttä. Eriarvoistuminen kehittyy paljon vallan, aseman ja valtaoikeuksien turvin, vahvistaa myös pelkoja ja inhoa toisiamme kohtaan. On tärkeää miettiä mitä oikein tuemme.

Raija